lauantai 10. elokuuta 2013

Stephen King: Carrie

Stephen King ei ole minulle mikään uusi tuttavuus. Olen lukenut kyseisen herran teoksia useampiakin nuorempana. Jossain vaiheessa, ja muistaakseni Tappaja-auto Christinen jälkeen, en pystynyt enään lukemaan hänen kirjojaan. Joku hänen teoksissaan tuntui tökkivän ja tuo tappaja-auto tarina meni niin yli ymmärryksen ja sietokyvyn etten tiennyt itkeäkö vai nauraakko.

Uteliaisuus sitten kuitenkin voitti: jospa nyt tykkäisinkin Kingistä. Hänhän on sentään laajasti pidetty kirjailija ja hänen teoksiaan on monesti suositeltu minulle. Ja tykkäsin minä kuitenkin joistakin hänen kirjoistaan. Päätin ottaa kokeiluun Kingin ensimmäisenä julkaistun teoksen Carrien, joka vaikutti sopivan ohuelta ja harmittomalta teokselta uudesti tutustumiseen.

En pettynyt, toki odotukset olivat melkoisesti pakkasen puolella, joten silloin on helppo yllättyä. Niinhän sitä sanotaan että pessimisti ei koskaan pety tai on aina oikeassa. Luin Carrien melkein yhdeltä istumalta. Päähenkilö on 16-vuotias tyttö Carrie, joka on koulussa joutunut silmätikuksi ja kiusatuksia. Hänen äitinsä on tiukan uskonnollinen nainen, siis sekopäisesti uskovainen, joka pakottaa Carrien osallistumaan uskonnollisiin menoihin ja elämään hänen määräämällään tavalla. Jos Carrie on ollut äidin mielestä tuhma, hän lukitsee tytön useksi tunneiksi komeroon rukoilemaan Jumalalta anteeksiantoa. Kotona on siis vaikea olla, mutta koulussa ei ole yhtään sen parempi. Kaikki tämä saa Carrien suvussa kulkevat uinuvat telekineettiset voimat herämään. 

Tapahtumat alkavat vyöryä lumipallon lailla eteenpäin. Kun kiusattu ja halveksittu tyttö, jolla on yliluonollisia kykyjä päättää kostaa ei lopputulos ole kaunista.

Lukija seuraa Carrien tarinaa Carrien näkökulmasta, todistajalausuntojen, verilöylystä selvinneiden henkilöiden elämänkertojen lainauksien ja paranormaalien tutkimusaineistojen kautta. Kerrontatyyli oli minulle siis ihan uusi ja aluksi ajattelin sen olevan työläs, mutta olin väärässä. Henkilöhahmot olivat onnistuneita, vaikka olivatkin jollain tapaa kärjistettyjä omassa luokassaan, varsinkin Carrien äiti.

Kirjasta voi saada paljon irti, ennenkaikkea se sai minut miettimään kouluampumisia. Carrien oli todella paha olla, kun kotona kiusasi äiti ja koulussa koulukaverit. Pohjimmiltaan Carrie oli kiltti ja hyväntahtoinen tyttö, mutta pohja se oli hänenkin pussissaan. Carriessa pystyi havaitsemaan selvästi puhuttelevia aiheita rivien välistä, vaikka itse kertomus olikin lyhyt kauheuksien värittämätä tarina.

Ehkä olin liian nuori, kun viimeksi luin Kingiä enkä oikein saanut mitään irti hänen teoksistaan. Carrien rohkaisemana aikomuksena on ottaa uusinta kierros Kingin teosten parissa. Ehkäpä kirjat avautuvat minulle paremmin. Tappaja-auto Christineä en kuitenkaan aijo lukea, en vaikka mikä tulisi, se on jo liian pöpi kirja minun makuuni.

Yhtä asiaa jäin miettimään. Kirja loppui Annieen, jolla oli myös telekineettisiä kykyjä. Minulla tuli heti mieleen Stephen Kingin käsikirjoittama kauhuelokuva Punaruusu, jonka olen katsonut ainakin 3 kertaa. Siinä yhtenä päähenkilöistä on Annie niminen tyttö, jolla on telekineettisiä voimia ja jossen ihan väärin muista, niin elokuvassa hänkin sai aikaan kivisateen naapuri talon tai kotitalonsa päälle. Olisiko kyseessä ollut sama Annie tai tai olisiko King käyttänyt elokuva Annien esikuvana Carrieta?

Annan kirjalle arvosanaksi 3,5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Tammi (2010)
Ilmestynyt ensimmäisen kerran suomeksi: 1987
Alkuteos: Carrie (1974)
Sivuja: n. 200
Suomentanut: Tuula Saarikoski

Mistä minulle ja miksi: Kirjastosta, mielenkiinto Kingiä kohtaan heräillyt pikku hiljaa horroksesta.

