Irene Blum on kasvanut museossa ja uhrannut koko elämänsä lapsena saadusta kimmokkeesta khmerien kulttuurille. Hän on nostanut kovalla työllä Seattlelaisen museonsa itämaisen tutkimuksen kartalle. Hän siis odottaa pääsevänsä seuraavaksi johtajaksi, kun museon vanha kuraattori jää virasta pois. Kaikkien yllätykseksi Irene ei kuitenkaan tule valituksi ja tuohtunut nainen ottaa lopputilin työstään. Hän kostaisi vielä ja näyttäisi mitä museo menetti hänessä. Tilaisuus näyttää museolle ja naisen oman uran pönkittämiselle näyttää tulleen, kun hän saa käsiinsä isänsä vanhan kartan, joka kertoo khmerien kulttuurin historiankirjojen paikan. Matkakumppaniksi Irene saa nuoren ranskalaisnaisen, joka on tullut tunnetuksi temppelinryöstäjänä, sekä kaksi miestä. Irenen harmiksi näillä kaikilla näyttäisivät olevat omat syynsä mysteerin ratkaisemiselle.
Olin aivan täpinöissäni kun löysin tämän kirjan nököttämästä kirjaston uutushyllyssä. Vau, tempppelinryöstöä 1920-luvulla siirtomaa miljöössä. Päässäni alkoi samantien soidan nuoruuteni suosikkisarjan Aarteenmetsästäjien tunnari, jossa professori Sydney Fox joutui mitä huikeimpiin seikkailuihin etsiessään muinaisia aarteita pölyisistä temppeleistä. Odotukseni olivat siis korkealla sillä odotin pääseväni lukemaan huikean jännittävää temppelinryöstö romaania lempi telvisiosarjan jalanjäljissä (eikä kyllä pidä jättää pois laskuista Tomb Raidereita ja Indiana Joneseita).
Mutta mitäpä sainkaan. Temppelinryöstömatkalle päästiin vasta puolenvälin jälkeen. Alkoi jo turhauttamaan kun koko kirjan alkupuolisko pyöriteltiin vain kolonialismia, eikä kuljeksittukkaan pölyisissä temppeleissä etsimässä salaovia. Sitten kun päästiin vihdoin ja viimein asiaan, niin lopputulos jäi kuitenkin melko laimeaksi. Ei kyllä päästy millään muotoa siihen temppelinryöstö meininkiin johon minä olen tottunut. No joo, olihan kirjan alussa toki muutakin kuin kolonialismia. Ihan vähän oli vauhtia ja vaarallisia tilanteita, seikkailua ja jännitystä. Koko ajan tapahtuu jotain, joka kuljettaa tarinaa eteenpäin. Paikoilleen ei jääty jauhamaan. Lopulta selviää, että Irene on joutunut osaksi suurempaa suunnitelmaa, joka on saanut alkunsa jo ennen hänen syntymäänsä. Mikä parasta mukaan on heitetty myös hyppysellinen romantiikkaa, mikä tekee kirjasta aina himpun verran paremman.
Mutta mitäpä sainkaan. Temppelinryöstömatkalle päästiin vasta puolenvälin jälkeen. Alkoi jo turhauttamaan kun koko kirjan alkupuolisko pyöriteltiin vain kolonialismia, eikä kuljeksittukkaan pölyisissä temppeleissä etsimässä salaovia. Sitten kun päästiin vihdoin ja viimein asiaan, niin lopputulos jäi kuitenkin melko laimeaksi. Ei kyllä päästy millään muotoa siihen temppelinryöstö meininkiin johon minä olen tottunut. No joo, olihan kirjan alussa toki muutakin kuin kolonialismia. Ihan vähän oli vauhtia ja vaarallisia tilanteita, seikkailua ja jännitystä. Koko ajan tapahtuu jotain, joka kuljettaa tarinaa eteenpäin. Paikoilleen ei jääty jauhamaan. Lopulta selviää, että Irene on joutunut osaksi suurempaa suunnitelmaa, joka on saanut alkunsa jo ennen hänen syntymäänsä. Mikä parasta mukaan on heitetty myös hyppysellinen romantiikkaa, mikä tekee kirjasta aina himpun verran paremman.
No viihteellisenä seikkailukirjana tämä oli ihan oivaa luettavaa ja tylsyys ei kyllä päässyt iskemään. Kuitenkin seikkailujen lisäksi pureudutaan kriittisesti siirtomaavaltaan ja Irenekin kokee henkistä kasvamista tarinan edetessä. Ei olisi ehkä pitänyt pelata niin paljon Tomb Raidereita, niin odotukset olisivat voineet olla realistisemmalla tasolla ja lukukokemuskin erilainen. Mutta näillä mennään.
Annan kirjalle 3 / 5 pistettä!
Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Bazar
Ilmestynyt suomeksi: 2013
Alkuteos: The Map Of Lost Memories (2012)
Sivuj: 391
Suomentanut: Hilkka Pekkanen
Mistä minulle ja miksi: Kirjastosta, koska kirja vaikutti mielenkiintoiselta.
Jep, aika samoilla linjoilla minäkin. Ei huono seikkailukirja ja nainen päähenkilönä ehdotonta plussaa. Vähän kuitenkin hidastempoinen ja joukossa liikaa sivujuonia. Vähän sellaista suoraviivaisempaa rymistelyä olisin ehkä kaivannut minäkin ;-)
VastaaPoistaJep, itse olen niin Tombbien ja Indianojen fani että tämä tuntui aika pliisulta. :D
PoistaHuhuu, seikkailenko minä tässä kirjassa?! =D Minä kiinnostuin tästä kirjasta aavistuksen, kun törmäsin Bazarin sivuilla siihen, ja muistaakseni kysyin jopa arvostelukappaletta, jota ei kuulunut eikä näkynyt (ei ollut eka kerta Bazarin kohdalla, ihmetyttää) ja annoin sitten olla. Ehkä se ei ollut kovin suuri menetys. Mutta vilkaisen varmaan kirjaa, jos kirjastosta sen satun bongaamaan. Tomb Raider on muuten paras peli ikinä, ja käytännössä ainoa pleikka/tietokonepeli, jota osaan pelata! (Jos ei lasketa ikivanhaa Supermario Brossia, siinä minä olen haka! Tai Tetristä!) =D
VastaaPoistaEi sinä Irene olet kyllä paljon värikkäämpi persoona (näin blogiasi seuranneena päättelen) kuin kirjan päähenkilö. :p Ai, minulle on Bazarilta aina kaikki arvostelukappaleet saapuneet perille, harmi että sinun arvostelukappaleesi ovat jääneet saapumatta. :/ Mutta tämän kirjan kohdalla ei kyllä kauheasti menetä, varsinkin jos kuuluu Tombba faneihin. Itse olen pelannut lähes kaikki Tomb Raiderit läpi. Kaksi uusinta on pelaamatta. Uusinta kokeilin, mutta oli niin erilainen kuin aikaisemmat että en kyllä enään osannut. En minäkään paljon muita konsolipelejä ole pelannut juuri, paisti Simsiä ja sitä missä se kettu ampuu omenoita joku Crash jotain. :DDDDD
Poista