Myyttisiä tarinoita

Olen aina viehättynyt mytologioista ja varsinkin antiikin Kreikan ja Rooman jumaltarustoista. Kirjallisuudessa on tehty paljon erilaisia representaatioita, joissa hyödynnetään näitä vanhoja tarinoita aina Egyptin jumaltarustoista Skandinaavisiin, ja kaikesta siltä väliltä. Olen lukenut kaikki, mitkä vähänkään kiinnostavat, sekä kokeillut myös villejä kortteja. Olen aina kiinnostunut kuulemaan vihjeitä hyvistä kirjoista, joissa vanhat tarustot ovat saaneet uuden elämän joko perinteitä kunnioittaen tai aivan uusiin sfääreihin vietynä. Mutta, jos sinua kiinnostaa saman aihepiirin kirjat, niin jaan teille nyt muutaman kirjavinkin itse hyväksi havaitsemistani kirjoista. Olen lukenut muitakin, mutta nämä kirjat ovat jääneet mieleeni hyvinä. Lisäksi otan ilomielen vastaan kirjavinkkejä hyvistä mytologioita hyödyntävistä kirjoista. Englanniksi minulla onkin muutamia kirjahyllyssä odottamassa, mutta varsinkin suomenkieliset teokset kiinnostavat kovasti. 

Homeroksen Odysseia

Aloitetaan aivan länsimaisenkirjallisuuden alkulähteiltä. Homeroksen Odysseia on kansalliseepos, homeerinen eepos ja klassikko. Teoksesta löytyy proosasuomennos, joka on helpompi tapa lähestyä teosta kuin alkuperäinen heksametriin kirjoitettu runomuotoinen teos. Odysseia sijoittuu Iliaan jälkeen, Troijan sodan jälkeiseen aikaan, kun Odysseus on lähtenyt surullisen kuuluisalle kotimatkalleen. Suunta on kotisaarelle Ithakalle vaimon luo, mutta matkaan mahtuu monta mutkaa ja kotimatka muodostuu harharetkiksi, joka kestää useita vuosia. Odysseus on kuitenkin ovela ja kekseliäs, minkä ansiosta hän selviytyy niin kykloopista, Aiaian noidasta Kirkestä kuin seireeneistä. Lopulta hän onnistuu pääsemään rakkaan Penelopensa luo, 12 vuoden harhailun jälkeen.

Proosasuomennoksen toisteisuudessa saattoi aistia alkuperäisen heksametriin kirjoitetun kerronnan kaikuja. Eepoksen historiallinen sointi erottui myös siinä, kuinka asiat ja tapahtumat selitetään hyvin toteavasti. Ne vain tapahtuu, eikä turhille selittelyille anneta palstatilaa. Kirja on aikoinaan koottu suusta suuhun kulkevista mytologioista ja sankaritarinoista, jotka Homeros päätti koota kansien väliin. Aivan kuten Lönnroth aikoinaan teki Kalevalan kohdalla, satoja vuosia Homeroksen jälkeen. 

Tämän kirjallisuuden yhden peruspilarin lukeminen oli sekä viihdyttävää, että sivistävää. Antiikin mytologiat ovat ehtymätön inspiraation lähde nykykirjallisuudelle ja antoihan antiikin kulttuuri aikoinaan sysäyksen länsimaisen kulttuurin synnylle. Odysseuksen seikkailut ovat eeppisiä, mutta viihdyttävät mainiosti myös nykylukijaa, jos vain uskaltautuu tämän klassikon taltuttamaan. 

Margaret Atwoodin Penelopeia

Atwoodin Penelopeia on vastine Homeroksen Odysseialle ja kertoo uudelleen Penelopen ja Odysseuksen rakkaustarinan. Odysseiaa lukiessa Atwoodilla oli jäänyt mietityttämään kahdentoista hirtetyn piian kohtalot, ja se mikä oli Penelopen todellinen osuus tapahtumien kulussa. Kertojana toimii itse Penelope manalan kukkakedoilta käsin, mutta tapahtumia kommentoi myös piikojen kuoro, joka on perintöä antiikin satyyrinäytelmistä. Eri kerronnanlajeja hyödyntävä tarina antaa Penelopelle itselleen suun vuoron ja mahdollisuuden kertoa oma näkökulmansa tapahtumiin. 

