J.S. Meresmaa: Mifongin aika


Kohtalo on heittänyt entisen kuningatar Ardisin lapset eri puolelle maata. Fewrynn elää hiljaiseloa äitinsä kanssa pienessä Länsimantereen kylässä, jossa kukaan ei tiedä Ardisin menneisyydestä mitään. Fewrynnin kaksoisveli Ciaran elää faroni Elingmarin hoivissa Merontesissa.

Yllättäen tuulen mifonki Haldor Sininen herää pitkästä unestaan. Haldor Sininen kylvää kauhua ympäri maata aiheuttamalla tuhojaan. Ardis ja Fewrynn joutuvat hakemaan turvaa Itämantereen viidakosta pantterikansan luota. Haldor Sininen on saatava rauhoittumaan ja Ardisin lapset ovat keskeisessä osassa siinä näytelmässä. Niinpä Ardis matkaa isänsä maahan Merontesiin hakemaan kauan ikävöimäänsä lastaan Ciarania. Merontesissa hän tapaa miehen, jota on luullut kuolleeksi. Entisen elämän haamut ja muistot tulvivat Ardisin mieleen ja laittavat hänet vaikeiden valintojen eteen.

Mifongin aika on Mifonki-sarjan toinen osa. Ensimmäiseen osaan Mifongin perintöön rakastuin valtavasti, siksi halusinkin lukea toisen osan heti tuoreeltaan. Tarina imaisi minut samanlaisella vetovoimalla mukaansa kuin ensimmäinenkin osa. Luin jokaisessa käden käänteessä edes yhden tai kaksi lausetta, olin aivan koukussa. Sivut hupenivat huomaamatta, kun seikkalin ihastuttavien hahmojen kanssa. Sain vastauksia kysymyksiin, jotka jäivät mielenperukoille kummittelemaan  ensimmäisen kirjan jälkeen, mutta mielessäni heräsi myös uusia kysymyksiä, joihin jään innoissani odottamaan vastauksia. Eli täällä ainakin odotellaan kolmatta osaa jo suurella mielenkiinnolla.

Olin hieman pettynyt ettei Ardisin ja Danten suhde päässyt kehittymään siihen suuntaan mihin olin alunperin toivonut, mutta Meresmaa onnistui yllättämään minut totaalisesti. Myös monet muut huimat juonenkäänteet olivat minulle totaalisia yllätyksiä, enkä olisi osannut arvata etukäteen juuri mitään. Tässä kirjassa toistui myös ensimmäisestä kirjasta tutuksi tullut joutuisa kerronta ja juoni eteni nopeatempoisesti. Mainitsen kuitenkin eräästä kirjaihmisen kanssa käydystä keskustelusta huomioita, jotka jäivät mieleeni, sillä nehän liittyvät aiheeseen erittäin läheisesti. Mifonki-sarja on enemmän nuorten makuun suuntautuvaa fantasiaa, kovin moni "aikuinen" ei välttämättä hurmaannu näistä kirjoista samallatavalla kuin esimerkiksi minä. En mene yleistämään kuitenkaan, mutta nämä kirjat löytyvät ainakin minun käyttämistäni kirjastoista nuorten osastolta, joten se kertoneekin jo paljon. Itse en taas tykkää yhtään (ehkä vähän joistakin) siittä "aikuisemmasta" fantasiasta. Mutta meitä on moneksi!

Viihdyin erittäin hyvin kirjan parissa ja olen fani edelleen. Erittäin hienoa kotimaista fantasiaa ja Mifonki-sarja keikkuu vieläkin minun henkilökohtaisen parhaat fantasiakirjat top 5:ssa, enkä kahden kirjan jälkeen usko, että se on sieltä minnekkään lähdössä.

Annan kirjalle arvosanaksi 4,5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Karisto
Ilmestynyt: 2013
Sivuja: 494

Kommentit

  1. Tosi kaunis kansikuva. Kiitos plokkauksestasi, nyt olen tietoinen tästäkin sarjasta.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti