"Sinettilakan vaakunassa on enkeli siivet levällään, ja kuoressa David
Martínin nimi. Salaperäinen pariisilaiskustantaja Andreas Corelli
toistaa kirjeessään vuosi sitten esittämänsä tarjouksen. Hän lupaa tehdä
nuoresta kirjailijasta rikkaan ja kuolemattoman. Onnettomat olosuhteet
ja epätoivoinen rakkaus saavat Davidin hyväksymään Corellin tarjouksen –
mutta hinta on kovin mahdollinen.
David johdatetaan Unohdettujen kirjojen hautausmaalle, joka kuiskii hänelle salaisuuksiaan. Myös lukija on vietelty."
Tämä kirja on ollut hyllyssäni jo hävettävän kauan aikaa lukemattomana. Muuton yhteydessä kirjoja lajitellessani uusille paikoilleen, satuin pyörittelemään tätä kädessäni hieman pidempään ajatuksena että pitäisi tämäkin jo lukea. Hyllyttäessäni iski tajuntaani myös se karu totuus siitä kuinka paljon omistan lukemattomia kirjoja. Kun sain Hiljaisen potilaan luettua, oli ajatus tähän tarttumisesta kypsynyt jo päässäni valmiiksi. Olen ostanut tämän kirjan joskus vuonna 2009 tai 2010 kirjakerhon kuukauden paketin mukana. Siitä asti, noin kymmenen vuotta, kirja on kulkenut mukanani kodista ja elämäntilanteesta toiseen, lukemattomana hyllyssäni pölyä keräämässä. Ja poikkeuksellisesti en laita tätä kirjaa kiertoon lukemisen jälkeen, vaan haluan kerätä koko sarjan hyllyyni.
Zafónin ensimmäinen teos Tuulen varjo, joka kuuluu myös tähän Unohdettujen kirjojen hautausmaa -sarjaan, teki minuun suuren vaikutuksen. Se oli mieleenpainuva lukukokemus kaikessa hienoudessaan. Enkelipeli ei onnistunut yltämään ihan samoihin korkeuksiin, mutta eittämättä sen kansien väliin kätkeytyvä tarina on taidokas ja omaperäinen. Vaikka kirjat kuuluvat kumpikin UKH-sarjaan, teokset voidaan lukea täysin itsenäisinä teoksina. Ainut yhdistävä tekijä kirjoissa on tuo Unohdettujen kirjojen hautausmaa ja sen tuttu portinvartija sekä metreittän jatkuvat sokkeloiset hyllyrivit. Toki toivon sarjan edetessä että tuon kummallisen kirjaston mysteerit viimein avautuvat lukijalle, erittäin mieltä kutkuttava paikka, jossa vierailisin mielelläni itsekin. UKH-sarjaan kuuluvat näiden kahden edellä mainitun osan lisäksi vielä Taivasten vanki, Marina ja Henkien labyrintti.
Enekelipeli on viihteellinen lukuromaani, joka on tunnelmaltaan paljon synkempi kuin Tuulen varjo. Kirjaa onkin tituleerattu Tuulen varjon pahaksi sisarpuoleksi, enkä ihmettele miksi. Enkelipelissä on vahvasti goottilainen ja melankolinen tunnelma, jossa onnettomuuksia sattuu Barcelonan hämyisillä kujilla. Kirja on jaettu kolmeen osaan, mutta tarina pääasiassa tapahtuu 1920-luvun Barcelonassa. Kirjan ensimmäinen osio painottuu nuoren kirjailijalupaus Davidin onnettomaan lapsuuteen ja rankkaan nuoruuteen, josta hän onnistuu taidoillaan sekä vaikutusvaltaisien ystäviensä avustuksella ponnistamaan kirjailijaksi kustantamon listoille ja muuttamaan viimein taloon, josta on pikku poikana jo haaveillut. Toisessa osassa näyttämölle astuu kunnolla kummallinen ja mystinen Andreas Corelli, pariisilainen kirjakustantaja, joka saa aikaan Davidissa kauhunväreitä. Corelli lähestyy sitkeästi Davidia, jotta tämä kirjoittaisi hänelle kirjan ja on valmis maksamaan kirjasta hinnan minkä hyvänsä - vaikka palauttamaan nuoren kirjailijan terveyden. Kun kustannussopimus Corellin kanssa on lyöty lukkoon ja David löytää Unohdettujen kirjojen kirjastosta erään Diego Marlascan kirjoittaman kirjan, alkaa juoni hiljalleen tiivistyä. Davidille selviää että tuo Marlasca on asunut häntä ennen tornihuvilassa ja tehnyt sopimuksen samaisen Corellin kanssa vuosia aikaisemmin. David rupeaa selvittämään Marlascan kohtaloa, sillä pelkää joutuneensa itse samaan soppaan edeltäjänsä kanssa. Kolmannessa osassa tunnelma tiivistyy entisestään ja kaikki alkaa viimein selvitä, ainakin jollain tasolla. Minun täytyi ahmaista kolmas osa yhdeltä istumalta, mutta vaikka kaikki näennäisesti lukijalle selitetäänkin, jätetään juoni sen verran avoimeksi ja monitulkintaiseksi että minulla jäi mieltäni askarruttamaan vielä monta kysymystä.
Corelli herätti minussa vahvoja mieleyhtymiä Bulgakowin Saatana saapuu Moskovaan teokseen ja kirjan maaginen realismi ja mielikuvitukselliset juonenkäänteet toivat etäisesti mieleen Murakamin teokset. Myös henkilöhahmoja ei säästellä ja heitä kaatuu kuin erään toisen kirjailija Martinin teoksissa konsanaan. Juoni siis on yllätyksiä täynnä. Mutta muuten miellyttävää lukukokemusta vaivasi juonen sekavuus ja pienet epäloogisuudet, jotka söivät muuten niin kutkuttavan mysteerin uskottavuutta. Kokonaisuutena Enkelipeli on kuitenkin erittäin viihdyttävä lukuromaani, jonka salaisuuksiin uppoaa vaivattomasti ja sivut kääntyvät kuin huomaamatta.
Annan kirjalle 4 / 5 pistettä!
Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Otava
Ilmestynyt suomeksi: 2009
Alkuteos: El juego del ángel (2008)
Sivuja: 607
Suomentanut: Tarja Härkönen & Anu Partanen
Mistä minulle: Ostettu kirjakerhon kautta
Kommentit
Lähetä kommentti