maanantai 14. tammikuuta 2019

Maailman kirjat -haaste


 Siitä onkin vuosia, kun olen viimeksi tehnyt vastaavaa haasteta, mutta ajatuksen tasolla on haaveillut kirjallisen maailmanympärysmatkan toteuttamisesta jo pitkään. Kun näin Lukujonossa-blogissa vastaavan haasteen, ajattelin itsekin toteuttaa saman tyyppisen haasteen henkilökohtaisesti tämän vuoden aikana ihan omaksi ilokseni. 


Hyväksyn itseltä haasteeseen kaikki 1.1.2019 jälkeen luetut kirjat ja tarkoituksenahan on lukea mahdollisimman monta eri maahan maahan sijoittuvaa kirjaa. Kaksi kohtaa olen saanut jo täytettyä, Suomen ja Yhdysvallat. Maailmassa on 195 itsenäistä valtiota, joten kaikkia kohtia en toki saa vuoden aikana täytettyä, mutta haluan nähdä kuinka monta eri maahan sijoittuvaa kirjaa tulee vuoden aikana luettua. Samalla toivon haasteen myös innoittavan minut lukemaan erilaisia teoskia, jotka sijoittuvat sellaisiin maihin, joista ei ole tullut koskaan luettua mitään tai harvemmin törmään kirjallisuudessa. Koska kyseessä on nyt minun kohdallani nojatuolimatkailu, hyväksyn haastekirjat sen mukaan mihin maahan tarinat sijoittuvat, en kirjailijan synnyinmaan tai kotimaan mukaan. Koska luen myös lapsille paljon kirjoja, aion myös hyväksyä lasten kirjat, joita lapsilleni luen, mikäli ne sopivat johonkin haastekohtaan.

Tein haasteelle jo oman välilehden, mutta laitan listauksen maista vielä tähän alle.

AASIA

  1. Afganistan
  2. Armenia
  3. Azerbaidžan
  4. Bahrain
  5. Bangladesh
  6. Bhutan
  7. Brunei
  8. Etelä-Korea
  9. Filippiinit
  10. Georgia
  11. Indonesia
  12. Intia
  13. Irak
  14. Iran
  15. Israel
  16. Itä-Timor
  17. Japani
  18. Jemen
  19. Jordania
  20. Kambodža
  21. Kazakstan
  22. Kiina
  23. Kirgisia
  24. Kuwait
  25. Laos
  26. Libanon
  27. Malediivit
  28. Malesia
  29. Mongolia
  30. Myanmar
  31. Nepal
  32. Oman
  33. Pakistan
  34. Pohjois-Korea
  35. Qatar
  36. Saudi-Arabia
  37. Singapore
  38. Sri Lanka
  39. Syyria
  40. Tadžikistan
  41. Taiwan
  42. Thaimaa
  43. Turkki
  44. Turkmenistan
  45. Uzbekistan
  46. Venäjä
  47. Vietnam
  48. Yhdistyneet arabiemiirikunnat

AFRIKKA

  1. Algeria
  2. Angola
  3. Benin
  4. Botswana
  5. Burkina Faso
  6. Burundi
  7. Djibouti
  8. Egypti
  9. Eritrea
  10. Etelä-Afrikka
  11. Etelä-Sudan
  12. Etiopia
  13. Gabon
  14. Gambia
  15. Ghana
  16. Guinea
  17. Guinea-Bissau
  18. Kamerun
  19. Kap Verde
  20. Kenia
  21. Keski-Afrikan tasavalta
  22. Komorit
  23. Kongon demokraattinen tasavalta
  24. Kongon tasavalta
  25. Lesotho
  26. Liberia
  27. Libya
  28. Madagaskar
  29. Malawi
  30. Mali
  31. Marokko
  32. Mauritania
  33. Mauritius
  34. Mosambik
  35. Namibia
  36. Niger
  37. Nigeria
  38. Norsunluurannikko
  39. Päiväntasaajan Guinea
  40. Ruanda
  41. São Tomé ja Príncipe
  42. Sambia
  43. Senegal
  44. Seychellit
  45. Sierra Leone
  46. Somalia
  47. Sudan
  48. Swazimaa
  49. Tansania
  50. Tšad
  51. Togo
  52. Tunisia
  53. Uganda
  54. Zimbabwe

ETELÄ-AMERIKKA

  1. Argentiina
  2. Bolivia
  3. Brasilia
  4. Chile
  5. Ecuador
  6. Guyana
  7. Kolumbia
  8. Paraguay
  9. Peru
  10. Suriname
  11. Uruguay
  12. Venezuela

EUROOPPA

  1. Alankomaat
  2. Albania
  3. Andorra
  4. Belgia
  5. Bosnia ja Hertsegovina
  6. Bulgaria
  7. Espanja
  8. Irlanti
  9. Islanti
  10. Iso-Britannia
  11. Italia
  12. Itävalta
  13. Kreikka
  14. Kroatia
  15. Kypros
  16. Latvia
  17. Liechtenstein
  18. Liettua
  19. Luxemburg
  20. Makedonia
  21. Malta
  22. Moldova
  23. Monaco
  24. Montenegro
  25. Norja
  26. Puola
  27. Portugali
  28. Ranska
  29. Romania
  30. Ruotsi 
  31. Saksa
  32. San Marino
  33. Serbia
  34. Slovakia
  35. Slovenia
  36. Suomi - Päivi Alasalmi; Riivatut
  37. Sveitsi
  38. Tanska
  39. Tšekki
  40. Ukraina
  41. Unkari
  42. Valko-Venäjä
  43. Vatikaanivaltio
  44. Viro

OSEANIA

  1. Australia
  2. Fidži
  3. Kiribati
  4. Marshallinsaaret
  5. Mikronesian liittovaltio
  6. Nauru
  7. Palau
  8. Papua-Uusi-Guinea
  9. Salomonsaaret
  10. Samoa
  11. Tonga
  12. Tuvalu
  13. Uusi-Seelanti
  14. Vanuatu

POHJOIS- JA VÄLI-AMERIKKA

  1. Antigua ja Barbuda
  2. Bahama
  3. Barbados
  4. Belize
  5. Costa Rica
  6. Dominica
  7. Dominikaaninen tasavalta
  8. El Salvador
  9. Grenada
  10. Guatemala
  11. Haiti
  12. Honduras
  13. Jamaika
  14. Kanada
  15. Kuuba
  16. Meksiko
  17. Nicaragua
  18. Panama
  19. Saint Kitts ja Nevis
  20. Saint Lucia
  21. Saint Vincent ja Grenadiinit
  22. Trinidad ja Tobago
  23. Yhdysvallat - Emma Donoghue; Huone

Taru Anttonen & Milla Karppinen: Sankaritarinoita tytöille (ja kaikille muille)

"Sankaritarinoita tytöille on kirja rohkeista suomalaisista naisista eri vuosikymmeniltä. Se kertoo sankareista, jotka ovat kulkeneet omia polkujaan ja saaneet siten aikaan jotain hienoa tai tärkeää. Osa on rikkonut lasikattoja, osa on tehnyt ennakkoluulottomia valintoja, osa on edennyt rohkeudellaan. He kaikki ovat erinomaisia esikuvia meille ­kaikille.

Värikäs ja iloinen teos ilahduttaa kaikkia pienimmistä lukijoista vanhimpiin. Satumuotoon kirjoitetut tarinat rohkaisevat uskomaan itseensä ja tavoittelemaan unelmia. Olemaan oman elämänsä sankari!

Kirjoittajina ja kuvittajina on joukko suomalaisia ammattilaisia ja nuoria lahjakkaita lupauksia. Kirjan henkilöt kootaan lukijoiden ehdotusten pohjalta. Tekijöiden inspiraation lähteenä on ollut Elena Favillin ja Francesca Cavallon Iltasatuja kapinallisille tytöille – 100 tarinaa ihmeellisistä naisista, joka kokosi yhteen naisten tarinoita eri puolilta maailmaa. ­Sankaritarinoita tytöille kertoo suomalaisten naisten uskomattomia tarinoita upein kuvituksin."

Sankaritarinoita tytöille on joukkovoimalla ponnistettu kotimainen vastine Elena Favillin ja Francesca Cavallon Iltasatuja kapinallisille tytöille, joka on esikuvia tarjoilevaa tyttökirjallisuutta. Tämä 24 kirjoittajan ja 41 kuvittajan rahoituksella yhteisvoimin luotu kirja esittelee sadun keinoin kerrottuja tarinoita eri aikakausilla eläneistä naisista. Kuutenlin kirjan äänikirjana, mutta selkeä yhteinäinen kaava tarinoissa oli, vaikka tekijäjoukko on suuri. Oli hienoa, että kirjassa oli mukana myös sellaisia voimanaisia, joiden asiantuntemusalalta ei naisia ole esille nostettu suuren yleisön tietoisuuteen. Se myös tuo lukijoille sanomaa siitä, että myös tytöt ja naiset voivat menestyä niin maanmittausinsinöörinä kuin lentäjänäkin, ei tarvitse mahtua ahtaisiin sukupuolisidonnaisiin rooleihin. Nämä napakat, parin sivun mittaiset, inspiroivat tarinat, joita ryydittävät voimalauseet kertovat tytöille ja naisille tärkeää sanomaa siitä, että kuka vain voi olla mitä vain!

