Agatha Christie: Lentävä kuolema

"Koronkiskuri murhataan lentokoneessa Pariisin ja Lontoon välillä. Onneksi matkustamossa on myös belgialainen mestarietsivä Hercule Poirot.

Istuin nro 9 tarjosi Hercule Poirotille mainiot tarkkailuasemat: Hänestä oikealle istui sievä nainen, joka oli silminnähden ihastunut vastapäätä istuvaan mieheen. Lady Horbury paikalla nro 13 oli mitä ilmeisimmin kokainisti. Käytävän toisella puolella istuvaa salapoliisikirjailijaa ahdisteli ampiainen. Mutta Poirot ei nähnyt, että istuimella nro 2 hänen takanaan kyhjötti naisen eloton ruumis. Käy ilmi, että nainen on murhattu myrkkynuolella. Ammuttiinko se kenties puhallusputkella tai imukkeella? Miksi uhrin kahvikupin vieressä on kaksi lusikkaa? Poirotin pienet harmaat aivosolut löytävät mysteerin ratkaisun matkatavaraluettelosta."

Christien kirjat ovat nerokkaita, sen saan huomata kerta toisensa jälkeen, kun hänen kirjojaan luen. Hienous syntyy pienistä yksityiskohdista, joita hän yhdistelee ja luo aina vain uusia kytköksiä rikoksen taustalle. Lukijaa vedetään kuin pässiä narusta, eikä varmasti kovin moni voi kehua arvanneensa loppuratkaisuja etukäteen Christien kirjojen kohdalla. Taas oli juonirakennettu niin, että se toi eteen aina vain uusia yllätyksiä. Arvaukseni murhaajan suhteen osui tällä kertaa oikeaan, mutta motiivi ja tekotapa oli täysin hakoteillä, vaikka luulin olleeni Poirotin ajatuksenjuoksua edellä.

Poirot on ihana, elegantti, oman arvonsa tunteva herrasmies, joka älyllä ja tarkkaavaisuudellaan ratkaisee tapauksen kuin tapauksen. Hän on aina kohtelias ja rauhallinen, hermostuttavimmasakin tilanteessa, eikä koskaan paljasta enemmän kuin on tarpeen, ellei ole täysin varma. Lopussa hän voittajan elkein kertoo aina ratkaisut tapaukseen, kuten tässäkin kirjassa. Hän tuo esille itsevarmasti ja kylmänrauhallisesti esille, mitä lentokoneessa todella tapahtui ja miksi. Hän saa syyllisen lopulta kimpaantumaan ja tekemään tunnustuksen murhan suhteen, vaikka todellinen murhaaja luuli olleensa ovela ja peitelleensä jälkensä hyvin. Mutta Hercule Poirotilta ei jää mitään huomaamatta. 

Nämä perinteiset rikospähkinät ovat niin minun mieleeni. Väkivallalla ei turhaan mässäillä, tunnelma on yleensä rauhallinen ja elegantti, vaikka mieli askarteleekin kuumeisesti arvoituksen parissa. Lentävän kuoleman asetelma on hyvinkin perinteinen, mutta toimivaksi todettu suljetun huoneen mysteeri, jossa tapahtumapaikkana toimii ajalleen poikeuksellisen modernisti matkustajalentokone. Kirja on julkaistu ensimmäisen kerran 1935, jolloin oli tavallisempaa matkustaa laivalla tai junalla  entä lentokoneella. On kuitenkin selvää että syyllisen täytyy olla joku koneen matkustajista, sillä murha tapahtuu matkan aikana. Lukijan epäilykset suunnataan vuorollaan jokaiseen lentokoneen matkustajaan ennenkuin totuus paljastetaan. En ole vielä kertaakaan pettynyt Christien kirjojen parissa ja vaikka olen useampia jo ehtinyt lukemaan, on minulla vielä onneksi monta lukukokemusta edessäni. Onhan tuolta dekkarikuningattarelta ilmestynyt noin 70 teosta. 

Annan kirjalle 4,5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:

Kustantamo: WSOY

Ilmestynyt suomeksi: 2018

Alkuteos: Death in the Clouds (1935)

Sivuja: 303

Suomentanut: Jaakko Kankaanpää

Mistä minulle: Kirjastosta

Tara Westover: Opintiellä

"Totuus on tarua ihmeellisempi, näin voi todella sanoa Tara Westoverin elämästä. Hän kasvoi Idahon vuorilla perheessä, joka odotti maailmanloppua ja vihasi yhteiskuntaa, koulutusta ja lääketiedettä. Isän valta oli ehdoton hulluuden rajoille asti. Tara oppi keräämään yrttejä ja työskentelemään romuttamossa, mutta luokkahuoneeseen hän astui ensi kerran vasta aikuisuuden kynnyksellä. Saadakseen koulutuksen Taran oli jätettävä entinen elämänsä ja otettava petturin rooli perheessään, eikä opintie ollut helppo: millaista on astua yliopistoon täysin itseoppineena ja takametsistä tulleena, vailla mitään sosiaalisia tietoja ja taitoja?Opintiellä kertoo huikean tarinan rakkaudesta ja julmuudesta perheen sisällä, suuresta lahjakkuudesta ja sisäisestä palosta, jotka johdattavat nuoren tytön kohti mahdottomalta tuntuvaa päämäärää."

Tara Westoverin tarina on uskomaton, se vetää lähes sanattomaksi. Hänen muistelmateoksensa Opintiellä on vaikuttavimpia omaelämänkerrallisia romaaneja, mitä olen koskaan lukenut. Monesti lukiessa pysähdyin miettimään; voiko tämä kaikki olla todella totta, ja se tekikin lukukokemuksesta paljon vaikuttavamman. Tara on kotoisin Idahon vuoristosta, hän on seitsenlapsisen mormoniperheen nuorin lapsi. Hänen isänsä on kiihkeä uskovainen ja perheen ehdoton pää. Perhe valmistautuu lopunaikoihin, jotka on koittava vielä pikemmin kuin huomaammekaan, ja he ovat siihen valmistautuneet. Perhe ei usko koulutukseen, lääketieteeseen tai luota yhteiskuntaan ylipäätänsä, sillä Saatana kätyreineen on soluttautunut heidän pariinsa ja houkuttelevat tosi uskovaisia Illuminatin jäseniksi ja turmelluksen tielle. Haavat ja vammat hoidetaan homeopaattisilla yrttiseoksilla, joita Taran äiti kotonaan valmistaa, energiahoitoja ja itse kehittelemäänsä lihastestiä hyödyksi käyttäen. Sairaalaan mennään vain aivan äärimmäisissä tapauksissa, mieluiten ei ollenkaan, sillä nykylääketieteen mukaiset lääkkeet eivät ole Jumalan tahdon mukaisia ja saastuttaa ihmiskehon. Lapsia opetetaan kotikoulussa sen minkä katsotaan tarpeelliseksi - kunhan nyt lukemaan ja laskemaan oppivat sekä kunnioittamaan perustuslakia sekä raamattua, on se ihan riittävää. Tara oppii myös tekemään raskasta työtä perheen romuttamolla sekä kaiken yrteistä, autellessaan perhettään arjen keskellä. Tara oppii että naisten paikka on keittiössä ja lapsia hoitamassa. Naisen asema on aina alisteinen miesten asemaan nähden ja naisia koskevat muunmuassa tiukat pukeutumiskoodit. Kaikkein tärkein oppi oli kuitenkin se että perhe pitää aina yhtä, tapahtui mitä hyvänsä!

Osa sisaruksista kuitenkin kapinoi isän ehdotonta auktoriteettia vastaan ja lopulta myös Tarakin haluaa lähteä opiskelemaan. Hän lähtee opiskelemaan aivan keltanokkana ja hänen sosiaaliset taitonsa ovat erittäin rajottuneita sekä yleistieto olematonta. Silti hän kovalla työllä ja älykkyydellään selvityy lopulta Cambridgeen asti, vaikka opintielle on mahtunut mukaan monta haastetta, noloa tilannetta ja vastoinkäymistä. Opiskelu avaa Taran silmät myös katselemaan perhettään aivan uudesta näkökulmasta, vaikka traumaattisen lapsuuden ja nuoruuden jäljet näkyvät nuoressa aikuisessa vielä pitkään. Tämän kirjan kirjoittaminen on varmasti ollut myös yksi tapa käsitellä eletyn elämän tapahtumia ja päästä sopuun menneisyyden kanssa, toisinsanoen terapeuttinen kirja kirjoittajalleen.

