lauantai 31. joulukuuta 2016

Lukuvuosi 2016

Vuosi vaihtuu ja on aika laittaa lukuvuosi 2016 pakettiin. Vähän on ehtinyt taas lukemaan, siihen nähden kuinka paljon haluaisin lukea, mutta laatu korvaa määrän. Olen myös viimein oppinut paremmin taidon jättää kirjan kesken, jos se ei minua miellytä. Vuonna 2016 sain ylitettyä Goodreadsin Reading Challengessa asettamani lukuhaasteen, joka oli realistinen 30 kirjaa vuodessa. Olen lukenut 35. Harmittavan pieneltä määrä tuntuu siihen nähden, että vuonna 2012 luin yli 100 kirjaa. Ensi vuonna yritän kurkottaa jopa 40 kirjaan. 

Vuoden Top 5 parasta kirjaa:





 Vuoden Top 3 surkeinta kirjaa:



















Oikein hauskaa uutta vuotta kaikille ja toivon teille lukurikasta vuotta 2017!




torstai 22. joulukuuta 2016

Joel Haahtela: Katoamispiste

Sateisen Helsingin kadulla mies törmää sattumalta naiseen, joka on tullut etsimään kadonnutta miestään. Kirjailija-terapeuttina toimiva mies lupaa auttaa naista etsinnöissä. Jäljet johtavat kirjailija Raija Siekkisen jäljille. Jostain syystä tuo kadonnut mies on tullut Suomeen ja seurannut jo edesmenneen Siekkisen jalanjälkiä.

Katoamispiste on hieman erilaista Haahtelaa, mitä olen aikaisemmin lukenut. Focus tuntui olevan enemmän juonessa, kuin tunnelmassa. Olen tottunut Haahtelan kohdalla siihen, että kirjoissa mieleenpainuvinta on kieli ja tunnelma. Nyt enemmän esiin nousee Raija Siekkinen ja hänen elämänsä. Siekkinen ja hänen kohtalonsa on tuntunut kovasti ihmetyttävän kirjailijaa ja pienen googlailun jälkeen löytyikin, että Haahtelalle Siekkinen on yksi kirjallinen esikuva. Tarinan päähenkilö yrittää ymmärtää omaa uraansa kirjailijana Siekkisen kautta, joten minulle jäi tunne, että Haahtela on tuonut tähän kirjaa enemmän itseään, johan päähenkilökin on kovasti taustoiltaan Haahtelan oloinen.

Taitavasti kirjaan on sekoitettu faktaa ja fiktiota. Lyhyt kirja, jonka lukee mielellään ja joka saa mielenkiinnon pysymään yllä. Kieli ja kerronta on helppoa ja soljuvaa. Kirjassa matkustetaan paljon paikasta toiseen, tapahtumat etenevät suhteellisen nopealla tempolla. Kuitenkin pieneen kirjaa on saatu mahtumaan paljon. Pinnan alle kätkeytyy paljon enemmän kuin helppolukuisuus antaa ymmärtää. Haatelamaisesti tunnelmakin on käsin kosketeltavaa, jopa jännittynyttä ja kielikin edelleen kaunista, kyllä tästä kaikesta huolimatta tunnistaa Haahtelan omintakeisen tyylin kirjoittaa. Tämä kirja sai minut kyllä kiinnostumaan Siekkisen tuotannosta, enkä ole aivan vamrasti ainoa jolle on käynyt näin kirjan lukemisen jälkeen. Ja edelleen olen sitä mieltä, että Haahtela on ihana kirjailija ja innolla jatkan hänen tuotantonsa läpi käymistä. Eikä turhaan Haahtela ole ansainnut tästä kirjasta Finlandia ehdokkuutta vuonna 2010.

Voin vain suositella lukemaan Haahtelaa ja tämän kirjan myös. Annan kirjalle 4 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Otava
Ilmestynyt: 2010
Sivuja: 159

Mistä minulle: Kirjastosta

sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Sofi Oksanen: Norma

Eristäytynyttä elämää elänyt Norma Ross jää yllättäen suremaan äitiään, joka menehtyy itsemurhan seurauksena. Norma alkaa etsimään vihjeitä äitinsä kuolemasta, sillä äidin yllättävä poismeno ei käy järkeen. Normaa vastassa on Lambertin-klaani, jonka bisnekset eivät kestä päivänvaloa. Äiti on jättänyt jälkeensä melkoisen sopan, joka jää Norman harteille kannettavaksi. Samalla Norma pelkää itse paljastuvansa, sillä Norma ei ole mikään tavallinen nainen. Hänen tukkansa on ainutlaatuinen ja poikkeuksellinen. 

Supervoimia hiuksista on hauska ja omaperäinen idea tällä toteutustavalla. Erittäin onnistunutta Oksasta. Siinä missä Kun kyyhkyset katosivat oli valtava pettymys, tämä kirja yllätti minut positiivisesti. Kirja oli oikea page turneri ja Norma sankarittarena omalaatuinen. Kirjaa leimaa omanlaisensa painostava tunnelma alusta loppuun, joka oli tuttu myös Puhdistuksesta. Se sivuaakin varsin tummia aiheita, kuten kohtuturismi ja hiusten mustat markkinat. Lambertin suku on suomalainen mafiaperhe, jolle lähimmäisen rakkaus on tuntematon käsite. Eikä melankolista tunnelmaa auta Norman suvussa piilevä hulluus, johon tuntuu liittyvän aikoja sitten kuollut Eva. Juoni saa alkunsa Norman äidin kuolemasta, joka näyttää itsemurhalta, mutta ei välttämättä ole kuitenkaan sitä. Vaikka juonessa ei sinänsä tapahdu paljon, jos vertaa tavallisiin murhamysteereihin ja jännityskirjoihin, on jatkuvasti yllä häilyvä vaara ja salaisuuksienvyyhti omiaan pitämään lukijaa hallussa ensimäisestä sivusta takakanteen asti.Vaikutuksen teki myös maaginen realismi, sillä Norman hiukset tuntuvat elävän täysin omaa elämäänsä, ne voivat vaikka tappaa.

Paljon salaisuuksia jäi auki, kuten Evan tarinan loppu, Evan jälkeläiset? Jäin aivan toivomaan jatko-osaa, sillä jälkifiiliksinä on vahvana myös hämmenys, olen kysymysmerkkinä. Eihän tämä näin voinut loppua.  Ja kuten tyypillisesti olen Oksasen kirjoissa huomannut, ne ovat sen verran monisyisiä, että ensimmäisellä lukukerralla kaikki juonenkerrokset eivät vielä avaudu. Oksanen osaa kirjoittaa kerrassaan hyvin ja kuten Puhdistus, myös tämä ansaitsee uuden lukukerran, jolloin pinnanalta löytyy varmasti uusia tarttumapintoja. Oksanen on tässä hyvin erikoislaatuinen kirjailija, eikä hypetys hänen ympärillään ole turhaa. Hänen teoksensa ovat aina mieleenpainuvia, kantaanottavia sekä rohkeita. Puhdistus on yksi parhaimpia teoksia, joita olen lukenut ja Kun kyyhkyset katosivat pureutui mieleen pysyvästi, vaikka minuun se ei tehnyt muuten syvää vaikutusta. Tätäkään kirjaa en unohda, olen siittä lähes täysin varma ja ehdottomasti tämä on saatava omaan hyllyyn uusia lukukertoja varten. 

Voin vain suositella tarttumaan kirjaan, se on huippu! Annan kirjalle 5 / 5 pistettä ja ampaisee tänä vuonna lukemieni kirjojen kärkisijoille. Ja kiitos Oksaselle, kun palautti minun taas kipinän lukea. Seuraavalta kirjatoreissulta taidan ottaa lainaan Stalinin Lehmät.

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: LIKE
Ilmestynyt: 2015
Sivuja: 304

Mistä minulle: Kirjastosta


lauantai 26. marraskuuta 2016

Susan Fletcher: Tummanhopeinen meri

"Kun Parlan-saaren rantaan huuhtoutuu muistinsa menettänyt mies, saarelaiset ovat ihmeissään. Kaikki tuntevat tarinan Kalamiehestä, joka saattaa ottaa ihmisen hahmon yhden kuunkierron ajaksi tuodakseen toivoa ja tenhoa sitä kipeimmin tarvitseville. Epäluulo ja halu uskoa ihmeisiin vetävät väkeä eri suuntiin, mutta jokaisen mielessä pyörii sama ajatus: voiko tarina sittenkin olla totta vai juoniiko mies jotakin?"

Fletcher on kirjailija, jonka voin lukea suosikkieni joukkoon. Olen pitänyt hänen teoksistaan, varsinkin Noidanripistä ja Irlantilaisesta tytöstä. En minä tähänkään kirjaan pettynyt, se ei vain päässyt oikeuksiinsa, kun elämän kiireiden keskellä aikaa lukemiselle on ollut harmittavan vähän. Kirja vaatisi uppoutumista villasukat jalassa sen rikkinäisten henkilöhahmojen pariin, tarttumaan jokaisen henkilön tarinaan syvällisemmin.
Tarina kaikessa väkevyydessään ja surullisuudessaan teki minuun vaikutuksen. Mutta onneksi tarinaa ei oltu kiedottu liikaan melankoliaan, sillä kalamies tuo toivon ja tenhon sitä eniten tarvitseville. Parlan saari on oikea tarinoiden verkko, kiehtova paikka, joka jää mieleen. Olisin voinut viipyä sen karuilla rannoilla kauemminkin, tutustua enemmänkin saaren väkeen. Fletcher on onnistunut luomaan kirjaan aivan omanlaisensa tunnelman, joka ei voi olla vaikuttamatta lukijaan. Se käsittelee surun monia kasvoja sekä surusta toipumista koskettavalla tavalla. Siksi minua harmittaakin ettei minulla ollut antaa kirjalle sitä aikaa, jonka se olisi vaatinut iskeäkseen syvemmälle ihon alle. Mutta aion ehdottomasti tarttua kirjaan uudestaan paremmalla ajalla.

