perjantai 13. huhtikuuta 2012

Joel Haahtela: Elena

Puistonpenkillä istuu mies joka päivä ja odottaa kärsivällisesti. Hän odottaa naista, jonka on nähnyt kerran, mutta josta on muodostunut hänelle lähes koko elämä. Pienistä tiedonmurusista mies rakentaa kokonaiskuvaa tästä naisesta, Elenasta. Hän tarkkailee, joskus hän kuulee naisen puhuvan, joskus hän nappaa osan tästä naisesta itselleen aivan kuin varkain.

Kesäksi Elena matkustaa pois, mutta mies seuraa häntä. Nainen on miehelle kuin huumetta, josta hän ei voi olla erossa. Syksyn tullen miehelle selviää, miksi tuo nainen on muodostunut hänelle niin tärkeäksi ja hän tapaa Elenan kerran.

Aloin muutama päivä sitten tarpomaan lävitse Falconesin Meren katedraalia ja aikani tarvottua päätin jättää sen kesken. Tuntui kuin se vain pahentaisi päälle karannutta lukujumia. Sen kirjan aika on joskus toiste. Muistin siinä pähkäilessäni että mitä seuraavaksi, tämän kirjan saaneen paljon huomiota blogimaailmassa ja ohuella kirjalla olisi hyvä aloittaa lukujumin purkaminen. 

Olen iloinen, että tartuin tähän, sillä Haahtelan Elena on vähäeleinen, mutta kaunis pienoisromaani. Olen nyt itsekkin virallisesti ihastunut Haahtelaan ja odotan innolla, että pääsen tutustumaan hänen muuhunkin tuotantoonsa. Onneksi hyllyssä odottaa lukemistaan Traumbach.

Elena on ohut pienoisromaani, jossa on lyhyet, mutta ytimekkäät kappaleet. Pienuudestaan huolimatta se sisältää suuria tunteita - rakkaus, ikävä ja kaipuu - sekä syvempiä merkityksiä.. Itse sijoitin tarinan tapahtumat mielessäni Helsinkiin, mutta todellisuudessa kerronan pohjalta on mahdotonta sanoa minne tarina sijoittuu tai edes mihin aikaan. On vain kaupunki, puisto ja kesäinen saari.  On penkki ja kastanjapuu, jonka varjossa odotetaan.

Kirjan kieli on todella kaunista ja Haahtela kuvailee arkisia asioita lähes runollisesti. Lauseet ovat lyhyitä ja ne sisältävät vain kaikkein olennaisimman, mutta hienostuneesti esitettynä. Oikeastaan koko kirjan tarina on yksinkertainen ja pienieleinen, mutta silti Haahtela on saanut ujutettua rivien väliin ilmavasti paljon syvempiä merkityksiä.

Jossakin vaiheessa aloin epäilemään päähenkilönä esiintyvän miehen olevan hullu tai stalkkeri. Tuntui jopa ahdistavalta kuinka tarkasti mies havannoi tätä nuorta naista ja hänen liikkeitää sekä eleitään, ahmi hänen tuoksuaan ja kuunteli hänen ääntään. Hän muodostaa Elenalle mielessään elämän, muotoilee mieleisekseen. Sitten Haahtela kääntää asiat nurin kurin ja päälaelleen. Päähenkilö saikin kaikken ymmärykseni ja sympatiani puolelleen. Olisin ollut valmis istumaan miehen vieressä puistonpenkillä odottamassa Elenaa, vaikka iäisyteen asti.

Elena on kaunis ja arvoituksellinen kirja. Täysin eri tyylistä kirjallisuutta, jota olen tottunut lukemaan. Lukiessa minulla pyöri mielessäni, että tämä kirjahan on aivan kuin taidetta. Alun vierastelun ja kulttuurishokin jälkeen olin kuin liimaantunut kirjan eteen. Suosittelen kyllä lämpimästi muillekkin tutustumaan tähän teokseen. 126 sivun lukeminen ei vie paljon ajasta, mutta antaa hienon lukukokemuksen ja -elämyksen. 

Annan kirjalle arvosanaksi 4 / 5!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Otava
Ilmestynyt: 2003
Sivuja: 126
Kansi: Päivi Puustinen

-Aletheia

9 kommenttia:

  1. Ihanaa että ihastuit ja että Elena auttoi lukujumin purkamisessa!

    Minäkin olisin voinut istua miehen vierelle, pitää vaikka kädestä kiinni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin taidokkaaseen teokseen ja kauniiseen tarinaan on vaikea olla ihastumatta! :)

      Poista
  2. Minulle kävi aivan samoin kirjan miehen suhteen. Ensin karsastin, mutta lopulta hän tuntuikin todella valloittavalta! Elena on kyllä ihana kirja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elena on kyllä kerrassaan kaunis ja ihana kirja! :)

      Poista
  3. Minä en (edelleenkään) ole lukenut Haahtelalta mitään. Pari viikkoa sitten löysin kirppikseltä Katoamispisteen eurolla, joten sen luen sitten joskus.

    Minä muuten pidin Meren katedraalin alusta valtavasti; jännittävä, ahdistava ja mielenkiintoinen. Mutta sitten loppukirja tuntui jotenkin harvinaisen työläältä...

    Ja lukujimista puheenollen, mulla on sellanen kans nyt :/ Inhottavaa, kun haluaisi lukea ja luettavaa on, mutta ei vain suju!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lukujumi on kyllä viheliäinen vaiva, kovasti haluttaisi lukea, mutta kirjaan kun tarttuu niin heti tökkii ja alkaa turhauttamaan. Olo on kuin yrittäisi lukea tenttiin, ajatus alkaa harhailemaan ja lopulta tympii.. Onneksi Haahtela auttoi minut tällä kertaa yli tästä ongelmasta. :)

      Poista
  4. Minuakin ahdisti jossain välissä kirjaa, mutta Haahtela on Haahtela ja hänen kertomanaan tarina on onneksi yllätyksellinen ja niin kaunis. Minulle Elena on ehkä se rakkain Haahtelan teos, vaikka olen kyllä ihastunut niihin kaikkiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse odotan innolla, että pääsen tutustumaan muuhunkin Haahtelan tuotantoon. Ennen Traumbachiin tarttumista pitää vain lukea pari kirjaa, jotka pitää palauttaa kirjastoon ensi viikolla. Sitten haenkin lisää Haahtelaa. ;D

      Poista
  5. Minäkin luin juuri ensimmäisen Haahtelani, Lumipäiväkirjan. Kesti hetken ennen kuin pääsin tekstiin sisään, mutta loppujen lopuksi olin vakuuttunut ja vaikuttunut. Haahtelalla on ihmeellinen taito saada yksinkertaiselta tuntuviin lauseisiin sisältymään paljon, jopa kaikki. Aion ehdottomasti lukea lisää hänen kirjojaan :)

    VastaaPoista