Tarina alkaa siitä, kun Penelope naitetaan hänet voittaneelle Odysseukselle. Odysseus vie tuoreen morsiamensa kotisaarelleen, mutta uusi arki vieraassa ympäristössä jäyhän anopin valvovan silmän alla ei ole helppoa nuorelle naiselle. Troijan sodan puhjettua Odysseuksen on lähdettävä sotimaan, mutta sodan päätyttyä aviomies ei palaakaan kotiin. Penelope odottaa kärsivällisesti miestään ja kuulee mitä hurjimpia juoruja tämän seikkailuista. Kaunis Penelope saa karistella kosijoita kannoiltaa ja 20 vuoden odottamisen jälkeen uskollisuus viimein palkitaan.  

Penelopeia mukailee Odysseiaa, mutta Atwood on käyttänyt lähteinään muitakin lähteitä kuin vain Homeroksen kokoamaa kansalliseeposta. Koska tarinat kulkivat suullisena perinteenä, ne olivat usein myös paikkallisia. On olemassa muitakin versioita tapahtumista, joita hyödyntäen Atwood on koonnut Penelopeian. Lyhyt kirja on nopealukuinen teos, jonka pystyy nauttimaan ilman että kansalliseepokseen olisi itse tutustunut. Luin itsekkin Odysseian vasta jälkikäteen, mutta useimmille Troijan sota ja Odysseus ovat entuudestaan sen verran tuttuja, että kirjaa lukiessa ei putoa kärryiltä, jos on perustiedot hallussa. Penelopeia on vain reilut 160 sivua pitkä, joten sen voi nauttia akuuttiin myyttien nälkään ja vaikka yhdeltä istumalta. Se onkin siis helppo sukellus myyttien maailmaan.

Madeline Miller; Kirke

Yhdenlaisen vastineen Odysseialle on kirjoittanut Madeline Miller, joka antaa Aiaian noidalle Kirkelle oman puheenvuoronsa. Myös Miller on hyödyntänyt muita lähteitä kirjoittaessaan Kirkestä, sillä Odysseia antaa noidasta aika suppean kuvan. Miller on muovannut mielikuvitustaan ja eri lähteitä käyttämällä feministissävytteisen tarinan Kirkestä, naisesta jolla on vahva ääni ja hieman erilainen näkemys siitä, mitä Aiaian saarella tapahtui. Kreikan jumaltarustot ovat tunnettuja siitä, että ne venyvät ja muovaantuvat hyvin, joten Millerin näkemys Kirkestä sopii hyvin tähän jatkumoon. Kun Odysseiassa Kirkeä katsotaan vain miehisen näkökulman läpi, antaa Kirke-teos naisen näkökulman ja äänen tulla kuuluviin. Miller on tuonut kuitenkin myös modernia ajattelua tarinaan muun muassa äitiyden teeman muodossa.

Kirke on aurinkojumala Helioksen tytär, jonka isä karkottaa Aiaian saarelle asumaan. Kirke tunnetaan noitana, joka kutoi saarella kankaitaan eläinten keskellä ja muutti miehiä sioiksi. Kirken tarina on lumoava aikuisten satu, uudelleenkerronta Odysseian tapahtumista. Kirke ei kuitenkaan vääristele sitä mitä kansalliseepoksessa sanotaan, vaan nostaa Millerin itsensä mukaan esille yksityiskohtia, joihin ei ole aiemmin kiinnitetty huomiota. Kirke on muutakin kuin noita, sillä on myös nainen ja äiti. Feministisellä otteella kerrottu tarina lumosi minut täysin ja on edelleen mielestäni yksi parhaista myyttisten tarinoiden representaatioista. Rakastan tätä kirjaa, enkä koskaan lakkaa suosittelemasta tätä!