Pidän Fletcherin tyylistä kirjoittaa kauniisti, runollisesti, niin että jokaisella sanalla on merkityksensä. Rakastan sitä, kuinka hän pystyy herättämään miljöön ja henkilöhahmot henkiin, kuin ne olisivat aivan käsin kosketeltavissa. Minäkin seisoin Parlan karun kauniilla rannoilla hengittämässä meri-ilmaa, olin osa tiivistä kyläyhteisöä, jossa kaikki tuntevat toisensa. Jo nyt kirja siis teki vaikutuksen, hätäisesti muutaman sivu kerrallaan ahmittuna aamukahvin lomassa. 

Taiteilen kahden vaiheilla kuinka paljon pisteitä kirjalle anna. Sillä nyt kirja ei päässyt täyteen kukkaansa, mutta kuitenkin jälkikäteen ajateltuna se teki syvemmän vaikutuksen, kuin heti takakannen suljettuani osasin aavistaakkaan. Goodreadsissa annoin heti luettuani 3 tähteä, sillä puolikkaita ei voi antaa, mutta taidan taipua nyt 4 / 5 pisteeseen!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: LIKE
Ilmestynyt suomeksi: 2013
Alkuteos: The Silver Dark Sea (2012)
Sivuja: 443
Suomentanut: Jonna Joskitt-Pöyry

Mistä minulle: Kirjastosta

torstai 17. marraskuuta 2016

Taiye Selasi: Ghana ikuisesti

" Kweku Sai syntyy Ghanassa köyhissä oloissa, mutta ponnistelee opiskelemaan lääketiedettä Amerikkaan ja menee siellä naimisiin nigerialaisen Folan kanssa. Ensimmäisen lapsen syntyessä Fola uhraa lakiopintonsa ja jää kotiin hoitamaan lapsia. Kwekusta tulee lahjakas kirurgi, joka työskentelee bostonilaisessa sairaalassa.

Kun seurapiirien suosiossa oleva potilas kuolee Kwekun leikkauspöydälle, omaiset vaativat rangaistusta. Vuoden mittainen tuhoon tuomittu oikeustaistelu ajaa Kwekun vararikkoon. Nujerrettuna ja häpeissään hän hylkää perheensä ja palaa Ghanaan.

Perheen lapset ajautuvat erilleen ympäri maailmaa ja yrittävät rakentaa omaa elämäänsä hajonneen perheen raunioille. Vasta odottamaton tragedia pakottaa heidät kohtaamaan sydäntä särkevän menneisyyden – ja toisensa."

Tätä kirjaa on kehuttu paljon ja moni siittä on tykännyt. Sillä mielin aloin kirjaa lukemaan, että tällä puran Noitasisarista johtuvan lukujumin, nyt ei voi mennä pieleen. Oikein odotin mitä kirja kansiensa väliin kätkee. Ja että minä petyin kovasti. Odotin koko ajan milloin kirja oikein alkaa, kaikki etenee hirvittävän verkaisesti. Juoni polveilee jopa liikaa, on vaikea pysyä perillä missä mennään milloinkin. Kirja tuntui melko sekavalta, eikä juoni tasapaksuudessaan tuonut mitään yllätyksiä tai tarjoillut koukkuja, joka saa kääntämään sivuja eteenpäin innokkaasti. Lukeminen tuntui välillä jopa vastenmieliseltä ja yritin kovasti pitää tästä, ymmärtää mitä niin hienoa muut ovat tässä kirjassa nähneet. Minä lähinnä pitkästyin. 

Tärkeitä teemoja kirja käsitteli, varsinkin maahanmuuttajuudesta ja siihen liittyvästä juurettomuudesta. Kirjan kieli oli välillä hyvin kiehtovaa, mutta kuitenkin se heitteli runollisesta kuvauksesta toiseen ääripäähän yllättäen, joten kovasti polveilevaan juoneen yhdistettynä se sai minut vain entistä enemmän uupumaan kirjaan. 

En pystynyt tykästymään kirjaan, vaikka hampaat irvessä sitä päättäväisesti tarvoin eteenpäin. Ei iskenyt sitten yhtään... ei voi mitään. Lukujumi on kyllä nyt syvä, hyvin syvä. Toivon että seuraava kirja palauttaa taas innostuksen lukemiseen. 

Annan kirjalle 2 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Otava
Ilmestynyt suomeksi: 2013
Alkuteos: Ghana must go ( 2013)
Sivuja: 393
Suomentanut: Marianna Kurtto

Mistä minulle: Kirjastosta

torstai 1. syyskuuta 2016

Alice Hoffman: Noitasisaret

" Pienet orpotytöt Sally ja Gillian asuvat vanhassa, ränsistyneessä talossa yhdessä vanhojen, taikuutta harjoittavien tätiensä kanssa. Koko heidän lapsuuttaan varjostaa yliluonnollinen, kummajaismainen ilmapiiri, jota he molemmat lähtevät pakoon – toinen yksinkertaisesti karkaamalla ja toinen avioliiton kautta. Pako on kuitenkin tuhoontuomittu. Jokin salaperäinen voima saattaa Sallyn ja Gillianin vielä kerran yhteen, nyt aikuisina naisina, ja heidän on kutsuttava vanhat tätinsä apuun karkoittaakseen yllään leijuvan kirouksen."

Tartuin tähän kirjaan puhtaasti nimen takia. Kaikki noitajutut ovat aina jollain oudolla tapaa kiehtoneet minua. Jo pienenä valitsin mielelläni satuja, joissa vilisi noitia. Harry Potter kuuluu suosikkeihini, sehän on sanomatta selvää. Mutta aikuisten kirjallisuudessa en ole vielä törmännyt kovin moneen oikeasti tosi hyvään noita kirjaan. Tai ainakaan en saa nyt mieleen yhtäkään. Ei siis tämäkään ollut onnistunut noita tarina.
Lähes koko kirjan ajan odotin milloin kirja alkaa kunnolla. Juoni ei saanut missään vaiheessa kunnolla tuulta purjeisiin. Aineksia oli vaikka ja mihin, mutta kirjailija ei ollut osannut hyödyntää niitä. Siksi lukukokemus tuntui melko puuduttavalta ja jopa tylsältä. Sain kaupan päälle melkoisen lukujumin ja mietin miksi edes vaivauduin lukemaan loppuun asti? Suomennoksesta en viitsi edes puhua.

Tämä oli enemmän maagista realismia. Odotin enemmän maagista latausta, maagisuuden hyödyntämistä. Oikeastaan magiasta ei kirjassa ottanut edes suoraan selkoa. Alkuperäinen nimi Practical macig kuvaa paremmin kirjaa kuin suomennettu nimi Noitasisaret. Mukaan oli heitetty hieman kauhunelementtejäkin, mutta lähinnä yritys sai pyörittelemään silmiä. Enemmän kirja oli kuvaus sisarusten välisistä suhteista ja kuinka he tapatumien keskellä kasvavat ja lähentyvät. Gillian on raivostuttavan huoleton nainen, joka on elänyt melkoista hunsvontin elämää. Sally on taas järkevä nainen, joka toimii harkitusti ja rakastaa tyttäriään ylikaiken. Sally on oikeastaan ärsyttävän tunnollinen ja jopa takertunut tyttäriinsä. 

Tämä oli puuduttava ja tylsä. Myöhemmin ilmestynyt Punainen puutarha on lukukokemuksena paljon parempi. Tämä on kirjallisuutta, jota pidän huonona. Mutta on tässä se puoli, kun näitä sysihuonoja kirjoja lukee, niin osaa arvostaa laadukasta kirjallisuutta. Kirjaan pohjautuva elokuva versio Lumotut sisaret on parempi. 

Annan kirjalle 1,5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Gummerus
Ilmestynyt suomeksi: 1997
Alkuteos: Practical Macig (1995)
Sivuja: 234
Suomentanut: Arvi Tamminen ja Renne Nikupeteri

Mistä minulle: Kirjastosta

tiistai 30. elokuuta 2016

Kati Hiekkapelto: Kolibri

"Jugoslavian unkarilainen Anna Fekete aloittaa rikostutkijana pohjoissuomalaisessa merenrantakaupungissa. Nuori maahanmuuttaja on täysin suomalaistunut, mutta kokee itsensä muukalaiseksi, ehkä eniten itselleen. Asiaa ei helpota että hän saa työparikseen keski-ikäisen Eskon, joka ei vaivaudu peittelemään rasistisia ennakkoluulojaan.

Annan työ rikostutkijana ehtii tuskin alkaa, kun hän joutuu keskelle koko maata kuohuttavaa murhatutkintaa. Lenkkipolulla surmatun nuoren naisen hallusta löytyy atsteekkijumalaa esittävä riipus, ja pian tapahtuu toinen samanlainen murha. Merkit viittaavat sarjamurhaajaan. Saako Anna Kolibrin kiinni ennen kuin uhreja tulee lisää?

Päänvaivaa tuottaa myös kurdityttö Dijar. Tyttö on ottanut yhteyttä poliisiin kunniaväkivallan pelossa, mutta pyörtänyt kuulusteluissa puheensa. Tytön vaietessa Annan on etsittävä todisteita muualta."

