Lyhyt arvioita

Joel Haahtela - Adélen kysymys

Otava, 2019
Arvoituksellinen pienoisromaani miehestä, joka lähtee luostariin tutkimaan Pyhän Adèlen mysteeriä ja ottamaan selvää itsestään. 
Mies matkustaa luostariin Pyreneille tutkimaan tarinaa Pyhästä Adèlesta, naisesta, joka putosi jyrkänteeltä alas ja julistettiin myöhemmin pyhimykseksi. Samalla alkaa matka kauas miehen omaan menneisyyteen ja ikiaikaiseen mysteeriin. Adèle esittää kysymyksen yhdeksänsadan vuoden takaa: voiko ihmeitä tapahtua?
Lukeudun siihen moninaiseen porukkaan, jotka pitävät Haahtelan kirjoista ja hänen herkän lyyrisestä kerronnastaan. Varsinkin Elena ja Traumbach ovat teoksia, joiden lukemista muistelen lämmöllä vuosienkin jälkeen. Adélen kysymys ei kuitenkaan yltänyt suosikkieni joukkoon, vaikken kirjaa voi kyllä huonoksikkaan moittia. Haahtelalle ominainen lumoava kerronta oli jälleen läsnä ja monesti hänen kirjojaan haluaa lukea vain sen takia. Miljöönä toimiva munkkiluostari oli mielenkiintoinen paikka ja Adéleakin koskevat kysymykset kutkuttivat uteliasuuttani. Kirjan tunnelamakin oli ainutlaatuinen, herkkä ja ikäänkuin herkästi särkyvä. Mikä sitten tökki?

Kokonaisuutena tarina ei kuitenkaan onnistunut puhuttelamaan sen syvemmin ja en suuremmin välittänyt kirjan hengellisestä painotuksesta, jossa pohdittiin uskonnollisia kysymyksiä. Adélen kysymys jäi minulle vain keskinkertaiseksi lukukokemukseksi, mutta onneksi se oli nopeasti luettava pienoisromaani. Pidemmässä muodossa olisi saattanut käydä puuduttavaksi, sillä kirjasta tuntui puuttuvan se jokin, mikä olisi saanut minut vaikuttumaan.

Enni Mustonen - Pukija

Otava, 2020
Jouluna 1949 pula-aika alkaa lopulta helpottaa. Kirsti yrittää sopeutua elämäänsä sotaleskenä ja isättömän Ilpo-pojan äitinä. Tytär Viena on kirjoitusten jälkeen ollut piikomassa Englannissa ja palaamassa jouluksi kotiin.
Kirsti on tyttärestään huolissaan, Ida-mumma on puolestaan varma, että taiteellinen ja käsistään kätevä nuori nainen löytää paikkansa maailmasta. Viena suuntaakin muotialalle. Marimekon ensimmäisen muotinäytöksen ja Miss Universum -kisojen kautta hän päätyy Hollywoodiin, elokuvatähtien puvustajaksi.

Syrjästäkatsojan tarinoita -sarjassa ollaan edetty jo kahdeksanteen osaan. Tämän sarjan kirjoista on tullut jo joka keväinen vakio - sitä tietää saavansa lukea laadukasta historiallista viihdettä. Nyt sarjassa on edetty jo niin pitkälle, että tarinaa seurataan alkuperäisen kertojaäänen Idan lapsenlapsen Viennan näkökulmasta. Ida taas on jo vanha ihminen, hieman vaivainen, mutta onneksi vielä suhteellisen hyväkuntoinen. Hänestä on nimittäin vuosien varrella muotoutunut sen verran tärkeä fiktiivinenhahmo, etten varmasti kestä, kun hänestä aika jättää.

Pukija oli hyvin tyypillinen tämän sarjan kirja. Vaikuttavaa ajankuvaa ja historiallisesti tunnettuja merkkihenkilöitä. Nyt liikutaan elokuvateollisuudessa sekä päästään seuraamaan Miss Universum kisoja kulissien takaa, sillä Vienna päätyy mukaan kiertueelle Armi Kuuselan puvustonhoitajana. Harmi vain että rapakon taakse päästiin vasta loppupuolella kirjaa, sillä odotin sitä niin kovasti alusta lähtien. Amerikasta siihen malliin takakannessa puhuttiin, että ajattelin tarinan tapahtuvan pääasiassa Hollywoodissa. Jälleen ei myöskään kummallisilta, jopa uskomattomilta yhteensattumilta vältytä, mutta koska sarja on puhtaasti viihdekirjallisuutta, olen oppinut sivuuttamaan nämä "sattumat" jo olankohautuksella. Ei tämän sarjan kirjat varmasti enää tuntuisi edes sarjaan kuuluvilta ilman niitä.

Tähän mennessä olen kuitenkin ehtinyt Syrjästäkatsojan tarinoista niin paljon puhumaan, etten enää keksi kerrassaan mitään uutta sanottavaa. Ja sarja taitaa olla tällä hetkellä Suomen luetuimpien kirjojen joukossa, joten tätä tuskin tarvitsee erikseen suositella. 

