lauantai 27. kesäkuuta 2020

Jenny Erpenbeck: Mennä, meni, mennyt



Juuri eläkkeelle jäänyt berliiniläinen professori Richard on hukassa elämässään. Hän on leski, ja työyhteisön kadottua paikkaa elämässä ei tunnu löytyvän rutiineihinsa kangistuneelle miehelle. Toimettomuus ja ulkopuolisuus johdattavat hänen tiensä sattumalta kohti afrikkalaisia turvapaikanhakijoita, joiden olemassaolosta hän on tuskin ollut tietoinen. Tahtomattaankin Richard kiinnostuu miehistä: keitä he ovat ja mistä he tulevat? Mitä he haluavat? Jos heilläkään ei ole paikkaa maailmassa, niin ovatko he sittenkin jollain tapaa samanlaisia kuin Richard itse? Alkaa syvällinen muutos etäisestä ja vetäytyneestä akateemisesta elämästä kohti ymmärrystä ja osallistumista.

Tästä minä juuri pidän Keltaisen kirjaston kirjoissa, laadukasta käännöskirjallisuutta maailmalta. Erpenbeckin puhutteleva romaani Mennä, meni, mennyt kertoo viiltävästi Euroopan pakolaiskriisistä ja on edelleenkin ajankohtainen, vaikka pahimmasta pakolaisaallosta on kulunutkin jo muutama vuosi. Tässä on kirja, joka jokaisen tulisi lukea jo ihan pelkästään sen takia, että kirja antaa äänen pakolaisille, mutta osoittaa myös Euroopan jäyhän byrokratian. Ihmiset, jotka ovat henkensä uhalla matkustaneet pois kotimaastaan, perheidensä ja ystäviensä luota joutuvat täällä julmasti byrokratian riepoteltaviksi, elämään huolissaan siitä,missä seuraavan yönsä saa viettää. Vähintä mitä heille voisi antaa, olisi edes inhimillinen kohtelu. Mutta inhimillisyys on jotain, joka liian usein unohtuu kun on puhe turvapaikanhakijoista ja pakolaisista.

Tarinaa kerrotaan kaavoihinsa kangistuneen eläköityneen professorin, Richardin, näkökulmasta. Hän saa idean alkaa haastattelemaan afrikkalaistaustaisia pakolaisia ja lopulta ystävystyy heidän kanssaan. Erpenbeckin toteava ja vähäeleinen kieli kuljettaa tarinaa kahdessa aikatasossa, palaten välillä Richardin nuoruusvuosiin, kun Berliininmuuri vielä halkoi Saksaa ja vaimo oli vielä elossa. Kun Richard ystävystyy enemmän miehien kanssa, muotoutuu porukan seasta jokaiselle myös yksilölliset selviytymistarinat, jotka jatkuvat Saksassa byrokratian hampaissa. On surullista mitä kaikkea pakolaiset joutuvat kokemaan, kun he ensin ovat menettäneet kaiken, yritetään Europaassa vielä viedä heidän ihmisarvonsa. Kuinka vain harva suostuu kuuntelemaan, mitä heillä on oikeasti sanottavanaan tai millaisia ihmisiä he ovat ulkokuorensa alla. Meidän länsimainen yhteiskunta ja elämäntyyli ovat niin kaukana pakolaisten elämästä, että tuntuu kuin meidän välillemme olisi rakennettu muuri, joka pitäisi saada kaadettua, aivan kuten Berliinin muuri murrettiin aikanaan.

Tämä kirja antaa paljon ajattelemisen aihetta. Vaikkei tämä minulle täyden viiden pisteen kirja ollutkaan, niin arvoin kauan 3,5 ja 4 pisteen välillä. Kirjassa oli suvantokohtansa, jotka saivat keskittymisen herpaantumaan ja ajatuksen harhailemaan, mutta tämä on ehkä enemmän vallitsevan levottoman mielialan syytä kuin itse kirjan. Näin hetki lukemisen jälkeen, lukukokemusta paljon ajatelleena voisin antaa jopa sen 4 pistettä juuri kirjan herättämien ajatusten pohjalta. Mutta annan kuitenkin 3,5 / 5 pistettä, kun sen ehdin jo Goodreadsiin tallentamaan.

Tietoa kirjasta
Kustantamo: Tammi
Ilmestynyt suomeksi: 2019
Alkuteos: Gehen, ging, gegangen (2015)
Sivuja: 421
Suomentanut: Jukka-Pekka Pajunen

Mistä minulle: Kirjastosta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti