lauantai 31. maaliskuuta 2018

Jessica Knoll: Onnentyttö

"Anilla on kaikki, mitä nuori newyorkilaisnainen voi vain haluta: upea työpaikka trendikkäässä naistenlehdessä, komea sulhanen seurapiirien huipulta sekä vaatekaappi ja tyylitaju, jotka jähmettävät kovimmankin fashionistan. Vaikka elämä on kuin suoraan satukirjasta, prinsessassa itsessään on jotakin pahasti pielessä.

Menneisyys ei jätä rauhaan. Järkyttävä tapaus Anin kouluvuosilta kiinnostaa mediaa yhä, ja Ani on lupautunut kertomaan oman versionsa tapahtumista dokumentissa, jonka kuvaukset tehdään hänen hääjuhlassaan. Samalla Ani haluaa näyttää kaikille, millainen menestyjä hänestä on tullut, mutta veitsenterävät muistikuvat alkavat puhkoa kiillotetun imagon pintaa, ja Ani joutuu kohtaamaan pahimmat pelkonsa."

Onnentyttö on yllättävä kirja. Ensin vaikuttaa, että olen tarttunut johonkin pintaliitoiseen chic lit kirjaan, mutta tunnelma muuttuu varsin nopeasti. Ani on menestyvä toimittaja New Yorkin sykkivässä sydämessä. Hän on viimeisen päälle huoliteltu, seilaa trendien huipulla, ja käsivarrella keikkuu aina merkkilaukku. Anille se mitä näyttää ulospäin on äärimäisen tärkeää, siksipä edes kello ei eksy naisen ranteeseen ennekuin hän on pohtinut, mitä se voi viestittää muille. Kaiken kukkuraksi Ani on menossa naimisiin komean seurapiirien suosiman Luken kanssa, joka kantaa vanhaa rahaa omaavan suvun nimeä. Anin elämässä suurin huolenaihe tuntuu olevan sopiiko hän varmasti häissä koon 32 hääpukuun. Mutta alun ei pidä antaa hämätä. Kirja saa varsin pian tummempia ja psykologisen trillerin piirteitä, kun Anin menneisyyttä seurapiirein suosimassa Bradleyn koulussa avataan. Menneisyys kätkee sisäänsä jotain, joka on traumatisoinut Anin pysyvästi. 

Ani osallistuu dokumenttiin, joka kertoo Bradleyn koulun tradegian, mutta tällä kertaa uudesta näkökulmasta. Anin on mahdollista kertoa tapahtumista oma tarinansa ja samalla puhdistaa maineensa. Hän myös haluaa näyttää kaikille häntä vihanneille ja arvostelleille ihmisille, että kaikesta huolimatta hän on noussut suosta ja menestynyt elämässään, jopa paremmin kuin kaikki muut. Minua kuitenkin  Anin pinnallinen ajatusmaailma välillä häiritsi.

Onnentyttö on kuin tummaa chic litiä ja pidin idesta. Kaikenkaikkiaan kirja on koukuttavaa viihdekirjallisuutta, eikä sitä malta laskea käsistään. Ani on rakentamansa menestyvän mukavan roolin takana elämän kovettama ja traumatisoima nainen, joka vaikuttaa ajottain hyvinkin kylmältä. Hänestä oli vaikea pitää, mutta hänen kokemansa kauheudet nuoruudessa antavat anteeksi sitä mitä hän on nykyisyydessä. Periaatteessa silti kirja ei tarjonnut mitään huikeaa, uutta tai erilaista. Vanhoista paloista, eli tyyleistä ja teemoista, on vain yhdistelty hieman uudenlainen tarina.Voin kuitenkin suositella Onnentyttöä, jos kaipaa helppoa, koukuttavaa ja viihdyttävää lukemista, joka on kuitenkin paljon muutakin kuin heppoista hömpänpömppää.

Jessica Knoll on New Yorkissa asuva toimittaja, joka on kirjoittanut  muunmuassa Cosmopolitaniin ja SELF-lehteen ihmisuhteista ja seksistä. Onnentyttö on hänen esikoiskirjansa, josta tuli kansainvälinen myyntimenestys. Elokuvakin tästä on tulossa ja tarina taipuukin varmasti loistavasti valkokankaalle. Ehdottomasti haluan sen nähdä aikanaan, kunhan se ilmestyy!

Osallistun kirjalla Helmet-lukuhaasteeseen ja kuittaan kohdan kirjasta, jossa käydään koulua tai opiskellaan, sillä kirjan päätapahtumat sijoittuvat Bradleyn kouluun aikaan, kun kirjan päähenkilö kävi koulua siellä.

Annan kirjalle 3,5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Bazar
Ilmestynyt suomeksi: 2017
Alkuteos: Luckiest Girl Alive (2015)
Sivuja: 460
Suomentanut: Päivi Pouttu-Deliére

Mistä minulle: Kirjastosta


tiistai 27. maaliskuuta 2018

Pauliina Rauhala: Synninkantajat

"1970-luvun loppu Pohjois-Pohjanmaalla. On Joki ja sen varrella Kylä, jossa eletään kirjaimellisesti ajan ja ikuisuuden rannalla: Jeesuksen toinen tuleminen on lähellä.