Madeline Millerin Akhilleen laulu

Jatketaan samalla kirjailijalla, mutta toisella kirjalla. Akhilleen lauluun Miller on ottanut inspiraationsa Homeroksen Iliaasta. Akhilleen laulu kertoo Akhilleuksesta, joka on jo nuorena Kreikan taistelijoiden parhaimmistoa. Hän on myös vastustamaton näky kaikkien muiden silmissä. Patrokles on maanpaossa Akhilleuksen isän Peleuksen hovissa. Akhilleus ottaa hyljeksityn Patrokleen siipiensä suojaan. Kahden yhdessä varttuvan nuorukaisen välille muodostuu luja ystävyys, joka syvenee ystävyyttä läheisemmäksi. Troijan sodan syttyessä he rientävät kaikkien muiden tavoin sotaan piirittämään Troijaa, jossa Spartan kuningas pitää säälimättä kaunista Helenaa vankinaan. Sodan julmuus asettaa vaakalaudalle kaiken, mitä nuorukaiset pitävät rakkaana.

Miller tarjoaa tähänkin tuttuun tarinaan uutta näkökulmaa tuomalla siihen sateenkaarevan romanssin. Minusta tämä ei ollut yhtä hyvä kuin Kirke, mutta varsinkin kirjatokissa kirja on kerännyt taakseen ison joukon faneja. Ja olihan tämä hyvä tarina ja kyyneleet silmiin nostattava riipivyydessään. Kirja on jättänyt tunnelmallaan minuun vahvan muistijäljen ja kykenen edelleen, vaikka lukemisesta on kulunut jo toista vuotta, näkemään tietyt kirjan tapahtumat sieluni silmin. Akhilleen laulu vie mukanaan mytologioihin ja antiikin Kreikkaan eikä lukijan auta siinä kuin pitää kiinni kotisohvastaan. Kaunis rakkaustarina ampaisee lukijan tunnekeskukseen ja loppu saa vuodattamaan saavillisen kyyneliä. Pakko sanoa tähän kuitenkin, että pidin enemmän kirjan alkuosasta, jossa kuvattiin kahden pojan kasvutarinaa kuin itse Troijan sotaan sijoittuvasta osuudesta.

 

Alexandra Brackenin Lore

Jos englannin kieli taipuu, niin kannattaa lukea Lore, jossa Kreikan jumaltarustot kohtaa Nälkäpelin meidän tuntemassa maailmassamme. Seitsemän vuoden välein käynnistyy Agon, jahti, jossa yhdeksän kreikkalaista jumalaa on pakotettuina kulkemaan maan päällä kuolevaisina seitsemän päivän ajan. Heitä metsästävät ja jahtaavat vanhojen sukulinjojen jälkeläiset. Jumalien taposta saa palkkioksi heidän jumalalliset voimansa sekä kuolemattomuuden. Lore Perseous kuuluu Perseouksen sukuun, jonka jäsenet murhattiin brutaalisti vuosia sitten kapinallisen sukulinjan toimesta. Vain Lore jäi henkiin ainoana suvustaan. Veriteko sai Loren kääntämään selkänsä jahdille, joka lupaa ikuista kunniaa jumalien tappajille, häntä tuo kunnia ei enää kiinnosta. Vuosien ajan hän elää elämäänsä kieltäen itseään ajattelemasta kostoa nyttemmin jo jumalaksi muuttunutta miestä kohtaan, joka oli vastuussa Loren perheen murhasta. Mutta, kun jahti alkaa New Yorkissa, Loren kotikaupungissa, tulevat menneisyyden haamut hänen kotiovelleen. Castor, vanha lapsuudenystävä, jonka Lore luuli kuolleen jo kauan sitten, tulee pyytämään Lorelta yllättäen apua. Myös Athena, yksi viimeisistä alkuperäisistä jumalista, raahautuu haavoittuneena Loren oven taakse ja tarjoaa tälle liittolaisuutta heidän yhteistä vihollista vastaan. Lore tekee päätöksen sitoa itsensä Athenaan ja liittyä uudelleen jahtiin, mutta päätös tulee hänelle kalliiksi.

