Ovatko äänikirjat kakkosluokan kirjallisuutta?

Viime viikolla kirjallisuuspiirejä kuohutti Roope Lipastin julkaisema kolumni, jossa hän arvosteli äänikirjojen kuuntelua. Näitä ”kuunteleminen ei ole lukemista” käsitteleviä kannanottoja tuuttaa ulos tasaisin väliajoin, ja se alkaa jo ärsyttämään. Varsinkin, kun huoli niin lukutaidosta kuin kirjojen myynnistä puhuttaa samaan aikaan julkisessa keskustelussa.

Kuva: Johanna Lohi

Lukea-sanan merkityksestä

Lukea-sanan semanttinen merkitys käsittää lukemisen fyysisen toiminnan. Nykyaikana lukeminen tulisi kuitenkin ymmärtää laajemmin monilukutaidon näkökulmasta, johon myös kirjojen kuunteleminen sisällytetään. Olennaisinta onkin se, että me ymmärrämme sen mitä kirja tahtoo meille sanoa ja että ymmärrämme kokonaisuuden.

Äänikirjojen kuuntelijat hyötyvät kirjan kuuntelemisesta samalla tavalla kuin sen lukijatkin – sanavarasto karttuu, keskittymiskyky harjaantuu, kirjoista oppii uusia asioita ja myös kirjojen kuunteleminen rentouttaa. Kirjojen kuunteleminen on lisäksi fyysisten kirjojen lukemista joustavampaa.

Kuva: Johanna Lohi

Väkisin korvasta sisään

Lipasti kuvaa äänikirjojen kuuntelemista toimintana, jossa kaadetaan tarinaa korvasta sisään. Herää väkisinkin mielikuva, jossa kuuntelija istuu passiivisesti ottamassa vastaan korvista väkisin soljuva tekstiä. Ikään kuin se olisi jonkinlainen kidutukseen rinnastettava toiminta.

Onko siis näin, että ”oikeita kirjojen ystäviä” ovat ne, jotka nauttivat kirjansa fyysisessä muodossa? Sillä vain fyysistä kirjaa lukevat voivat pysähtyä tai palata tapahtumien ääreen, makustelemaan ja analysoimaan tarinaa samalla kun hengittävät painomusteen tuoksua keuhkoihinsa. Jos joku muu lukee kirjan sinulle ääneen, et ole tällainen.

Tuntuu, että äänikirjojen kuuntelijat halutaan lykätä lukijoiden ulkopuolelle, kuin he olisivat kakkosluokan kirjallisuuden käyttäjiä. Miten sitten näkövammaiset, lukihäiriöiset tai vaikka keskittymisenhaasteiden kanssa kamppailevat, jotka hyötyvät äänikirjaformaatista, joka tuo kirjallisuuden heidänkin saatavilleen? Ovatko hekin vääränlaisia kirjallisuuden käyttäjiä?

Rahan takii?

Lipasti myös nostaa esille, kuinka kirjailija saa äänikirjasta vain nimellisen korvauksen. Tämä on tärkeä keskustelunaihe, mutta aivan toinen sellainen. Herääkin kysymys, kirjoittiko Lipasti kannanottonsa ajatuksenaan, että äänikirjoja väheksymällä ihmiset lopettaisivat niiden käytön ja siirtyisivät fyysisten kirjojen pariin?

Äänikirjat ovat myös saaneet kirjallisuuden pariin sellaisiakin ihmisiä, jotka eivät muuten lue. Ne voivat olla myös lukuinnostuksen herättäjä, portti fyysisten kirjojen pariin, joten kuuntelijoita jatkuvasti morkkaamalla ei ainakaan nosteta myyntilukuja.