Taisto puhelee päivisin puutarhassa linnuille ja kukkasille, mutta iltaisin hän rakentaa tiivistä hengellistä arkkia heille, jotka tunnustavat syntinsä ja katuvat.

Aliisa muistaa uskosta toisenlaiset ajat ja kyseenalaistaa hoitokokoukset. Hänen tyttärensä Auroora kamppailee rajan ylittävän rakkauden kanssa.

Aaron on sekä mummin että papan silmäterä. Hänen hartain rukouksensa on, ettei kukaan sukulainen joudu helvettiin. Aaron kirjoittaa Tärkeiden Asioiden Vihkoon salaisuuksia ja rakentaa omaa Arkkiaan.
"

Pauliina Rauhalan esikoisromaani Taivaslaulu teki minuun suuren vaikutuksen, sillä mieheni on vanhoillislestadiolaisesta perheestä. Se nosti kuitenkin puhuttavasti esille tuon herätysliikkeen vaiettuja epäkohtia. Myös Synninkantajat oli vaikuttava teos, joka kertoo herätysliikkeen synkästä kaudesta, jolloin liikkeen sisällä jäseniä hallittiin pelolla sekä suoranaisella henkisellä väkivallalla. Jos et pysynyt lestissä, et noudattanut yhteisiä tiukkoja sääntöjä, saattoi uhata synteihin sitominen ja erottaminen seurakunnasta. Jäsenien sielujen tilaa ruodittiin hoitokokouksissa, jossa jouduit pyytämään syntejäsi anteeksi kaikkien edessä. Pelko hallitsi - Jumalan pelko, helvetin pelko, nöyryytyksen pelko sekä menettämisen pelko. Vaikka hoitokokouksien sanottiin olevan kaikessa rakkaudessa ja lempeydessä hoidollisia väliintuloja, jossa ohjataan polulta eksyneitä takaisin seurakunnan huomaan, niin kokoukset olivat kyllä kaikkea muuta. Parannusta haluttiin tehtävän niin E-kaupassa asioinnista, ei-uskovien kanssa kanssakäymisestä, kirkkokuorossa laulamisesta tai hempeästä hengestä.

Rauhalan runollinen kieli on läsnä myös Synninkantajissa. Sivuilla on paljon luontokuvausta, jota tulee lukea myös hieman rivien välistä. Tämä on kirja, joka vaatii useamman lukukerran, että se avautuu lukijalle täysin ja kokonaisuudessaan. Rauhalan kieli ei ole kaikista helpointa luettavaa, mutta aiheet joihin hän kirjoissaan tarttuu ovat niin puhuttelevia ja mielenkiintoisia, että kirjojen lukeminen on aina palkitsevaa. Tässä kirjassa äänen saavat Aliisa, Taisto, Auroora ja Aaron. Taisto on Aaronin pappa, juro mies, joka on uskossaan jyrkkä sekä jäyhä osoittamaan tunteitaan. Taisto toimii seurakunnassa puhemiehenä ja pitää hoitokokouksia. Aaronille hän on kuitenkin lempeä isoisä, joka opastaa lapsenlastaan pysymään uskossa vahvana sekä avaaman silmät luonnon kauneudelle. Aliisa on Aaronin isoäiti, mutta äidin puolelta. Aliisa ei hyväksy hoitokokouksia, tapaa jolla uskovia kahlitaan ja pelotellaan rakkauden nimissä Hän ymmärtää ettei hoitokokoukset kumpua raamatusta, sillä hän on raamattunsa lukenut, vaan ihmisen vallanhalusta. Aliisa ei suostu taipumaan Taiston edessä, vaikka vaakalaudalla on myös suhde tyttären perheeseen sekä Aaroniin, joka on Aliisan silmäterä. Auroora on Aliisan tytär ja Aaronin äidin sisko. Hän on rakastunut väärän mieheen, mieheen, jota yhteisö ei hyväksy ja jonka rakkauden katsotaan olevan raamatun vastainen. Sitten on Aaron, pieni ja utelias poika, joka on kasvanut uskovassa perheessä, jolle isoäiti ja isoisä ovat elämän opastajia, lempeitä kasvattajia omien vanhempien rinnalla. Aaronin käsitys uskonnosta ja maailmasta muuttuu hoitokokouksien myötä sekä pelon ilmapiirin kiristyessä ympärillä. Mukana kulkee myös aluksi irtonaiselta tuntuva matkakertomus, joka kirjan loppumetreillä nivoutuu kirjan tapahtumiin ja hieman yllättääkin. 

Pidin Aaronin ja Aliisan tarinoista, ne muodostuivat minulle selkeimmiksi kokonaisuuksiksi ja tulivat eniten iholle. Aaronin lapsen usko ja viattomuus kaiken keskellä sekä Aliisan tuska. Auroora jäi etäiseksi, kuin olisin tarkastellut hänen tarinaansa harson takaa hahmottaen vain ääriviivat. Taiston kohdalla runsas luonnon ja lintujen kuvailu oli ajottain puuduttavaa, vaikka muuten Taisto oli hahmona kiinnostava.

