maanantai 5. maaliskuuta 2012

Lukulistalla

Kuten olen varmaan jo aikaisemmin maininnutkin, menen yllättävän sekaisin kirjastossa. Minuun iskeen pienimuotoinen ahneus, enkä osaa hillitä itseäni. Ihan vain palauttaessani kirjoja, eksyn aina vähintään hipelöimään uutuuskirjoja. Ainahan sitä sitten tarttuu mukaan yksi jos toinenkin kirja, koska eihän sitä voi jättää lainaamatta. Kyseinen kirja on mitä todennäköisimmin menossa, kun seuraavan kerran vierailen kirjastossa. Mistäs sitä tietää milloin sen saa seuraavan kerran käsiinsä. Jos lähden ihan asioikseni kirjastoon lukulistan kanssa lainailemaan, kori meinaa revetä liitoksistaan ennenkuin pääsen C hyllykölle asti. En malta jättää hyviä kirjoja kirjastoon, vaan haluan saada ne luetuksi mahdollisimman pian. Voisin muuttaa kirjastoon, niin ei tarvitsisi raahata kirjoja edestakaisin. Ottaisikohan ne minua sinne majailemaan, jos olen ihan hiljaa ja kiltisti?

Tästä syystä yöpöytäni ja makuhuoneen hyllykkö, jotka on varattu lainakirjoille, notkuu liitoksistaan. Nyt, kun hiihtoloma alkoi ja minulla alkoi ns. tehtävientekoloma ennen äitiyslomaa, innostuin lainailemaan kirjastosta vinon pinon lomalukemista. Iloksenne ajattelin valaista, mitä löytyy tällä hetkellä minun lukulistaltani.

Adichien Chimamanda Ngozi  - Puolikas keltaista aurinkoa
Alasalmi Päivi - Vainola
Barbery Muriel - Siilin eleganssi
Bargum Johan - Syyspurjehdus
Björk Marja - Posliini
Boyne John - Poika raidallisessa pyjamassa
Brooks Geraldine - Kirjan kansa
Cleave Chris - Little Been tarina
Falcones Ildefonso - Meren katedraali
Jansson Anna -  Hopealantti
Leinonen Anne, Supinen Minna  - Rautasydän
Millan Cesar- Laumanjohtaja ja Koirakuiskaaja
Pulkkinen Riikka - Raja
Reading Mario - Nostradamuksen aikakirjat
Stockett Kathryn- Piiat
Virtanen Marja-Leena - Kirjeitä kiven alle
Waltari Mika - Ihmeellinen Joosef ja Felix Onnellinen

Siinäpä olisi lukemista kerrakseen. Lisäksi kesken on iPhonen Elisa kirja -sovelluksessa Juhani Ahon Rautatie ja tänään postissa saapui tilaamani Fabio Gedan Krokotiilimeri. Suomalaisen 3 pokkaria 10 € -tarjouksesta tarttui mukaan Juha Vuorisen Helmiä Hanurista, Joanne Harrisin Sinisilmä ja mies halusi hullunkurisista käyttöohjeista kertovan opuksen.



iPhonen kirjasovelluksesta tulikin mieleen, että ah mikä ihana keksintö. Vaikka olen vieläkin sitä mieltä, että oikeaa ja aitoa kirjaa ei voita mikään. On oma tunnelmansa pidellä kirjaa käsissään ja tuntea sen tuoksu sekä tunnelma, varsinkin vanhojen kirjojen kohdalla. Silti puhelin on aina mukana ja näin ollen myös sille ladattu kirja, eikä se paina läheskään yhtä paljon laukussa kuin kirja. Kun lukee puhelimesta kirjaa, se herättää paljon vähemmän huomiota julkisilla paikoilla. Viime torstaina KELA:lla jonottaessani omaa vuoroa, aika kului rattoisasti Rautatien parissa, samoin hyppytunnilla koulussa ja Prisman parkkipaikalla, kun odottelin parempaa puoliskoani kaupasta. 


Mutta hyvää  hiihtolomaa kaikille, joiden vuoro on nyt lomailla. Toivottavasti olisi ihanan aurinkoiset kelit.

-Aletheia

(kuvat: http://weheartit.com/)







2 kommenttia:

  1. Haa, jos saa suositella, niin lue ensi tilassa ainakin nämä:

    Puolikas keltaista aurinkoa
    Syyspurjehdus
    Little Been tarina
    Piiat

    ja myös Kirjeitä kiven alle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa suositella ja Puolikas keltaista aurinkoa on kohta ahmittu. ;)

      Poista