Tämä oli aivan loistava dekkari. Odotukseni olivat jo valmiiksi korkealla, sillä muistin tätä monen kehuneen. Onneksi tämä kirja onnistui lunastamaan odotukseni ja osottautui erittäin onnistuneeksi teokseksi. Anna Fekete oli ihailtavan inhimillinen henkilöhahmo ja kaiken lisäksi vielä maahanmuuttaja taustainen nainen. Muutenkin Hiekkapelto on kuvannut kirjassaan maahanmuuttajuutta monesta näkökulmasta. Anna on suomalaistunut, työssä käyvä ja veroja maksava maahanmuuttaja, joka pitää entistä kotimaataan kotinaan siin missä Suomea. Dijarin tapaus todistaa, että aina pako kotimaasta ei ole kaikille pelastus, kulttuuri istuu lujassa, eikä olla valmiita luopumaan periaatteista. Sitten on vielä Annan veli ja jugomafia.
Juoni oli mielenkiintoinen, enkä olisi osannut arvata murhaajaa. Poliisintyön kuvaus oli uskottavaa paperitöineen päivineen. Missään kohdassa ei sorruttu tallaamaan paikallaan, vaan juoni eteni koko ajan sopivassa tahdissa eteenpäin ja tarjosi lukijalle juonenkäänteitä alusta loppuun. Pääjuonen lisäksi seurataan Dijarin tapausta, joku myös lähettää Annalle ja hänen työkaverilleen häritseviä tekstiviestejä. Lukija ei siis tosiaankaan pääse kyllästymään missään kohtaa. Myös Annan yksityiselämä ja menneisyys tarjosi jo koukkuja sen verran, että mielenkiinto kohdistuu jo sarja seuraavaan osaan. Miten ihanaa, että jatkoa tälle sarjalle on saatavilla. Koukuttava kirja kerrassaan ja bonuksena vielä, että kirja oli helppolukuinen

Enpä löydä kirjasta mitään moitittavaa, vaikka Annan työpari Esko on aluksi aivan raivostuttava. Niin ärsyttävä, että se sai kiristelemään hampaita, oikea törppöjen törppö. Kirjan edetessä en kuitenkaan inhonnut häntä enään ihan niin paljon. 

Suosittelen lukemaan, esikoisteokseksi huikea dekkari ja nousee kotimaisten genren kirjailijoiden lempparilistalle. Annan kirjalle 4 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Otava
Ilmestynyt: 2014
Sivuja: 376

Mistä minulle:  Kirjastosta

lauantai 20. elokuuta 2016

Unpopular Bookish Opinions -haaste

Sain Neverendingly -blogin Miralta tämmöisen kivan haasteen. Yritän vastata parhaani mukaan. :)

Säännöt ovat seuraavat:
- Linkitä haasteen antaja blogipostaukseesi
- Vastaa kysymyksiin
- Lähetä vähintään 3:lle, joiden blogit linkität postaukseen
- Ilmoita heille ja linkitä oma postauksesi heille, jotta hekin tietävät mitä tehdä

Kysymykset:
1. Kirja / Kirjasarja, josta muut pitävät mutta sinä et?
2. Kirja / Kirjasarja, josta sinä pidät, mutta muut eivät?
3. Kolmiodraama, jossa päähenkilö päätyy yhteen sen kanssa, jonka et olisi halunnut?
4. Suosittu kirjagenre, josta et pidä / josta haluaisit, muttet vain pysty?
5. Pidetty, suosittu tai rakastettu hahmo, josta et pidä?
6. Kirjailija josta monet pitävät mutta sinä et?
7. Suosittu sarja jonka lukemiseen sinulla ei ole mielenkiintoa?
8. Kirja joka on huonompi kuin siitä tehty elokuva?

Vastaukset:

1. Tämä on helppo. Heidi Köngäksen Dora, Dora. Moni sitä niin kovasti kehui, useampaan tehnyt vaikutuksen. Ja minä todella halusin tykätä tästä kirjasta, mutta lukukokemus jäi valjuksi ja kirja oli mielestäni tylsä.

2. Tämä on jo hieman vaikeampi. Mutta muistan tämän, että Gillian Flynnin Kiltti tyttö oli minulle lähes tajunnanräjäyttävä lukukokemus, mutta törmäsin paljon ei niin ihatuneisiin blogikirjoituksiin kirjasta. 

3. En saa mieleen yhtään kolmiodraamaa, jossa päähenkilö olisi päätynyt yhteen väärän tyypin kanssa. Aina kolmiodraamat ovat päättyneet niinkuin toivon tai sitten muistissani on toivomisen varaa.

4. Chick Lit! Hyvin hyvin hyvin harva tämän genren kirja enään uppoaa. Vaikka teoriassa nämähän olisivat juuri oivallista välipalakirjallisuutta, mutta tuntuu että kaikki on jo niin nähty. Oli kausi, teininä, kun luin vain chick littiä, joten sain kai silloin yliannostuksen. 

5. Amelia Sedley. Miten ärsyttävä!

6. Terry Pratchett, ei vaan iske. Ei sitten yhtään. 

7. Anne Holtin kumpikaan dekkarisarja ei vain kiinnosta sitten yhtään. 

8. Tää on helppo, Tuulen viemää elokuva on niin iki-ihana, että tiiliskivestä käyvä kirja jäi heittämällä kakkoseksi. 

Minä en keksi yhtään blogia, missä tämä ei olisi jo ollut. Mutta jos joku haluaa tehdä, niin vapaasti vain. Jätän tämmöisen avoimen haasteen. :)

tiistai 16. elokuuta 2016

Kulttuuriviipaleita

Irene Kingiä, kahvia ja empatiaa -blogista haastoi minut kertomaan kulttuurista. En pidä itseäni mitenkään kultturellina ihmisenä, mutta kulttuuria ne tv-sarjat, kirjat, musiikki ja elokuvat on, jotka kuuluvat elämääni. Irenen jalan jäljissä pohdin viimeisempiä kulttuurikokemuksiani.

Viimeisimmät tv-sarjat:

1. Gilmoren tytöt


Tämä ihana, ihana, ihana sarja oli tullut Netflixiin. Rakastan tätä sarjaa ja sen tunnelmaa. Lorelain ja Roryn äiti-tytär-suhde on ainutlaatuinen. Sarjan dialogit ovat onnistuneita ja nokkelan viihdyttäviä. Kadehdin myös kuinka Gilmoren tytöt syövät järkyttävän epäterveellisesti ja ovat silti mitä laihimpia. Jotenkin kummasti sarjan katsominen on saanu minut juomaan enemmän kahvia. Asialla ei varmaan ole tekemistä, että Lorelai elää lähinnä kahvilla.

2. Under the Dome


Katsoin ne kaikki kaksi tuotantokautta, jotka olivat Netflixissä. Enempää siellä ei ole, mutta monet ovat sanoneet, että  kaksi ensimmäistä kautta ovat hyviä, mutta seuraavat muuttuvat huonoiksi. Ehkä en siis sure sitä, että seuraavia kausia ei ole saatavilla. Jäi vain kutkuttamaan pääsivätkö kaupunkilaiset pois kuvusta vai ei?

Viimeisimmät elokuvat:

1. Tuulen viemää


 Yksi ikiaikaisempia suosikki elokuviani, jota aloin katsomaan uudestaan pakottaen mieheni katsomaan myös. Kuuluuhan tämä elokuva nyt vähintään yleissivistykseen. Tämä on ihana, monin verroin parempi kuin nykyiset Hollywood elokuvat. 

2. Macig Mike Xxl

Tässä nyt nähdään tämä minun kultturellisuus, mutta Channing Tatum. Elokuva ei kyllä ole mikään järjin hyvä, mutta Channing Tatum.


Viimeisimmät kirjat: 

1. Kati Hiekkapelto - Kolibri




Luin tämän dekkarin viimeisimpänä ja tämä oli todella hyvä. Lisää tämmöistä kiitos! Tämä auttoi lukujumiin, kunnes aloin lukemaan tällä hetkellä kesken olevaa kirjaa ja tuntuu että en jaksa millään lukea.


2. William Makepeace Thackeray - Turhuuden turuilla



Tässä syy vuoden pahimpaan lukujumiin. Jaksoin puoliväliin asti lampata jokaisen sivun läpi, loppuun luin harppoen ja toivoen että kirja loppuu joskus. Taidan katsoa tämän joskus mielummin elokuvana. Luin tämän kirjan klassikkohaasteeseen. Kirja on lojunut hyllyssäni useamman vuoden lukemattomana ja ajattelin kokeilla. En tykännyt, oli kuinka klassikko tahansa. 

Viimeisimmät kappaleet:


Nämä kuuluvat tämän hetken suosikki kappaleisiin ja soi usein meillä.

Minun kulttuuriviipaleisiin ei kuulu konsertteja, ellei lasketa viime kuussa, kun kävimme lastenlaulu tapahtuma Rondelissa tai kun kävimme kävelemässä festarialueen kupeessa ja kuuntelemassa. Eikä kyllä teatteria myöskään, olen viimeksi käynyt teatterissa lukioikäisenä, enkä edes muista mikä piti käydä katsomassa. Elokuvissa olen käynyt viimeksi joulukuussa katsomassa Star Warsia. Runoja en lue, ne ei iske sitten yhtään. 

sunnuntai 14. elokuuta 2016

Marco Malvaldi: Kolmen kortin temppu

"Tarkkavaistoinen mutta mukavuudenhaluinen baarinpitäjä Massimo haluaisi vain viettää täydellisen päivän rannalla, mutta kylän komisario sinnikkäistä vaatimuksista hän joutuu selvittämään japanilaisen professorin murhaa. Juttu vaikuttaa helpolta, sillä vihjeen mukaan professorin tietokoneella on jotakin, mikä paljastaa syyllisen. Mutta koneen sisältöpä ei vastaakkaan Massimon odotuksia."

Luin tämän kirjan lukumaratonilla ja sain todeta kirjan olevan nopeaa luettavaa. Aivan mukiin menevä viihteellinen dekkari, jonka parissa vierähti aika mukavasti. Oikein oivallista maratoni luettavaa tai vaikka rantalukemiseksi.

Kirja on hauska, Bar Lumen kalustoon kuuluva senioripoppoo on lystikästä porukkaa, joka odottaa nälkäisenä uusimpia juoruja kantapöydässään, jossa on baarin ainoa langaton internetyhteys. Massimo on myös äkeydessään ihanan rehellinen hahmo, ja hänen sarkasminsa puree. Varsinkin erään skootterin penkkiin jätetty viesti sai minut nauramaan ääneen. Täytyy sanoa, että moni kirja ei siihen pysty, että nauraa oikeasti ääneen, sen sijaan että ajattelee vain mielessään että hahahah.

Kirjassa siis tapahtuu murha, jota Massimo selvittää. Murha sekä sen selvittely eivät ole kuitenkaan pääosassa kirjassa. Murhaan ei liity mitään dramaattista, ja sen selvittämiseen vielä vähemmän. Juoni ei siis ole tässäkään kirjassa mitenkään haastava, joka juuri tekee lukemisesta nopeaa ja helppoa. Pinetan kylän arki sen tapahtumineen oli yhtä suuressa osassa kirjan muiden tapahtumien kanssa ja huumori tuo sopivan säväyksen, niin että lukemisessa pysyy hyvä mieli yllä koko ajan. Pidän valtavasti italialaisuudesta, joka on vahvana elementtinä ja kantavana voimana tämän sarjan kirjoissa. Tämä on siis Bar Lumen murhat osa 2. Ensimmäinen osa oli Viiden korttipeli, jonka luin toissa talvena. Kolmatta osaa odotellessa siis, tämän sarjan parissa kyllä viihtyy.

En voi muutakuin suositella tätä ja edellistä osaakin, jos se on vielä lukematta. Annan kirjalle arvosanaksi 3,5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo:Tammi
Ilmestynyt suomeksi: 2015
Alkuteos: Il gioco delle tre carte (2008)
Suomentanut: Inkeri Koskinen
Sivuja: 283

Mistä minulle: Kirjastosta

tiistai 9. elokuuta 2016

Aki Ollikainen: Nälkävuosi

"Nälkä on se kissanpentu jonka Paju-Lauri pisti säkkiin ja hukutti avantoon. Se raapii pienillä kynsillään ja kynsäisyistä tulee vihlova kipu, sitten uusi raapaisu ja taas uusi, kunnes pentu uupuu ja putoaa säkin pohjalle ja painaa siellä raskaana, vetää säkkiä alas, kerää voimansa ja aloittaa uuden myllerryksen.

Näin ajattelee pieni Mataleena tarpoessaan uupuneena hyytävän lumituiskun keskellä, äitinsä jalanjälkiin askeleensa huolellisesti asettaen. Ympärillä aukeaa vain lohdutonta kurjuutta, mielessä kangastelee kullanhohtoinen, yltäkylläinen Pietari. Loputon talvi ja armoton nälkä ovat tehneet ihmisistä eläimiä toisilleen, vaelluksellaan Mataleena perheineen kohtaa todellisuuden, jollaista on vaikea enää nykypäivänä kuvitella.

Samaan aikaan toisaalla tuskailevat parempiosaiset Renqvistin veljekset omien elämänkysymystensä kanssa. Lääkäri-Teo pohtii ahdistuneena millainen jumala sallii näin suuren katastrofin kohdata ihmiskuntaa, senaattorin apulaiskamreeri Lars puolestaan hautaa omat epäilynsä luottamalla sokeasti esimiehensä päätöksiin ja toimiin. Kun Renqvistien ja nälkäisten vaeltajien tiet yhtyvät, inhimillisyys voittaa viimein kaiken kärsimyksen keskellä."

Luin tämän kirjan kesälukumaratonilla, ja kävin läpi ajatuksiani jo maratonin koonnissa. Kirja oli kuitenkin niin järisyttävä lukukokemus, että halusin tehdä siittä vielä postauksen erikseen. Ollikainen on vaikuttavasti kertonut nälkävuosien julmuudesta ja karuudesta. Olosuhteet pakottavat ihmiset lähtemään kerjuu reissuille kylmään ja purevaan pakkaseen, vaikka toivoa selvitytymisestä ei paljon ole, ruoka on vähissä jokaisessa paikassa ja luihin sekä ytimiin puerutuva pakkanen korjaa ihmishenkiä kuin viljaa. Nälkä ajaa ihmiset epätoivoisiin tekoihin ja tekee heistä hirviöitä toisilleen. Jokaisessa paikassa ihmisiä vaivaa epätoivo ja synkkyys, onko enään toivoa paremmasta? Tuoko kevät luonnon kuritukseen helpotuksen?

On myös niitä, joita puute ei vaivaa. Ei ainakaan yhtä rankalla kädellä kuin vähempiosaisia. Heidän näkökulmansa katkaisee kurjaa kertomusta Marjasta sekä hänen lastensa matkasta. Marjan tarina oli rankkaa ja koskettavaa luettavaa, mutta Renqvistien osat olivat pieniä hengähdystaukoja kaiken kurjuuden keskellä. Silti ne sai minut lähinnä puremaan hammasta, sillä kaikki kärsimys on heille niin kaukaista. Tulee avuton olo, kun kaiken sen epäreiluuden kohtaa, suututtaa kun toiset istuvat lämpimien keittolautasten ääressä voivotellen kurjuutta samalla irtisanoen palveluskuntaa, kun köyhtä talolliset yrittävät jakaa siittä vähästä mitä heillä on.

Kirja on saanut Blogistania Finlandia, Helsingin Sanomien esikoiskirjailijapalkinnon sekä Finlandia ehdokkuuden. Esikoiskirjaksi tämä on huikea. Se että tarina näin porautuu lukijan sielun syvyyksiin, vaikka onkin pieni kirja se tekee suuren vaikutuksen. Lisäksi se on kielellisesti varsin onnistunut myös. Te, jotka tätä ette ole vielä lukeneet, lukekaa ihmeessä. Tämä on kirja, joka kaikkien kannattaisi lukea.

Annan kirjalle 5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Siltala
Ilmestynyt: 2012
Sivuja: 141

Mistä minulle: Kirjastosta

lauantai 6. elokuuta 2016

Hei hei heinäkuu

Heinäkuu oli lämmin kuukausi. Niin lämmin, että kerrostalo asuntomme sisälämpötila muistutti jo lähinnä saunaa ilman kiuasta. Niin lämmin ettei vauva nukkunut kunnolla, minusta puhumattakaan. Niin lämmin, että toivon jo helteiden loppuvan. Mutta heinäkuu oli silti ihana kuukausi, tapahtumarikas ainakin.

Heinäkuun alussa juhlittiin kuopuksen ristiäisiä. Tarjottavat oli oikea menestys ja kaikki meni kuin kuumille kiville. Tarjolla oli Daim-vadelma täytekakkua, mansikka-pensasmustikka kääretorttu, banaanikakkua sekä savulohipiirakkaa. Tilaisuus oli onnistunut, mitä nyt pikku neiti huusi hiestä märkänä lopputilaisuuden ja sylikummi tiennyt miten päin huutavaa nyyttiä pitäisi. Tilaisuus saatiin vietyä loppuu, neiti kauniin nimensä ja hiostavan kastemekon pois päältä. Sitten hän olikin yhtä aurinkoa. Mutta kuuma siis oli, enemmän ja vähemmän kaikilla. Kirjallisesti ajateltuna heinäkuun alku meni reseptikirjojen parissa.

Kävimme myös lasten kanssa vähän siellä sun täällä. Pitihän sitä olla pihalla, kun ilmat sen salli. Pyörittiin leikkikentillä, käytiin liikennepuistossa ajamassa ajokortti esikoiselle ja nyt hän luulee, että voi ajaa autolla, vaikka kortti koskee vain polkuautoja. Tivoli saapui myös kaupunkiin ja kävimme yhden päivän pyörimässä laitteissa. Minulla tuli pahaolo jo heppakarusellissa ja tajusin olevani liian vanha tivoliin, siinä missä muutama vuosi sitten jonotin yhä uudestaan ja uudestaan niihin kaikista hurjimpiin laitteisiin. Kävimme myös eläinpuistossa katselemassa eläimiä ja jouduimme kaatosateen uhriksi.  Lisäksi olemme kävelleet kilometrejä Pokemon Go:ta pelaten. Mikä mahtava syy lähteä lenkille tai pyöräilemään. Tämä peli osuu itsellä niin nostalgiasuoneen, olin lapsena Pokemon -fani ja keräsin kaikki mahdolliset kortit, joita vaihdeltiin kulmakunnan lasten kanssa. Olen kerännyt jo lähemmäs 60 erilaista Pokemonia ja jahti jatkuu vaan. Minusta idea on mahtava tapa saada liikkelle nekin, jotka normaalisti eivät lenkille vaivaudu. Näin pienessä kaupungissa kuin kotipaikkakuntani onkin, pokestopeilla on porukkaa laidasta laitaan ikään katsomatta. Ja se, että jotkut laukkoo autojen alle ja kielletyille alueille pelin takia, on kyllä ihan sen ihmisen itsensä tyhmyyttä. Puhelin värisee, kun pokemon on lähellä, ruutua ei tarvitse siis vahdata intensiivisesti koko ajan, välillä vilkaiseminen riittää. Lisäksi pokemonien perään ei tarvitse hyppiä autotielle, ne saa napattua kauempaakin. Järki käteen liikenteessä!

Mutta sitten kirjallisempiin aiheisiin. Heinäkuussa tyhjensin kirjaston, josta teinkin kirjoituksen jo aikaisemmin. Se olikin vallan mainio kirjastoreissu ja vieläkin hymyilyttää, kun ajattelen mitä kaikkia herkkuja tuolla, jotka odottaa lukemista. Lisäksi osallistuin elämäni ensimmäiseen lukumaratoniin ja se vasta hauskaa olikin. Toki vauvan kanssa keskeytyksiä tuli tietenkin, äitinä ei voi hautautua lukupesään lukemaan vuorokaudeksi, mutta sain luettua kuitenkin monta sataa sivua ja olen loppujen lopuksi tyytyväinen saavutukseen. Kokosin lukumaratonin tunnelmia myös jo erillisessä postauksessa. Suoritin myös klassikkohaasteen ja haastekirjan parissa on mennyt yli puolet heinäkuusta. Luin Turhuuden turuilla ja se on melkoin järkäle, mutta myös erittäin työlästä luettavaa. Kaiken kaikkiaan sain heinäkuussa luettua viisi kirjaa ja kesken jäi Hilary Mantelin Susipalatsi. Turhuuden turuilla lisäksi luin lukumaratonilla Marco Malvaldin Kolmen kortin tempun, Katja Kallion Tyypit, Aki Ollikaisen Nälkävuoden ja Marjo Niemen Juostumaa.



Ja lopuksi on aivan pakko hehkuttaa, sillä Netflixiin on tullut Gilmoren tytöt. En kestä, maailman parhaimpia sarjoja, jonka dialogit ovat parhautta. Olen katsonut jo kohta kaksi kautta ja monta on vielä katsomatta. Mikä parasta syksyllä tulee vielä uusi kausi, joka kertoo mitä Gilmoren tytöille kuuluu nyt. Olen aivan fiiliksissä! Saa nähdä paljon tässä kuussa malttaa sitten lukea, kun haluttaa vain koko ajan katsoa tätä. En varmaan malta keskittyä kunnolla mihinkään kirjaan ennenkuin kaikki jaksot on katsottuna. Kertoo jotain koukuttumiseni laadusta. 

Mutta oikein mukavaa elokuuta kaikille ja ennenkaikkea lukurikasta. Niin se vaan alkaa kesä olla lopuillaan ja syksy tekee pikku hiljaa tuloaan. Ihanaa kun illat alkavat pimenemään ja viilenemään, ehkä meilläkin pian taas nukutaan kunnolla. :D

keskiviikko 3. elokuuta 2016

Kun tyhjensin kirjaston...

Kävin tuossa taannoin kirjastossa palauttamassa kirjoja ja tarkoitukseni oli lainata vain pari kirjaa kesälukemiseksi. No, saatoin vähän innostua. Toki myös osasyyllinen oli valinnan vaikeus ja se, että pakko lainata jos seuraavalla kerralla kirja ei olekkaan paikalla. Niin, ja selittää ne hiihtäjätkin, kun suksi ei luista.



  • Susan Fletcher: Tumman hopeinen meri
  • Kate Atkinson: Joka lapsia ja koiria rakastaa
  • Donna Tartt: Tikli
  •  Inga Röning: Hippiäinen & Unisammakko
  • Sarah Waters: Parempaa väkeä
  • Jane Austen & Seth Grahame-Smith: Ylpeys ja ennakkoluulo ja zombit
  • Robert Galbraith: Silkiäistoukka
  • Anni Kytömäki: Kultarinta
  • Eowyn Ivey: Lumen lapsi
  •  Jeffrey Eugenides: Middlesex
  • Julie Kibler: Matkalla kotiin
  • Taiye Selasi: Ghana ikuisesti
  • Kati Hiekkapelto: Kolibri
  • Sirpa Kähkönen: Graniittimies
  • Mamen Sánchez: On ilo juoda teetä kanssasi
  • Kiba Lumberg: Musta perhonen
  • Joel Haahtela: Katoamispiste
  • Kishwar Desai: Postimyyntilapset
  • Aki Ollikainen: Nälkävuosi
  • Romain Puértolas: Tyttö joka nielaisi Eiffel-tornin kokoisen pilven
  • Alice Hofman: Noitasisaret
  • Umberto Eco: Ruusun nimi
  • Herman Koch: Naapuri
 Hyviä löytöjä kertakaikkiaan. Nyt vain lukemaan. 

sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

William Makepeace Thackeray: Turhuuden turuilla - Klassikkohaaste osa 3

Turhuuden turuilla, romaani vailla sankaria. Kuvaus köyhistä oloista nousevan Becky Sharpin pyrkimystä seurapiireihin. Kunnianhimoinen ja terävä älyinen nainen, joka juonittelee, juoruilee, viettelee, varastaa, laskelmoi ja kieroilee päästäkseen pyrkimyksiinsä. Hyvin hän pyrkimyksissään onnistuukin. Totta kai juoneen kuuluu aina se huippu, joka on kaiken romahdus. Mutta ovela Becky selviää mistä vain. Tarinassa sivutaan myös muita henkilöitä, jotka ovat tavalla tai toisella tulleet lukijalle tutuiksi Beckyn kertomuksen varrella. Kertomuksen henkilökaarti on siis varsin laaja, mutta kirjailija kuljettaa heitä mukana onnistuneesti kertomuksen läpi.

Pidin Thackerayn tyylistä kirjoittaa satiirisesti. Hän kirjailijana kommentoi tarinaa ja keskustelee melko vapaasti lukijan kanssa. En ole törmännyt aikaisemmin samanlaiseen kerrontatyyliin. Ottaen huomioon, että kirja on ilmestynyt vielä 1840-luvulla. Pidin myös aikalaiskuvasta, ylhäisön elämän kuvauksesta 1820-1830-luvun Euroopassa. Kuvaa se myös erinomaisesti ihmisluontoa. Raha on kyllä mahtava motiivi ja saa ihmiset käyttäytymään erikoisesti. Ajattoman tästä tekee juuri tuo ihmiskuvaus, joka sopii hyvin tähänkin päivään.

Becky oli henkilönä varsin mielenkiintinen ahneudessaan ja häikäilemättömyydessään. Hänen ystävänsä Amelia oli melkein yhtä kiinnostava kuin sohvatyyny kaikessa pyhimysmäisessä surussaan ja siveydessään. Mutta hän vain korosti Beckyn kiinnostavuutta. Oikeastaan Amelian kohdalla pääosassa olivat enemmän hänen perhepiirinsä ja Ameliaan rakastunut William Dobbin.

Minulla oli luettava 1950-luvulla ilmestyneet painokset kyseisestä kirjasta. Kirja on ilmestynyt silloin Aino Tuomikosken suomentamana kahdessa osassa. Ensimmäisen osan jaksoin lukea hyvin ja jokaisen sivun ajatuksen kanssa. Silloin vielä ajattelin, että onpa hyvä kirja. Toiseen osaan päästessäni mielenkiintoni kuihtui kuin kukkani ikkunalaudoille. Aloin miettimään kuiva-ainekaapin siivousta ja mattojen pesua sen sijaan, että olisin lukenut. En malttanut odottaa että kiduttavan pitkä luku-urakka tulisi joskus päätökseen. Aloin harppomaan sivuja pikku hiljaa, kun tuntui että sivut olivat täynnä pelkää puuduttavaa plaaplaaplaata. Taikinoin loppuun asti, osa tapahtumista varmaan jäi vähän pimentoon, mutta kumma kyllä ei sureta sitten yhtään. Enemmän riemuissaan olin siittä, että sain painaa takakannen kiinni ja tunkea kirjat kaapin perälle takaisin pölyttymään. Ihan liikaa sivuja minun makuuni. Vähempi olisi ollu parempi tämän kirjan tapauksessa. Tämä on kyllä alunperin ilmestynyt jatkokertomuksena. Jälkeenpäin ajateltuna sellaisena tämä toimiikin, mutta ei kyllä putkeen luettuna. Lukeminen muodostuu erittäin työlääksi nimittäin, tarinassa on niin paljon kaikkea.

Mutta sain suoritettua haasteen kuitenkin ja olen yhtä klassikkoa viisaampi. Taidan katsoa vielä elokuvan myös.

Annan kirjalle arvosanaksi 3 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Ilmestynyt suomeksi : 1955
Alkuteos: Vanity Fair ( 1847-1848)
Suomentanut: Aino Tuomikoski

Mistä minulle: Kirpputorilta

lauantai 23. heinäkuuta 2016

Stephen King: Tapahtumapaikkana Duma Key

Rakennusurakoitsija Edgar Freemantle selviää nipin napin hengissä vakavasta työtapaturmasta. Turman seurauksena hän menettää oikean kätensä, ja hänen muistinsa sekä puheensa takkuilevat. Voimakkaat kivut aiheuttavat Edgarissa raivopäisyyttä, ja lopulta vaimokin haluaa eron. Terapaeuttinsa neuvosta Edgar vaihtaa maisemaa Floridan rannikolle. Vaaleanpunaisessa talossa Duma Keyn saarellahän ryhtyy verestämään vanhoja maalaus- ja piirustustaitojaan, ja vaikuttaa että hänestä pursuava luovuus tulisi jostain ulkopuolelta. Sitten käy ilmi, että Edgarin vimmaisesti maalamilla tauluilla on arvaamattomia vaikutuksia. Vähitellen alkaa paljastua myös talon omistajan, Elizabeth Eastlaken, traaginen elämäntarina, ja menneisyyden haamut tuhoisine voimineen nousevat esiin.