Synninkantajat jättää hiljaiseksi, se saa pohtimaan asioita. Se ei ole kuitenkaan sävyltään syyttävä, vaan tuo esille erilaisia näkökantoja tapahtumiin ollen samalla pohtiva. Lopulta kuvausta hoitokokouksista oli hyvin vähän, enemmän keskityttiin kokouksien ja niiden uhkan aiheuttamaan liikkeeseen uskovien keskuudessa. Luontokuvausta olisi voinut jättää kuitenkin hieman vähemmälle, sillä tässä määrin, mitä sitä kirjassa oli, oli aivan liikaa.

Annan kirjalle 4 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Gummerus
Ilmestynyt: 2018
Sivuja: 368

Mistä minulle: Arvostelukappale

torstai 22. maaliskuuta 2018

Fiona Barton: Leski

"Jokainen on nähnyt hänet. Hirviön, josta lööpit kirkuvat. Miehen, jota syytetään kammottavasta rikoksesta. Mutta onko kukaan kiinnittänyt huomiota naiseen hänen vierellään?


Jean on jättänyt paljon kertomatta rikoksesta, josta hänen miestään epäiltiin. Hänellä oli liian kiire olla täydellinen vaimo. Sellainen, joka seisoo aina miehensä rinnalla. 

Mutta nyt mies on kuollut ja Jean on vapaa kertomaan tarinansa niin kuin hän itse haluaa. Se on tarina, josta kaikki toimittajat kilpailevat. Mutta millaisia salaisuuksia leski on valmis paljastamaan? Entä mihin totuuteen hän itse uskoo?"

Fiona Barton, toimittaja-kirjailija, nostaa esille sen, mitä monet meistä ovat varmasti joskus pohtineet. Mitä kokee nainen kauheuksiin pystyneen miehen rinnalla? Mitä nainen ajattelee media myllytyksessä ja tuntee salaisuuksien tullessa ilmi? Mikä saa hänet seisomaan miehensä rinnalla kaiken keskellä - rakkaus vai pelko? Onko hän tiennyt kaiken aikaa vai kieltäytynyt uskomasta kaiken sen mitä on ollut silmien edessä? Vai onko miehen pimeä puoli tullut vaimolle täytenä yllätyksenä? Näihin kysymyksiin saa vastauksen ainakin tämän psykologisen trillerin sivuilta. Barton on onnistunut tuomaan genren kentälle uusia tuulia avaamalla aivan uuden näkökulman tapahtumiin. 

Jean Taylorin, eli minäkertojana olevan lesken lisäksi, tapausta käsitellään muistakin näkökulmista. Ääneen pääsee toimittaja Kate Waters, jolle Jean Taylor päätyy antamaan yksityishaastattelun miehensä kuoleman jälkeen. Myös tapausta alusta asti tutkimassa ollut rikospoliisi Bob Sparkes valottaa tutkinnan kulkua lukijalle. Äänensä saa kuuluville myös siepatun tytön, Bellan, äiti Dawn Elliot. Tarina on vetävästi kirjoitettu, se pakottaa ahmimaan sivuja vauhdilla, uteliaisuus herää jo kirjan alkutaipaleella, eikä se hellitä otettaan ennenkuin kaikki on selvinnyt. 

Kirjan psykologinen ulottuvuus on kiehtova ja se oli mielestäni kirjan parhainta antia. Jean on hahmo, josta ei heti pääse selville. Hän tietää miehensä "höpsötyksistä", mutta on osittain sokea niille omasta tahdostaan. Jean ja Glen kärsivät lapsettomuudesta, joka on kipeä haava Jeanin sielussa. Glen puolestaan on narsistin perikuva, joka on alistanut vaimonsa täysin. Silti avioliiton pinnan alla väreilee ja tarinan keriytyessä auki, täydellisenä pikku vaimona esintyynyt Jean saa uusia tummempia sävyjä. Muut kirjan hahmot jäävät ikävästi kuitenkin Jeanin varjoon.

Leski on jännittävä ja takuuvarmasti viihdyttävä psykologinen trilleri, jonka parissa lukija viihtyy hetken jos toisenkin. Lukeminen on nopeaa ja vaivatonta, eikä kirjaa malta laskea millään käsistään. Vaikka kirjassa käsitellään ahdistaviakin asioita, kuten lapsipornoa ja pedofiliaa, niin tapahtumien kuvailu ei mene liian yksityiskohtaiseksi ja jättää paljon lukijan oman mielikuvituksen varaan. Voisin sanoa, että Leski on varsin lukijaystävällinen rankoista aiheista huolimatta. Voin siis suositella tätä, varsinkin jos kaipaa jotain uutta luettavaa genren sisältä. 

Annan kirjalle 3,5 / 5 pistettä! Osallistun kirjalla Helmet-lukuhaasteeseen ja kuitaan kohdan vuonna 2018 ilmestyneestä kirjasta.

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Bazar
Ilmestynyt suomeksi: 2018
Alkuteos: The Widow (2016)
Sivuja: 366
Suomentanut: Pirkko Biström

Mistä minulle: Kirjastosta

maanantai 19. maaliskuuta 2018

Liane Moriarty: Tavalliset pikku pihajuhlat

"Ihan tavalliset pihajuhlat. Kuusi vastuullista aikuista, kolme sööttiä lasta ja piskuinen koira. Eihän mikään voi mennä vikaan? Juhlamieltä ei pilaa edes menoa kyttäävä hapan naapuri. Lupaava sellisti, Clementine, voi hetkeksi heittää mielestään tärkeän koe-esiintymisen. Lapsuudenkodin traumatisoiman Erikan kireys hieman jo höltyy, ehkä hänestäkin tulee vielä äiti. Hemaiseva emäntä, Tiffany, tietää miten vieraita viihdytetään. Huomio hervahtaa vain hetkeksi ja seuraukset ovat järkyttäviä."
Liane Moriarty on australialainen kirjailija, joka on osoittautunut varsin kiinnostavaksi. Hänen kirjansa vaikuttavat olevan keveitä viihderomaaneja, mutta sutjakan kepeän sanailun takana on aina paljon puhuttavia teemoja. Niin Hyvässä aviomiehessä, kuin tässäkin on perheitä, ihmisiä tai yhteisö, joiden elämä näyttää ulospäin olevan aivan mallillaan. Kuitenkin kulissien taakse kätkeytyy paljon salaisuuksia sekä piilotettua kipua. Lisäksi Moriartyn kirjoissa on aina joku tradegia, joka on tapahtunut, mutta se mitä se pitää sisällään selviää lukijalle aina vasta loppumetreillä. Moriarty tuntuu luottavan samaan tyyliin, jolla hän kutoo tarinansa, mutta aina hieman eri väreillä.

Hyvä aviomies sai minut pohtimaan moraalisia kysymyksiä, mutta Tavallisissa pikku pihajuhlissa olevat teemat olivat helpommin lähesyttäviä, vaikka erilaisia teemoja sivuttiin paljon.  Eniten minua kosketti se pieni hetki, kun huomio herkiää ja tapahtuu jotain peruuttamatonta. Sen hetken jälkimainingit saavat jokaisen juhlissa olleen hieman suistumaan raiteiltaan ja kantamaan harteillaan syyllisyyttä tapahtuneesta. En kuitenkaan halua paljastaa tuosta tradegiasta enempää, sillä se on yksi kirjan koukuista, enkä halua pilata muiden yllätystä. Mutta näiden lisäksi ehditään sivuta hamstraamista, alkoholismia, lapsettomuutta, vanhemmuutta, ystävyyttä ja lisäksi muita ihmisten välisiä suhteita.

Tarinaa kuljetetaan eteenpäin juhlissa olijoiden näkökulmista ennen ja jälkeen juhlien, mutta keskeisimmät henkilöt ovat kuitenkin Erika ja Clementine, jotka ovat olleet ystävyksiä jo lapsesta asti, melkein kuin sisaruksia. Hyvin pian lukijalle kuitenkin selviää, että naisten suhde on pohjimmiltaan paljon monimutkaisempi, eikä ole samanlaisella terveellä pohjalla kuin tavalliset ystävyyssuhteet. Pidin tarinan henkilökaartista, jokaisella kirjan henkilöistä omat mörkönsä, joiden kanssa he joutuivat painimaan. Tarina osoittaa kuinka turvaton lapsuus voi vaikuttaa vielä aikuisuudessakin. Moriartylla on taito tuoda kepeällä kerronnalla arkojakin aiheita esille, ja hän onnistuu kuvailemaan niitä viiltävän yksityiskohtaisesti. Tämä on se taito, joka tekee hänestä kiehtovan kirjailijan.

Olisin kuitenkin toivonut hieman tarinan typistämistä. Vähemmälläkin sivumäärällä sama tarina olisi tullut kerrottua aivan yhtä vakuuttavasti. Nyt kohokohtaan pääsemistä oli pitkitetty aivan turhaan. Lisäksi itsensä toistaminen, kirjoittamalla aina samalla tyylillä tarinoita, tekee tarinoista ennalta-arvattavia, eivätkä ne onnistu enään yllättämään. Ennen Hyvän aviomiehen lukemista olin katsonut Moriartyn kirjan pohjalta tehdyn tv-sarjan Big Little Lies ja huomasin niiden muistuttavan lähtökohdiltaan sekä juonenrakentelulta hyvin paljon toisiaan. Voin laittaa Tavalliset pikku pihajuhlat aivan samaan lokeroon. Minua myös häiritsi erilaisten teemojen runsaus, kirja olisi ollut kiinnostava ilman että oltaisiin ruodittu hieman sitä ja vähän tätä. 

Loppujenlopuksi lukukokemus muodostui minulle ihan miellyttäväksi, vaikka moittimisen aihettakin löytyi. Varmasti tulen lukemaan lisää Moriartyn kirjoja, mutta toivon hänen ottavan hieman uutta suuntaa kirjoissaan. Aina vanhassa ei ole vara parempi.

Osallistun kirjalla Helmet -lukuhaasteeseen ja kuittaan kohdan kirjasta, jonka nimessä on joku adjektiivi.

Annan kirjalle 3 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: WSOY
Ilmestynyt suomeksi: 2017
Alkuteos:  Truly Madly Guilty (2016)
Sivuja: 462
Suomentanut: Helene Bützow

Mistä minulle: Kirjastosta

keskiviikko 14. maaliskuuta 2018

Jessie Burton: Nukkekaappi

"On vuosi 1686. Nuori aviovaimo Nella koputtaa uuden kotinsa oveen Amsterdamissa. Vastassa ei olekaan hänen miehensä, kauppias Johannes Brandt, vaan tämän synkkä ja teräväkielinen sisko ja kaksi omituista palvelijaa. 

Kun Johannes lopulta saapuu, hänellä on mukanaan erikoinen häälahja: nukkekaappi, joka on tarkka kopio heidän kodistaan. Nella alkaa sisustaa pienoistaloaan, mutta mystinen miniatyyritaiteilija lähettää pyytämättä esineitä, jotka tuntuvat ennustavan tulevaa ja vihjaavan talon kätkemiin salaisuuksiin. Yrittääkö nukkemestari paljastaa salaisuudet Nellalle ennen kuin on liian myöhäistä, vai haluaako hän tuhota kuvaamansa talon asukkaat?"

Burtonin ahmittavaksi kehutusta lukuromaanista jäi minulle hieman tyhjä olo. Se oli aivan okei viihderomaani, mutta jäi vaajavaiseksi monessa suhteessa. Selkeästi ainesta olisi ollut paljon viihdyttävämpään tarinaan, mutta moni materiaali jäi ikävästi hyödyntämättä. Kirjan henkilöt jäävät etäisiksi, eikä heissä ollut tarvittavaa syvyyttä tai tarttumapintaa, joka toisi heidät lähelle lukijaa tai avaisi riittävästi heidän sielunsyvyyksiä. Johannes on todella etäällä, suurimman juonenkäänteen keskeisin henkilö, mutta muuten kuin sivuhahmo. Olisin halunnut päästä hänestä enemmän jyvälle. Mielenkiintoisin hahmo oli Johanneksen synkkä sisko Marin, mutta kaipasin hänenkin tarinaansa enemmän täytettä. Myös palvelijat jäivät varsin ohuiksi hahmoiksi tarinassa.
 
Kirjan mielenkiintoisimpia juonipolkuja on mystinen miniatyristi ja hänet jätetään täysin hyödyntämättä! Kuka hän oli? Mikä oli hänen tarinansa ja roolinsa? Nyt kaikki miniatyristia koskeva oli vain kevyt pintaraapaisu. Odotin koko ajan että hänen salaisuutensa aukeaa ja näyttelee isompaa osaa juonenkulussa. Mikä pettymys, kun niin ei käynyt.

Selkeästi Burton on tavoitellut kirjallaan myös Nellan kasvutarinaa. Nuoresta maalaistytöstä kauppiaan rouvaksi taloon, joka on täynnä salaisuuksia. Kuinka hän joutuu luopumaan unelmistaa, oppimaan selviämään ja löytää lopulta paikkansa. Ajankuva on ihan onnistunutta, Burton taikoo tuon ajan elämän Amsterdamissa suhteellisen uskottavasti esille ja voin sanoa pitäneeni siittä. Kuitenkin Nellan kasvutarinan lisäksi tarinaan on kasattu liikaa muitakin teemoja ja juonihaaroja, jotka ovat levahtaneet kirjailijan otteesta. Tämä ei siis ollut aivan minun kirjani, vaikka jollain asteella tästä pidinkin. Halusin kuitenkin lukea kirjan loppuun, eikä kirjan parissa vietetty aika tuntunut mitenkään työläältä. Suhteellisen nopeasti kirjan ahmaisee vaikka se houkutellutkaan minua ahmimaan.

Annan kirjalle 3 / 5 pistettä!

Osallistun kirjalla Helmet-lukuhaasteeseen ja kuittaan kohdan kirjasta, jonka nimessä on vain yksi sana.

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Otava
Ilmestynyt suomeksi: 2016
Alkuteos: The Miniaturist (2014)
Sivuja: 424
Suomentanut: Markku Päkkilä

Mistä minulle: Kirjastosta

sunnuntai 11. maaliskuuta 2018

Yann Martel: Piin elämä

"Onko mahdollista, että nuori poika elää pelastusveneessä aavalla merellä yhdessä bengalintiikerin kanssa 277 vuorokautta? Yann Martel kertoo tarinan, joka ei millään voi olla totta, ja kuitenkin lukija uskoo kaiken."

Piin elämä on varmasti monelle tuttu tarina, jos ei kirjana niin vuonna 2012 tehdyn filmatisoinnin kautta. Kirja myös komeilee monella listoilla kirjoista, jotka tulisi kerran elämässä tai ennen kuolemaa lukea. Kirja on käännetty yli 20 kielelle ja vuonna 2003 teos palkittiin parhaana romaanina Booker Man -palkinnolla. Tämä kirja on kerännyt pölyä hyllyssäni hävettävän kauan aikaa. Tarkoituksenani on ollut lukea tämä teos useamman vuoden ajan, mutta aina olen syystä tai toisesta siirtänyt sitä. Helmet -lukuhaasteen innoittamana tartuin viimein kirjaan ja voin sanoa, että pääasiassa nautin lukemastani.

Kirjan ensimmäiset 130 sivua olivat tylsiä ja puuduttavia. Pariin otteeseen ajattelin jättäväni kirjan kesken, mutta päätin odottaa siihen, että Pii päättyy pelastusveneeseen bengalintiikerin kanssa. 130 sivun jälkeen alkaakin tarina saamaan otteeseensa ja sen jälkeen lukeminen olikin mukavaa ja vaivatonta. Piin viettämä aika pelastusveneessä, vain petoeläin seuranaan, ja selviytyminen Tyynellämerellä hengissä 277 vuorokautta ovat mielenkiintoisia. Todellisuudessa vastaava asetelmahan on varsin epäuskottava, kuten myös lihaa syövä leväsaari ja toisen haaksirikkoutuneen kohtaaminen keskellä aavaa merta, mutta Martel on taikonut sellaisen tarinan, joka saa lukijan uskomaan uskomattomaan. 

Odotin kirjan olevan tylsä, pakko tunnustaa. Vauhdikkaiden juonenkäänteiden ja juonivetoisten romaanien ystävänä 277 päivää merellä pelastusveneessä kuulosti hirveän kuivalta. Kirja oli kuitenkin kaikkea muuta kuin tylsä tai kuiva, jollei lasketa noita ensimmäistä sivuja. Suurimmat juonen käänteet on laskettavissa yhden käden sormilla, niistäkin haaksirikon ja selvitymisen lukija tietää etukäteen. Muuten suurimmat tapahtumat ovat niitä, jotka vaikuttavat meistä omilla sohvillamme turvallisesti kuivin sukin istuvilta pieniltä, mutta hengessään riippuvalle Piille ne ovat koko elämä. Kuinka huikea tunne on saada kiinni kilpikonna, ja saada kerättyä juomakelpoista sadevettä. Riemuitsin jokaisesta kalasta ja vesipisarasta täysin sydämin yhdessä Piin kanssa. Olin ylpeä, kun tuo nuori poika sai kesytettyä merisairaan tiikerin. Tarina tuli niin lähelle minua, herätti minussa selviytymisenhalun, vaikka tarinalla ei ole mitään liittymäkohtaa omaan elämääni, jollei primitiivisiävaistoja lasketa. Olen yllättänyt siittä, kuinka syvästi tarina minuun vaikutti ja kuinka se onnistui sykähdyttämään. 

Liityn kuoroon, joka laulaa tämän olevan hyvin vaikuttava teos. Aamen, en voi muuta sanoa! Uskon tämän kirjan olevan yhden mieleenpainuvimmista kirjoista tänä vuonna.

Kuittaan kirjalla Helmet-lukuhaasteesta kohdan kirjasta, jossa on mukana meri. Aion myös katsoa kirjasta tehdyn elokuvan.

Annan kirjalle 4,5 / 5 pistettä! 

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Tammi
Ilmestynyt suomeksi: 2003
Alkuteos: Life Of Pi (2002)
Sivuja: 350
Suomentanut: Helene Bützow

Mistä minulle: Olen ostanut tämän pokkariversiona kirppikseltä.



torstai 8. maaliskuuta 2018

Hang Kang: Vegetaristi

"Toistuvien painajaisten takia korealainen kotirouva Yeong-hye päättää lopettaa lihan syönnin. Tämä näennäisen pieni päätös vaikuttaa maanjäristyksen tavoin hänen avioliittoonsa ja ennen niin seesteiseen elämäänsä. Yeong-hyen aviomies, hänen lankonsa ja sisarensa yrittävät kaikki tavallaan käyttää valtaansa asioiden saattamiseksi takaisin raiteilleen, mutta Yeong-hyen ruumis ja mieli ovat jo saavuttamattomissa."

Booker-palkinnon voittanut Vegetaristi on hämmentävä lukukokemus. Osasin odottaa sen perusteella, mitä olin kirjasta kuullut ja lukenut etukäteen, että se on jotain mihin en ennen ole törmännyt. Kuitenkin se onnistui säväyttämään. Silti koin kirjan jäävän minulle etäiseksi. Osa kirjasta meni minulta yli ymmäryksen.

Vegetaristi on lyhyt romaani, mutta sisällöltään todella tuhti. Se ei anna lukijalleen hengähdystaukoja, vaan antaa tulla heti ja täysilaidallisen. Tarina on kerrottu kolmesta eri näkökulmasta. Ensimmäisenä ääneen pääse Yeong-hyen narsistinen aviomies, jolle vaimon päätös kieltäytyä lihasta on katastrofi. Toisena ääneen pääsee Yeong-hyen lanko, joka käyttää omien pakkomielteisten fantasioidensa toteuttamiseen Yeong-hyen murtunutta mieltä. Viimeisenä tapahtumia kuvataa Yeong-hyen siskon vinkkelistä, joka on joutunut uhriksi kaikkien tapahtumien tuoksinnassa. Itse Vegetaristia ei koskaan päästetä ääneen ja hänen mielenliikkeensä, jotka ovat koko kirjan liikuttava voima, jäävät arvoitukseksi. Olisin kyllä kovasti halunnut päästä kurkistamaan Yeong-hyen mieleen, enemmänkin kuin vinksahtaneiden unien verran.

