Lyhyt arvioita

Meillä tässä yksi kaunis syksyinenaamu pamahti tietokoneesta poweri ja jouduin muutaman viikon pärjäämään ilman tietokonetta, joka on aiheuttanut sen että blogipostauksia ehti kertyä jonoon asti. Purin sumaa  tekemällä tämän tahattoman blogipaussin aikaisista lukemistani kirjoista lyhyt arvioita. Parista merkittävimmästä kirjasta halusin kuitenkin kirjoittaa ihan omat postauksensa, jotka olen julkaissut jo.

Alan Bradley: Loppusoinnun kaiku kalmistossa
Speaking among the Bones. Bazar, 2016. 

Flavia De Lucesta kertovan sarjan viidesosa. Tästä sarjasta on tullut höpistyä jo neljän osan verran aikaisemmin, joten tuntuu ettei minulla ole enää mitään uutta sanottavaa. Flavia oli edelleen ihanan pikkuvanha ja näsäviisas. Bishop Laceyn kylässä tapahtuu edelleen varsin paljon henkirikoksia ja varsin lyhyessä ajassa. Pitäisikö jonkun jo käydä tutkimassa hieman tarkemmin?
Kirja oli tunnelmaltaan ja luettavuudeltaan aivan edellisten osien veroinen. Mukavan kevyttä ja viihdyttävää, siistiä rikoskirjallisuutta. Tämä kuitenkin oli ensimmäisen osan jälkeen parhain, mitä olen tähän mennessä lukenut. Juoni oli todella mielikuvituksellinen ja kirjan loppu veti kyllä maton jalkojeni alta. Seuraava osa täytyy saada luettavaksi mahdollisimman pian, sillä lopun plot twist oli sitä luokkaa että leuka putosi polviin hetkellisesti. Kyllä Alan Bradely osaa ja tämä juonenkäänne tuli juuri oikeaan aikaan, sillä muuten Flavian henkilökohtaisesta elämästä kertova osuus olisi jäänyt jo junnaamaan pahasti paikoilleen, kun edellisten osien kohdalla ei ole tapahtunut muutosta juuri suuntaan tai toiseen. Bradley onnistuu takaamaan että lukijat pysyvät edelleen sarjan parissa, mikä kertoo hänen viihdekirjailijan lahjoistaan. 

Marissa Meyer: Cinder

Puffin, 2012
Cinder on Lunar Chroniclesin ensimmäinen osa, joka sekoittaa villisti scifiä ja klassikosatua keskenään, saaden aikaan aivan uudenlaisen tarinan. Ihmettelen suuresti miksi tätä sarjaa ei ole suomennettu ollenkaan, sillä tämä oli todella koukuttavaa ja hyvää YA-kirjallisuutta? Nimensä mukaan tarinassa on ammennettu Tuhkimosta, ja tietyissä asioissa oltiinkin pysytty uskollisena tälle satujen rakastetulle klassikolle. Cinderillä, joka on kylläkin yhteiskunnan hyljeksimä kyborgi, on äärimmäisen kamala äitipuoli ja kaksi sisarpuolta, joista toinen on vain ilkeä. Hänen adoptioisänsä on kuollut ja jättänyt Cinderin äitipuolen oikkujen varaan. Tarinasta löytyy tietenkin myös se unelmien prinssi, mutta happily ever afteria ei kuitenkaan ole tiedossa, sillä maata uhkaa Lunarit ja heidän julma sekä vallanhimoinen johtajansa. Maata runtelee myös rutto, joka niittä ihmisiä kuin viljaa ja parannuskeino on löydettävissä vain kuusta, jota pahamaineiset lunarit asuttavat.

Tämä kirja oli äärimmäisen juonivetoinen ja siihen oli ripoteltu mukaan sopivasti romantiikkaa, juonikoukkuja sekä toimintaa. Kirjan pääpahis onnistuu saamaan sapen kiehumaan. Tarina sijoittuu futuristiseen hyvin luotuun maailmaan, aikaan jossa teknologia on kehittynyt todella pitkälle. Ihminen on aikoja sitten lentänyt asuttamaan kuuta ja neljäs maailmansotakin on jo mennyttä aikaa. En yhtään ihmettele miksi tämä sarja on saanut niin valtavan suosion maailmalla, onhan tämä aivan loistavaa viihdettä! Seuraava osa on Scarlett, joka on saanut inspiraatiota Tähkäpään tarinasta. Onneksi siskoltani löytyy kaksi seuraavaa osaa!

Kirsti Kuronen: Merikki

Karisto, 2019
Kurosen Merikki on nuorille suunnattu lyhyt säeromaani, jonka valitsin luettavakseni alunperin ihan vain sen takia, että siinä oli alle 100 sivua. Helmet-lukuhaasteesta puuttui kirja juuri tuosta nimenomaisesta kohdasta. 