Loressa jumaltarustoja on hyödynnetty kiinnostavalla tavalla ja tuotu ne osaksi modernia maailmaa. Sen lisäksi ne on tuotu osaksi peliä, jota voisi suorastaan ihmisjahdiksi kutsua. Tuhti tarina piti otteessaan ja tarjoaa myös slow burn -romanssin friends to lovers-troopilla. Hieman moitin turhan pitkäksi venynyttä sivumäärää, sillä tarina olisi kestänyt pienen typistämisenkin sieltä täältä. Itse kun olen enemmän sellaisen kerronnan ystävä, jossa asioita tapahtuu nopealla tahdilla. Mutta kokonaisuudessaan Lore oli vallan viihdyttävä paketti, jossa jumaltarustoja on hyödynnetty erilaisella tavalla, eikä olla edes yritetty kirjoittaa tarinaa siihen maailman aikaan, johon alkuperäiset jumaltarustot sijoittuvat. 

Rachel Smythen Lore Olympus 

Olen lukenut tästä sarjakuvasarjasta vasta ensimmäisen osan, mutta rakastuin ensi silmäyksellä. Lore Olympus on myös modernisoitu tarina Kreikan jumaltarustoissa ja jonka graafinen ilme hivelee silmää sekä sielua. Ensimmäinen osa oli aika paljon tulevaa pohjustava osa, mutta sai janoamaan lisää. Erityisesti rakastin tämän tarinan Hadesta! Hän onnistui hurmaamaan minut täysin ja nyt odotan kieli pitkällä sarjan toista osaa kirjastosta. Kolmannen sain jo käsiini, mutta kakkososaa edelleen odottelen toisena jonossa. 

Lore Olympus keskittyy Hadeksen ja Persephonen rakkaustarinaan, mutta nykyaikaisella äänellä kerrottuna. Skandaalinkäryisiä juoruja, villejä juhlia ja kielletty rakkaus - tämä on sellainen paketti, josta on lähes mahdotonta kieltäytyä. Smythen käsissä mytologian uudelleenkerronnasta on tehty suoranaista taidetta. Ehdottomasti kokeilemisen arvoinen sarjakuvasarja, herkullinen suorastaan. Eikä kirjan grafiikkaa ja kuvitusta voi liiaksi kehua. Värimaailmakin on niin kaunis, että voi melkein kuulla harppujen helähtelevän sielun sopukoissa.

Neil Gaimanin Pohjoisen mytologia

Gaiman tulkitsee novellikokoelmassaan viikinkien jumaltaruja ja tekee ne tutuksi nykylukijalle helposti omaksuttavassa muodossa. Tarinat kuvaavat sitä, miten tarustojen maailma syntyi, kuinka jumalat ja jättiläiset mittelevät voimiaan ja kuinka maailma päätyy Ragnarökiin. Gaiman tavoittaa erinomaisesti viikinkien jumalien maailman tunnelman ja ainakin itse koin, että nyt nämä vanhat tarinat olivat niin helppolukuisia kuin -tajuisiakin. Tarinoiden pääosissa seikkailevat pääasiassa Odin, Thor ja Loki, mutta Pohjoisen mytologia esittelee joukon muitakin jumalia ja jättiläisiä. Lukiessa oli myös kiinnostavaa bongailla yhteneväisyyksiä muihin mytologioihin, jotka itse tunnen paremmin. Paljon samankaltaisia aineksia oli havaittavissa eri mytologioiden ja tarinoiden välillä. 

Gaiman on koonnut tarinansa runo-Eddasta ja proosa-Eddasta, osan pienistä palasista yhdistelemällä ja toiset lähes suoraan kirjojen runoista ja kertomuksista - tietenkin myös taiteellista tulkintaa hyödyntäen herättääkseen tarinat eloon nykylukijalle. Pieni kirjallinen tuunaus on kuitenkin tehnyt tehtävänsä, sillä tarinat heräävät eloon ja olisin lukenut mielelläni enemmänkin jumalien edesottamuksista. Pohjoisen mytologia on nopeasti luettava, mutta samalla myös äärettömän sivistävä sekä oivallinen tapa tutustua helposti skandinaaviseen jumaltarustoon, joka ainakin itselleni on jäänyt hieman vieraammaksi. Varoituksen sanana että Marveleita kovasti seuraava tai lukeva saattaa helposti kuvitella jumalat populaarikulttuurista tuttuina hahmoina. Itse ainakin näin Thorin Chris Hemsworthin näyttelemänä lihaskimppuna.