Vegetaristi on tarina mielenterveyden murenemisesta ja siittä, kuinka se vaikuttaa ihmisen lähipiiriin. Se on myös kannanotto naisen itsemäärämisoikeutta omaa vartaloa kohtaan. Kirjassa voi nähdä myös muita teemoja, mutta vahvimmin minusta nämä kaksi teemaa kuvaavat teosta. Kuitenkin kirjan kannet suljettuani tuntui siltä etten ollut ymmärtänyt kirjasta mitään. Siinä oli paljon kaikkea, mutta syvintä olemusta en ainakaan minä pystynyt tavoittamaan, jos sellaista edes tavoitettavissa. Tarina oli kuin sekava uni, osa tapahtumista jäi selkeänä kuvana mieleen, mutta koko kokonaisuutta on mahdotonta jälkeenpäin rakentaa. Ehkä juuri kaiken selittämättömyys on se the juttu tässä kirjassa. Minuun se ei kuitenkaan tehnyt vaikutusta.

Kirjan kirjoitustyyliä voisi kuvailla vimmaiseksi. Sen tapahtumat ovat välillä irvokkaita, eikä lukukokemusta ole edes yritetty keventää esimerkiksi huumorin voimalla. Tunnelma oli välillä tukehduttava. Romaani on ilmestynyt Etelä-Koreassa jo kymmenisen vuotta sitten, mutta Bookerin se voitti vasta 2016. Sari Karhulahti on suomentanut teoksen englanninkielisestä versiosta. 

Osallistun kirjalla Helmet-lukuhaasteeseen ja kuittaan kohdan palkitun kääntäjän kääntämästä kirjasta. Karhulahti on palkittu mm. kirjallisuuden valtionpalkinnolla.

Annan kirjalle 3 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Gummerus
Ilmestynyt suomeksi: 2017
Alkuteos: The Vegetarian (2015) & 채식주의자   (2007)
Sivuja: 2015
Suomentanut: Sari Karhulahti

Mistä minulle: Kirjastosta

sunnuntai 4. maaliskuuta 2018

A. J. Finn: Nainen ikkunassa

"Avoimia paikkoja kammoava Anna ei pysty poistumaan kodistaan New Yorkin Harlemissa, minkä vuoksi hän viettää päivänsä neljän seinän sisällä vakoillen naapuriensa elämää. Kun taloon muuttaa salaperäinen Russellien perhe, alkaa Anna seurata heitä lähes pakkomielteisesti. Eräänä iltana Anna näkee ikkunasta, kun joku puukottaa perheen äidin Janen.

Anna on tapahtumien ainoa silminnäkijä, ja asiat alkavat saada merkillisiä käänteitä. Pian Anna ei enää tiedä, mikä on totta ja mikä kuviteltua."

Sain kunnian pidellä käsissäni ja lukea yhden varmasti vuoden parhaimmista trillereistä. Kansi lupaa sen olevan nerokas ja voin käsi sydämellä allekirjoittaa tämän väittämän täysin. Alkoholisoitunut ja lääkkeitä väärinkäyttävä lastenpsykologi Anna Fox on linnottautunut kotiinsa, sillä hän ei ole voinut kokemansa trauman aiheuttaman agorafobian takia poistua ulkomaailmaan yli kymmeneen kuukauteen. Anna kuluttaa päivänsä katsomalla vanhoja elokuvia, pelaamalla shakkia sekä netissä vertaistukipalstoilla juttelemalla. Hän myös päivittäin keskustelee miehensä ja tyttärensä kanssa sekä vakoilee naapureitaan. Annan jo järkkynyt mieli kokee kolauksen, kun hän todistaa Jane Russelin murhaa ikkunasta, ollen koko tapahtuman ainoa silminnäkijä. Kukaan muu ei kuitenkaan usko häntä ja todistajana hän on varsin epäluotettava. Olihan hän tapahtumahetkelläkin ollut lääkkeiden ja alkoholin vaikutuksen alaisena. Eniten naisen mieltä kuitenkin hämmentää se, että Russelin perheen äiti on täysissä ruumiin ja sielun voimissa. Hän ei vain ole Annan mielestä se kuka hän väittää olevansa.

Juonenrakentelu on siis varsin nerokas. Kirjailija yllättää lukijan juonenkäänteillä useampaan otteeseen, osoittaa huomion muualle ja saa epäilemään lähes kaikkea. Kuitenkin loppuratkaisu tulee  täytenä yllätyksenä. Yllättäviä juonenkäänteitä voisi verrata Gillian Flynnin Kilttiin tyttöön, joka aikoinaan teki minuun suuren vaikutuksen. Joitakin käänteitä osasin kyllä odottaa ja jopa arvata, olen niin paljon viimeaikoina lukenut psykologisia trillereitä ja genren peruselementtejä on käytetty tässäkin teoksessa. Finn on vain osannut viedä ne uusiin sfääreihin saaden lukijan epäilemään kertojan luotettavuutta useampaan otteeseen. Annan mieli on jo valmiiksi rikkinäinen, hän on vähintään pienissä pöhnissä suurimman osan kirjan tapahtumien aikana. Tekeekö Annan mieli temppuja vai onko hän vain luisumassa lopullisesti kuilun yli hulluuteen?

