Sairaanhoitaja Judit havahtuu elämänsä rajottuneisuuteen. Niin hän tekee päätöksen tilaisuuden tullessa ja jättää miehensä ja muuttaa Helsinkiin. Helsingissä hänellä on vihdoin työpaikka, jossa sisäilma ei ole homeessa, palkkakin on keskiverto sairaanhoitajan palkkaa parempi. F-Remedium vain vaatii hiukan enemmän työntekijöiltään, joka korvataan tuntuvasti paremmalla palkalla. Judit päätyy uudessa työssään hoitamaan ateistikuninkaaksi kutsuttua Leo Moreauta. Moreau on aatteineen F-Remedium vihollinen ja Juditin on vakoiltava miestä sekä etsittävä hänen kodistaan todistetita miestä ja hänen jumalatonta aatettaan vastaan. Työnsä puolesta Judit törmää myös kummiin varjoihin, jotka tykkäävät kulkea sateessa ja saa varoituksia uuden hyvältä tuntuvan työpaikkansa varjopuolista. Kaikesta kummasta huolimatta Judit päättää kuitenkin jäädä, sillä hän haluaa viettää aikaa kuolevan kummipoikansa kanssa.
Olen lukenut herra Jääskeläiseltä aikaisemmin Harjukaupungin salakäytävät, pääsääntöisesti kirja on kyllä jäänyt positiivissävytteisesti mieleeni. Odotin jotain maagistarealismia ja fantasiaa sekoitettuna, mutta Sielut kulkevat sateessa oli kyllä enemmän kauhukirja. Kirja oli hyytävä, mutta otti kyllä hienosti kantaa uskontoihin ja siihen kuinka sokeasti ihmiset vain uskovat ja luottavat uskoonsa sekä sen "johdatukseen". En sano että uskomisessa on mitään pahaa, minun puolesta jokainen uskokoon vaikka menninkäisiin, jos siittä tulee onnelliseksi, mutta se että uskonnon nimissä tehdään niin paljon pahaa on väärin. Uskonto ei ole mikään oikeutus riistää ihmiseltä itsemäärämisoikeutta, elämää tai kajota kehenkään tai oikeastaan tehdä mitään muutakaan väärää. Joistakin ihmisistä tulee kieltämättä uskon sumentamana hirviöitä! Hirviöitä usko loi tässäkin kirjassa, usko Jumalaan, joka oli jättänyt luomansa aikoja sitten oman onnensa nojaan. Taivaassa olikin sitten jotain ihan muuta. Voisin kyllä kuvitella, että jos joku kiihkeästi uskova ahdasmieli ottaa tämän kirjan käteensä, saattaa nokkaan humpsahtaa herne jos toinenkin. Jollakin tapaa kirjan tarina on jopa röyhkeä, mutta minusta kirjan röyhkeys oli innostavaa.
Kuitenkin kirjan jälkeiset tunnelmat ovat kamalan ristiriitaiset, tuntuu että olen aivan solmussa omien mielipiteideni kanssa. Kirjan loppu oli yliampuva, mutta niinhän se itse kirjassakin jo kerrotaan. Mutta se oli kuitenkin kirjan alkupäähän verrattuna aika shokeeraavan yliampuva, mutta kuitenkin se sopi hyvin kirjan tyyliin. Kirjassa tuntemattomaksi jäänyt kertoja aavaa henkiöiden ajattelua, motiiveja, historiaa sekä selittää lukijalle asioita, joita ei nyt välttämättä olisi tarvinut erikseen avata. Eli ne ärsyttivät minua, mutta kuitenkin kerrottiin niissä myös tärkeitäkin asioita, jotka tekivät Juditista entistä mielenkiintoisemman henkilöhahmon. Huomaatteko kuinka ristiriitainen olen - en tykkää, tykkään kuitenkin. Sen sanon että välillä kyllä sorruttiin turhanpäiväiseen jaaritteluun, kirjassa on 550 sivua ja aivan varmasti pikkuisella supistelulla siellä täällä olisi päästy aivan yhtä vaikuttavaan lopputulokseen.
En ole ällötysten ja kauhun suuri ystävä, mutta kuitenkaan en voinut laskea kirjaa kädestäni, vaikka se välillä ärsytti ja inhotti. Juonessa oli mukavasti koukkuja, jotka pitivät tarinassa kiinni. Kirja oli kuitenkin omalaatuisuudessaan niin erikoinen ettei sitä oikein osaa sanoin kuvailla. Kaikesta huolimatta kirja kutsui aina lukemaan, hakemaan vastauksia ilmaan heitettyihin arvoituksiin.
En ole tainnut koskaan kirjoittaa mitään arvioita näin kauan, kirjoitan ja pyyhin ja taas sama uudelleen. Vaikea sanoa mitään, tämä kirja täytyy oikeastaan vain itse kokea. Pisteytyskin on näin ollen vaikeaa! Mutta annan 3,5 / 5 pistettä! Toisaalta voisin antaa neljäkin, mutta jotta joskus pääsen pois tästä koneelta pysyn tuossa alkuperäisessä.
Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Atena
Ilmestynyt: 2013
Sivuja: 550
Mistä minulle: Kirjastosta
Kommentit
Lähetä kommentti