Susanna Clarken Piranesi

Tämä kirja oli hyvin hämmentävä, mutta erittäin lumoavasti kirjoitettu. Piranesissa hyödynnetään myös antiikin Kreikkaa, tarkalleen ottaen antiikin kreikkalaista labyrinttiä. Piranesi asuu talossa, jossa lukemattomia saleja. Alemmissa saleissa velloo vesi ja ylempiä saleja halkovat pilvet. Noissa saleissa asuu Piranesin lisäksi lintuja, patsaita sekä Toinen. Talo on loputon labyrintti, mutta Piranesia se ei pelota, sillä hän tuntee veden liikkeet ja reitit huoneiden välillä. Aina tiistaisin ja perjantaisin Piranesi näkee ystäväänsä Toista, mutta muuten hän on talossa yksin. Kun talon lattioihin alkaa ilmestymään liidulla piirrettyjä viestejä, Piranesi on varma että talossa on joku muukin. 

Kirjan tunnelma on hieman unenomainen ja se saa aluksi hämmentymään syvästi. Mutta, kun kirjan jaksaa lukea loppuun asti kaikki aukeaa, mikä on kyllä kaiken sen pään raaputtelun arvoista. Piranesi on myös siitä kiehtova kirja, että siitä voi tehdä monenlaisia tulkintoja. Minulle heräsi päällimmäisenä ajatuksena tarinat sekä niiden mahtava voima kuljettaa meidät toisiin maailmoihin. Yhtenä kantavana teema voi nähdä myös muistin sekä muistamattomuuden tuomat haasteet. Tätä kirjaa olisi ollut ihanaa päästä ruotimaan muiden kanssa heti lukemisen jälkeen, niin paljon se herätti ajatuksia. Talon voi ymmärtää niin monella tavalla.

Su Tongin Uskollisen vaimon kyyneleet

Uskollisen vaimon kyyneleet kertoo kiinalaisen Meng Jiangnun legendasta. Tarina alkaa Persikkapuiden kylästä, jossa itkeminen silmillä on kiellettyä. Kyläläiset ovat keksineet kuitenkin omat keinonsa kyyneleiden vuodattamiseen - yksi poistaa kyyneleet kehosta virtsan kautta, toinen itkee korvillaan ja toinen rinnoillaan. Binu puolestaan itkee hiuksillaan, mikä ei taitona juurikaan imartele hänen ulkonäköään. Kyläläiset ovatkin varmoja ettei kukaan tule huolimaan Binua vaimokseen, siksipä Binun avioituminen Qiliangin kanssa yllättääkin kaikki. Eräänä päivänä Qiliang katoaa jälkiä jättämättä. Hänet on viety pakkotyöhön rakentamaan Kiinan muuria Pääskyvuorille. Miehellä ei ole mukanaan edes talvitakkia ja Binu lähtee huolestuneena miehensä perään. Matka on kuitenkin pitkä ja sille mahtuu sattumuksia laidasta laitaan. 

Kirja perustuu kiinalaiseen myyttiin vaimosta, joka sai itkullaan Kiinan muurin murtumaan. Su Tong itse kuvailee, että hänen versionsa legendasta on vain uusi lenkki parin vuosituhannen ajan jatkuneessa ketjussa. Uskollisen vaimon kyyneleet on taianomainen aikuisten satu, jonka tarunomainen kiinalainen miljöö pelkästään houkuttelee lukijaa kirjan äärelle. Lyhyet kappaleet ja joutuisasti etenevä juoni pitävät otteessaan. Kannattaa kuitenkin varautua, sillä loppua kohden kirja muuttuu kyllä melkoiseksi itkun valtamereksi, eikä niinkään lukijan toimesta vaan Binun. Kiinnostava tarina kaikin puolin, joka tekee tutuksi itämaisia myyttejä meille länsimaisille lukijoille.