Alex Schulman: Polta nämä kirjeet


Kolme aikatasoa, kolme sukupolvea, yksi salaisuus.

Rajun perheriidan jälkeen Alex ymmärtää kantavansa sisällään selittämätöntä vihaa. Hänen lapsensa pelkäävät isäänsä, ja hänen vaimonsa kärsii miehensä raivonpuuskista. Alex alkaa etsiä sukunsa menneisyydestä selitystä käytökselleen.
Alex Schulmanin Polta nämä kirjeet on tosipohjainen kertomus hänen isovanhempiensa kolmiodraamasta sekä omista lapsuusmuistoista. Alexin isoisä Sven Stolpe oli aikanaan Ruotsin tunnettuja kirjailijoita, mutta vaimolleen hän oli hirviömäinen. Alex saa selville että menneisyydessä on tapahtunut jotain, mikä on saanut Svenin katkeroitumaan ja kohtelemaan vaimoaan kontrolloiden ja alistaen. Hänen isoisänsä pahansisuisuus sekä katkeruus on asia, mikä on vaikuttanut koko perheeseen aina toiseen sukupolveen asti.

Minuun tämä kirja ei tehnyt niin suurta vaikutusta, mitä moneen muuhun lukijaan. Tämä oli kyllä hieno ja kipeä monikerroksellinen perhetarina sekä koskettava tarina rakkaudesta ja katkeruudesta. Svenin vihan vaikutukset olivat hätkähdyttävät ja Alexin perheen tarina osoittaa sen, miten kannamme vanhempien sukupolvien painolastia harteillamme, välttämättä sitä edes itse tiedostaen. Silti tämä ei ollut minulle vuoden kirjakokemus. En tiedä olisiko asiaan vaikuttanut, jos olisin tiennyt henkilöhahmot entuudestaan? Minulle Stolpet ja Olof ovat täysin tuntemattomia ihmisiä, vaikka naapurimaassa ovatkin olleet aikaanaan tunnettuja henkilöitä. Alexin paljasteassa alastoman totuuden isovanhemmistaa, tuntui hieman siltä kuin olisin tirkistellyt toisten yksityiselämään. Stolpeilla menneisyyden salaisuudesta vaiettiin visusti. Lisäksi luin kirjaa ripotellen, luvun silloin ja toisen tällöin. On mahdollista että tarinan rikkonainen eteneminen vaikutti lukukokemukseen negatiivisesti.

Sven oli tuottelias kirjailija, mutta persoonallisuudeltaan täysi hirviö. Schulman on kirjoittanut  vaikuttavan kirjan, vaikkei se minulle täysien pisteiden kirjaksi noussutkaan, on Polta nämä kirjeet tänä keväänä ollut sellainen kirjatapaus, joka kannattaa kokea itse.

Anne Catherine Bomann: Agathe


Onko ikinä liian myöhäistä kaivata läheisyyttä?

71-vuotias psykiatri laskee päiviä eläkkeeseensä. Hänen potilaidensa ongelmat tuntuvat mitättömiltä, ja istunnoissa hän piirtää lintuja muistiinpanojen kirjoittamisen sijaan.

Eräänä päivänä vastaanotolle ilmestyy saksalainen nainen, Agathe. Psykiatri kieltäytyy ottamasta yhtään uutta potilasta, mutta nainen on periksiantamaton. Lopulta psykiatrin on myönnyttävä tapaamiseen. Agathen seurassa vietetty aika muuttaa kaiken.
Jos pitäisi valita tämän vuoden kirjan kansista kaunein, olisi se ehdottomasti tämä! Sen takia tämän kirjan lopulta päädyin lukemaan, halusin tietää millaisen tarinan noin suunnattoman kauniit kannet kätkevät sisäänsä. Ja oikein hurmaavan ja lämminhenkisen tarinan ne pitivätkin sisällään.

Agathe on lyhyt, mutta soma tarina vanhasta leipiintyneestä psykiatrista, joka laskee päiviä eläkepäiviinsä. Hänen on vaikea löytää elämästään mitään merkityksellistä enää, mutta kun vastaanotolle saapuu uusi potilas, Agathe, kaikki muuttuu. Agathen tapaamisten myötä vanhan miehen elämänasenne muuttuu hiljalleen - hän tervehtii naapuriaan, opettelee leipomaan ja näkee ihmiset ympärillään aivan uudella tavalla. Psykiatrista kuoriutuu elämälle avoin - miten valtava merkitys voi yhden ihmisen tapaamisella olla toiselle.

Kaikessa lyhykäisyydessään, tämä oli makea kirjallinen suupala, jonka nautti yhdeltä istumalta. Jos kaipaa piristystä ankeaan sadepäivään, suosittelen Agathea

Kommentit