Tässä oli kirja, joka ei onnistunut herättämään tunteita juuri mihinkään suuntaan. Olin ainoastaan yllättänyt, että huomasin säeromaanin uppoavan minuun yllättävän hyvin, vaikka olin aluksi suhtautunut hyvin skeptisesti koko kirjaan ja sen kerrontamuotoon. Tarina, jonka kirja piti sisällään oli ihan nautittavaa teini-iän draamaa ja kipupisteitä sekä kertomus ystävyydestä ja yksinäisyydestä. Varmasti meistä jokainen, tai ainakin moni, on käynyt lävitse samoja tunteita, joita kirjassa nostettiin esille. Tarinaa kerrotaan kahdesta eri näkökulmasta, tosin minulla meni hetki ennen kuin oivalsin asian, mutta oivalluksen jälkeen kirja ja sen tarina avautuivat minulle paremmin.

Tämä oli kuitenkin liian lyhyt, olisin halunnut lukea enemmän, päästä paremmin henkilöhahmoihin sisälle ja lukea pidemmälle heidän tarinastaan. Tälläisenä lyhyenä kuvaelmana tämä oli vain yksi tuokio, josta ei tule jäämään tarpeeksi vahvaa muistijälkeä, jotta muistaisin tätä koko kirjaa vaikka vuoden päästä.

Tomi Adeyemi: Veren ja luun lapset

Tomi Adeyemin Veren ja luun lapset oli koukuttavaa YA-fantasiaa, jossa tarinaan oli ammennettu paljon afrikkalaisesta kulttuurista. Juuri afrikkalainen kulttuuri ja heimotarinat olivat se, mihin tykästyin kirjassa eniten. Tämäkin on sarjan aloitusosa ja hyvin vahva sellainen. Juoni oli erittäin vauhdikas, tunnelma varsin synkkä, kun tarinan kolme päähenkilöä yrittävät palauttaa magian maailmaan. Samaan aikaan neljäs, isänsä ikeen alla elävä prinssi yrittää kamppailla heitä vastaan, sillä hänen isänsä on kerran onnistunut kitkemään magian. Tämä puhdistus vain ajoi majit sekä heidän heimolaisensa yhteiskunnan madoiksi, orjiksi ja hylkiöiksi. Kerran niin valovoimainen, magiaa hallitseva kansa, poljettiin maan rakoon. Zélin äiti murhattiin puhdistuksen aikaan, kuten niin monen muunkin vanhemmat, mikäli nämä omasivat magiaa. Kaikki tuo patoutunut viha ja sydämen veto magian pariin saa Zélin rämpimään mitä vaarallisimpien tilanteiden läpi, jotta hän onnistuisi pyhässä tehtävässään.

Kirjailijan jälkisanoja lukiessa saa tietää, että kirja on omalla tavallaan yhteiskunnallisesti kantaanottava, joka tekee tarinasta vielä erityisemmän. Vaikka alussa otti aikaa päästä tarinaan sisälle, minä pidin valtavasti tästä nuortenkirjasta. Kirjan romanttiset juonikuviot olivat ikävän ennalta-arvattavia, mutta muuten tarina oli vetovoimainen.


Taija Tuominen: Kuningaskobra

Taija Tuominen tuli tunnetuksi vajaa parikymmentä vuotta sitten teoksellaan Tiikerihai, joka kertoi elämästä pahasti alkoholisoituneen äidin kanssa. Itse en tuota teosta ole lukenut, vaikka tämän lukemisen jälkeen aion sen lainata seuraavalla kirjastoreissulla. Ihastuin nimittäin suunnattomasti Tuomisen reteän rehelliseen kerrontatyyliin. Kuningaskobra myös sivuaa jonkin verran Tiikerihain tapahtumia ja sen perusteella, mitä kirjan tapahtumista vilauteltiin on tuo lukukokemus varmasti äärimmäisen puhutteleva, mutta myös raskas. Tiikerihai herättikin ilmestyttyään paljon kohua, ja sitä on myös kyseenalaistettu - voiko tuollaista ollakkaan?

Kuningaskobra on autofiktiivinen kertomus, joka sijoittuu aikaan Tiikerihain jälkeen. Kotitalo on palanut ja Tuominen olisi toivonut, että äiti olisi palanut sen mukana. Kaikesta eheytyminen on ollut matka ja sitä Tuominen avaa tässä rehellisessä ja hyvin aidossa teoksessaan. Kirja oli hyvin helppolukuinen ja nopeasti ahmaistu kertomus, joka välillä nauratti ja välillä sai haukkomaan henkeä.

Vaikka Kuningaskobra jatkaa siitä mihin Tiikerihai jäi, voi tämän teoksen lukea myös itsenäisenä teoksena. Uskon että tuon ensimmäisen kirjan lukeneet saavat kuitenkin paljon enemmän irti tästä. Minun oli ensin tarkoitus ihan vain vilkaista tätä saatua arviokappaletta, mutta lopulta huomasin lukeneeni koko kirjan. Ajattelin nimittäin että aluksi lukisin ensin tuon Tiikerihain. Tätä jatkoa on Tuomiselta toivottu ja nyt se on lukijoiden saatavilla.

Kommentit

  1. Minulle tuli myös heti ajatus, että luen Tiikerihain jossakin vaiheessa. Järkyttävä lapsuus Taija Tuomisella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä pakko lukea, mutta kyllä - aivan järkyttävä. Ihan riipaisi lukea kuvauksia lapsuudesta, joten voin kuvitella kuinka raskas kokemus Tiikerihai tulee olemaan.

      Poista

Lähetä kommentti