torstai 15. helmikuuta 2018

Irene Naakka: Hullu kuin äidiksi tullut

"Iltalehden toimittaja Irene Naakka on tullut tunnetuksi suositusta Mutsie-blogistaan, jolla on peräti 20 000 seuraajaa. Blogissaan hän on käsitellyt äitiyteen liittyviä todellisia ja vaiettuja tunteita äitiydestä mutta myös sitä, miltä todella tuntuu rakkaus omaa lasta kohtaan.

Naakan suorapuheinen kirja kertoo, kuinka lapsesta haaveileminen, raskaus, synnytys ja äidiksi tuleminen sekoittavat mielen.

Kirja kertoo todenmakuisen selviytymistarinan kontrollifriikistä odottajasta masentuneeksi vastasyntyneen äidiksi ja lopulta tasapainoisesta perhe-elämästä ja urastaan nauttivaksi naiseksi.
Humoristinen ja rujon rehellinen teos päästää lukijan hyvin lähelle niitä tunteita ja tilanteita, joita äitiyteen liittyy jo ennen lapsen syntymää. Asioita, joita monet kokevat mutta joista ei välttämättä uskalleta tai osata puhua tai kirjoittaa."

Olen seurannut Mutsie-blogia ja Naakkaa Instagramissa - Hullu kuin äidiksi tullut siis kiinnosti kovasti, joten kun huomasin sen Storytelissä olevan äänikirjana, otin sen heti kuunteluun.

Naakka heittää osuvia suorasukaisia kommentteja raskaudesta, synnytyksestä, imetyksestä, mutta avautuu myös synnytyksenjälkeisestä masennuksesta. Sellaisia ajatuksia, joita olen itsekseni myös tupissut sekä toivonut voivani sanoa ääneen. Huomasin siis nyökytteleväni äänikirjan tahtiin useampaan kertaan, koska en olisi voinut olla enempää samaa mieltä. Äitiyteen liittyy niin paljon odotuksia, tabuja ja paineita, joita varsinkin ensi kertaa äidiksi tullut joutuu kohtaamaan. Muistan itsekkin käyneeni paljon läpi samankaltaisia tunteita, kun 20-vuotiaana ensimmäsitä kertaa tulin äidiksi. Minulle ensimmäinen raskaus, synnytys tai vauvavuosikaan ei ollut niin raskas kokemus, ettenkö olisi lähtenyt samaan rumbaan uudelleen kahta kertaa empimättä, mutta jokaisen lapsen kohdalla on ollut omat haasteensa kuin myös ilonsa. Rakastan lapsiani äärettömän paljon, totta kai, mutta ei äitiys ole aina vain pelkästään pilvilinnoissa tanssimista ja äitiys jokaisen lapsen kohdalla herättää myös  ristiriitaisia tunteita. Jokainen lapsi on erilainen, omanlaisensa persoona, jonka kanssa törmää omanlaisiinsa haasteisiin. Joskus niitä tunteita on vain vaikea tuoda julki, sillä kaikista kärkkäimpiä tuomitsijoita ovat monesti ne toiset äidit, joilta kuvittelisi saavansa vertaistukea. On hienoa, että jotkut uskaltavat puhua myös niistä kääntöpuolista. Tuntuu, että nykymaailmassa on tärkeämpää kiillottaa julkisivua, kuin tarttua myös niihin tabuihin. Ja sitä tekee varmasti jokainen, myös minä!

Huomasin kuitenkin kuunnellessani pienen kehityskaaren itsessäni. Kun ensimmäisen lapsen kohdalla paineita tuntui ottavan milloin mistäkin pienestä asiasta, asettavansa itselle epärealistisiakin tavotteita ja pahoittavansa mielensä muiden kommenteista, kolmannen lapsen kohdalla olen osannut ottaa monen asian paljon enemmän löysin rantein. Paljon ajattelemisen aihetta antoi minulle jakso synnytysmasennuksesta, jota en ole kokenut itse, mutta kuinka kouriintutuvasti Naakka osasi kuvailla sitä. Naakka itse kuvaa blogissaan kirjaansa seuraavin sanoin: "Kirjani on narrative nonfiction genreä. Se on siis tositarina, joka on kirjoitettu osin fiktiivisen romaanin muotoon. Se on myös tietokirja/elämäntaitokirja – siihen on siis oman tarinani lisäksi haastateltu asiantuntijoita ja käytetty tietokirjoja lähteenä."

Äänikirjassa lukijana toimi Minttu Mustakallio, jonka lukutyylin koin välilllä hieman rasittavana ja monotonisena. Mutta se oli pieni sivuseikka. Voin suositella tätä kyllä pienten lasten vanhemmille!

Osallistun kirjalla Helmet-lukuhaasteeseen kohtaan kirjasta, joka on julkaistu useammassa formaatissa. Tämä sopisi myös kohtiin kirjasta, joka on julkaistu vuonna 2018, kirjasta, joka kertoo vanhemmuudesta ja kirjan nimessä on myös adjektiivi.

Annan kirjalle arvosanaksi 4 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Minerva
Ilmestynyt: 2018
Lukija: Minttu Mustakallio
Kesto: 6h 2min

Mistä minulle: Storytel

4 kommenttia:

  1. Minulla on tämä kirja juuri lainassa kirjastosta, mutta en ole vielä alkanut lukea. Itselläni ei ole lapsia, mutta aihe kiinnostaa. Kyllähän jokainen nainen silti miettii enemmän tai vähemmän omaa suhdettaan äitiyteen. Sen olen huomannut sivusta katsoenkin, että usein toiset äidit ovat pahimpia tuomitsijoita, mikä on minusta hirveän surullista...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä surullista, mutta äitiys on omiaan herättämään paljon tunteita ja sitä mukaan myös mielipiteitä. Pitäisi vain muistaa, että lapsia on erilaisia, joten ei ole yhtä ainoaa oikeaa tapaa kasvattaa lapsia. Tämä tuppaa niin monilta unohtumaan, kuten myös se että asiat voi esittää myös fiksusti. Äitiys on naisen elämässä mullistavimpia, mutta myös herkimpiä asioita. :)

      Poista