Leonard Goldberg: Sherlock Holmesin tytär

"Lontoo 1914. Charles Harrelston kuolee hämärissä olosuhteissa ja Scotland Yard tulee tutkimuksissaan lopputulokseen, että kyseessä on tapaturma. Harrelstonin perhe ei tätä niele, vaan he pyytävät Sherlock Holmesin legendaarista apuria, tohtori John H. Watsonia, tutkimaan kuolemantapausta.

Iäkäs Watson lähtee yhdessä poikansa John Watson juniorin kanssa tapaamaan tapahtuman silminnäkijöitä, Joanna Blalockia ja tämän kymmenvuotiasta Johnnie-poikaa. Teräväpäinen Joanna, joka ei myöskään usko kuolemaa itsemurhaksi, lähtee Watsonien mukaan jatkamaan tutkimuksia tapahtumapaikalle. Kolmikon löytäessä uusia johtolankoja heille käy pian selväksi, että kyseessä on murha. Murhaaja tuntuu kuitenkin olevan jatkuvasti askeleen edellä. Ehtivätkö he löytämään riittävät todisteet syyllisen kiinnisaamiseksi ennen kuin on liian myöhäistä?"

Olen Sherlock Holmes -fani, joten tähän kirjaan oli aivan pakko tutustua. Minä suorastaan kihisin uteliaisuudesta, kun näin tämän ensimmäistä kertaa Bazarin kirjakatalogissa. Kaiken kukkuraksi kirjan kansikuva on todella upea väreineen kaikkineen. Kaikeksi onneksi sain tämän kirjastosta melko nopeaa ilmestymisestä, kerrankin kävi tuuri ja olin kärkisijoilla varausjonossa. 

Eihän tämä vedä vertoja Sir Arthur Conan Doyleylle, mutta kirja onnistui kuitenkin viihdyttämään ja oli ihanan helppolukuinen. Sherlockin tyttären Joanna Blalock osottautui varsin teräväpäiseksi naiseksi, jonka päättelykykyä oli ilo seurata rikoksen selvittelyn lomassa. Oivallinen perinteistä tyyliä mukaileva vintagerikosmysteeri, joka kallistui kuitenkin enemmän kevyen viihdekirjallisuuden suuntaan. Sen hahmot, juoni sekä miljöökuvaus olivat melko pinnallisia. Jos kirjaa kohtaan on kovat odotukset ja odottaa lukevansa jotain Sherlockin vertaista, niin saattaa tulla pettymään. Minun makuuni kirjassa oli liikaa sattumia, jotka eivät tuntuneet enään uskottavilta. Lisäksi John nuoremman ja Joannan välinen romanssi tuntui vaivaannuttavan teennäiseltä. Koko romanssin olisi voinut jättää kokonaan pois, niin kömpelöä luettavaa se oli. 

Minun Holmesin lukuhetkistäni on kulunut sen verran aikaa, ettei kaikki yksityiskohdat ole tuoreessa muistissa, en siis huomannut jos tarinassa oli asiavirheitä tai muita viilaamisia yksityiskohdissa. Lisäksi olin uupunut ja lukuähkyssä, joten tämän kepeä ja leppoisa kirja sattui sopivaan saumaan. Pidin siis lukemastani vaikkei se lukuneuronejani räjäyttänytkään ja muutama seikka lukiessa tökkikin.

Jos kaipaa kevyttä lukemista ja visaista murhamysteeriä, jota voi lukea niin sanotusti tyhjäkäynnillä suositellen tutustumaan tähän kirjaan.

Annan kirjalle 3,5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta: 
Kustantamo: Bazar
Ilmestynyt suomeksi: 2018
Alkuteos: The Daughter of Sherlock Holmes (2017)
Sivuja: 329
Suomentanut: Marja Helanen

Mistä minulle: Kirjastosta


Kommentit