Katsaus vuoteen 2019

Vuosi 2019 oli antoisa vuosi kirjallisesti. Pääsin Goodreadsissa asettamaani lukutavoitteeseen, mutta en salaa mielessäni asettamaan 100 kirjan rajapyykkiin. Luin vuonna 2019 94 kirjaa ja olisin varmasti päässyt yli 100 kirjan, jos kesän evakkoasuminen ei olisi käytännössä estänyt lukuharrastusta kokonaan. Sain lisäksi suoritettua ajallaan Helmet-lukuhaasteen, josta olen enemmän kuin tyytyväinen. Toinen vuosi putkeen kun saan haasteen tehtyä. Vaikka viimeisten haastekirjojen lukeminen oli työlästä, auttaa haaste löytämään ja lukemaan sellaisia kirjoja, joihin ei välttämättä tulisi tutustuttua ilman tätä haastetta. Lisäksi minusta on erittäin mukavaa haastaa itseäni lukija, joten tartun erittäin suurella mielenkiinnolla tämän vuoden uuteen lukuhaasteeseen, joka vaikutti haastavalta mutta kiinnostavalta.

Kirjallisessa maailman valloituksessa sain mukavasti maita kasaan, mutta kokonaispotti jäi alle 20. Vielä puuttuu siis paljon maita, joihin sijoittuvia kirjoja tulisi lukea. Jatkankin haastetta tänä vuonna ja yritän saada lisää maita napsittua listalta. Teen tälläisen tieteellisen tutkimuksen samalla, kuinka kauan minulla menee valloittaa kaikki maat vai kyllästynkö haasteeseen ennen sitä. Olisi kuitenkin mukava laajentaa tuttujen kulttuurien ulkopuolelle ja lukea itselle tuntemattomimmista maista.

Kirjahaasteita on tälle vuodelle jo ilmestynyt mukavasti. Tuttuun hyllynlämmittäjä haasteeseen en lähde tällä kertaa mukaan, sillä en koskaan onnistu siinä vaikka nukkuisin hyllynlämmittäjät kainalossa. Mutta uusista haasteista Seinäjoen kirjaston aikamatkustushaaste vaikutti sen verran kutkuttavalta, että taidan suorittaa sitä Helmetin haasteen rinnalla. Tietoa haasteesta löytyy täältä.

Minut haastettiin Instagrammin kautta #kirjavuosi2019 tagiin, jossa kivasti lyödään kasaan mennyttä vuotta, joten päätin toteuttaa sen täällä blogin puolella ja jakaa instaan sen sijaan että tekisin tagin vain instan puolella. Ja sen sijaan että listaan taas viime vuonna lukemani kirjat aikajärjestyksessä, lisään kuvat lukemistani kirjoista kollaasina, jotka olen laiskana screenshotannut Goodreadsista.

Luetuin genre: Trillerit ja dekkarit, mutta hyvänä kakkosena perässä tulee fantasia. Trillereitä ja dekkareita luin yhteensä 22 kirjaa ja fantasiaa 14 kirjaa.

Pisin kirja: Joël Dickerin Stephanie Mailerin katoaminen, joka oli yksi vuoden parhaista lukukokemuksista. Voi kuinka nautinkaan kirjan lukemisesta, eikä sivumäärä tuntunut yhtään niin suurelta, kun tarina vain vei mennessään.

Lyhyin kirja: Jos olisin listannut kaikki lukemani lastenkirjat vuoden 100 kirjan lukutavoitteeseen olisi päästy heittämällä. Listasin kuitenkin vain parhaimmat itselleni luettuihin ja Tommi Kontion Koira nimeltä Kissa tapaa kissan oli yksi niistä ja menee tähän kohtaan.

Liikuttavin kirja: Jojo Moyesin Kerro minulle jotain hyvää oli kyllä liikuttava kirja ja erästä bookstagramkollegaani lainaten "väärällä tavalla kaunis" kirja. Tämä kirja sai kyllä silmät kostumaan ja vaikka loppuratkaisu oli aikalailla alusta asti selvä, sitä silti toiveikkaana odotti käännettä tapahtuvaksi.

Hauskin kirja: Adam Kayn Kohta voi vähän kirpaista oli hauska, nauroin moneen kertaan ääneen tätä kirjaa lukiessa. Itse terveydenhuolto alalla työskennelleenä tietää ettei työstä selviä ilman mustaa huumoria ja siksi kai Kayn hirtehiset kuvaukset brittannian terveydenhuoltojärjestelmästä ja lääkärin arjesta upposivat minuun.