12 kommenttia:

  1. En ole lukenut yhtään Kingiä, enkä ylipäätään kauhua (enkä katso kauhuelokuviakin Hohdon olen kyllä nähnyt), joskus pitäisi kokeilla. Postaus oli minusta hyvä, ja kirjassa tuntuu olevan monta hyvää pointtia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et taida olla suuremmin kauhun ystävä. :) Kirjassa on kyllä syvempiä merkityksiä, jotka on löydettävissä mielestäni helposti. :)

      Poista
  2. Kiva, että rohkaistuit uudestaan Kingin pariin! Christine ei ole minunkaan King-suosikkejani... :D

    Annie voi viitata myös Annie Wilkesiin Piina -romaanista (jota voin suositella!). Mutta tällä Anniella ei tosin tainnut olla telekineettisiä kykyjä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kuullut nyt useammalta ihmiseltä ja Christine ei kuulu Kingin parhaimistoon. Täytynee siis tarttua rohkeasti muihin Kingeihin ja ottaa uusinta kierosta ja hyväksi todettujen kirjojen pariin. Piinaa onkin suositeltu paljon, joten siihen täytynee tarttua piakoin. :)

      Poista
  3. Luin Carrien viime kesänä uudelleen ja pidin huomattavasti enemmän kuin ensimmäisellä lukukerralla, joka kai oli yläasteikäisenä. Hohto on ehkä lukemistani Kingin kirjoista vieläkin suosikkini (pitäisi lukea se joskus myös uudestaan), mutta Carriekin olisi positiivinen yllätys. Ehkä kirjan sitten näkee aikuisena eri tavalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikuisena se elämänkatsomus on hieman erilainen kuin teini-ikäisenä, joten kai sitä suhtautuu kirjoihinkin eri tavalla. Itse olen huomannut että saman että jotkut teininä luetut ovatkin hyviä aikuisemmalla iällä vaikka nuorena ne eivät iskeneet yhtään ja päinvastoin myös. :)

      Poista
  4. Hui, kuulostaa pelottavalta! Olen itse lukenut vain yhden Kingin, Uinu uinu lemmikkini -teoksen, josta "tavallaan" kyllä pidin paljon, mutta totesin ettei sopinut minun heikoille hermoilleni. Taisin olla aivan sydänkohrauksen partaalla sitä lukiessani, joten tulin siihen tulokseen, että mielenrauhani säilyttämiseksi minun on parasta pysyä erossa Kingistä ynnä muista kunnon kauhukirjailijoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekkin yleensä luin Kingiä (ja muita kauhukirjoja) vain valoisaan aikaan päivästä sillä muuten pelotti liikaa. :)

      Poista
  5. Oo, minä innostun aina kuin pieni porsas kun näen, että joku on lukent Kingiä! (Aivan niin kuin olisin ainoa ihminen maailmassa, joka niin tekee.=D)Minä olen lukenut Carrien yli viisitoista vuotta sitten, joten sinällään en muista kirjallisista ansioista mitään, vahvan tarinan toki muistaa, ja leffankin olen nähnyt pari kertaa. Osan Kingeistä luin teini-ikäisenä, ja sitten minulla olikin vuosien tauko, etten lukenut ainuttakaan. Jossain vaiheessa aion lukea uudestaan nuo teini-iässä luetut kirjat. Christine, tappaja-autoa en ole lukenut, nähnyt vain elokuvan; muistaakseni sitä aloittelin teininä, mutta se jäi kesken.

    Toivottavasti löydät uudestaan Kingin kiehtovaan maailmaan! =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivon itsekkin saavani tällä uusinta tutustumisella kivoja lukukokemuksia. Nyt onneksi voi suositusten avulla viisaampana valikoida niitä kehuttuja kirjoja. ;)

      Poista
  6. Tutkin vähän asiaa Wikipediasta, ja siellä ei ainakaan mainittu että henkilöt olisivat samoja. Rose Redin Annie Wheaton ja Carrie White ovat kuitenkin nimiään myöten aika samantapaisia hahmoja. Se on varmaan taas yksi niistä monista linkittymistä Kingin teosten välillä, joita on hauska bongailla. Tämän mukaan niitä onkin aika paljon, heh: http://tessiedesigncompany.blogspot.fi/2012/06/stephen-king-universe-flow-chart.html

    Hohto, Piina, Painajainen, Pimeyden sydän, Vihreä maili ja novellikokoelmat Ennen aamunkoittoa ja Auringonlaskun jälkeen kannattaa ainakin lukea. Uneton yö jakaa vähän mielipiteitä, mutta itse tykkäsin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vihreän mailin olen joskus lukenut se on hyvä, muut taitaa olla vielä lukematta. Kiitos vinkeistä. :)

      Samankaltaisuuksia on siksi se kiinnitti minunkin huomioni. :)

      Poista