Tämä kirja nappasi itselleen Finlandia-palkintoehdokkuuden lasten- ja nuortenkirjojen kategoriassa. Hieno saavutus, jonka kirja ehdottomasti ansaitsee, sillä  se tarjoili tarinoita niin monipuolisesti ja eri taustoista tulevista naisista, kuitenkaan ketään ylitse muiden korostamatta. Itse näen kirjassa kuitenkin pari ongelmaa - miten sellaiset tytöt, jotka eivät halua kurotella tähtiin? Jaksavatko he kuunnella tarinoita, jotka eivät jaksa inspiroida heitä, vaan luovat liiankin suuria paineita siitä millainen on sankarityttö? Joidenkin suuri unelma on vaikka tulla äidiksi ja ehdottomasti arjensankareita ovat hekin. Osaan nähdä että kunninahimoiset nuoret, jotka haluavat saavuttaa suuria ja pyrkiä päämääriinsä omalla osaamisalueellaan saavat kirjasta varmasti rohkaisua ja voimaa. Kuitenkin aika pienestä osasta naisia tulee tähtitieteilijöitä, menestykirjailijoita tai presidenttejä, eivät kaikki halua tai edes unelmoi sellaisesta. Sankari ja rohkea voi olla ilman huikeaa uramenestystä tai uraa uurtavia tekoja. Tässä hypetyksessähän nämä kirjat kiinnostavat suurta yleisöä, näitä tarinoita lukevat niin aikuiset kuin lapsetkin, mutta miten sitten kun hypetys loppuu? Itsehän en olisi lapsena jaksanut lukea tai kuunnella missään vaiheessa tälläisiä tarinoita, vaikka ne olisivat kuinka sadun keinoin kerrottuja. Muutama olisi saattanut mennä koulussa aihealueen tiimoilta, mutta 60 tarinaa, niin ei. Lapsena halusin niin lukea kuin kuunnella jännittäviä mielikuvituksellisia satuja ja tarinoita, ei ala-asteikäisen maailmassa edes ollut mitään tasa-arvo ongelmia. Kannattaako sen ikäiselle alkaa vielä edes korostamaan, että sinun tiesi tulee olemaan sitten vaikeampi kuin naapurin Villen? Eikö voisi lasten antaa vain olla lapsia ilman että tuppaa heidän harteileen yhteikuntamme ongelmia, olkoon ne kuinka sankaritarinoiden muodossa. Teininä taas kiihkeä teinisydämeni halusi ahmia romanttisia tarinoita, suurin unelma olikin löytää se oikea ja kaikkea muuta yhtä kliseistä. Jos äitini olisi tuonut minulle näitä  hänen mielestään inspiroivia tarinoita silloin, kun mietin tulevaa urasuuntaa yläasteen jälkeen, olisi se tuntunut painostamiselta, minusta odotetaan jotain suurta kun oma suunta on muutenkin hukassa. Ei minulla ollut niin selkeää päämäärää mitä haluan olla isona, tiesin vain että haluan perheen ja matkustella. En minä tiedä hyvänenaika vieläkään, liki kolmekymppisenä mitä haluan tehdä isona, mutta en ainakaan olla pörssiyhtiön johtaja tai politikko. Jos mietin omaa tytärtäni tai lähipiirini tyttöjä, en usko että monikaan heistä välttämättä jaksa kuunnella tarinoita naisista, jotka ovat saavuttaneet kuin vihellellen, jotain joka tuntuu omassa elämässä vielä kaukaiselta ja vieraalta. Aikuiseen makuun tämä kyllä upposi, eikä tätä pelkästään ole suunnattukaan lapsille ja nuorille. Näkisin kuitenkin, että todellisuudessa se lukijakunta lapsissa ja nuorissa, joita tälläiset tarinat oikeasti kiinnostavat 60 tarinan verran on melko suppea. Aikuiset tästä enemmän tällä hetkellä pöhisevätkin ja onhan se hienoa, että tulevaisuuden osaajille ja menestyjille on kirja, josta ammentaa voimaa ja inspiraatiota, mutta itse haluan kyseenalaistaa tälläisen sankarinpalvonnan! Sankari voi olla ilman, että olet hätälaskusta esimerkillisesti selvinnyt lentäjä tai ensimmäinen nainen jollain osa-alueella.


Monipuoliset toisistaan niin erilaiset tarinat kuitenkin tuulettavat hienosti kuvaa tyttöydestä, mukaan mahtuu moninaisuutta, erilaisuutta sekä paljon erilaisia elämiä suuntineen. Hyvää keskustelua tämä, niinkuin muutkin tyttöjen sankaritarinat ovat herättäneet, ja ne sopivat hyvin juuri tähän aikaan. Toivottavasti tämä keskustelu, kritiikki ja näiden kirjojen sanoma kantaa eteenpäin, eikä unohdu  tuulien tuodessa uusia ilmiöitä. 

Minusta paremmin osuva nimi olisikin kirjalle ollut Sankaritarinoita tytöistä, ei tytöille. Tarttukoon ken sankaritarinoista kiinnostuu, luettakoon niille, joilla on se herkkyys omaksua sitä sanomaa mitä kirja haluaa kertoa sekä niille jotka voivat ammentaa kirjasta jotain omaan menestykseen.

Annan kirjalle 3,5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Into
Ilmestynyt: 2018
Sivuja: 220

Mistä minulle: Bookbeat



keskiviikko 9. tammikuuta 2019

Philip Pullman: Kultainen kompassi (Universumien tomu #1)

"Lyra on elänyt koko lapsuutensa perheettä tiedemiesten parissa oxfordilaisessa collegessa. Kun vilkas tyttö uteliaisuuttaan pujahtaa huoneeseen, johon häneltä on pääsy kielletty, mikään ei ole enää ennallaan. Lyra päätyy salaperäiseen Pohjolaan, maahan johon liittyvät kadonneet lapset ja arvoituksellinen Tomu. Onneksi hänellä on apunaan kompassin kaltainen aletiometri. Tuo ihmeellinen kapine antaa vastauksen henkilölle, joka osaa tulkita sen symboleita. Lyralla on luonnostaan sen tulkitsemisen taito."

Kun Philip Pullman vastikään julkaisi Universumien tomu -trilogiaan nivoutuvan Lyran kirjojen ensimmäisen osan Vedenpaisumuksen, päätin että ennen tuohon uutuuteen tarttumista haluan verestää muistoja tämän lapsuuden suosikkeihin lukeutuvan trilogian parissa. Universumien tomu -trilogian lukemisesta on vierähtänyt tovi aikaa, sillä muistelen lukeneeni nämä ala-asteella, joten edellisestä lukukerrasta on liki 20 vuotta aikaa. Kultainen kompassi on trilogian ensimmäinen osa, jossa päästään tutustumaan sisukkaaseen, rohkeaan, mutta erittäin omapäiseen nuoreen sankarittareen Lyraan, joka joutuu huimaan ja taianomaiseen seikkailuun daimoninsa Pantalaimonin kanssa. Lyralla on merkittävä kohtalo, joka hänen tulee täyttää tietämättä itse suuresta merkityksestään maailmankaikkeudelle.

