Hilkka Ravilo: Mesimarjani, pulmuni, pääskyni



"Sepon ja Soilikin lapsuus on kulunut yhteisissä leikeissä syrjäisen Sääskiveden körttipitäjän pappilassa. Seppo on pappilan piian poika ja Soilikki papin tytär. Nuoret päätyvät yhteen, mutta molempien loppuelämän ylle luo synkän varjon rovasti Rantasen isäjumalainen auktoriteetti. Pappilan rauhaisa idylli kätkee taakseen kammottavan salaisuuden." 

 Luin ensimmäisen ja ainokaisen Raviloni kolme vuotta sitten. Kirja oli Nimeltään Eerika ja pidin siittä todella paljon. Olin aivan otettu, sillä minulla oli vielä monta Ravilon teosta luettavana. Tuntuu siltä, ettei edellisestä Ravilosta voi olla kolmea vuotta aikaa, sillä muistan sen vieläkin niin elävästi. Mesimarjani, pulmuni, pääskyni tarttui minulle kirjastosta mukaan, sillä kirja on ollut jonkun verran esillä seuraamissani blogeissa ja minulle sitä myös suositeltiin. Pidin jälleen Ravilon tyylistä. Nimeltään Eerikan kanssa ihmettelin, miksi sitä tituleerattiin rikosromaaniksi, vaikka rikos ei ollut pääosassa. Mesimarjani, pulmuni, pääskyni voidaan laittaa myös saman väitteen alle. Rikos tapahtuu, parikin itseasiassa, syyllisen kiinni saaminen ja tuomioiden lagettaminen ei ole vain romaanissa se pääasia. 

Painavia asioita käsitellään läpi kirjan, niistä päälimmäisenä insestin sekä traumojen vaikutusta uhrin psyykkeeseen. Oman ulottuvuutensa kaikkeen tuo körttiläisyys, joka oli vahvassa asemassa Sepon ja Soilikin lapsuuden kylässä Sääskivedellä. Kylällä elettiin tiukkojen uskonnollisten normien mukaan. Soilikin isä rovasti Rantanen oli kunnioitetussa asemassa kylän pappina. Näin hän saattoi rauhassa toteuttaa sairasta ja järjestelmällistä tyttärensä raiskaamista. Sepon äiti Maija, pappilan piika, yritti puuttua lapsen hyväksikäyttöön, mutta seinä nousi vastaan nimismiehen luona. Kuka nyt uskoisi 14-vuotiaana aviottoman lapsen saaneen piian sanaan kunnioitettua rovastia vastaan. Maijan oli julmasti raiskannut edellinen kylän pappi, tämän tullessa piiaksi pappilaan nuorena tyttönä, mutta piian asemassa ajateltiin hänen viheliäisen vietelleen hengellisen miehen synnintielle. Soilikin äitikin tietää tilanteen, mutta vaikenee hiljaa. Koko avioliitto oli vain kulissi, jolla pelastettiin rustiinan kunnia, mutta rovasti nai tämän vain saadakseen tyttären. Ainut, joka ei tiedä pappilan tapahtumista tuon taivaallista on Seppo, joka elää lapsuuttaan ihaillen rovastia puuttuvana isähahmonaan. 

Lopulta ollessaan tarpeeksi vanha, Soilikki karkaa kaupunkiin opiskelemaan. Seppo jää vielä pappilaan, mutta muuttaa myöhemmin perässä kaupunkiin töihin ja opiskelemaan. He törmäävät Soilikin kanssa sattumalta ja alkavat seurustelemaan. Aluksi suhde tuntuu aivan normaalilta, mutta pian ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen kaikki muuttuu, eikä Sepon mielestä hyvään suuntaan. Vaimo ei anna ja kun Seppo saa viimein ruikutettua tämän antamaan, Soilikki vain makaa passiivisena miehen käytettävänä ja kääntää katseensa pois. Seppo ei ymmärrä vaimonsa kylmää ja ajottain käsittämätöntä käytöstä, mutta lukija ymmärtää kaiken. Seppo on naiivi olosuhteiden uhri ja ajautunut perheessään asemaan, jossa hänellä ei ole minkäänlaista arvoa. Koko perheen suhteet ovat vinksallaan. Jokainen kirjan henkilö on saanut kantaakseen menneisyyden taakan, joka vaikuttaa myöhemmin aikuisuudessa ihmissuhteisiin. 

Helppoa luettavaa kirja ei ollut, vaikka takakannen perusteella jo osasin varautua aiheeseen, jota on vaikea hyväksyä. Insesti on kuvattu niin raadollisesti, että lukeminen oksetti ja sattui syvälle sydämeen. Kirja oli kuitenkin kaikenkaikkiaa kokonaisuutena hyvä. Jatkan siis edelleen Ravilon parissa. Olen vakuuttunut Ravilon kirjailijanlahjoista ja kehoitan lämpimästi tutustumaan hänen tuotantoonsa. Mesimarjani, pulmuni, pääskyni on Ravilon toinen romaani ja se oli vuonna 1997 myös Finlandia-palkintoehdokkaana.

Annan kirjalle 3,5 / 5 pistettä! Kirjaa on vaikea pisteyttää, sillä se sai tuntemaan niin paljon, onnistui hienosti psykologisesti, mutta insesti aiheena on jotain sanoinkuvaamattoman ahdistavaa. Ja Seppo oli välillä himokuudessaan ja sokeudessaan melko luotaantyöntävä henkilöhahmo.

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Atena
Ilmestynyt: 1997
Sivuja: 309

Mistä minulle: Kirjastosta

Kommentit

  1. Olen ihmetellyt samaa Ravilon kirjojen kohdalla: siis tuota rikosromaaniksi nimeämistä, kun kirjoissa tosiaan ihan muut asiat ovat etusijalla. Mutta useamman kirjan Ravilolta lukeneena en ota niitä enää "vakavasti". Ovat ehkä jokin myynnillinen tehokeino (harhaanjohtava kylläkin).
    Olen tämän Mesimarjankin lukenut, samoin Nimeltään Eerikan. Jokin Ravilon kirjoissa tenhoaa, sillä joka kerta tullessani Suomeen pitää ainakin yksi Ravilo lukea. Ehkä Ravilon kirjoissa minua kiehtoo sekin, että suurin osa niistä sijoittuu siihen aikaan, kun itsekin asuin Suomessa. Eli koen tiettyä nostalgisuutta. Myös aika ennen internetin yleistymistä, somea ja älyluureja on makuuni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ravilon kirjat ovat kiehtovia, hän osaa kirjoittaa hyvin ja aiheet ovat puhuttavia. Tuo rikosromaaneiksi nimeäminen voisi kyllä olla hyvinkin mainitsemasi myynnillinen tehokeino. Onneksi nimeäminen miksi hyvönsä ei vaikuta lukukokemukseen. :D

      Poista

Lähetä kommentti