keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Pirjo Tuominen: Kotiopettaja

Kotiopettaja vie lukijansa 1800-luvun ruukkikylään, jossa toimii ajan rahasampo, vaarallinen ja kiehtova ruutitehdas. Eletään nousevan teollisuuden kaupparuhtinaiden aikaa. 

Maisteri Pontus Palen on jättänyt yliopiston taakseen ja päätynyt kotiopettajaksi rikkaan kauppaneuvos Deckerin perheeseen. Tarkkasilmäisenä syrjästäkatsojana köyhä nuori mies seuraa perheen elämää. Kartanon puisto, lehtimajat ja vilpolat tarjoavat ihastuttavat puitteet herrasväen kesänvietolle, mutta pinnan alla vellovat kiihkeät ristiriidat. Deckerin vanhin poika Oskar on menehtynyt ja kauppaneuvoksen on päätettävä jatkaako hänen työtää huikentelevainen poikapuoli Jarl vai hänen vakavamielinen poikansa Otto.  Naiset pyörittävät kokematonta kotiopettajaa, niin uhkea Dora-rouva, suloinen Anna-tytär kuin arvoituksellinen Line Björk. Kuuman kesän mittaan Pontus vapautuu omista traumoistaan ja hänen tulevaisuutensa näyttää kirkastuvan. 


Iski yllättävä historiannälkä ja sopivasti kirjastopinosta löytyi tämä teos, jonka olin jo kokonaan unohtanut. En ole ennen lukenut Tuomiselta muutakuin Aikuisen naisen ja se ei ollut tätä historiallista tuotantoa, vaan vähän kepeämpää kerrontaa. Kotiopettaja olisi siis ensimmäinen historiallinen Tuomiseni.

Auttamatta vertailin lukiessa koko ajan Tuomista Utrioon, sillä Utrion tuotantoon olen tutustunut laajemminkin ja Utrio kuuluu lempikirjailijoitteni joukkoon. Yhtä tapahtuma rikasta ja romanttista ei ollut Tuomisen kerronta, mutta historiantuntemus kyllä paistoi kirjasta. Tuominen onnistui herättämään henkiin maamme taloushistorian mielenkiintoisella tavalla, heittmään sekaan vähän naisten juonitteluja ja hyppysellisen romantiikkaa. Voin myös sanoa oppineeni ruudin valmistuksesta 1800-luvulla, yhtä ja toista.

Kansi liepeessä joku oli kuvaillut Tuomisen kirjoja kirjallisuuden ruisleiväksi. Kuulostaa aika kalsealta kuvaukselta, mutta aikani mietittyä asiaa olen täysin samaa mieltä. Ajatellaan että Utrion historiallisetromaanit ovat kerrosvoileipiä ja Tuomisen taas ruisleipiä. Urtion jälkeen on yleensä ähky ja ajattelee ettei taas vähään aikaan, kiintiö on taas täytetty. Utrion kirjat ovat makujen sinfonia, jossa on paljon eri vivahteita ja hyvinkin täyttäviä. Tuomisen kirjat ovat kuin voilla sivelty ruisleipä, hyvää ja nautittavaa, mutta ei liiaksi asti että heti iskisi ähky. Suuntaan siis seuraavalla kirjastoreissulla taas T:n kohdalle katselemaan jos löytyisi taas lisää nautittavaa. Liikaa ei pysty Tuomistakaan lukemaan, sillä kuka nyt pelkällä ruisleivällä eläisi. Joskus sitä paitsi kaipaa vähän tuhdimpaa syötävää kuin luettavaakin. Ei Tuomisen Kotiopettaja kuitenkaan ollut mikään kepeä rakkaustarina. Enemmän liikuttiin vakavanpuoleisessa ja arkisen realistisesssa maastossa.

Pidin kyllä kirjasta ja suosittelen muitakin lukemaan. Vähän mietyttää kuitenkin, sillä Tuominen on ollut erittäin tuottelias kirjailija, että alkaako jossain vaiheessa huomaamaan, että kirjailija toistaa itseään?

Annan kirjalle arvosanaksi 4 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Tammi
Ilmestynyt: 2008
Sivuja: 364

Mistä minulle ja miksi: Kirjastossa törmäsin sattumalta.

3 kommenttia:

  1. En ole lukenut Utriota enkä Tuomistakaan, mutta ruisleipä on minusta kyllä hyvää. Ei sillä, vaihtelu virkistää ja joskus tekee mieli vaaleatakin leipää. :)
    Ehkä tämä ei kuitenkaan ihan mun kirja taida olla, vaikka teema sinänsä on ihan kiinnostava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ruisleipä on namia, mutta ei sitä paljon jaksa pupertaa. ;)

      Poista
  2. Kokeilepa Tuomisen romaania Linnat. Siinä on vankkaa, elävää faktaa viihdyttävässä muodossa.

    VastaaPoista