Opintiellä on selvitytymistarina, jossa käsitellään kiihkeää äärimäisyyten mennyttä uskoa, mielenterveysogelmia ja siitä johtuvaa vainoharhaisuutta, henkistä- ja fyysistäväkivaltaa, aikuiseksi kasvamista sekä eheän maailman- ja minäkuvan muotoutumista. Opintietä ei ole ollut pelkästään se mitä koulunpenkillä opitaan, sen ainakin Tara on saanut huomata. Taran elämä on ollut tapahtumarikas ja monivaiheinen, mutta kertomus itsessään oli looginen ja hyvin etenevä. Mitään asioita ei jääty liikaa vatvomaan, mutta silti lukija pääsi kurkistamaan syvälle Taran elämänvaiheisiin. Taran lapsuuden ja nuoruuden kuvaus oli mielenkiintoista ja vaikka sinne mahtuu paljon ikäviä kokemuksia aina fyysisestä väkivallasta henkiseen ja suorainaiseen aivopesuun, on tarinassa myös hyvää havaittavissa. Pidin itse myös paljon perheen erilaisen arjenkuvauksesta, vaikka välillä tuli olo kuin tirkistelisin. Mutta eniten minua ihastutti Taran selviytyminen, joka muistuttaa tuhkimotarinaa. Monella muulla ei olisi ollut kanttia nousta vastustamaan perhettään vuosien aivopesun ja alistamisen jälkeen, mutta Taran sammumaton tiedonjano sai hänet jatkamaan koulutuksen parissa, vaikka hänen lähtökohtansa oli huonommat kuin muilla ja vaakalaudalla oli suhde perheeseen. Silti hän opiskeli ja opiskeli, kartutti tietoaan ja taitojaan niinkin sinnikkäästi, että hän lopulta pääsi Cambridgeen ja Harvardiin. Siihen ei moni pysty, vaikka olisi aloittanut koulutiensä ja varhaislapsuudessa. Uskomaton nainen!

Annan kirjalle 4,5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:

Kustantamo: Tammi

Ilmestynyt suomeksi: 2019

Alkuteos: Educated (2018)

Sivuja: 435

Suomentanut: Tero Valkonen

Mistä minulle: Kirjastosta

Lyhyt arvioita

Gummerus, 2016.

Ida Simons: Tyhmä neitsyt

"12-vuotiaan Gittelin isä on liiketoimissaan ikuinen epäonnistuja. Äiti saa tasaisin väliajoin tarpeekseen ja lähtee tyttärineen sukulaisten hoiviin. Rasittavien sukulaisten lisäksi Antwerpenissä on Gittelin onneksi Steinwayn flyygeli. Pian Gittel saa ensimmäiset oppituntinsa unelmien tavoittelusta ja niiden romahtamisesta. Keneen voi luottaa maailmassa, joka on täynnä teeskentelijöitä?"

Kustantamon sivut kertovat tämän olevan kirjailijattaren unohdettu mestariteos. En kyllä aivan saanut kiinni siitä, miksi tämä on mestariteos? Lukeminen oli varsin puuduttavaa, eikä tarinakaan ollut mitenkään mainittavan erikoinen tai yllättävä.

Tyhmä neitsyt on pikemminkin keskinkertainen kertomus Gittelistä, joka lapsellisessa naiviudessaan saa kokea elämän nurjanpuolen ja aikuisten maailman kaksinaamaisuuden. Tarinan opetus lienee se ettei aikuisten maailma ole todellisuudessa niin mustavalkoinen, miten lapsi sen käsittää. Kehenkään ei kannata luottaa varauksetta, sillä saattaa tulla itse petetyksi. Kaikki ei ole aina sitä miltä näyttää.

Kirjan kieli oli todella leikkisää ja persoonallista, siinä mielessä kirja erottuu edukseen. Ei se silti yksinään riittänyt minulle tekemään tästä mestariteoksenkaltaista lukukokemusta. Suurimmalta osin tämä ei herättänyt minkäänlaisia tuntemuksia.

Märta Tikkanen; Miestä ei voi raiskata 

Tammi, 2019

"Kirjastonhoitaja ja kahden lapsen äiti joutuu ravintolaillan jälkeen raiskatuksi. Väkivallanteko traumatisoi ja sekoittaa Tove Randersin arjen ja perhe-elämän. Hän päättää rankaista raiskaajaa poikkeuksellisella tavalla."

Tämän moderninklassikon uusintapainos herätti minut siihen, etten ollut vielä tähän klassikkoon tutustunut. Ahmaisinkin sen pääsiäisen lukumaratonin viimeisenä kirjana ja todellakin puhutteleva teos.

Miestä ei voi raiskata on ajaton kirja aiheensa puolesta, sillä se ottaa hienosti kantaa ihmisen itsemääräämisoikeuteen ja oikeuteen koskemattomuudesta. Ote aiheeseen on feministinen ja osoittaa karulla tavalla miesten ja naisten maailmojen välillä vallitsevaa epätasa-arvoa, joka rehottaa edelleen. 

Tässä on kirja, joka jokaisen tulisi lukea edes kerran elämässään. Tämä laittoi kyllä ajattelemaan asioita monelta kantilta.

