torstai 9. tammikuuta 2014

Joyce Carol Oates: Putous

Ariah tunnetaan Niagaran putousten leskimorsiammena, naisena jonka mies heittäytyy putouksiin häämatkalla. Kun Ariah odottaa miehensä ruumiin löytymistä putouksilla valvoen, Dirk Burnaby päättää että tuon naisen hän haluaa viedä vihille. Dirk palauttaa Ariahin uskon rakkauteen ja seuraa pitkä avioliitto ja kolme lasta. Liittoa kuitenkin varjostaa Ariahin jatkuva pelko siittä, että Dirkin jättää hänet.

Dirk Burnaby on kotikaupungissaan menestyvä juristi. Hänen maineensa alkaa kuitenkin horjua, kun hän tapaa mustapukuisen naisen ja ottaa tämän jutun hoitaakseen. Kaupungin salaisuukisen vyyhti alkaa purkautua ja vie Dirkin mennessään. Ariahin pahin pelko on käynyt toteen.

Putous on kertomus yhdestä perheestä kahden sukupolven aikana. Yhtä keskeistä kertojaa ei ole vaan tarinaa kerrotaan monesta näkökulmasta. Ääneen pääsevät niin Ariah, Dirk, kuin heidän lapsensa Chandler, Royall ja Juliet. Mielestäni kirja on kuitenkin ennenkaikkea Ariahin selviytymistarina. Elämä ei ole jakanut Ariahille hyviä kortteja, mutta perheen ja lasten voimalla nainen jaksaa pyristellä eteenpäin. Kaikki elämän vaikeudet ovat koulineet naisesta kylmän, etäisen ja jopa neuroottisen. Pystyin ymmärtämään Ariahia, mutta en pystynyt samaistumaan häneen tai pitämään hänestä.

Perhe ja rakkaus teeman lisäksi kantavana teema oli myös  ympäristö kysymykset. Love Canalin tapaus, jota lakimies Dirk oli hoitamassa nosti mieleeni elokuvan Erin Brockovich. En viitsi paljon kertoa mitä Love Canalin tapaus piti sisällään, jotta teille jotka ette ole lukeneet kirjaa jää jotain yllättyksiä.

Ei pidä kuitenkaan unohtaa mainita Niagaran putouksia, jotka ovat tässä romaani järkäleessä keskeisessä osassa ja näkyvillä lähes kokoajan. Putouksen äärellä syntyy ja katoaa ihmissuhteita, ne hypnotisoivat ja luovat maisemaa ja niiden jyly soi taustalla läpi kirjan.
Ehkä minun makuuni kirja oli hieman liian paksu. Vaikka sinänsä teksti oli helppolukuista, mutta kirjan lukeminen oli hidasta. sivut olivat täynä tiivistä tekstiä, kappaleet olivat pitkiä ja sivuja kirjassa oli yli 500. Lukukokemuksena Putous oli väkevä, mutta ei väkevyydessään se ei yltänyt kuitenkaan parhaimpien lukemieni kirjojen listalle. Hyllyssäni on kuitenkin tältä kirjailijalta odottamassa Blondi, Haudankaivajan tytär ja Sisareni, rakkaani. Eli kirjailijan parissa aikomuksena on tulevaisuudessa jatkaa. Väkeviä lukukokemuksia odotan noiltakin kirjoilta.

Olen aikaisemmin lukenut Oatesilta Kosto:Rakkaustarina, joka sai minut hurmaantumaan Oatesin vahvasta kerronnasta. Putous ei yltänyt lukukokemuksena aivan Koston tasolle, mutta erittäin vahva ja tunteita herättävä kertomus oli tämäkin.

Annan kirjalle arvosanaksi 3,5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Otava
Ilmestynyt: 2006
Alkuteos: The Fall (2004)
Sivuja: 565
Suomentanut: Kaijamari Sivill

Mistä minulle ja miksi: Kirjastosta, sillä Oatesin Kosto vakuutti minut.



6 kommenttia:

  1. Jännä juttu, että kirjalla on sama nimi kuin Sofi Oksasen Putouksella.
    Oatesin kirjassa nimi viittaa oikeaan putoukseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkoititko kenties Sofi Oksasen Puhdistusta? Vai onko minulta mennyt jotain ohi Oksasen tuotannosta? :o

      Poista
  2. Olen lukenut vain kaksi Oatesin kirjaa (en tätä), mutta kiinnostus on minullakin herännyt. Eniten tällä hetkellä kiinnostaa tuo Haudankaivajan tytär. Tässä Putouksessakin näyttää olevan kiinnostava teema: pitää sekin laittaa lukulistalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun pitäisi piakoin tarttua noihin muihin, jotka löytyvät omasta hyllystäni, mutta niiden massiivinen koko ei houkuttele lukemaan. :D Haudankaivajan tytär vaikuttaa kyllä mielenkiintoiselta teokselta! :)

      Poista
  3. Minä olen lukenut Oatesilta myös Kosto: rakkaustarinan, josta pidin, mutta Sisareni, rakkaani oli vielä parempi, aivan loistava! Tämänkin haluan lukea, mutta hyvä tietää, ettei välttämättä ole yhtä järisyttävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi Sisareni löytyy omasta hyllystä. Tarkoituksena on tämän kevään aikana tarttua siihen tai Haudankaivajan tyttäreen. Minulla vain on aina muka muuta parempaa/tärkeämpää luettevaa, että vähän tulee tartuttua oman hyllyn antimiin. Paha tapa! :D

      Poista