Hieman tökeröstä nimestä huolimatta tämä Kingin teos nousee Kingin teosten suosikkilistani kärkeen. Paksu kirja, josta ei puuttunut mitään, eikä siinä ollut mitään liikaa. Hitaasti nouseva tunnelma ja jännite pitivät minua tiukasti otteessaan ja lopussa puristin kirjaa tiukasti käsissäni, kun jännitin mitä tuleman pitää. Kingi ei pettänyt minua taaskaan, lukukokemus oli varsin huikea.
Kirjan henkilökaarti on varsin persoonallinen sekä monipuolinen. Edgar on alussa lähes ärsyttävä persoona, kunnes hän pääsee Duma Keyhin. Pikku hiljaa aloin lämpeämään hänelle ja hän sai sympatiani puolelleen. Edgarin kamppailua vammojensa kanssa on mielenkiintoista seurata, sillä sisulla ja tahdolla hän kuntoutuu varsin hyvin ja oppii elämään vammojensa kanssa. Seuraavaksi kuvaan astuu valloittava, mutta hieman arvoituksellinen Wireman sekä hänen iäkäs työnantajansa Elizabeth Eastlake, jonka menneisyys on ihokarvoja nostattava mysteeri. Jokainen kirjassa esiintyvä henkilö on erittäin onnisteensti itsensä näköinen Edgarin tyttäristä aina taidegallerian väkeen. Kukaan ei ole yliampuva tai epärealistinen, mutta nämä varsin realistiset persoonat sopivat hyvin kummiin ja yliluonnollisiin tapahtumiin, jotka alkavat Duma Keyssa.

Kirja on tyypillistä Kingiä, tavalliseen ja realistiseen on ammennettu yliluonnollista reippaalla kädellä. Paketti kuitenkin pysyy kasassa hallitusti ja onnistuu nostattamaan lukijan niskakarvat pystyyn. Tunnelma latautuu pikku hiljaa loppuakohden, kunnes Kingi räjäyttää potin ja syke pääsee laskemaan. Silti alusta asti ilmassa on aistittavissa painostava tunne, että kohta tuleman pitää tuutin täydeltä. Toki Kingiä jo jonkun verran lukeneena sitä osaa jo odottaa.

Minulle lisää Kingiä kiitos, mitä sitten seuraavaksi? Omassa hyllyssä odottaa Tervetuloa Joylandiin, ehkä tartun siihen. 

Annan kirjalle 4 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Tammi
Ilmestynyt suomeksi: 2009
Alkuteos: Duma Key (2008)
Sivuja: 639
Suomentanut: Ilkka Rekiaro

Mistä minulle: Kirjastosta

perjantai 22. heinäkuuta 2016

Nina Hurma: Hatuntekijän kuolema

Jazz soi huvilalla Suvisaaristossa, kun Rougen pieni seurue viettää joutilasta lomaa. Kukaan ei viitsi laittaa ruokaa, sen sijaan tehdään drinkkejä lääkekonjakista, kuumuus raukaisee. Yöllä paratiisiin hiipii käärme: Sörkan vankilan portit ovat sylkäisseet ulos vanhan tutun, joka saapuu perimään velkoja. Samaan aikaan Eerikinkadun saunassa puhutaan työasioita. Korpela ei suostu palaamaan poliisiin, vaikka laivojen ratsaaminen tullin leivissä tuntuu sekin väärältä. Miesten haave kesäillan naukusta jää toteutumatta, kun nainen putoaa kuolemaan heidän silmiensä edessä. Kadun toisella puolella roikkunut ikkunanpesijä katoaa saman tien paikalta.
Asiat kytkeytyvät toisiinsa. Rougen ja Korpelan tiet kohtaavat jälleen, ja vastentahtoisesti he joutuvat mukaan tapahtumiin, joiden piti jäädä salaisiksi. Kaupungissa liikkuu yhä sekä punainen että valkoinen varjo, mutta Rouge ei tahdo valita puolta eikä hyväksyä sellaista naisen roolia, johon ei mahdu.

Hatuntekijä kuolema on itsenäinen jatko-osa Yönpunaiselle höyhenelle, ja jatkaa Helsinkiin sijoittuvaa Noir-henkistä dekkarisarjaa. Siinä missä pidin Yönpunaisesta höyhenestä, sen ajankuvasta, sensuellista erotiikan vivahteesta sekä viihdyttävyydestä, en pitänyt tästä jatko-osasta juurikaan. Pelkästään juoneen kiinni pääseminen tuntui hyvin työläältä. Ei minulla ollut henkilöt enään edes muistissa, joten olisin kaivannut enemmän johdattelua siihen kuka kukin oli. Ei sen liiemmin myöskään edellisen kirjan tapahtumat, joten olin melko pihalla alussa. Tämän piti kuitenkin olla itsenäinen jatko-osa ja se oli vahvasti kytköksissä edelliseen osaan, jos halusi olla kartalla tapahtumista.

Rikoksellinen osuuskin jäi melko vaatimattomaksi. Enemmän keskityttiin henkilöiden välisiin suhteisiin. Juoni ja sen kehittely ei ollut keskitasoa parempaa, väkisin alkoi miettimään lukiessa, että koska tämä oikein loppuu. Jos Hurma meinaa jatkaa sarjaa vielä lisää, olisi aivan paikallaan keksiä jotain uutta ja erilaista. Tälläisenaan idea ei enään kanna kovin pitkälle, kun toinen osakin oli melkoista tervassa tarpomista. Kirja ei alkuunkaan houkutellut lukemaan ja sai minut jopa ajottain pitkästymään. Sääli sinänsä, koska pidin Noir-henkisyydestä.

Annan kirjalle 2,5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Gummerus
Ilmestynyt: 2014
Sivuja: 346

Mistä minulle: Kirjastosta

perjantai 15. heinäkuuta 2016

Suosikki sarjani ruudulta osa 2

Kun edellisessä postauksessa käsittelin lähinnä HBO Nordicilta näytettäviä sarjoja, käsittelen nyt Netflixin sarjoja. Netflix on täynnä huippuja sarjoja. Monta sarjaa odottaa, että aloitan katselemisen, osa on kesken ja osa on katsottuna. 

1. Orange Is The New Black





Amerikkalaiseen naisten vankilaan sijoittuva komedia-draamasarja on erittäin koukuttavaa katsottavaa. Sarjan päähenkilö Piper Chapman tuomitaan nuoruuden rikoksistaan 15 kuukaudeksi valtion vankilaan. Kaltereiden toiselle puolelle jää odottamaan mukava elämä ja sulhanen. Nuori Piper salakuljetti huumerahoja tyttöystävälleen Alex Vauselle. Vuosien jälkeen Piper epäilee Alexin ilmiantaneen hänet lieventääkseen omaa tuomiotaan. Piperin yllätykseksi Alex istuu omaa tuomiotaan samassa vankilassa.
Uusi kausi alkoi Netflixissä 14.6. Sarja perustuu Piper Kermanin kirjoittamaan saman nimiseen kirjaan. 

2. How I Met Your Mother




Tätä sarjaa esitetään Foxilla nimellä Ensisilmäyksellä, mutta Netflixistä olen alkanut sarjaa seuraamaan aivan alusta. Sarjassa seurataan Ted Mosbya ja hänen ystäviään Marshallia, Lilya, Barneytä ja Robinia Manhattanin pyörteissä. Sarjan tapahtumien kehyksenä toimii "aikuinen" Ted, joka kertoo lapsilleen kuinka tapasi näiden äidin. Valmiiksi naurettua tilanne komiikkaa ja suhdekiemuroita. Frendit-fanina tämä sarja uppoaa kevyenä katseltavana, kuin kuuma veitsi voihin. Sitä paitsi Lilyn ja Marshallin rakkaustarina on vain jotain parasta.
Sarjaa on ilmestynyt yhteensä 9. kautta. Sarjan viimeinen jakso esitettiin USA:ssa vuonna 2014.

3. Vampyyripäiväkirjat


Aloitin tämän vampyyrisarjan katsomisen joskus vuosia sitten, katsoin 3 ensimmäistä kautta, kunnes jostain syystä sarjan seuraaminen jäi. Löysin tieni uudestaan sarjan pariin, kun se sattui löytymään Netflixistä.

Vampyyripäiväkirjat on saman nimiseen kirjasarjaan perustuva fantasiasarja Mystic Fallsin pikku kaupungista, jolla on synkkiä ja mystisiä salaisuuksia. Päähenkilönä on Elena Gilbert, joka rakastuu vuosisatoja vanhaan vampyyriin Stefan Salvatoreen, mutta pian kuvioihin astuu pakkaa sekoittamaan myös Stefanin pahansuopa veli Damon, joka osoittaa tunteita Elenaa kohtaan myös. Kausi kaudelta Mystic Fallsin moninaiset salaisuudet aukeavat ja Elenan rakkauskuviot mutkistuvat.

Netflixistä löytyy myös sarja nimeltä The Orginals, joka kertoo sarjassa esiintyvien alkuperäisten vampyyrien tarinaa. Vaikuttaa varsin mielenkiintoiselta ja aikomuksena on aloittaa seuraavaksi sen katsominen.

4. Under The Dome


Stephen Kingin saman nimiseen kirjaan perustuva sarja Chester's Millin pikku kaupungista, jonka päälle laskeutuu ensimmäisellä kaudella kupu, joka erottaa sen muusta maailmasta.

Aloin vasta seuraamaan sarjaa, vaikka se on pyörinyt telvisiosta jo tovin. Kiinnostanut se on koko ajan, mutta pidättelin itseäni katsomasta sarjaa, koska halusin lukea kirjan ensin. Kirja on edelleen lukematta, mutta uteliasuus vei voiton ja koukussa ollaan. Ehtiihän sen kirjan lukea myöhemminkin.

5. Downton Abbey

Ihana historiallinen britannialainen draamasarja, joka sijoittuu kuvitteellisen Downton Abbeyn kartanoon. Sarjassa seurataan niin kartanon herrasväen, kuin palveluskunnan elämää. Sarja sivuaa monia merkittäviä historiallisia tapahtumia, mutta tarjoilee ennenkaikkea suhdekiemuroita, draamaa, pukuloistoa ja aateliselämää.


Sarja sai supersuosion ja Suomessa sarjaa esitti Yle. Aivan loistava sarja, niin koukuttava. Parhaita historiallisia sarjoja, joita olen katsonut. Downton Abbeyn tunnelma on jotain ihanaa.