Otava, 2018

Nonna Wasiljeff: Loukkupoika
 

15-vuotias Aaron on elänyt koko elämänsä Loukussa, vankilassa, jota hallitsevat harmaaunivormuiset Tomut. Loukusta on vain yksi tie ulos: salaperäinen Toinen taso, josta kukaan ei halua puhua.

Aaron on oppinut selviämään pysyttelemällä näkymättömänä, kunnes eräänä päivänä Loukkuun tuodaan nuoret veljekset, jotka alkavat suunnitella pakoa. Aaronilla ei ole mitään aikomusta päästää uusia ystäviään lähtemään, mutta kun kaikki menee kammottavalla tavalla pieleen, hänen on valittava: yhä vaarallisemmaksi käyvä vankeus tai kammottu Toinen taso, joka vilisee Tomuja.

En kokenut oikein olevani tämän kirjan kohderyhmää, tuntui että tämä oli enemmän suunnattu yläasteikäisille pojille kuin melkein kolmekymppiselle naiselle. Kirjan asetelma oli melko tyypillinen dystopiahahmotelma, jossa on joitakin sortava yhteiskunta, joka oli epäoikeudenmukainen ja väkivaltainen. Mukaan oli heitetty myös hieman fantasiaa, mutta tämä ei tuntunut tarjoilevan minulle mitään uutta.

En myöskään pitänyt yhtään kirjan päähenkilöstä Aaronista, eivätkä muut henkilöhahmot herättäneet tunteita suuntaan tai toiseen. Tarina alkoi liian vedottomasti ja pohdin viitsinkö lukea kirjaa ollenkaan, ja sitten kun alkoi tapahtumaan en meinannut jaksaa pysyä kärryillä. Luultavasti en jatka sarjan parissa, sillä tämä ei ollut yhtään minun juttuni. Monet muut ovat kuitenkin tästä pitäneet.

Tämä lyhyt arvio postaus onkin odottanut arkistojen kätkössä toukokuusta asti, mutta nyt viimein sain tämän kirjoitettua loppuun ja julkaistua teille. Odotin josko olisin saanut tähän koottua enemmänkin kirjoja, joista ei ole niin paljon sanottavaa, mutta sovitaan niin että kolme on ihan hyvä lukumäärä. Tälläinen harmaa ja sateinen heinäkuun päivä onkin oikein hyvä blogiarkistojen siivoamiseen.

Joudumme tällä hetkellä asumaan muutamia kuukausia remonttievakossa poissa kodistamme, joten päivittelen blogia vain satunnaisesti, aina kun sopiva sauma löytyy. Mutta syksyllä, kun pääsemme muuttamaan vihdoin uuteen kotiimme, palaan taas linjoille aktiivisempana. Pyrin kuitenkin olemaan enemmän linjoilla blogin omalla intagram tilillä, joten sieltä pääsee seurailemaan mitä evakossa tulee luettua.

Suvi Ratinen: Matkaystävä

"Uutinen entisen luokkakaverin katoamisesta järisyttää nuorta naista, joka on rakentanut itselleen uuden elämän Helsingissä. Miksi vanhat tutut soittelevat ja kyselevät kadonneesta? 

Nainen palaa pitkään piilottelemiinsa muistoihin, lapsuusvuosiin kahden maailman ristivedossa. Herää kaipaus turvattuun elämänpiiriin, johon kuuluivat suviseurat, marssikasetit, Marimekon vahakangasliinat sekä serkun puhki katsottu häävideo, jolla hymyili maailman komein mies. 

Missä ovat nyt päivit ja markot, lapsuuden rakkaat matkaystävät? Miksei elämä taviksena ota luonnistuakseen?"

Ratisen Matkaystävä kertoo millaista on kasvaa uskonnollisessa yhteisössä ja miltä tuntuu kasvaa siitä ulos. Se kertoo myös lapsen silmin sen miltä tuntuu kokea syyllisyyttä siittä, kun opettaja ryskyttää luokan kynnyksen yli telvision ja katsotuttaa luokallaan opetusvideoita. Miltä tuntuu tuntea huolta ystävistä, jotka eivät eläkkään Jumalan opetusten mukaisesti. Se myös sanoittaa sitä, kun nuori alkaa kyseenalaistamaan ahtaisiin raameihin sulloutuneen vakaumuksen opetuksia sekä sen tarjoamaa pelastusta. Kertomus nostaa myös esille sen häpeän mitä nuori nainen kokee taustansa vuoksi. Kaikki tämä on kerrottu uskottavasti, sillä tarina kumpuaa kirjailijan omista kokemuksista. Kirjan sävy ei ole kuitenkaan tuomitseva vanhoillislestadiolaista yhteisöä kohtaan, kuten kaikesta muustakin siitäkin löytyy myös paljon hyvää, kuten esimerkiksi turvattu lapsuus kodissa, jossa vanhemmat eivät läträä alkoholin kanssa. 

