torstai 17. elokuuta 2017

Maggie Stiefvater: Väristys

"Grace on jo vuosia katsellut kotinsa takana asustelevia susia. Etenkin eräs keltasilmäinen yksilö on saanut hänet pauloihinsa. Suden ja tytön välillä tuntuu olevan molemminpuolinen, luottamuksellinen yhteys.

Sam puolestaan viettää kaksoiselämää. Talvella hän elää metsässä pienen laumansa kanssa ja käy äänetöntä ajatustenvaihtoa pelottoman tytön kanssa. Kesän lämpimät säät suovat hänelle muutaman arvokkaan kuukauden ihmisenä – kunnes pakkanen jälleen vangitsee hänet lumiseen metsään, suden ruumiiseen.

Yhtenä syksyisenä päivänä Grace tapaa kotiovellaan pojan, jonka tuttuus saa hänen henkensä salpautumaan. Vuosien hiljainen suhde kasvaa tiiviiksi, surullisenkauniiksi rakkaudeksi. Mutta nuorten yhteinen aika käy vähiin…
"

Twilightin aiheuttaman yliluonnolisten nuorten romaanien vanavedessä on saanyt myös alkunsa Maggie Stiefvterin Väristys -trilogia, jonka ensimmäinen osa tämä teos on. Väristyksessä on käytetty hyväksi tuttua kaavaa, jossa nuori tyttö ja yliluonnollinen olento, tässä tapauksessa ihmissusi, rakastuvat ja rakkaus on täynä haasteita ja mutkia. Kerronta vaihtelee suoraviivaisen Gracen ja runollisen sekä surumielisen Samin välillä, joka luo kirjaan omanlaisen rytmin, kirja ei käy liian puuduttavaksi. Jos lähinnä sylikoiraa muistuttava Sam olisi ollut kertojana läpi romaanin, olisin varmaan oksentanut vaahtokarkkeja kermakaakaota puolen välin tiennoilla. Odotin kirjalta varmaan liikaa, sillä olen törmännyt niin moniin ylistäviin sanoihin tämän trilogian kohdalla. Lisäksi nuorten yliluonnolliset romaanit eivät ole pettäneet minua vielä kertaakaan. Mutta oliko ongelma juuri siinä, että vertasin Väristystä liikaa muihin saman lajityypin edustajiin?

Sam ihmissutena ei vaikuttanut minua alkuunkaan. Jacob Twiligtista ja Alcide True Bloodeista, mitä testosteroania tihkuvia rouheita mieshahmoja, jotka sopivatkin edustamaan ihmissusia. Sudet ovat uljaita petoeläimiä, ei mitään runoilevia sylikoiria. Ei mielikuvaan lauman parhaasta ihmissudesta sovi pieni ja hintelän oloinen runosieluinen miehenalku. Ei ainakaan minun maailmassani. Toinen häiritsevä tekijä oli, että legendoja ihmisusista oli muokattu liikaa. Vaikka Stiefvaterin luoma tarina ihmisusista oli aukottoman oloinen ja loppuun asti mietitty, niin minua se lähinnä kummastutti. Kylmä muuttaa ihmisestä sudeksi, ei täysikuu. Kai olen muutosvastarintainen, mutta täysikuu ja ihmissudet kuuluvat yhteen kuin veri ja vampyyrit. 

En vakuuttunut kyllä tarinan tunnelmastakaan. Vaikka juoni sinänsä oli kiinnostavan oloinen kaikkine kiemuroineen ja salaisuuksineen, niin tunnelma ei onnistunut nousemaan sellaisiin sfääreihin, kuin tälläisessä kirjassa odottaisi. Rakkaustarina kaikessa lohduttomuudessaan ei ollut koskettava, jännitystä nostattavat kohdat olisivat kaivanneet jotain enemmän, että tunnelma olisi ollut enemmän kuin mitä kirja nyt pystyi tarjoamaan. Lisäksi osa tapahtumista oli liian ennalta-arvattavia, eikä oikeastaan mikään yllättänyt.

Ei ollut minun kirjani alkuunkaan, enkä aio tarttua luultavasti kahteen muuhun osaan. Joillekkin tämä ehkä puree, mutta minua ei edes näykkäissyt.

Annan kirjalle 2,5 / 5 pistettä!

Tietos kirjasta:
Kustantamo: WSOY
Ilmestynyt suomeksi: 2010
Alkuteos: Shiver (2009)
Sivuja: 365
Suomentanut: Laura Honkasalo

Mistä minulle: Kirjastosta

1 kommentti:

  1. Twilightin vanavedessä tuli luettua kyllästymiseenkin asti tämäntyyppistä settiä ja muistan tämänkin silloin aikoinaan lukeneeni. Kovin tarkkoja muistikuvia minulla ei ole, mutta uskaltaisin veikata, että ihmissusisylikoira puri minuun sinua paremmin, sillä olen muistaakseni jatkanut sarjan lukemista loppuun asti ja tykännytkin.

    VastaaPoista