6. Frendit

 
Legendaarinen Frendit on ollut minun suosikki sarjojani jo vuosia. Olen ehtinyt katsoa kaikki 10 tuotantokautta jo muutamaan otteeseen. En vain kyllästy koskaan. Tämä on sarja, jonka voi laittaa mukavasti taustalle pyörimään ja aina tietää missä mennää, vaikka keskittyminen syystä tai toisesta herpaantuu.

Frendeissä seurataan kuuden ystävyksen elämää New Yorkissa. Humoristinen tilannekomedia sarja tarjoilee rakkautta, draamaa, unelmia, ystävyyttä ja huumoria.

7. Sleepy Hollow

250 vuoden jälkeen Ichabod Crane herää kuolleista nykyaikaan. Maailma on muuttunut ja mies on pyörällä päästään. Hän lyöttäytyy yhteen nuoren naiskomisarion kanssa pysäyttääkseen päättömän ratsumiehen, mutta mukaan mahtuu vielä synkempiäkin voimia.
Katselemisen arvoinen sarja, varsin koukuttava ellen sanoisi.
Mitä sarjoja  te Netflixistä suosittelisitte?
 

keskiviikko 13. heinäkuuta 2016

Kesäkuun luetut ja kuulumiset!

Meillä on ollut vauhdikas kesäkuu ja se näkyy myös lukemisen vähyytenä. Luin kesäkuussa vain kaksi kirjaa. Nina Hurman Hatuntekijän kuolema, josta en pitänyt sittem yhtään. Kirjaan tarttuminen ei ollut ensimmäisenä mielessä, sillä koko kirja oli melkoinen pettymys. Toisena luin paksun, mutta huikean hyvän Kingin Tapahtumapaikkana Duma Key. Paksun kirjan lukemiseen meni aikaa, mutta viihdyin kirjan parissa vallan mainiosti. Tällä hetkellä luen toista järkälettä, nimittäin Hilary Mantelin Susipalatsia, joka on ollut minun TBR-listalla jo pitkän tovin. Vaikuttaa hyvältä, mutta hieman hidaslukuiselta.

Mitä muuta sitä sitten on kesäkuussa puuhailtu, kun en ole lukemaan ehtinyt? No, koukutuin HBO:n uuteen sarjaan The Macigians, josta ilmestyi ohjelmakirjastoon koko ensimmäinen tuotantokausi. Lisäksi tietenkin Game of Thrones ja Under the Dome on pitänyt ruudun ääressä. 

Lisäksi kesäkuussa oli esikoiseni sekä mieheni syntymäpäivät, joten aikaa on kulunut toisen lempipuuhan eli leipomisen parissa. Esikoinen halusi jalkapalloteemaiset syntymäpäivät suklaisilla leivonnaisilla ja mies ehdottomasti mansikkakakkua. Jalkapallokakku banaani- ja suklaamousset täytteinä, Mariannepaloja sekä pätkisjuustokakku. Mansikkakakussa banaani- ja persikkamousset täytteenä. Eikä leipominen ole toki kakkuihin jäänyt, sillä tein ylemässä kuvassa näkyvää suussasulavan hyvää porkkanapiirakkaa sekä vohveleita kera mansikoiden ja vaniljajäätelön on nautiskeltu myös.


Kesäkuussa on myös shoppailtu. Sen lisäksi, että vaatekaappi sai uusia kesämekkoja ja farkkuja, kirjahyllyni sai uuden ilmeen, kun pitkäaikainen haaveni totetutui. Ikeasta ostettu kirjahyllyni sai vihdoin ja viimein puoliovet ja kirjahyllyn ilme muuttui heti paljon siistimmäksi. Intouduin myös sitten siivoamaan kirjahyllyä ja muutamia kirjoja laitoin pois, mutta sain mummoltani vanhoja klassikoita, jotka löysivät tiensä hävitettyjen tilalle. Ja ei en hävittänyt niitä kirjaimellisesti, vaan laitoin eteenpäin ja osa odottaa kirpputori pinossa, että vien ne myyntiin. Kuvassa kirjahylly on vielä järjestelyä vaille ja tällä hetkellä nupit on irti, sillä 2-vuotiaani tykkäsi leikkiä noilla kaapinovilla vähän turhankin paljon. 

Juhannusta juhlittiin mukavissa tunnelmissa perheen kesken grillaten. Täytettyjä paprikoita, tomaatteja ja herkkusieniä, meheviä pihvejä ja tietysti makkaraa nauttien. Kylkeen raikasta salaattia ja jälkiruuaksi mansikka-mascarpone kääretorttua. Voi nam nam, kun ajatuskin nostaa veden kielelle. Tietysti mukavat ilmat innostivat myös aloittamaan lenkkeilyn uudestaan. Pitäisi melkein ladata äänikirjoja sitä varten, että lenkkipolulla voisi kuunnella. 

Kesäkuussa halkesin myös ylpeydestä esikoiseni aloittaessa ensimmäisen uimakoulunsa, siellä se äitin pieni ihan itse polski ja räpi. Käytiin iltapäiväreissu mökillä sääskien syötävänä ja grillattiin sukulaisten ja ystävien voimin. Kaikin puolin on ollut mukava ja touhukas kesäkuu, ei ole paljon ehtinyt lukemaan, mutta nauttimaan elämästä senkin edestä. Ehkä heinäkuussa ehtii lukea enemmän kirjoja, kun vesisade pitää visusti sisällä. Sääskiäkin on niin paljon, että offi kylpy on paikallaan, jos meinaa keskustan ulkopuolelle. Mutta kyllä heinäkuussakin riittää suunitelmia, kun tarkoitus on vierailla kotieläinpuistossa, eläinpuistossa, tivolissa ja lastentapahtumissa. Jos ilmat suosii, niin pitäisi kai tuo talviturkkikin heittää menemään. 

Aurinkoista heinäkuuta kaikille!

maanantai 11. heinäkuuta 2016

Lukumaratonin koontia


Tämä oli minun ihka ensimmäinen kertani, kun osallistuin lukumaratoniin. Hiukan varauksella suhtauduin siihen, kuinka paljon ehdin lukemaan, mutta halusin kuitenkin yrittää. Nyt olen yhtä kokemusta rikkaampi. Hauskaa oli vain käpertyä sohvan nurkkaan lukemaan, mutta vaikka toivoin, että vauvalla olisi ollut hyvä päivä, niin ikävä kyllä suurimman osan päivästä itkettiin masuvaivoja enemmän ja vähemmän. Lukemista siis katkoi vauvanhoito tuokiot, vaikka imettäessä lukeminen sujuu mukavasti. Takana oli myös huonosti nukuttu yö, joten muutaman kerran torkahdin sohavalle ihan huomaamatta. Aloitin siis lukemisen suunnitelmista poiketen 10.7 klo 9.00, vaikka aikomukseni oli alunperin aloittaa tuntia aikasemmin. Lopetin lukemisen tänään 11.7 klo. 9.00. Illalla nukahdin kirja kädessä jo kello 22.00, mutta heräsin aamulla jatkamaan 06 maissa.



Minulla oli huikean mielenkiintoinen pino lukumaratonille varattuna. Päätin kuitenkin aloittaa maratonin Marco Malvaldin vihteellisellä dekkarilla Kolmen kortin temppu. Olin ehtinyt aloittaa lukemaan kirjaa ja halusin jatkaa loppuun, sillä pidin kirjasta. Olin ehtinyt sivulle 62, kun aloitin aamulla lukemaan kirjaa. Vähennän siis tuon sivumäärän kokonaissivumäärästä, niin loput jää lukumaratonin saldoon eli 221 sivua. 

Kolmen kortin temppu oli hyvä kirja aloittaa maraton, sillä se oli mukavasti viihteellinen kevyt dekkari, joka on ihanan helppolukuinen. Juuri sopiva kirja siis lukumaratonille. Pidän myös valtavasti Bar Lumen senioripoppoosta, joka kuuluu jo baarin kalustoon. Massimo myös henkilönä on ihanan aito ja rehellinen. Itse rikoksellinen osuus ei ole massiivinen, ja tekijä ratkeaakin yllättävän helposti, eikä suurta draamaa rikoksen selvittelyssä ole. Sain kirjan päätökseen hieman puolen päivän jälkeen ja pidin pienen tauon myöhäistä lounasta valmistellessa. 

Seuraavaksi kirjaksi pinosta valitsin Katja Kallion ohuen Tyypit. Halusin hieman tasata aivoja ja ottaa jotain helppoa luettavaa käsiini ruokaa sulatellessa. Kirjassa oli lyhyitä Tyyppi kuvauksia, joita takakannen mukaan löytyy jokaisen meidän elämistä. Tunnistin kyllä pari tyyppiä omasta elämästäni ja kuvauksien lukeminen sai hymyn huulille. Kallio kirjoitti humoristisesti ja hieman liioitellusti, mutta osuvasti jos tyyppeihin pystyi samaistumaan. Minusta nämä lyhyet kirjoitelmat eri tyypeistä olisi toiminut paremmin vaikka jonkun lehden jatkokertomuksena, kuin tälläisenaan. Minulle tämä ei ollut kummoinen lukukokemus ja jäi hieman pettynyt jälkimaku suuhun.