Kirjan päähenkilö joutuu välillä liikkeestä erottuaan hyvinkin absurdeihin tilanteisiin, kun hän yrittää opetella elämään maallista elämää. Hän ei tiedä valtavirran musiikista mitään, sillä hän on nuoruutensa ja lapsuutensa kuunnellut siionin lauluja ja marssimusiikkia. Hän ei tiedä sitä että pornofilmit kuuluu laittaa piiloon myös silloin kun ei-uskovaiset vanhemmat tulevat käymään. Hän haluaa kovasti oppia elämään kuin tavallinen suomalainen nuori, mutta opittavaa on niin valtavasti. Suojattu nuoruus yhteisön huomassa ei ole opettanut hänelle tarpeellista tietoa siitä kuinka tavalliset ihmiset elävät ja olevat. Kieltämättä suupieliä vetää myös hymyyn mietelmät siitä ovatko hiusten kihartimet syntiä ja voiko telvisiosta katsoa lastenelokuvia. Jos disneyn vhs-kasetteja löytyy, ne on parempi pitää piilossa ja olla huutelematta asiasta julkisesti. Nykyäänhän tieto on internetin ja älypuhelimien aikakautena helposti saatavilla, joten en usko että enään uskosta eronneet nuoret joutuvat yhtä noloihin tilanteisiin kuin tässä tarinassa päähenkilö joutuu, mutta se peilaa hienosti heidän ja meidän maailman erilaisuutta sekä sitä kuinka kasvatus istuu tiukassa ja nuoren sydämestä kumpuaa pahennusta vaikka hän haluaa hyväksyä niin rokkimusiikin, alkoholin kuin irtosuhteetkin. Kirja kuvaakin hienosti kuinka irtaantuminen yhteisöstä ei ole ihmisille mikään hetken heilautus vaan pitkällinen päänsisäinen prosessi.

Ratisen kieli on hyvin toteavaa ja melko korutonta. Kerronta etenee dialogipainotteisesti suoraan kuin luotijuna puksuttaen vauhdikkaasti kohti loppua. Tahti on silti sopiva ja lukeminen mukavan selkeää. Olin kertomuksen lumoissa, enkä edes tajunnu ettei päähenkilön nimeä kerrottu missään vaiheessa. Huomasin asian vasta kun aloin kirjoittamaan Goodreadsiin lyhytarviota lukemisen jälkeen. Oivallinen esikoisteos, joka lähestyy lempeällä otteella tärkeää aihetta.

Annna kirjalle 5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:

Kustantamo: Otava

Ilmestynyt: 2019

Sivuja: 346

Mistä minulle: Kirjastosta

Melba Escobar: Kauneussalonki

"Kolumbialaisen Melba Escobarin rikosromaanin tapahtumat sijoittuvat bogotalaisen hienostoalueen kauneussalonkiin. Karen on yksi salongin parhaista työntekijöistä, mutta hän tekee muutakin kuin poistaa asiakkaiden ihokarvat tai levittää heidän kasvoilleen mutanaamioita. Karen tietää asiakkaistaan kaiken – kenellä on silikonirinnat, kuka vietti pitkän viikonlopun Miamissa rakastajansa kanssa ja kuka aikoo ottaa avioeron miehestään. Hoitojen lomassa Karenille uskoutuvat psykoanalyytikko, kongressiedustajan vaimo ja tunnettu TV-juontaja. Asiat saavat kuitenkin vakavamman käänteen, kun yhden asiakkaan teini-ikäinen tytär löydetään murhattuna ja käy ilmi, että Karen on yksi tytön viimeisenä nähneistä ihmisistä."

Kauneussalonki antaa ensisilmäyksellä kuvan että kyseessä on kevyt viihteellinen dekkari, jossa kauneussalongin työntekijä ratkaisee sukkelalla älyllään ja sisäpiirin tiedoillaan asikkaansa murhan ennen poliisia. Samalla kun hän levittelee mutanaamioita ja ajelee ihokarvoja yläluokkaisilta naisilta, hän kuuntelee, sillä naisilla on tapana lörpötellä ohi suunsa. Bogotán kaltaisessa suurkaupungissa rikkaat muodostavat pienen piirin, jossa kaikki tuntevat toisensa jotakin kautta, ja vaimoilla on aina paljon arvokasta tietoa miestensä asioista. Samalla Kolumbian aurinko lämmittää iloisesti taustalla ja samba raikaa. Ei kuitenkaan kannata langeta tähän harhaluuloon, niinkuin minä tein, sillä Kauneussalonki on paljas ja raadollinen kuvaus naisten asemasta miesten hallitsemassa ja juuriaan myöten korruptoituneessa Kolumbiassa. Se paljastaa luokkaerojen vaikutukset miljoonien asukkaiden Bogotássa, jossa hyvinvoiva ja rikas vähemistö elää yltäkylläisyydessä aidatuilla aluiella lukaaleissaan ja ostaa itselleen oikeutta yhteiskunnassa, jossa raha takaa koskemattomuuden. Samaan aikaan köyhempi osa kansasta asuu slummeissa, he joutuvat raatamaan elantonsa eteen ankarasti ja joskus kyseenalaisillakin keinoilla. Huonoilla asuinalueilla voi olla turvatonta jopa omassa kodissakin.

Kirjan päähenkilö on Karen, joka on tapahtumien keskipisteessä. Hän ei kuitenkaan itse kerro tarinaansa lukijalle, vaan kertojana toimii psykoanalyytikko Claire, joka on tutustunut Kareniin kauneussalongissa. Toisena kertojana toimii myös murhan uhri sekä Lucía, joka on Clairen hyvä ystävä ja ex-miehensä haamukirjoittaja. Juoni rakentuu pienen keskiön ympärille, ja kaikki liittyvät toisiinsa jollakin tavalla. Ajottain näin pieni piirileikki tuntui epäuskottavalta Bogotán kokoisessa suurkaupungissa, vaikka eliitin osa asukkaista onkin pieni. Myös kertojaäänen vaihtelu ja runsaat sivuhenkilöt tahtoivat sekoittaa minua ajottain. Olisin kaivannut kertojaäänen vaihtumiseen selkeitä vihjeitä, sillä välillä se tuli aivan puskista, jolloin piti pysähtyä miettimään kuka nyt puhuu ja kenen näkökulmasta. Näkökulmia ja aikatasoja on useita, samoin henkilöitä, joten kerrontarakenne olisi kaivannut selkiyttämistä sekaannusten välttämiseksi. Lukiessa täytyy olla tarkkana ja välillä pysähtyä miettimään kuka kukin on, kuka puhuu, kenestä puhutaan aja miten he liittyivätkään toisiinsa.

Tässä kirjassa ei ollut yhtä ainoaa hyvää miestä. He kohtelivat naisia sekstistisesti, raiskasivat ja pahoinpitelivät naisia miten halusivat. He myös ottivat mitä halusivat - raha, suhteet ja valta takasi koskemattomuuden oikeuskoneiston hampaisassa. Kirjan naiset ovat uhreja monessa mielessä, jokainen kirjassa esiintyvä keskeinen naishenkilö on kokenut yhteiskunnassa vääryyttä miesten taholta. Lukeminen saakin pohtimaan naisen asemaa Kolumbiassa. Rahalla saa, ja en epäile yhtään etteikö kirjassa kuvatut ihmiskohtalot olisi mahdollisia tuossa korruptoituneessa maassa.

Kirja oli dekkariksi naamioitu kirja, jossa murha kyllä tapahtuu ja sitä selvitellään että peitellään. Rikoksiakin tapahtuu aina talousrikoksiin asti, mutta en koe tämän edustavan lajin perinteisimpiä edustajia, vain sivuavan niitä. Kirjassa ei ole harmaita aivonystyröitä kutittavaa murhamysteeriä, jossa syyllistä pääsee arvailemaan vihjeiden perusteella. Syyllinen kerrotaan jo paljon ennen kirjan loppuhuipennusta. Myös niskakarvoja pystyyn nostava tunnelmannostatus puuttui, vaikka kirjan loppuratkaisu melkoisena yllätyksenä tulikin. Pääpaino on kuvata nimenomaa naistenasemaa ja Kolumbian korruptoituneisuutta.

Kokonaisuutena kuitenkin pidin kirjasta sen kertoman tarinan takia, sillä se sai minut ajattelemaan karuudellaan asioita syvemmin naisenasemasta, vallantasapainosta ja korruptiosta. Lukeminen on ajottain ahdistavaa, mutta puhuttelevaa samaan aikaan. Olen vaikuttunut ja siksipä päädyn antamaan tälle kirjalle 3,5 / 5 pistettä sen puutteista huolimatta.

