Sanna Isto: Sirpale

Kolme kesäviikkoa koiravahtina, kun muu perhe on matkoilla: mikä ihana vapaus! Mutta lukioikäisen Minjan unelmaloma ei ehdi edes kunnolla alkaa, kun kohtalo jo ottaa ohjat käsiinsä. Lattialistan alta löytynyt vanha kahvikupinkorva tempaisee hänet toiseen aikaan ja berliiniläisen kotitalon hurjaan historiaan. Huoneet pysyvät samoina, vaikka kaikki muu on toisin. Helteet, huvitukset ja ihana Luca saavat odottaa, kun Minja uppoutuu asunnossa eläneen perheen tarinaan. Miksi tytär on lukittuna huoneeseensa? Voisiko Minja vielä auttaa häntä, ja jos voisi, mikä kaikki muuttuisi?
Nykyaikaa ja historiaa yhdistelevä raikas nuorten kirja kiinnitti huomioni kirjakaupassa, sillä sen kansilieve kätkee sisäänsä uskomattoman sievän kartan Berliinistä. Palanen tuosta kartasta näkyykin kannessa olevan kahvikupinkorvan läpi, mikä symboloi hienosti kirjan sisältöä ja ajan kerroksellisuutta. 

Aikamatkustusta, maagista realismia ja Berliini, paikka, jossa olen unelmoinut käyväni jo vuosia. Paljon kiinnostavia aineksia ja yllätyksekseni viihdyin mukavasti kirjan äärellä. Sirpale oli kevyttä luettavaa, jota rytmittivät lyhyehkot kappaleet, helppo kieli ja nopeasti etenevä juoni. Jos kirja pitäisi lokeroida, sanoisin sen olevan enimmäkseen nuorten chic litiä, sillä tyttöjen kesä kietoutuu poikien tai niiden puutteen ympärille. Myös menneisyyden tapahtumat ovat kytköksissä kaiken voittavaan rakkauteen. 

Kyllä Sirpale on kuitenkin selkeästi nuoremmille lukijoille suunnattua kirjallisuutta, mutta tällä kirjalla oli helppo napsaista Helmet 2019 -lukuhaasteesta kohta kirjasta, joka kertoo Berliinistä. Minja oli hyvinkin ikäisensä oloinen päähenkilö ongelmineen ja ajatuksineen, toki poislukien aikamatkustukseen liittyvät seikat, sillä sen aiheuttamat haasteet tuskin vaivaavat suuremmin ihmisiä. Juoni etenee kummassakin ajassa kuin luotijuna, mitään asioita ei jäädä surkuttelemaan tai niihin ei syvennyttä pohdiskelemaan. Kirja oli makuuni ehkä liiankin kepeä. Paino on kokoajan kahteen aikaan kietoutuvassa juonikuviossa, joka loppupaljastuksen tullen tuntui hieman höpsöltä ja kornilta, mutta kyse on kuitenkin nuorten kirjasta ja ensirakkuashötteröstä, niin annoin sen osittain anteeksi.

Voin kuvitella että nuoret tykästyvät kirjaan enemmän sillä Minjan ja hänen ystävien elämissä ja draamoissa on enemmän samaistuttavaa, mitä minulla. Kirja on myös nopeasti luettava ja kevyt, mikä tekee siittä helppoa luettavaa sellaisillekin, jotka eivät lue paljon. Tai tarjoaa kevyen välipalan sellaisille, jotka sitä kaipaavat. Vaikka päähenkilö onkin jo lukioikäinen, soveltuu tämä luettavaksi paljon nuoremmillekin lukijoille. Olisin suositellut tätä 12-13-vuotiaalle itselleni, sillä 14-vuotiaana luin jo Kingiä. Historiasta innostuneena olisin toivonut kuitenkin hieman enemmän ajankuvausta ja paneutumista 1939 vuoden Berliiniin.

Annan kirjalle 3 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: WSOY
Ilmestynyt: 2019
Sivuja: 315

Mistä minulle: Kirjastosta

Kommentit

  1. Tää pitää kyllä lukea. Luin Iston Maan alaiset ja se oli ihan älyttömän hyvä kirja!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti