Harper Lee: Kuin surmaisi satakielen

Tämä on teos, jonka tietää varmasti lähes kaikki. Se on amerikkalainen klassikkoromaani, joka mainitaan monessakin elokuvassa, kirjassa ja tv-sarjassa. Sen voi havaita myös yläasteen ja lukion äidinkielen kirjoissa sekä klassikkokirjalistoissa. Oma mielenkiintoni heräsi juurikin sen takia, että olen törmännyt kirjaan milloin missäkin. Halusin saada tietää mitä se pitää kansiensa välissä ja miksi siittä puhutaan niin paljon. Ja mikä ihanan kaunis nimi, se painuu mieleen yllättävän hyvin. Ei tarvinut mielen sopukoista kauan etsiä, kun aloin miettimään mikä se on se amerikkalainen kirja, joka hyppii silmille milloin mistäkin, se, jonka nimessä puhutaan linnusta. Aivan, ja lamppu syttyi salamana: "Kuin surmaisi satakielen".

En voi muuta sanoa, kuin että ihastuin kirjaan aivan alkumetreiltä asti. Päähenkilöinä toimii lakimies Atticus Finch ja hänen lapsensa Jem ja Scout. Tarina on kuitenkin kerrottu pikkutyttö Scoutin näkökulmasta. Tarinan miljöönä on 1930-luvun yhdysvaltalainen pikkukaupunki Maycomb, joka on alussa rauhallinen ja leppoisa kasvupaikka lapsille. Heidän elämäänsä kuuluvat leikit, mysteeriset naapurit, koulu, kesälomat ja yhteinen ystävä Dill, joka viettää kesänsä Rachel -tätinsä luona. Rauhallinen elämä saa uuden suunnan, kun lasten isä Atticus saa tehtäväkseen puolustaa oikeudessa tummaihoista miestä. Koko perhe joutuu halveksunnan kohteeksi, koska rotuerottelu ja -viha kukkii Maycombin kaupungissa. Lapset saavat hillitä temperamenttinssä useinkin, kun lapset ja naaupurit nimittelevät heidän isäänsä nekrusussuksi ja muuksi. Tosi elämä näyttää lapsille toisenkin puolensa ja heidän kohdattava se niinkuin parhaiten taitavat.

Pidin siittä, että tarina oli kerrottu lapsen silmin. Juoni oli yksinkertainen, mutta vieläkin osaltaan ajankohtainen. Vielä tänäkin päivänä rasismi on yleistä ja ihmiset osaavat tehdä toisten elämästä piinaavaan, jos vain suinkin haluavat. Nykyään rotuerottelu ei ole niin radikaalia kuin 1930-luvulla, mutta keinot on erit tällä vuosituhannella. En voi ymmärtää miksi ihmiset luokittelevat toisiaan ihon värin mukaan, koska ihmisiä me kaikki olemme ihon väristä riippumatta. Jokaiseen "rotuun" mahtuu erilaisia ihmisiä, niin hyviä kuin pahojakin.

Kun isä alkaa puolustamaan tummaa miestä valkoisen tytön raiskaussyytöstä vastaan on lasten alettava miettimään elämää ja sen tosiasioita toiselta kannalta. Kaikki nämä tapahtumat pakottavat heidät kasvamaan henkisesti ja kohtamaan ihmisten julmakin puoli. Miksi ihminen, jota aikaisemmin on pitänyt ystävänään kääntääkin yhtäkkiä selkänsä ja miksi ihmiset voivat olla niin ahdasmielisiä ja häikäilemättömiä toisiaan kohtaan? Kuitenkin oikeudenkäynti on vain sivujuoni, joka vaikuttaa olennaisesti lasten ja koko perheen elämään. Pääasiassa kuitenkin keskitytään lasten elämään ja sen monipuolisiin tapahtumiin. Se loi sopivaa tasapainoa ja antoi sympaattisemman ilmeen kirjalle. Kirja oli helppoa ja kevyttä luettavaa ja lasten pohdinnat toivat siihen hauskan lisän. Atticus oli mielestäni ihanan lempeä isähahmo, joka huokui elämänviisautta ja Scout taas melkoinen rämäpää, joka ei vapaaehtoisesti suostu hyppäämään hameeseen ja olemaan hieno neiti.

Mahtava lukukokemus. Kirja on kirjoitettu 1960-luvulla ja se on voittanut Pulitzer -palkinnon vuonna 1961. Teos on mielestäni ansainnut klassikonasemansa, oli se niin mieleenpainuva lukukokemus ainakin minun käsissäni. Ainoa asia mikä minua jäi harmittamaan on se etten ole tajunnut tarttua tähänkään klassikkoon aikaisemmin, vaikka se on monet kerrat mielessäni pyörinyt. Monet eivät ole pitäneet kirjan suomennoksesta, mutta minulla ei ole siitäkään mitään moitittavaa. Juoni oli itsessään jo niin koukuttava, etten paljon ehtinyt kirjoitusmuotoja mietiskelemään, kun ahmin tarinaa eteenpäin. Tarina eteni niin soljuvasti, että yhtäkkiä huomasin vain sivujen loppuneen. Suosittelen kyllä tarttumaan tähän teokseen! 

Annan tälle arvosanaksi 4,5 / 5!

-Aletheia