Tietoa kirjasta:

Kustantamo: Aula & Co

Ilmestynyt suomeksi: 2018

Alkuteos: La casa de la belleza (2015)

Sivuja: 262

Suomentanut: Taina Helkamo

Mistä minulle: Kirjastosta

Jennifer Clement: Rakkaudesta aseisiin

"14-vuotias Pearl elää äitinsä kanssa autonrämässä floridalaisella asuntovaunualueella. Rutiköyhä perhe on pahnanpohjimmainen asefanaatikkojen, epäilyttävien lahkolaisten ja alligaattoreita lahtaavien punaniskojen yhteisössä. Elämä mullistuu, kun vaarallinen hurmuri tunkeutuu äidin ja tyttären väliin. Kun aseet puhuvat, on tragedia väistämätön. Pearlin edessä aukeaa uusi, tuntematon ja entistä vaarallisempi maailma."

Rakkaudesta aseisiin nostaa esille amerikkalaisen yhteiskunnan reuna-alueella elävien arkea ja on samalla äitinsä kanssa autossa asuvan Pearlin kasvutarina. Pearlin arkea on lisätä muroihinsa veteen sekoitettua maitojauhetiivistettä, maistaa etupenkillä vietetyn yön jälkeen suussaan hyönteismyrkyn maku ja etsiä viereiseltä kaatopaikalta aarteita ystävänsä kanssa. Jopa rähjäisellä asuntoautoalueella, jossa harrastetaan pimeää asekauppaa, Pearl ja hänen äitinsä Margot kuuluvat nokkimisjärjestyksen alimalle tasolle. Asuntovaunualue on otollinen paikka rikolliselle toiminnalle, sillä sinne eivät paikalliset huvikseen eksy, eivätkä poliisitkaan viitsi paikalle kovin usein vaivatua. Siellä Pearl varttuu teini-ikäiseksi, käyden koulua väärennetyn syntymätodistuksen turvin.

Rakkaus ja toivo ovat vahvoja teemoja, mutta eniten kirjan tunnelmaa kuvaa se, kun kaikki toivo on viety. Rakkautta on monenlaista, on Margotin rakkautta tyttäreensä Pearliin, jolle hän koittaa tarjota parhaansa ja jolle hän opettaa että unet ja unelmointi on ilmaista, on Margotin intohimoista rakkautta Eliin, joka saa pitkään yksin olleen, pelastusta odottaneen naisen hulluksi rakkaudesta, on meksikolaissävytteistä lähimmäisenrakkautta sekä nuoren sydämen vienoa rakkautta. Rakkautta on vaikka ihmiset keikkuvat reunalla ja josta keikautus yhteiskunnan nurjalle puolelle on nopea. Sen myös tämä tarina osoittaa. Pearl ei koskaan tiennyt paremmasta, hän eli koko elämänsä kurjuudessa. Hänen äitinsä yläluokkailen lapsuus ja oppineisuus ei suojellut Pearlia luisumasta väärille poluille.

Rakkaudesta aseisiin oli nopealukuinen, hyvin elävästi kerrottu tarina, joka oli ohi luodin vilahduksessa. Kirja jätti jälkeensä vahvat jälkimainingit, sillä tämä tarina ei aivan hetkessä unohdu. Rakkaudesta aseisiin on tupakan ja ruudin hajuinen kuvaus yhden perheen arjesta sekä amerikkalaisen yhteiskunnan kääntöpuolesta. Clement antaa äänen niille, jotka eivät niin usein pääse tarinoiden päähenkilöiksi, kuin pahisten roolissa. Pääroolissa on aseet ja asekauppa, mutta enemmänk kirja on kuitenkin kertomus ihmisistä, joiden suunta elämässä oli täysin hakoteillä ja aseet ovat yhdistävänä tekijänä. Aseet ovat merkittävässä roolissa tarinassa, jossa mies antaa lahjaksi mielitetylleen aseen, jossa ihmiset eivät edes hätkähdä laukausten ääniä, sillä ne ovat niin arkipäivää.

Täytyy myöntää, olin aluksi hieman skeptinen kaikista kehuista huolimatta, sillä kirjan aihe tuntui minulle todella vieraalta. Vahva tarina kuitenkin tempaisi samantien mukaansa ja jaksoi kantaa loppuun asti takeltelematta. Olen positiivisesti yllättynyt ja suosittelen kyllä muillekin tutustumaan tähän teokseen. Rakkaudesta aseisiin saa pohtimaan amerikkalaista yhteiskuntaa, asemyönteisyyttä ja sen seurauksia kansalaisille.

Clementiltä on suomennettu kaksi muutakin teosta - Varastettujen rukousten vuori ja Basquiatin leski. Pakko lukea jossain vaiheessa nuokin, sillä ihastuin Clementin eläväiseen ja kantaanottavaan kerrontaan kovasti. 