Pullmanin sarja on nerokas. Hän on tuonut palan fantasiaa meille tuttuun maailmaan, mutta tuo maailma on aivan erilainen, rinnakkaismaailma. Lisäksi jokaisella ihmisellä on oma daimoninsa, joka on irrallinen, elävä sielunosa. Ilman daimoniaan ihminen ei selviä, ainakaan järjissään. Tämä trilogia on julkaistu aikana, jolloin fantasiakirjallisuus ei ollut vielä niin kovassa nosteessa, mutta vaikka olen lukenut ala-asteaikojen jälkeen paljon ja monenmoista fantasiaa, tekee Pullmanin hienovireinen taianomaisuus tarinassa edelleen vaikutuksen. Eihän tämä vedä vertoja Pottereille eikä näitä kahta pidä toisiinsa verrattakkaan erilaisuutensa vuoksi, mutta Lyran matkaa Oxfordista Lontooseen ja lopulta pohjoiseen, Norjaan, pelastamaan ystäväänsä, sekä aina Pohjoisnavalle asti toimittamaan aletiometrin henkilölle, joka osaa tulkita sitä, on ilo seurata. Sivut kääntyivät yhtä vinhaa vauhtia kuin lapsuudessakin. Vaikka kirja on paksu, Kultainen kompassi on erittäin juonivetoinen tarina, joka etenee joutuisasti. Kaiken lisäksi se on myös suhteellisen helppolukuinen, joten sen paksuutta ei kannata kavahtaa.

Onhan tämä melko perinteinen seikkailutarina, jossa päähenkilö joutuu kerta toisensa jälkeen kiperiin tilanteisiin, aina pelastuen niistä viime tipassa, yleensä terävän älynsä ansiosta. Tässä tarinassa on kuitenkin sen lisäksi paljon muitakin hyviä elementtejä - rinnakkaistodellisuus, joka muistuttaa omaa maailmaamme, jossa on daimonien lisäksi noitia, jotka elävät hyvin vanhoiksi, eivätkä tunne kylmää ja lentelevät oksilla öisellä taivaalla, on panssaroituja haarnsikakarhuja, jotka ovat erikoistuneet palkkasotureiksi, joilla on oma valtakunta kylmässä pohjoisessa sekä mystisellä tomulla toimivia kryptisia vempaimia, jotka auttavat sankareitamme. Tarinasta toki löytyy kliseisiä henkilöhahmoja, mutta myös aidosti kiinnostavia henkilöitä kuten rouva Coulter.

"Carnegie-mitali 1996, Guardian-lastenkirjallisuuspalkinto (jaettu) 1996, British Book Awards Children's Book of the Year 1996, British Fantasy -palkintoehdokas 1995, valittu American Library Association's 100 Best Books for Teens -listalle vuonna 2000". Siinäpä meriittia kirjalle kerrakseen ja minusta tämä kirja, ja koko sarja, on suosionsa ansainnut. Pidin tästä lapsena, pidin tästä aikuisena ja aion suositella tulevaisuudessa myös omille lapsilleni, kunhan he kasvavat kyllin vanhoiksi. Tämä on lennokas seikkailu, joka pitää otteessaan ja jota ei saisi missään nimessä ylitulkita.

Annan kirjalle 4,5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Otava
Ilmestynyt suomeksi: 1996, 2007, 2018
Alkuteos: Northern Lights (His Dark Materials I)
Sivuja: 620
Suomentanut: Helene Bützow

Mistä minulle: Kirjastosta






maanantai 7. tammikuuta 2019

Clare Mackintosh: Anna minun olla

"Poliisin mukaan se oli itsemurha. Annan mukaan se oli murha. Molemmat ovat väärässä.

Vuosi sitten Caroline Johnson päätti elämänsä karulla tavalla ja hyppäsi kallionkielekkeeltä alas kuolemaan, kuten miehensä vain muutamia kuukausia aiemmin. Heidän tyttärensä Anna on kamppaillut päästäkseen sinuiksi menetyksensä kanssa siitä asti.

Nyt kun Annalla on oma pieni vauva, hän kaipaa äitiään enemmän kuin koskaan ja alkaa esittää kysymyksiä vanhempiensa kuolemasta. Mutta riskeeraako hän oman tulevaisuutensa menneitä kaivelemalla? Joskus olisi turvallisempaa antaa asioiden olla..."

Clare Mackintosh, dekkarimaailman kirkkain tähti, sai aiheensa tähän kirjaan ollessaan poliisintyössään. Vuonna 2007 koko maailmaa kohahdutti, kun viisi vuotta sitten kuolleeksi julistettu John Darwin ilmestyi uudelleen. Hänen vaimonsa oli ollut mukana huijauksessa, jossa pyrittiin huijamaan vakuutusrahoja. Claren kaksitoistavuotinen kokemus poliisin työstä on ollut suuri etu hänen kirjoilleen, sillä niitä on käännetty jo 35. kielelle. Fanijoukko on suuri ja voin lukea itseni mukaan tuohon joukkoon. Kaikista kolmesta hänen romaanistaan pidin tästä ehkä eniten. Anna minun olla on yllättävä, koukuttava, arvaamaton, vetävä ja huikea kirja, joka on pakko lukea yhdeltä istumalta. 

Annan vanhemmat ovat kumpikin päättäneet päivänsä, identtisellä tavalla ja vain seitsemän kuukauden välein toisistaan. Molempien vanhempien menetys on ollut Annalle rankkaa. Kuinka he saattoivat olla niin itsekkäitä? Kaikkihan oli hyvin, joten miksi Annan isä, Tom, päätti, yhtäkkiä hyvästelemättä, hypätä jyrkänteeltä selässään reppu täynnä kiviä? Lopulta Annan äiti tekee saman perässä. Eikö hän kestänyt elämää ilman aviomiestään? Mutta miksi hän oli suunnitellut elämäänsä eteenpäin, vaikka hautoi itsemurhaa? Miten niin vahva nainen saattoi tehdä niin tyttärelleen, vaikka näki kuinka isän kuolema satutti heidän yhteistä lastaan? Nämä kysymykset piinaavat Annaa vielä vuosi äidin kuoleman jälkeen. Kun postissa saapuu kortti, jonka kääntöpuolelle on kirjoitettu: " Itsemurhako? Mieti vähän", saa Anna epäilyksilleen vahvistusta - mitä jos vanhemmat murhattiin? Anna vien kortin poliisilaitokselle, jossa eläköitynyt rikosetsivä Murray Mackenzie, ottaa vastaan Annan ilmoituksen. Murray on siviilivirassa poliisilaitoksen vastaanotossa, mutta ottaa kuitenkin Annan vanhempien kuolemat tutkiakseen. Murray haluaa tietää mitä todella tapahtui ja auttaa Annaa. Murraylla on vahva intuitio, jota hän on tottunut seuraamaan pitkän uransa aikana, mutta välillä tarkkasilmäinen Sarah, Murrayn rajatilapersoonallisuudesta kärsivä vaimo, auttaa tapausten ratkaisemisessa. 

Kirjassa on vähän henkilöitä, mutta ketään ei voi jättää epäilemättä. Kuitenkin Mackintosh onnistui yllättämään minut totaalisesti, enkä osannut arvata koko totuttaa tai edes puolia siitä. Mackintoshilla on tarinankertojanlahja hyppysissään, lisäksi tarkka psykologinen silmä luo hänen tarinoihinsa pimeitä syvänteitä, jotka saavat pohtimaan ihmismielen pimeää puolta. Vetävä kerronta kuljettaa lukijaa jouhevasti alusta loppuun ja loppu häämöttää edessä enemmin kuin arvakaan. Vaikka alkupuoli tarinasta alkoikin hieman hitaasti, täytyi loppu kolmanneksen aikana pitää penkistä kiinni ja haukkoa henkeä, sillä niin kovalla rytinällä juonenkäänteen onnistuivat kieputtamaan mieltäni. Mackintosh on kehittynyt kertojana ja jään mielenkiinnolla seuraamaan mitä tulevaisuudessa kirjailijalta on luvassa. 

Tämä kirja sopii psykologisen jännityksen ystäville. Annan kirjalle 4,5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Gummerus
Ilmestynyt suomeksi: 2018
Alkuteos: Let me lie (2018)
Sivuja: 438
Suomentaja: Päivi Pouttu-Deliére

Mistä minulle: Kirjastosta

lauantai 5. tammikuuta 2019

Kazuo Ishiguro: Haudattu jättiläinen

"Maaginen Haudattu jättiläinen sijoittuu muinaisille Britteinsaarille. Roomalaiset ovat kauan sitten lähteneet, ja Britannia on hitaasti raunioitumassa. Ihmiset ovat kuin noiduttuja, saamattomia ja muistinsa menettäneitä. Onneksi sentään maata repineet brittien ja saksien väliset sodat ovat ohi. Iäkäs pariskunta, Axl ja Beatrice, päättää lähteä etsimään pitkään kadoksissa ollutta poikaansa. He eivät muista pojan nimeä eivätkä sitä, missä tämä on. Yrittäessään ratkaista arvoitusta he vaeltavat sumussa ja sateessa yli kukkuloiden ja kohtaavat palavia kyliä, eksyneitä sotureita ja miekkataisteluita."

Olen aikaisemmin lukenut Ishigurolta vain novellikokoelman Yösoittoja, joka teki minuun aikoinaan suuren vaikutuksen. Jostain  syystä en ole sen jälkeen lukenut enempää hänen kirjojaan, vaikka omasta hyllystä löytyykin muutamia tunnetuimpia. Olen siirtänyt hänen kirjoihinsa tarttumista, sillä Ishiguro on kehuttu kirjailija ja minulle tuppaa usein käymään niin, että se mistä muut niin pitävät ei uppoa laisinkaan minuun. Lainasin kuitenkin kirjastosta jo kesällä tämän Ishiguron kymmenen vuotta odotetun romaanin, jota monet ovat lukeneet Helmet-lukuhaasteeseen kohtaan kirjasta, jossa on lohikäärme. Uusimisraja alkoi paukkua ja päätin viimein tarttua tuumasta toimeen kirjan kanssa. Pakkasin kirjan mukaani kylpylälomalle ja aluksi sen verkainen unenomainen kerronta tuntui sopivan rentoutumisloman tunnelmaan. En ole kuitenkaan koskaan ollut unenomaisen kerronnan suuri ystävä, joten ei ollut yllätys, että pidemmän päälle kerronta alkoi puuduttamaan ja lukeminen muuttui haastavaksi. Kirjalla on sanomansa unohduksesta, muistoista ja traumoista. Tarinan edetessä selviää että maata riivavalla unohduksen sumulla on ollut syynsä, hyväkin sellainen, vaikka se on saanut ihmiset unohtamaan asioita, niin yksilöllisellä kuin yhteiskunnallisellakin tasolla. Tämä teos onkin allegoria yhteiskunnasta, vaikka sen ulkoiset puitteet muistuttavatkin fantasiaromaania - 500-luvun Britteinsaaret, kuningas Arthurin uskollinen ritari, jättiläisiä ja lohikäärmeitä. 

Pidin ajasta ja paikasta, johon tarina sijoittui. Olisinkin pitänyt tästä tarinasta enemmän särmikkäänä fantasiaseikkailuina kuin tälläisenä tunnelmaperäisenä romaanina. Mutta eittämättä Ishiguro on yhdenlainen tarinankerronan mestari. Minulla on nyt muutenkin menossa vaihe, jossa luen mielummin vetäviä ja vauhdikkaita romaaneja tälläisten hitaasti nautittavien romaanien sijaan. Haudattu jättiläinen kärsii, jos sen pyrkii ahmimaan hetkessä.

Miljöön lisäksi tarinassa minua koskettavaksi teemaksi nousi Axlin ja Beatricen vahva rakkaustarina. Se oli koskettava, kuinka rakkaus oli kestänyt menetykset ja unohdukset, kuinka rakkauden kantavana voimana oli anteeksianto, jota yhteiskuntakin olisi tarvinnut selviytyäkseen. Axl ja Beatricen tarina saa lopun, mutta Ishiguro jättää maan tilanteen hajalleen. Kum unohduksen sumu viimein vetäytyy kansakunnan yltä, jotain peruuttamatonta tulee tapahtumaan. Kirjan loppu oli huikea ja sai pohtimaan koko tarinaa syvällisemmin ja toiselta kantilta. En viitsi paljastaa liikaa etten pilaa muiden lukukokemusta, mutta loppu on sellainen joka kannattaa itse kokea. 

Tämä ei onnistunut kipuamaan minulla suuresti vaikuttaneiden kirjojen joukkoon, vaikka kaipaankin kirjan maisemiin takaisin. Silti koin kokoajan hapuilevaa etäisyyttä tarinaan johtuen kerrontatavasta, Ishiguro pitää lukijan etäällä taphtumista, kaikkea seurataan kaukaa. Lukeminen on paikoitellen raskasta ja tunsin olevani yhtä hämmentynyt kuin muistonsa menettänyt vanha pariskunta. Myös kerronta oli liiankin viipyilevää, pieni vauhdinlisäys ei olisi ollut pahasta. 

Kokonaisuudessaan lukukokemus muodostui minulle 3,5 / 5 pisteen arvoiseksi!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Tammi
Ilmestynyt suomeksi: 2016
Alkuteos: The Buried Giant (2015)
Sivuja: 378
Suomentanut: Helene Bützow

Mistä minulle: Kirjastosta

torstai 3. tammikuuta 2019

Lyhyt arvioita loppuvuoden luetuista

Minna Passi & Susanna Reinboth; Keisari Aarnio


 "Keisari Aarnio johdattaa lukijat Suomen vakavimman huume- ja virkarikosoikeudenkäynnin kulisseihin. Se kertoo, miten Helsingin huumepoliiseja johtanutta sankaripoliisia Jari Aarniota alettiin epäillä myös alamaailman johtajaksi. Oikeusprosessit ovat vielä kesken, mutta kuva Aarniosta on muuttunut pysyvästi. Aarnion kulissit romahtivat viimeistään silloin, kun hän tunnusti käyttäneensä satoja tuhansia euroja hämäräbisneksillä hankittua rahaa. Poikkeukselliset rikosepäilyt ovat herättäneet ihmetystä ja kysymyksiä. Olisiko Aarnion toimiin pystytty puuttumaan tarkemmin? Mitä tiedettiin poliisin johdossa? Miten tämä oli kaikki mahdollista? Näihin kysymyksiin Helsingin Sanomien palkitut rikos- ja oikeustoimittajat Minna Passi ja Susanna Reinboth hakevat vastauksia. He alkoivat selvittää Aarnioon ja huumepoliisiin liittyviä epäselvyyksiä jo ennen esitutkinnan aloittamista. Kirjaa varten he ovat käyneet läpi kymmeniä tuhansia sivuja asiakirjamateriaalia ja haastatelleet satakunta ihmistä. Aineisto paljastaa, että totuus on tarua ihmeellisempää, eikä yllättävistä käänteistä ole pulaa."

Kuuntelin tämän äänikirjana Bookbeatista, sillä tämä Aarnion tapaus on mielenkiintoinen, niin monimutkainen ja uskomaton, että se on vaikeaa uskoa olevan totta. Toimittajat Minna Passi ja Susanna Reinboth ovat kirjoittaneet Aarniosta juttuja jo vuosia, mutta he kokosivat lopulta kirjan, jossa erittäin laajaa lähdeaineiston turvin on selostettu mistä koko tapauksessa on oikein kyse. Kirjan sävy on selvillä jo alusta asti ja toimittajien omat päätelmät ja asenteet ovat osa tätä teosta. Koko Aarnio-vyyhti on niin sekava, että putosin kärryiltä monen monituista kertaa. Liikaa nimiä, tapahtumia ja tapahtumat on jaoteltu aihepiireittäin, kun minä itse olisin ehkä kaivannut kronologista lähestymistapaa. Kyllä tämän kirjan myötä Aarniosta ja hänen rikoksistaan sai selkeämmän kuvan kuin mitä minulla aiemmin oli ollut, mutta aika pihalla koen olevani edelleen. Täytyy ehkä katsoa Keisari Aarnio -sarja kirjan tueksi.

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Helsingin sanomat
Ilmestymisvuosi: 2017
Sivuja: 408

Joel Willans; More Very Finnish Problems


 "How to survive life in Finland in even finer style

More Very Finnish Problems is a brand-new selection of essential insights into the highs and lows of fantastic Finland. Following on from the wildly successful 101 Very Finnish Problems, Joel Willans’s hilarious new guide will help you live and love Finnish life to the max… even at minus 25 degrees. With this book at hand, you’ll be able to swat aside everyday Finnish challenges as easily as if they were lazy mosquitos drunk on vodka-laced blood." 

Päätin verestää englanninkielen taitojani ja summanmutikassa tulin valinneeksi Joel Willansin toisen kirjan perin suomalaisista ongelmista. Hauskinta tässä on etten ole lukenut Willansin ensimmäistä teosta 101 Very Finnish Problems, vaan luin ensimmäisenä tämän. Mutta ei tuo lukutahtia hidastanut ja ilokseni sain huomata että ymmärsin kirjassa lähestulkoon kaiken, viimeistään asiayhteydestä. Kirja oli oikein hauskaa ja viihdyttävää luettavaa, kunnes jatkuvat saunaan ja säähän liitetyt "ongelmat" alkoivat kyllästyttämään. Vaikka jokainen ongelma lähestyi näitä kahta perisuomalaista asiaa, paskaa ilmaa ja saunaa, erilaisista näkökulmista, olisin kuitenkin kaivannut hieman vaihtelua. Aloin lukemaan myös tuota ensimmäistä kirjaa, mutta kyllästyin kun sauna ja sää oli taas niin isossa osassa. Napakoita huomioita kirjailijalla kuitenkin oli, ulkomailta muuttaneena, Suomesta ja suomalaisuudesta. Tuli huomattua asioita itsekin aivan eri kantilta, vaikka tämä huumorilla kirjoitettu kirja olikin.

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Gummerus
Ilmestynyt: 2018
Sivuja: 191 

Pierre Lemaitre; Näkemiin taivaassa


Ranskalaiset sotilaat Albert Maillard ja Edouard Péricoult ovat käyneet yhdessä läpi ensimmäisen maailmansodan helvetin. Aivan sodan loppuvaiheessa Albert näkee, miten luutnantti Henri d'Aulnay-Pradelle surmaa omia miehiä. Albert joutuu siksi lähes elävältä haudatuksi, mutta Edouard pelastaa hänet. Samalla kranaatinsirpale murskaa puolet Edouardin kasvoista. Tapahtuma liittää kolme erilaista kohtaloa toisiinsa.


Albert on vaatimaton pankin juoksupoika, Edouard taas vauraan porvarissuvun taiteellisesti lahjakas poika, joka onnettomuutensa jälkeen pahasti vammautuneena haluaa kadota maailmalta ja perheeltään.


Aivan toisenlaista elämää elää epärehellinen ja kova upseeri Henri d'Aulnay-Pradelle. Hän nai Edouardin rikkaan sisaren ja tekee mitä vain saadakseen täyden taloudellisen hyödyn sodanjälkeisestä tilanteesta.
  
Minulle suositeltiin tätä kirjaa monelta taholta, kun mietin luettavaa erääseen haastekohtaan Helmet-lukuhaasteessa. Odotukseni olivat erittäin korkealla kehujen takia, mutta sain jälleen vain huomata ettei ranskalaiset kirjat ole minua varten. Odotin yli puolen välin, että tarina kunnolla alkaisia, kun takakannessa mainitaan rikas juonikuvio ja sanat dekkarimainen ja jännittävä. En aivan osaa mieltää noita kahta sanaa kuvaamaan tätä teosta, joka etenee verkaiseen ja kuvaa tarkasti sodan mielettömyyttä sekä sodan ravisuttavista jälkiseuraamuksia. En jaksanut lopulta keskittyä tarinaan kovin intensiivisesti, kaipasin jotain joutuisampaa luettavaa ja etenin loppuun asti harpomalla. Hieno tarina kuitenkin oli, pakko se on myöntää ja mielikuvituksellinenkin. Mielentilaani ei vain juuri tällä hetkellä sopinut tälläinen groteski ja brutaali ihmisluonnon kuvaus, joka ei onnistunut tempaamaan mukaansa.

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Minerva
Ilmestynyt suomeksi: 2014
Alkuteos: Au Revoir lá-haut (2013)
Sivuja: 544
Suomentanut: Sirkka Aulanko

Viveca & Camilla Sten - Synkät vedet 1; Syvyyksissä 


"Suunnistustunti sumuisella saarella saa karmivan käänteen, kun poika Tuvan luokalta katoaa.

Tukholman saaristo, pimeä syksy, synkkä meri paksun sumun peitossa. 12-vuotias Tuva tuntee kotipaikkansa saaret, luodot ja vedet läpikotaisin. Mutta tänä syksynä jokin on vialla. Tuva näkee outoja hahmoja metsässä, ja tummat pelottavat varjot aaltoilevat meressä."


Todella koukuttava ja jännittävä nuorten kirja, joka oli pakko ahmaista yhdeltä istumalta. Helppolukuisuutensa ansiosta tämä sopii nuoremmillekkin, noin 11-vuotiaille, lukijoille, mutta myös aikuisempaan makuun.
 

Pidin kirjan synkästä, hieman painostavasta tunnelmasta, johon miljöönä toimiva Tukholman saaristo sopi erityisen hyvin. Erityisesti kuitenkin pidin siitä, miten kirjassa oli juoneen hyödynnetty ikivanhoja kansanperinteitä. Tuvan luokkakaveri katoaa ja aluksi kaikki näyttää siltä, että luokkakaveri on joko karannut tai hän on joutunut rikoksen uhriksi. Pian saa kuitenkin huomata, ettei saaristossa ole kaikki niinkuin ennen.

Kirjassa nousee esille myös Itämeren saastuminen ja kirjan lopusta löytyykin vihjelista siihen, miten kukainenkin voi tahollaan suojella Itämerta saastumasta pahemmin. Eli kirjassa on mukana myös luonnonsuojelullinen teema, mikä herätti ajatuksia, ainakin minussa.

Odotan innolla, että saan sarjan seuraavan osan käsiini, pidin tästä ensimmäisestä osasta sen verran paljon!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Otava
Ilmestynyt suomeksi: 2017
Alkuteos: Djupgraven (2016)
Sivuja: 268
Suomentanut: Tuula Kojo





keskiviikko 2. tammikuuta 2019

Kuinka paljon tuli luettua?