Pidin hyvin paljon Annasta henkilöhahmona. Hän sai sympatiani puolelleen ja kotiin lukittautunut psykologi oli jo alkujaan mielenkiintoinen lähtöasetelma kirjassa. Voin sanoa, että näin kirjan lukemisen jälkeen minulla on jopa hieman ikävä Annaa. A. J. Finn on taitava kirjoittaja ja imaisee lukijansa tarinan pyörteisiin. Kirjaa ei malta laskea käsistään ja luinkin kirjaa yöllä aamun pikku tunneille asti. Kirjan alku ikävästi takkusi ja tuntui että tarinalla on hieman käynnistymisvaikeuksia, mutta alkukangertelun jälkeen se oli menoa sitten!

A.J Finn on pseudonyymi, jonka takaa löytyy new yorkilainen Daniel Mallory. Nainen ikkunassa on hänen esikoisteoksensa.

Annan kirjalle arvosanaksi 4,5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Otava
Ilmestynyt suomeksi: 2018
Alkuteos: The Woman In The Window (2018)
Sivuja: 461
Suomentanut: Jaakko Kankaanpää

Mistä minulle: Arvostelukappale


perjantai 2. maaliskuuta 2018

Clare Mackintosh: Minä näen sinut

"Työmatka julkisilla on päivittäinen pakko, jolle et uhraa juurikaan ajatuksia. Yrität vain saada ajan kulumaan: selaat ehkä lehteä, tuijottelet ikkunasta. Mutta entä jos täydessä liikennevälineessä istuukin joku, joka näkee sinut, seuraa sinua, pitää kirjaa liikkeistäsi? Joku joka tietää yhtä hyvin kuin sinä itse, mistä tulet, milloin ja minne menet...

Zoe Walker, lontoolainen kahden nuoren äiti, löytää lähijunassa lehteä lukiessaan ihmetyksekseen oman kuvansa seuralaispalvelujen mainosten joukosta. Hänen perheensä väittää, että kuvan nainen vain muistuttaa häntä. Sitten Zoe löytää vanhemmasta lehdestä samalta paikalta toisen naisen kuvan – ja pian tämä nainen joutuu rikoksen uhriksi. Onko Zoe itsekin vaarassa, vai onko kyse vain sattumasta? Mikään ei tunnu enää olevan sitä miltä näyttää. Zoe yrittää epätoivoisesti selvittää, voiko hän luottaa vaistoihinsa vai onko kaikki vainoharhaa. "

Clare Mackintoshin toinen suomennettu romaani on jopa parempi kuin naisen esikoinen Annoin sinun mennä. Siinä missä Annoin sinun mennä esittelee kouriintuntuvasti lapsensa menettäneen äidin tuskaa Minä näen sinut tuo pelon aivan lukijan iholle. Tunnelma on piinava, sillä et voi tietää mitä kanssamatkustajilla on mielessään. Tuijottaako joku sinua tarkoituksella liian pitkään vai ajatuksissaan vahingossa? Jääkö tuo mies samalla pysäkillä vain seuratakseen sinua väijyen sopivaa tilaisuutta? Turvalliselta tuntuneet rituaalit, jotka ovat tehneet päivistäsi mukavan kotoisia, voivatkin olla se mikä tappaa sinut!
Clare Mackintosh nimi on pinnalla kirjallisuusmaailmassa eikä suotta, poliisina toimineen kirjailijan suosio on täysin ansaittua. Annoin sinun mennä oli monien huulilla sen ilmestyttyä, eikä tämä toinenkaan kirja jättänyt kylmäksi. Odotan innolla kolmatta kirjaa, joka ilmestyy suomeksi ensi vuoden puolella. Mackintoshin kirjat ovat koukuttavaa luettavaa, kun tarina pääsi käyntiin en millään olisi malttanut laskea kirjaa kädestäni. Minun oli pakko saada tietää kuka on syyllinen. En olisi osannut arvata kuka kaiken takana oli, vaikka osan totuudesta osasin oivaltaa. Loppu tulikin minulle täytenä yllätyksenä - olin hetken aikaa suorastaan järkyttynyt, kunnes kaikki kävikin järkeen. Kun yllättäviin juonenkäänteisiin, piinaavaan ja latautuneeseen tunnelmaan lisätään mielenkiintoiset henkilöhahmot ja sujuva kerronta on aikalailla erinomaisesti viihdyttävä paketti kasassa. 

Suosittelen lukemaan, kirjan parissa takuulla viihtyy! En suosittele kuitenkaan lukemaan julkisissa, sillä kirja on omiaan saamaan sinut vainoharhaiseksi!

Annan kirjalle 4,5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Gummerus
Ilmestynyt suomeksi: 2018
Alkuteos: I See You (2016)
Sivuja: 413
Suomentanut: Päivi Pouttu-Deliére

Mistä minulle: Arvostelukappale