Suurin yllättäjä: Tara Westoverin Opintiellä. Yllättävä tarina, ja vaikka en yleensä pidä omaelämänkerrallisista tarinoista, niin tämä oli hätkähdyttävä ja vaikuttava. Opintiellä nousikin myös yhdeksi vuoden parhaista lukukokemuksista. 

Suurin pettymys: Celeste Ng:n Tulenarkoja asioita oli ainakin yksi sellainen kirja, jolta odotin paljon enemmän kuin mitä sain. Kirjaa oli hehkutettu todella paljon ja pudotus oli sitten kova, kun kirja ei ylätnytkään aivan odotuksiini. Tämä pettymys on jäänyt vahvasti mieleeni, vaikka pettymyksen tuottaineita kirjoja oli useampiakin.

Huonoin kirja: Katie Lowen Jumalten verta suonissamme sai minut kyseenalaistamaan kustantamojen ammattitaitoa, kun näin kertakaikkisen huono kirja oli otettu edes julkaistavaksi. Käytännössä tarinan olisi pitänyt elementtiensä puolesta olla hyvä, mutta toteutus ontui ja pahasti.






Lukuvuoteeni mahtui myös paljon hyviä kirjoja ja täyden viiden pisteen kirjoja. Nostan seuraavaksi tähän kirjat, jotka ovat olleet hyviä tai vaikuttavia ja ansaitevat erityismaininnan aikaisemmin mainitsemieni vaikuttavien lukukokemusten lisäksi.
  • Anniina Mikama - Taikuri ja taskuvaras
  • Leïla Slimani - Kehtolaulu
  • Kristin Hannah - Satakieli
  • Siiri Enoranta - Tuhatkuolevan kirous
  • Suvi Ratinen - Matkaystävä
  • Jessica Townsend - Morriganin kutsumus
  • Kate Quinn - Koodinimi Alice
  • Sally Green - Savuvarkaat
  • Lucinda Riley - Seitsemän sisarta
  • Elisabeth Norebäck - Sano että olet minun
  • V. E. Schwab - Magian syvempi sävy
  • Alex North - Kuiskaaja
  • Éduard Louis - Ei enää Eddy
  • Malena Ernman & Greta Thunberg - Sydämen asioita: perhe ja planeetta kriisissä
  • C. J. Tudor - Paluu pimeästä
  • Anni Saastamoinen - Sirkka
  • Nina Mero - Englantilainen romanssi
  • Leigh Bardugo - Varjo ja riipus
  • Sarah J. Maas - Okaruusujen valtakunta
  • Kate Morton - Kellontekijän tytär
  • Max Seeck - Uskollinen lukija
Nyt on hyvä jatkaa uuteen vuoteen avoinmielin. Kirjaston varauslista notkuu uutuuskirjoja, jotka ilmestyvät nyt keväällä ja kovaa vauhtia suunnittelen lukemisia haasteisiin. Vuoden ensimmäiset kirjat on jo luettuna. Lukurikasta vuotta kaikille!


 



Kommentit

  1. Kirjallisia maailmanvalloituksia on hurjan mielenkiintoista seurata! Aloitin omani vuosi sitten, mutta se ei ole edennyt muiden lukuhaasteiden vuoksi kovinkaan pitkälle. Ajattelin tänä vuonna keskittyä vain siihen.
    Hyvää alkanutta uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odotin itsekkin että saisin enemmän maita haalituksia, mutta sain huomata että useimmat lukemani kirjat sijoittuvat usein samoihin maihin. En kuitenkaan malta olla ottamatta osaa uusiin lukuhaasteisiin, että keskittyisin vain maailmanvalloitukseen. :D

      Poista
  2. Minun kohdallani HelMet -lukuhaaste alkaa jo olla melkein vitsi. Muka kauhean aktiivisesti sitä täytän ja sitten huomaan vuoden lopussa olevani yli kymmenen kirjaa vajaalla. Näin siis jos vuosia. Vähän mietin, että pitää varmaan tänä vuonna ottaa se minihaaste...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä sain tämän nyt toista kertaa suoritettua, mutta Hyllynlämmittäjät -haaste on minun henkilökohtainen vitsini. Ei onnistu, ei yhtenäkään vuonna vaikka kuinka yrittää. :D

      Poista

Lähetä kommentti