Ferdinand von Schirach: Collinin tapaus

"Mikä saa moitteetonta elämää viettäneen ihmisen tekemään murhan?"

Italialainen Fabrizio Collini on viettänyt hiljaista elämää työskennellen eläkeikään asti Mercedes Benzin -tehtailla, noudattaen lakeja ja maksaen veroja. Sitten eräänä päivänä hän murhaa kylmäverisesti luksushotellissa vanhan miehen.

Oikeus määrää Caspar Leinenin Collinille puolustajaksi. Casparin ensimmäinen suuri juttu saa ikävän käänteen, kun murhattu osoittautuu Casparin parhaan ystävän isoisäksi. Casparille murhattu on ollut aina lämminsydäminen teollisuusjohtaja ja hänen on vaikea suhtautua tapaukseen ammattimaisesti.

Leinen yrittää ymmärtää mikä on käsittämättömän murhan taustalla. Collini ei suostu kertomaan mitään, eikä tapauksella näytä olevan mitään näennäistä motiivia. Sattumalta Leinen kuitenkin löytää jutussa johtolangan, joka ulottuu Euroopan historian mustiin lukuihin asti.

Collinin tapaus oli minulle onnistunut lukukokemusja sai minut vaikuttumaan. Vaikutuksen teki ehdottomasti se, kun murhan motiivi löytyi ja kuinka lukijana mieleni muuttui kuin taikaiskusta. Aluksi pidin Collinia hirveänä, kajahtaneena psykopaattina, joka murhaa lempeän vanhan miehen ilman syytä. Lempeällä vanhalla miehellä on kuitenkin menneisyys, eikä kaikki ole sitä miltä päälle päin näyttää. Ja vaikka murha ei ole koskaan oikein, niin jotenkin Collinin tekemä hirmutyö alkoi tuntumaan oikeutetummalta ja inhimillisemmältä teolta. Tai inhimillinen ja oikeutettu eivät ole oikeat sanat kuvaamaan tuntemuksiani, mutta en keksi tähän hätään muutakaan parempaa. Jotenkin pidin myös siittä kuinka kirjassa käsiteltiin natsien tekemien hirmutöihin suhtautumisesta eri vuosikymmenillä. En ole koskaan ennen edes paneutunut asiaan.

Hauskinta on se että kirja teki minuun suuren vaikutuksen, vaikka yleensä en pidä alkuunkaan oikeussaleihin sijoittuvista kirjoista. Jokin siinä hienosanaisessa teatterissa tökkii, mutta tässä kirjassa ei alkuunkaan, vaikka oikeudenkäyntiä saatettiin kuvata joidenkin mielestä jopa piinallisenkin tarkasti. Kirjaa on myös moitittu taittovirheiden ja käännöskömmähdysten takia, mutta ihan rehellisesti sanottuna minä en edes huomannut moisia. Syynä saattoi kyllä olla lukuhetkellä kaksi valvottua yötä korvatulehduksesta kärsivän yksivuotiaan kanssa. Siinä horrostilassa ei paljon tuollaiset asiat enään paina. 

Annan kirjalle 3,5 / 5 pistettä

Tietoa kirjasta: 
Kustantamo: Atena
Ilmestynyt: 2013
Alkuteos: Der Fall Collini (2011)
Sivuja: 168
Suomentanut: Raija Nylander

Mistä minulle ja miksi: Kirjastosta löysin uutuushyllystä.

Kommentit

  1. Tykkäsin kirjasta ja annoin neljä tähteä viidestä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli kyllä hyvä ja yllättävä kirja. Mietin itsekkin että annanko 4 vai 3,5 tähteä. Päädyin sitten 3,5, mutta olisi kyllä ansainnut ehkä sen 4:kin tähteä. Voi tätä valitsemisen vaikeutta. :D

      Poista
  2. Jos pisteyttäisin, tämä olisi minullekin ollut 4 tähteä. Erittäin kiinnostava ja tiheä kirja, oikein erinomainen osoitus siitä, miten vähemmällä sivumäärällä kirjoitetaan laatua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli kyllä sellainen ns. pieni suuri kirja. :)

      Poista

Lähetä kommentti