Annan kirjalle 4 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:

Kustantamo: LIKE

Ilmestynyt suomeksi: 2018

Alkuteos: Gun Love (2018)

Sivuja: 278

Suomentanut: Terhi Kuusisto

Mistä minulle: Kirjastosta

Jessica Fellowes: Mitfordin murhat

"Downton Abbey kohtaa Agatha Christien! Vanhan ajan murhatarina henkii perienglantilaista charmia. 

Köyhä lontoolaistyttö Louisa Cannon pakenee julmaa setäänsä ja päätyy lastenhoitajaksi Mitfordin perheen maalaiskartanoon. Hänestä tulee 16-vuotiaan Nancy Mitfordin uskottu ja ystävä, ja yhdessä he myös joutuvat keskelle salaperäisen junamurhan tutkintaa. Mitä tapahtui Florence Nightingalen kummityttärelle?

Mitfordin aatelisperhe – etenkin sen kuusi kaunista tytärtä – oli tosielämässä monien kohujen ja skandaalien keskiössä 1900-luvun alkupuolella. 

Mitfordin murhat aloittaa sarjan, joka perustuu tosielämän murhiin ja historiallisiin henkilöihin."

Aloitin lukemaan tätä kirjaa alkuvuodesta Bookbeatissa, mutta jotenkin en vain meinannut päästä tarinan imuun mukaan. Ehkä mieliala ei vain ollut oikea tälle cozy crime tarinalle, mutta kun latasin Bookbeatin uudestaan lyhyen tauon jälkeen, ajattelin antaa vielä yhden mahdollisuuden kirjalle. Se olikin kannattava päätös, sillä tempauduinkin tarinan mukaan lopulta kokonaan. Ehkä olin odottanut enemmän dekkarimaista kirjaa tätä aloittaessani, mutta kun toisella yrittämällä lähdin jatkamaan tarinan parissa ilmaan minkäänlaisia ennakko-odotuksia, tarina tuntuikin tarpeeksi vetävältä. 

Mitfordin murhat on avausosa sarjalle, jonka tarinat perustuvat tosielämän murhiin ja historiallisiin henkilöihin. Tämänkin kirjan junamurha on oikeasti tapahtunut, vaikkei sitä koskaan ole onnistuttu selvittämään. Kirjailija on siis sepittänyt oman ratkaisunsa murhalle ja kietonut sen skandaaleista tunnetun Mitfordien perheen ympärille. Mitfordin perhe onkin suhteellisen tunnettu aatelisperhe, ainakin historian ystävien parissa, joten heidän elämästään löytyy varmasti paljon ammennettavaa tarinoihin.

Pääpaino tarinassa ei ole murhan selvittelemisessä, vaikka se vahvasti koko ajan mukana kulkeekin. Sikispiä tämä ei istu minusta edes cozy crime -luokituksen alle, sillä enemmän tarina keskittyy kuvaamaan Lucyn elämää sekä sopeutumista Mitfordien kartanon elämään. Suhteilla ja niiden kehittymisellä on myös merkittävä osa tarinan juonikaaren kehittymisessä. Mitfordien perhe on kiehotava, muttei onnistu erottumaan edukseen tarinan taustalta. Olisin myös toivonut hieman nopeammin etenevää juonenkuljetusta, sillä alku alkoi melko kangerellen ja laahaten.

Laadultaan Mitfordin murhat on keskitasoa, sillä sen kerronta on melko simppeliä eikä tarina itsessään ole mitenkään erikoinen. Itse kuitenkin pidin kirjan ajankuvasta, ja siitä kuinka siinä kuvaillaan tuon ajan elämää elävästi aina junakulttuurista luokkaeroihin. Tämä sopiikin luettavaksi viihteellisenä välipala romaanina näin lämpiminä kesäpäivinä, mutta mitään Christiemäistä aivonystyröitä kutkuttavaa murhamysteeriä on turha odottaa. 

Jessica Fellowes on Downtown Abbey -sarjan luojan Julian Fellowesin veljentytär, ja väkisin rupeaa miettimään kuinka paljon kuuluisalla sedällä on ollut vaikutusta kustannussopimuksen saamisessa. Sarjan toinen osa Nuori, kaunis ja kuollut ilmestyy tänä vuonna, aion antaa sille mahdollisuuden, jos kirjailijassa olisi tapahtunut kehitystä toisen osan kohdalla. Mutta jos kaipaa näin dekkariviikon kunniaksi hieman iisimpää rikostarinaa vastapainoksi kovaksikeitetyille dekkareille, niin tässä on aivan oivallinen vaihtoehto siihen.

Annan kirjalle 3 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:

Kustantamo: Otava

Ilmestynyt suomeksi: 2018

Alkuteos: The Mitford murders (2017)

Sivuja: 398

Suomentanut: Laura Beck

Mistä minulle: Bookbeat