Seuraavaksi kahvia keitellessä tuumasin, että seuraavan kirja on parempi olla hyvä. Pyörittelin Äidin pikku pyöveliä ja Nälkävuotta. Olin kuullut niin paljon hyvää Aki Ollikaisen Nälkävuodesta ja minulle on sitä niin monta kertaa suositeltu, että päätin tarttua siihen. Tämän kirjan kohdalla alkoi jo huonosti nukuttu yö tuntumaan ja nukahdin päiväunille sohvalle ja hyvää lukuaikaa tuhraantui siihen. Mutta oi ja voi, miten huikea lukukokemus Nälkävuosi oli. Todella ravisuttava ja koskettava kertomus nälkävuosien kauheksista, kun monet ihmiset lähtivät kerjuulle talven kylmiin ja ankariin pakkasiin olosuhteiden pakottamina. Kertomus kuinka nälkiintyneet aikuiset ja lapset jäätyvät teiden varsille, kuinka omastakin vähästä yritettiin antaa edes lapselle ja kuinka ihmisestä tulee nälän sekoittamana hirviö toiselle. Pieni, mutta hyvin suuri kirja, jota ei voi hetkessä unohtaa.
kädessäni

Sitten urvahdin jo uupuneena yöunille ja heräsin aamulla aikaisin, toiveissani, että ehdin lukea vielä yhden kirjan. Ehdin nipin napin aamuhommien jälkeen lukemaan vielä Marjo Niemen Juostu maa. Kirja kertoo Syksystä, kymmenenvuotiaasta tytöstä, joka kertoo tarinaansa juostessaa ympäri pientä teollisuuskylää. En päässyt oikein kirjaan kiinni ja kerronta jätti minut jotenkin etäiseksi tarinalle. Kyllä Syksyn kertomus vanhempien riitojen todistajana, ulkopuolisuuden tunteista ja hänen mummostaan kosketti, mutta lukukokemus ei ollut kovin häävi.

Loppuviimein arjen kiireiden keskellä toteuttu lukumaraton sujui väsymyksestä ja vauvan masuvaivoista huolimatta ihan kivasti, vaikka luettujen sivujen määrä ei niin korkeaksi noussutkaan. En olisi kuitenkaan pystynyt tähän ilman mieheni apua, joten iso kiitos hänelle. Loistava kokemus, mutta seuraavaan kertaan toivon täysin rauhallista ympäristöä. Milloin lie siis tilaisuus koittaa, sitä odotellessa.

Luettuja sivuja kertyi yhteensä 626. Olen melko tyytyväinen, vaikka toivoin, että olisin ehtinyt lukea vielä yhden kirjan.

  • Marco Malvaldi: Kolmen kortin temppu (221 sivua)
  • Katja Kallio: Tyypit (137 sivua)
  • Aki Ollikainen: Nälkävuosi (141 sivua)
  • Marjo Niemi: Juostu maa (127 sivua)
Kiitos Ja kaikkea muuta -blogin Minna Vuo-Cholle lukumaratonin emännöinnistä. Tästä pääsee lukumaratonin koonti postaukseen, josta löytyy linkit muiden blogien lukumaraton tunnelmiin.

perjantai 8. heinäkuuta 2016

Lukumaratoniin valmistautumista





Minä ajattelin kerrankin osallistua blogistanian kesälukumaratoniin. Monta vuotta olen haaveillut, että osallistun lukumaratoneihin, mutta pienten lasten kanssa se on ollut mahdotonta. Nyt lukumaraton sattui niin mahtavaan saumaan, että minä tyttö aloin penkomaan kirjahyllyäni ja juoksin kirjastoon lainaamaan kirjoja. Voi, tätä riemun määrää, en millään malta odottaa sunnuntaita. :) 

Kesälukumaraton perinne on saanut alkunsa jo vuonna 2013, jolloin Kirsin kirjanurkka luotsasi ensimmäisen lukumaratonin. Tänä vuonna puikoissa on Ja kaikkea muuta -blogin Minna Vuo-Cho. Säännöt ovat yksinkertaiset ja samat kuin aikaisempina vuosina:
1. Kaikki 24 tunnin aikana luettu kirjallisuus lasketaan mukaan maratoniin. 
2. Aloittaa voi mihin kellonaikaan tahansa ja lukea haluamansa ajan ja määrän kuitenkin niin, että eimmäisaika on 24h. (Esim. aloitus 10.7. klo 18:00 -> ja lopetus 11.7. klo 18:00) Maratonin saa aloittaa halutessaan myös jo 9.7., kunhan osa maratonista luetaan 10. päivän puolella. Näin siksi, että maratoonareilla on erilaisia elämäntilanteita, jotka halutaan ottaa huomioon. Tankkaus-, lepo-, yms. taukoja saa pitää vapaasti, mutta ne lasketaan mukaan suoritusaikaan. 
3. Merkitään ylös luettu sivumäärä ja ilmoitetaan se julkisesti blogissa (tai lukumaratonin lähtölaukauspostauksen kommenteissa) Kirjataan mielellään myös luetut kirjat.
4. Lukea saa mitä tahansa, missä ja miten tahansa! 
5. Lukumaratonista saa kirjoittaa blogiinsa etu- ja jälkikäteen ja mielellään myös maratonin kuluessa. Varsinkin tulosartikkeli linkitetään lukumaratonin lähtölaukauspostaukseen, mutta muutkin toki saa.
6. Lukumaratonin hashtagina somessa on #lukumaraton


Minä aloitan lukumaratonin 10.7 klo. 08.00 ja lopetan 11.7 klo. 08.00. Täytyy toivoa, että vauva on hyvällä tuulella, niin saa lukumaratonista mahdollisimman paljon irti. Kuten jo aikaisemmin mainitsin, olen hieman suunnitellut etukäteen mitä luen maratonin aikana. Toki lista voi elää, sillä pidän vapaudesta lukemisen suhteen, kirjoja minulta löytyy hyllymetreittäin. Tarkoitus olisi ehkä tarttua Turhuuden turuilla kirjaan myös mahdollisesti, sillä minun pitäisi se lukea klassikkohaasteeseen. Mutta tässä kirjat, joita alustavasti olen suunnittellut:


  • Joel Haahtela: Katoamispiste
  • Romain Puértolas: Tyttö joka nielaisi Eiffel-tornin kokoisen pilven
  • Aki Ollikainen: Nälkävuosi
  • Kiba Lumberg: Musta perhonen
  • Claire Castillon: Äidin pikku pyöveli
  • Doris Lessing: Viides lapsi
  • Jane Campion - Kate Pullinger: Piano
  • Marjo Niemi: Juostu maa
  • Katja Kallio: Tyypit
  • Joel Haahtela: Naiset katsovat vastavaloon
  • Erlend Loe: Supernaiivi
  • Chimamanda Ngozi Adichie: Huominen on liian kaukana
  • Bernhard Schlink: Lukija
  • Truman Capote: Aamiainen Tiffanylla
 Sunnuntaina startataan! :)

torstai 7. heinäkuuta 2016

Paula Havaste: Kaksi rakkautta

"Anna ei vielä aavista, ettei sotaa kestäisi kuin seuraavaan kesään. Tuntuu, että näin on ollut aina, ja elämä kotirintamalla on kovin ankeaa. Tähänkö nuoruus meni, eikö koskaan enää ole niin kevyttä ja hauskaa kuin ennen? Mies on rintamalla, ystävät Helsingissä, lapset talkoissaan ja kerhoissaan. Pieneen kylään muuttaneella nuorella perheenäidillä ei ole muuta tekemistä kuin tenttiä viimeisiä yliopisto-opintojaan.

Silloin kuvaan astuu hurmaava Tuji-serkku, joka on oikea filmitähti ja melkoinen hurmuri. Annan polvet notkahtavat, ja hädissään hän heittäytyy suin päin rakastumisen huumaan. Miten siitä voi selvitä? Miten arkeen voi palata sen jälkeen, kun koko iho hehkuu polttavana Tujin kosketuksesta?
"

Ensimmäinen Havasteeni ja en oikein tiedä mitä olen mieltä. Kirja oli realistinen ja hyvin arkinen tunnelmaltaan, vaikka Tuji-serkku toi pientä jännitystä Annan sodan runnomaan arkeen. Kuitenki kielletty rakkaus on aiheena hyvin tavanomainen eikä lainkaan yllättävä. Pidin kuitenkin Havasteen tyylistä kertoa sodasta kotirintaman näkökulmasta. Ajankuvaus on hyvin onnistunutta ja sota-aika maalautuu hyvin kuvailtuna lukija silmien eteen. Tuntui kuin olisin itse ollut Annan kanssa istumassa linja-autossa varpaat kylminä ja lämmittässä silakkalaatikkoa perheelleni. Elämä on vaatimatonta ja uuvuttavaa, ilon aiheet ovat pieniä ja jokaisen harteita painaa sota ja sen tuoma harmaus.

Havasteen kirjoitustyyli on hyvin yksinkertaista ja suoraviivaista. Välillä oli viihteellisempi tyyli ja välillä kerronta sortui olemaan liiankin tylsän korutonta. Annan elämä tuntui vain jatkumolta, jossa tapahtuu asioita toinen toisensa perään. Ehkä kerronta olisi voinut olla hieman enemmän harkittua? Sekä huolellisuutta, sillä huomasin sen minkä Sara ja Jaana huomasivat myös - välillä Voitto lipsahti Veikoksi. 

Yksi yllätys kirjaan sentään mahtui, mutta kaiken muun varjossa se ei tehnyt ihan vaikutusta. Yllätyin Tuji-serkun sukupuolesta. Mutta muuten henkilönä Tuji oli varsin rasittava persoona itsekeskeisessä kepeydessään. Annan kaiken nielevä kärsijän rooli otti aivoon välillä myös. Välillä tuntui, että perheen koira on kirjan miellyttävin henkilö. 

Sota-arjen- ja ajankuvauksena kirja on hyvä, jos haluaa näkökulmaa millaista elämä on ollut kotirintamalla pienessä kylässä. Eikä tämä, niin huono ollut etteikö sitä olisi loppuun lukenut. En päässyt pitkästymään kuitenkaan, vaikka monesti kohdallani käy niin, kun on arkisen realistiset kirjat kyseessä. Kaksi rakkautta on trilogian aloitus osa, joten voi olla, että luen kaksi muutakin osaa. Se on kuitenkin vielä iso ehkä.

Annan kirjalle 2,5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Gummerus
Ilmestynyt: 2010
Sivuja: 355

Mistä minulle: Kirjastosta