keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Chris Cleave: Poikani ääni

Poikani ääni on Chris Cleaven esikoisromaani ja Little Been tarinasta lumoutuneena tartuin herran aikaisempaankin romaaniin. Odotuksen olivat todella korkealla ja takakansikin lupaili koskettavaa ja puhuttelevaa kirjaa.

Kun Lontoossa, Arsenalin jalkapallostadionilla räjähtää pommi, mukana menehtyvät myös neljä vuotta vanha poika ja hänen isänsä, tuhansien muiden uhrien joukossa. "Hyvä Osama" alkaa pojan äidin kirjoittama kirje terroristille, kirje jollaista ei pitäisi kenenkään äidin koskaan joutua kirjoittamaan.

Poikani ääni on kirje muotoinen romaani rakkaimpansa menettäneen naisen kamppailusta jatkuvan elämän kanssa. Se on matka kaikkensa menettäneen naisen sortuvaan ja rapistuvaan mieleen.

Kaikki huippuromaanin ainekset on kasassa. Juonikin kuulostaa niin vaikuttavalta, että sitä mielessään jo varautuu sydämen pistoksiin, tuskan kyyneleihin ja palaan kurkussa. Ennen lukemista kaivelee jo syvästi vaikuttuneena Nessu pakettia käsille, sillä onhan se jo tunteetonta olla itkeä tirauttamatta tälläisen kirjan äärellä. Turhaan varauduin, enkä kyllä koe olevani yhtään tunteeton. Palan kyllä sain kurkkuun, varsinkin kun ajattelin tuota äidin menettämisentuskaa ja Herra Pupu sai aikaan pieniä pistoksia sydänalassa. Mutta siihen se sitten jäikin. Muutamat asiat tökkivät melko pahasti.

Ensimmäinen asia joka alkoi häiritsemään minun turhan tarkkaa mieltäni oli kieli. Ymmärrän että sen on tarkoitus tuoda uskottavuutta työläisvaimolle, joka on kirjassa päähenkilönä. Mutta hei, oli kuinka duunari tahansa ja kuinka murteella puhuva hyvänsä, niin kyllä kai jokaisen koulun käyneen tulisi tietää milloin numerot kirjoitetaan kirjaimin ja milloin numeroin. Ihan naurettavaa häiriintyä noin pienestä asiasta näinkin paljon, mutta joka kerta kun näin tekstin seassa esim: " me 3" alkoi sappi kiehumaan. Muuten puhekielisyyteen kyllä tottui.

Kirjemuoto ei ollut kyllä myöskään alkuunkaan uskottava. Loppua kohden tämä tunne vain vahvistui vahvistumistaan. Tuntui jotenkin hassulta että niinkin pahasti todellisuudentajunsa menettänyt nainen osasi kirjoittaa niin pitkiä kirjeitä takautuvasti ja kuvata oman mielenterveytensä hajoamista. Sitten vielä niin pitkiä kirjeitä keskusteluineen päivineen. Enemmän minä pidin kirjaa rupattelusävyisenä kuin kirjeromaanina. Jokin muu kertojaratkaisu olisi toiminut mielestäni paremmin. 

Sitten minua häiritsi tietynlaiset sterotypiat. Työväenluokka on yleensä köyhää ja automaattisesti yksinkertaisia, silti he ovat kuitenkin rakastavia ihmisiä. Rikkaat ovat kokaa vetäviä snobeja, jotka kykenevät ajattelemaan vain ja ainoastaan itseään sekä ovat tottuneet saamaan aina kaiken mitä ovat halunneet. Työväenluokkaan kuuluvat kulkevat aina verkkareissa ja lenkkareissa, eikä heillä ole tyylitajusta tietoakaan, kun taas rikkaat suurin piirtein säihkyvät hienoissa vaatteissaan. Ei kaikki aina ole ihan niin mustavalkoista ja yleistäminen tuppaa häiritsemään.

Kirjassa Lontoo kokee oman terroristiuhkansa ja Cleave on pyrkinyt kuvaamaan potentiaalisia tapahtumia siittä mitä tapahtuu vapunpäivän jälkeen. Vaikka kuvataan vain yhden naisen elämää, niin kirjasta välittyy monet muutkin kauas kantoiset seuraukset, jotka vaikuttavat koko Lontooseen. Loppua kohden Cleavella karkaa mopo käsistä ja tarina alkaa menemään uskottavuusrajan ylitse. Kun luin tarinan "loppu huipennuksen" en tiennyt alanko itkemään vai nauramaan.

Onneksi Cleave on kehittynyt huimasti kun vertaa Little Beetä ja tätä kirjaa. Huomaa kyllä että on esikoisesta kysymys.

Annan kirjalle 2,5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Gummerus
Ilmestynyt: 2012
Alkuteos: Incendiary (2005)
Sivuja: 338
Suomentanut: Irmeli Ruuska

Mistä minulle ja miksi: Kirjastosta. Listasin tämän luettavien listalle jo Gummeruksen uutuus katalogista ja nyt se sattui sopivasti löytymään kirjastosta.

2 kommenttia:

  1. Hyvä arvostelu. Itse en hullaantunut edes Little Beestä, oli se luettava ja jollain tavalla kiva, mutta ei säväyttänyt. Tiedänpähän nyt, ettei tätä kirjaa tarvitse haalata kovin korkealle lukulistalla, tai peräti pudottaa se sieltä kokonaan. =D Minua ärsyttää puhekielisyys suunnattomasti kirjallisuudessa lähes aina, joitain poikkeuksia lukuun ottamatta.

    VastaaPoista
  2. Minäkään en innostunut tästä yhtään. Kieli tökki kovasti, ja kertojanainen oli jotenkin ärsyttävä, vaikka toki hirveät kokemukset varmasti aiheuttivat osan tuosta...Mutta eipä kuitenkaan ollut minun kirjani tämä! ;)

    VastaaPoista