lauantai 30. maaliskuuta 2013

Daniyal Mueenuddin: Hunajaa ja tomua

Hunajaa ja tomua on Mueenuddinin esikoisteos. Kirja koostuu kahdeksasta novellista, joissa yhteisenä tekijänä on rikas ja vaikutusvaltainen K. K. Harouni. K. K. ei kuitenkaan ole päähenkilönä yhdessäkään novelissa, vaan novellien henkilöiden elämät kietoutuvat enemmän ja vähemmän tähän mieheen. Jokainen novelli sijoittuu Pakistaniin, joko agraariyhteiskuntaan tai moderniin yhteiskuntaan. 

En yleensä lue novelleita, siksipä ajattelin nyt hieman murtaa muureja ja tarttua Mueenuddinin kehuttuun kirjaan. Taisin napata kirjan kirjastosta Novelli Palaa -teema pöydästä. Koska nyt on käynnissä Novelli Palaa -hanke, pitäähän minun kirjabloggarina olla edes sen verran ajan hermolla, että luen edes muutaman novellin teemavuoden aikana. No tässä niitä tuli luettua yhteensä kahdeksan kappaletta. Toisaalta novellit eivät tuntuneet yhtään novelleilta, sillä jokaisella tarinalla oli niin selvä yhteinen tekijä. Melkeinpä tätä olisi voinut lukea romaaninakin.

Pidin kirjasta hurjan paljon. Olen aina ajatellut ettei novelleja ole mukava lukea, koska niissä ei syvennytä mihinkään, vaan ovat lyhyitä tarinoita irrallaan roikkumassa. Mistä lienet tuollaisen käsityksen napannut mukaani, mutta minussa se on istunut tiukassa viime vuosina. Nyt huomasin Mueenuddinin novelleja lukiessani, että novellit olivat juuri sopivan mittaisia ja mukavan verkaisesti kerrottuja. Silti ympäristöä kuvattiin tarkasti ja henkilötkin tulivat lähelle lukijaa. Novellien parissa viihtyi ja huomasin iloisesti pitäväni siittä että ehdin aamulla lukea yhden novellin ja illalla toisen, eikä mikään tavallaan jäänyt kesken. 

Novelleissa oli paljon vastakkain asetteluja, mutta erityisesti köyhien ja rikkaiden välillä. Suurin osa tarinoista oli kerrottu jonkun rikkaan sukutilalla ja yleensä maalla. Kertoja johdattaa lukijan tarkkailemaan rikkaiden ja köyhien välistä kuilua, valtion virkamiesten korruptiota sekä muita valtion epäkohtia. Ja kyllä jokainen novelli laittoikin ajattelemaan kuinka erilaista elämä on tuossa maailman kolkassa ja kuinka maailmassa on paljon ns.  epätasaisuutta. Helposta elämästä voi puhua vain rikkaiden kohdalla. Valtaosa väestöstä on köyhiä tai kohtalaisesti toimeentulevia ja elämä on rankkaa heille - jatkuvaa raa'antaa. Oikeuksia jaellaan vain harvoille ja nekin oikeudet voi menettää silmän räpäyksessä. 

Pakistanin kulttuuri sekä arkinen elämä olivat vahvasti esillä novelleissa. Luontoa ja miljöötä kuvataan hienosti ja pääsin hienolle kirjalliselle matkalle. Tarinat olivat tavallaan arkisia, niissä käsiteltiin rakkautta, rahaa, työtä sekä ylepyden että kunnian asioita. Tarinat olivat tavallista elämää taitavasti kerrottuna (toki en tiedä millaista on tavallinen elämä Pakistanissa, sillä en ole koskaan siellä käynnyt, mutta näin voisin olettaa), kertomukset kiehtovat miljööllään ja yksinkertaisuudellaan. Ainut mitä jäin kaipaamaan, oli jonkinlainen sanasto. Kirjassa oli aika paljon vieraita sanoja, joita ei oltu selitetty lukijalle millään tavalla. Tosin ei se vaikuttanut siihen, etteikö punainen lanka olisi tullut esille, mutta uteliaana lukijana minua jäi vaivaamaan.

Suosittelen kirjaa lämpimästi muillekkin!

Annan kirjalle arvosanaksi 4 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Avain
Ilmestynyt: 2012
Alkuteos: In Other Rooms, Other Wonders (2009)
Sivuja: 299
Suomentanut: Titia Schuurman

-Aletheia

6 kommenttia:

  1. Ihanaa nähdä tämä kirja esillä! PIdin tästä kirjasta todella paljon!

    VastaaPoista
  2. Minäkin pidin tästä kovasti, vaikka en myöskään novellien suurin ystävä ole!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli hieman erilainen novellikirja tai itse ainakin olen tottunut hieman erilaiseen ratkaisuihin novelleissa. Vaikka vähän, hyvin vähän, olen novelleita lukenut. :)

      Poista
  3. Minunkin pitäisi lukea enemmän novelleja. En tiedä, miksi niihin ei tule tartuttua vaikka usein sitten pidänkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun joku ennakkoluulo tarttuu, niin se on itsepintainen putoamaan pois. Kuitenkin kun ylittää itsensä niin monesti yllättyy positiivisesti. :)

      Poista