maanantai 16. huhtikuuta 2012

Riikka Pulkkinen: Raja

Missä kulkee oikean ja väärän, sallitun ja kielletyn rajat? Anja Aropalon mies on sairastunut keski-ikäisenä Alzheimerin tautiin. Anja on luvannut miehelleen, että kun tämä ei muista enään häntä tai mitään, vaimo auttaa miestään kuolemaan. Juuri rakkaimalleen lupaa kaiken, jopa rikoksen. Anjan siskontyttö Mari on teini-ikäinen, aikuisuuden kynnyksellä ja etsii itseään. Mari hyppää suhteeseen nuoren äidinkielenopettajansa Julianin kanssa, joka on perheellinen. Julian kiikkuu perheen ja kielletyn suhteensa rajoilla. Suhde tulisi lopettaa, mutta mies tuntee suunnatonta himoa, tätä nuoruuden kukoistuksessa olevaa tyttöä kohtaan. Samalla Julianin pikku tyttö yrittää ymmärtää aikuisten maailmaa

Tartuin tähän teokseen puhtaasti Pulkkisen toisen teoksen Totta myötä. Pakkohan kirjailijan esikoisteoskin oli luettava, kun Totta teki minuun niin suuren vaikutuksen. No, Raja oli minulle hienoinen pettymys. Vaikka kirjassa käsitelläänkin paljon puhuttelevia aiheita kuten opettaja-oppilas suhdetta, armokuolemaa, aikuiseksi kasvamista ja rajojen koettelua, tuntui teos välillä liian huippuunsa hiotulta. 

Kertoja vaihtuu jokaisessa kappaleessa ja tapahtumia tarkastellaan aina eri henkilöiden näkökulmista. Pulkkinen ei tarjoile lukijalle mitään valmiiksi pureskeltuna, vaan tapahtumien ja konfliktien kulkua sekä niiden seurauksia seurataan pikku hiljaa juonen edetessä. Jokainen henkilö tahollaan taistelee omia rajojaan vastaan ja kokeilee niiden venyvyyttä. Ihmiskuvaus oli mielestäni onnistunutta, ainakin Julianin 6-vuotiaan tyttären kohdalla. Lapset ovat oikeasti todella tarkkasilmäisiä ja huomaavat asioita aikuisten maailmasta, enemmän kuin mitä aikuiset monesti osaavat olettaa. Vanhempien väliset ristiriidat vaikuttavat lapseen ja joskus lapsi voi tuntea halua suojella vanhempiaan. Kirjallisuudessa monesti törmää siihen että lapset kuvataan lapsina, jotka ovat kykenemättömiä huomaamaan tai ymmärtämään asioita aikuistenmaailmasta. Toisaalta, kuvaus olisi ollut paljon uskottavampaa jos Annin ikään olisi laittanut pari vuotta lisää.

Myös 16-vuotiaan Marin aikuiseksi kasvamisen vaikeus oli  ajoittain realistista. 16-vuotta on ikä, jolloin ei ole enään lapsi, muttei vielä aikuinenkaan. Halutaan kokeilla asioita aikuisten maailmasta, vaikkei siihen välttämättä olla vielä täysin kypsiä. Rajojen kokeilu voi olla joskus jopa ahdistavaa, mutta kavereiden luomat paineet ja tiedonhalu ajaa eteenpäin. Joskus ahdistus, pelko ja epävarmuus voivat ajaa itsetuhoiseen käytökseen. Itsensä etsiminen ja kasvaminen voi olla joskus hyvin hämmentävää ja vaikeaa. Jotkut ovat herkkiä ympäristön luomille paineille. Toisaalta itse yhdistäisin osan Marin käytöksestä enemmänkin sinne yläasteikään, mutta jokainen kehittyy omaa tahtiaan ja kokeilee rajojaan, jos kokeilee, ajallaan. Jotkut koettelevat niitä enemmän jotkut vähemmän. Marin tapaukseen oli kärjistetty monta ääripäätä, kuten viiltely ja lukion meininki. Ei minun lukioaikanani ihan tuollaista meininkiä ollut. Enemmän mieleeni tuli juuri yläaste.

Myös Anjan tapaus ja hänen mielenliikkeiden kuvaus oli puhuttelevaa. Nainen on tilanteessa, joka on hänelle aivan uusi ja raastava. Mies, jonka kanssa on ollut yhdessä vuosikymmeniä, makaa muistamattomana hoitokodissa ja miehelle annettu suuri lupaus kaihertaa mieltä. Yksinäisyys kalvaa ja elämään tulisi alkaa suhtautua uudella tavalla. Ajatukset risteilevät oikean ja väärän välillä. Olisin toivonut, että kirjassa olisi paneuduttu enemmän Anjan tapaukseen, pelkästään se olisi riittänyt hyvin kantavaksi juoneksi. Julianin ja Marin tapauksesta olisi voinut tehdä ihan oman teoksensa tai jättää sen vähemmälle...

Ihmiskuvaus oli  paikoittain siis onnistunutta, mutta kirjaan oli ympätty aivan liikaa seksiä. Vähemmälläkin olisi pärjännyt, eikä olisi tarvinut niin yksityiskohtaisesti kuvata. Välillä tunsin lukiessa punan leviävän poskille ruokottoman kielen ja seksikohtausten liian yksityiskohtaisen kuvailun vuoksi. Lisäksi kieli tuntui välillä liian suunnitellulta, varsinkin keskustelut kirjallisuudesta ja filosofiasta. Lisäksi jotkut kielikuvat tuntuivat aivan liian mietityiltä ja hiotuilta. Kirjasta huokui välillä myös epäuskottavuuden häivähdyksiä, jotka pilasivat lukukokemusta ja ihmiskuvauksen uskottavuutta.

Kaiken kaikkiaan Pulkkinen on luonut tarinan, joka herättää kysymyksiä ja jonka loppuratkaisu jää roikkumaan ilmaan hieman avonaisena, lukijalle näytetään vain suunta ja loppu on lukijan itsensä hahmoteltavissa. Tarina tarjoili mullistavia juonenkäänteitä ja ajattelun aiheita, silti mielestäni Totta oli lukukokemuksena paljon parempi.

Annan kirjalle arvosanaksi 3,5 / 5 pistettä!

-Aletheia

2 kommenttia:

  1. Kirjoituksesi vastasi hämmentävän hyvin muistikuvia omasta lukukokemuksestani.

    Minä luin Rajan jo joitakin vuosia sitten, enkä siis ihan tarkasti muista kaikkea, mutta mm. juuri kuvaamasi kirjallisuuskeskustelut ovat kyllä jääneet mieleen epäuskottavina.

    Ja niin: Totta oli parempi. Myös Rajan jälkeen luettuna.

    VastaaPoista
  2. Olihan perusteellinen ja hieno analyysi! Raja on mainio, sain sen luettua itse vasta äskettäin.

    Itsellenikin tuli Marin touhuista mieleen juuri yläaste, ehkä 8s luokka. Silloinhan sitä maistellaan pahan makuisia juomia vanhempien kaapista,ja halutaan nopeasti seksikokemuksia (koska kaikkihan seksiä harrastavat, paitsi itse!)

    Uskon, että Marin hahmossa on paljon samaa, kuin Pulkkisessa itsessään saman ikäisenä. Niin intensiivisesti Marin elämän fiiliksiä kuvataan.

    VastaaPoista