Johan Bargum: Syyspurjehdus

Oh vau, voiko tässä enään paljon muuta sanoa... Niin vähän sivuja, mutta niin paljon sisältöä. Vielä kauan lukemisen jälkeenkin tulen varmasti pohtimaan tämän kirjan henkilöiden kohtaloa ja sitä mikä on totuus. Tämä kirja on ehdottomasti pakko saada omaan hyllyyn, jotta voin palata uudestaan sen pariin, ikään kuin tarkistaakseni, että ymmärsinkö ensimmäisellä kerralla kaiken varmasti oikein. Oliko se oikeasti niin häkellyttävän hieno teos. Haluan myös ehdottomasti tutustua Bargumin muuhunkin tuotantoon.

Olof ja Harald päättävät lähteä vielä viimeisen kerran purjehtimaan ennen talven saapumista. Olof ja Harald eivät ole kuitenkaan ystäviä, he eivät ole puhuneet toisilleen juuri sanaakaan vuosiin. Suurin syy tähän on nainen, Elin, jota kumpikin on rakastanut, mutta lisäksi  heillä on muitakin menneisyyden sotkuja selvitettävänä. Tältä syyspurjehdukselta vain toinen miehistä palaa kotisatamaan. Pian Olofin oven takana kolkuttelee rikoskomissario kollegoineen ja tivaa tapahtuminen kulkua. Harald on jättänyt jälkeensä kirjeen ja tapahtumien kulussa on mukana myös ase, jossa on vain molempien miehien sormen jäljet.

Arvoituksellinen on sana, joka kuvaa parhaiten tätä teosta. Lukija saa itse omiin käsiinsä valtuudet päättää mitä uskoo, onko kysessä murha, onnettomuus vai itsemurha. Arvoituksellisuus pitää huolen siittä, että tämä tarina jää häilymään lukijan mielenperukoille kauaksi aikaa. Kuten aiemmin mainitsin, haluan palata tämän pariin vielä uudestaan ja uudestaan. Haluan tietää ymmärsinkö kaiken oikein ja huomaanko sen kuka puhuu totta ja kuka ei. Haluan oppia ymmärtämään kuka Elin oli ja haluan pureutua syvämmälle rivien väliin, mitä ensimmäisellä lukukerralla pääsin.

Lyhykäisyydessää tämä pienoisromaani kertoi tiheästi ja lyhyesti tärkeistä asioista inhimillisesti, ja tulee näin olemaan aina jollakin tavalla ajankohtainen lukukokemus. Syyspurjehdus käsittelee asioita menneisyydessä ja nykyisyydessä Aluksi saa käsityksen, että kyse on perinteisestä kolmiodraamasta ja mustasukkaisuudesta, mutta pian saa huomata sivujen kätkevän sisäänsä paljon muutakin. Henkilöhahmot ovat moniulotteisia ja tarina on todella monikerroksinen sekä kertojaratkaisu on hykerryttävä. Aluksi Olof saa puheenvuoron ja kertoo komisarioille oman näkemyksensä tapahtumista ja toisessa osiossa Harald kertoo oman näkemyksensä kirjeessä, jonka on jättänyt jälkeensä. Vaikka juonen perusteella saattaisi ymmärtää, että kyseessä on dekkari, sitä Syyspurjehdus ei kuitenkaan ole.

Olin aluksi hämilläni kertoja-asettelusta ja en meinannut ensin saada kiinni kuka puhui. Pian kuitenkin pääsin tyyliin kiinni, eikä se enään tuottanut vaikeuksia. Olisin varmasti saanut kirjasta enemmän irti jos ymmärtäisin purjehdussanastoa, mutta en antanut tietämättömyyteni häiritä lukukokemusta. Kieli oli kaunista ja kuvailevaa, varsinkin kuvaukset merimaisemista. 

Miehenikin innostui lukemaan tämän juurikin mainitsemani arvoituksellisuuden takia. Uskon ja tiedän myös tämän pienoisromaanin kolahtavan hänellekkin. Syyspurjehdus on kuin meri, jonka ympärillä tarina tiivisti pyörii. Se on pinnalta tyyni, mutta pinnan alla kuohuu ja kohisee. Suosittelen tätä jälleen kaikille muillekkin, lukekaa, lukekaa, lukekaa. Hehkutan hirveästi, mutta ihan mahtava lukukokemus!

Annan kirjalle arvosanaksi 5/5 pistettä!  

Tietoa kirjasta:
Kustannusyhtiö: Tammi
Ilmestynyt: 2012
Suomentanut: Marja Kyrö
Kansi: Helena Kajander
Sivuja: 120

-Aletheia