Nyt kun eletään uuden vuoden ensimmäisiä päiviä, on hyvä kääntää katse vielä hetkeksi viime vuoteen ja tarkastella hieman viime vuoden lukemisia. Vuosi 2018 oli minulle poikkeuksellisen hyvä, asetin tavoitteekseni lukea vuoden aikana 45 kirjaa ja ajattelin senkin olevan haastavaa, mutta toisin kävi. Luin vuoden aikana yllätykselliset 115 kirjaa, mikä on enemmän kuin moneen vuoteen. Noiden 115 kirjan joukkoon mahtui todella hyviä lukukokemuksia sekä todellisia pettymyksiä. Olen listannut viime vuonna kolmen kuukauden välein luetut kirjat, lukuunottamatta syys-joulukuun luettuja, jotka listaan nyt. Aikaisemmat löytyvät blogiarkistosta. 

Eli syys-joulukuun aikana luin seuraavat kirjat:

  • Tatiana De Rosnay - Nimeni on Sarah
  • Ane Riel - Pihka
  • Herman Koch - Pormestari
  • Stephanie Garber - Caraval
  • Lisa O'Donnel - Mehiläisten kuolema
  • Joyce Maynard - Vuori talon takana
  • Kazuo Ishiguro - Haudattu jättiläinen
  • Clare Mackintosh - Minä näen sinut
  • Philip Pullman - Kultainen kompassi
  • Taru Anttonen & Milla Karppinen - Sankaritarinoita tytöille
  • Lone Theils - Kohtalokas merimatka
  • Ilmar Taska -  Pobeda 1946
  • Hanya Yanagihara - Pieni elämä
  • Ayóbámi Adébáyo - Älä mene pois
  • Christina Sandu - Valas nimeltä Goljat
  • Mari Manninen - Yhden lapsen kansa
  • Svetlana Aleksijevits -  Tsernobylista nousee rukous
  • Kiera Cass - Eliitti
  • Joel Williams - More Very Finnish Problems
  • Minna Passi & Susanna Reinboth - Keisari Aarnio
  • Pierre Lemaitre - Näkemiin taivaassa
  • Camilla & Viveca Sten - Synkät vedet 1 : Syvyyksissä
 
Loppuvuosi oli todella takkuavaa lukemista, sillä yritin suorittaa viimeisiä haastekohtia Helmet-lukuhaasteeseen ja useat näistä mukavuusalueen ulkopuolella olevista kirjoista aiheutti lukujumia ja kirjat olivat hidaslukuisia. Yritin purkaa jumeja kevyemmillä nuorten kirjoilla, jotka ahmaisinkin monesti melkein yhdeltä istumalta. Em. listalta pettymyksiä tai erittäin hidaslukuisia olivat Kochin Pormestari, jolta aiemmin lukemani tuotannon perusteella olisin odottanut enemmän. Kazuo Ishiguron Haudatun jättiläisen unenomainen kerronta ei vetänyt puoleensa, vaikka tarina itsessään oli mielenkiintoinen. Yanagiharan Pieni elämä oli vaikuttava teos, mutta sen lukeminen otti aikansa. Rankka tarina ei ollut ahmittavaa sorttia. Christina Sandun Valas nimeltä Goljat oli myöskin pienoinen pettymys ja tarina jäi etäiseksi. Aleksijevitsin Tsernobylistä nousee rukous kirjan kerronta oli todella haastava, jonka myöten lukeminen oli hidasta ja tökkivää, vaikka aihe kiinnosti minua suuresti. Passin ja Reinbothin Keisari Aarnio puolestaan oli liian sekava, enkä oikein tahtonut pysyä kärryillä. Pierre Lemaitren Näkemiin taivaassa ei tuntunut alkavan ollenkaan ja sain jälleen todeta ettei ranskalainen kirjallisuus osu ja uppoa kohdallani. 

Paljon mahtui viimeiseen vuosineljännekseen siis negatiivisempia tai rankkoja lukukokemuksia. Olenkin sitten lukuähkyissäni vahdannut sarjoja Netflixistä sekä tehnyt käsitöitä. Toivon nyt alkavalle vuodelle paremmin onnistuneita lukuvalintoja, mielellään hieman kevyempää ja helppolukuisempaa mitä loppuvuoteeni ei oikein mahtunut. 

Mitkä olivat sitten lukuvuoden 2018 kohokohdat? Ehdottomasti mieleenpainuvin ja vaikuttavin lukukokemus olis minulle Amy MacDonaldin Linnuntietä! Jos pitäisi top10-lista tehdä, niin kohdallani se näyttäisi seuraavalta:
  • Affinity Konar - Elävien kirja
  • Kate Morton - Hylätty puutarha
  • Tommi Kinnunen - Lopotti
  • Pasi Ilmari Jääskeläinen - Väärän kissan päivä
  • Maria Anglés Anglada - Auschwitzin viulu
  • Gail Honeyman - Eleanorille kuuluu ihan hyvää
  • Jeffrey Archer - Vain aika näyttää
  • Sofia Lundberg - Punainen osoitekirja
  • Margaret Atwood - Nimeltään Grace
  • Amy MacDonald - Linnuntietä
Kirjat eivät tosiaan ole paremmuusjärjestyksessä, en osaa nostaa noista keskenään niin erilaisista kirjoista jalustalle kuin Linnuntietä. 
 
Kuten jo aiemmin mainitsin sain suoritettua Helmet-lukuhaasteen, lisäksi myös YA-bingon, josta onnistuin jopa saamaan bingon. Ajattomien satujen ja tarinoiden haasteessa sain myös mukavasti luettua haasteeseen sopivia kirjoja. Hyllynlämmittäjien kanssa ei käynyt niinkään hyvin, vaan sain luettua vain muutaman haastekirjoista. Tänä vuonna en aio edes yrittää. 
 
Nyt kohti uusia lukutuulia, joita vuosi 2019 tuo tullessaan. Hyvää alkanutta vuotta kaikille. 
 
kuva: http://clifonline.org/happy-new-year/