maanantai 19. helmikuuta 2018

Katri Alatalo: Käärmeiden kaupunki

"Tunnelista aavikon alta löytyy kolme suurta käärmeenmunaa. Äkkipikainen Arry tuhoaa munat Sulwaenin katsellessa avuttomana vieressä. Käärmeitä hallitseva Ninette ei voi antaa petosta anteeksi. Ystävyyteen syntyy kirvelevä railo.

Kun Kharras-Dimiin hyökätään ja kaupunkilaiset alistetaan uuden hallinnon alle, kolmikko joutuu tekemään kaikkensa selviytyäkseen hengissä. Orjat pakotetaan louhimaan Rashaz-jumalalle arvokasta kiveä. Tarvitaan kekseliäisyyttä ja ainutlaatuisia kykyjä, jotta valloitettu kansa saadaan vapaaksi orjuuden ikeestä."

Katri Alatalo on minulle aiemmin tuntematon kirjailija, joka omien sanojensa mukaan kirjoittaa mieluiten spekulatiivista fiktiota. Hän on julkaissut aiemmin Mustien ruusujen maa -fantasiatrilogian. Käärmeiden kaupunki tuo hieman jotain uutta kotimaisen fantasian kentälle, sillä se sijoittuu aavikolle. Tarina on saanut inspiraationsa Tuhannen ja yhden yön tarinoista ja kirjan sivuilta henkii itämainen tunnelma, jota on maustettu fantasian keinoilla. Kirjan parissa pääsee nauttimaan ihmisushdesotkuista, juonittelusta sekä yllättävistä juonenkäänteistä samalla kun Ras-Udin polttava aurinko paahtaa niskaan ja totuuksia kuiskivat tuulet nostavat hiekkamyrskyn kieppumaan aavikolla.
Kaikki perusfantasian aakkoset on tarinassa läsnä. Ensinäkin löytyy velho ja sen oppipoika, miekkoja kalisuttava komistus, muodonmuuttaja, ikiaikaisia voimia, hallitsijoita ja heidän valtataisteluitaan. Lohikäärmeitä ei sentään nähdä lentelevän aavikon yllä, mutta käärmeitä on senkin edestä. Ninette, vallatun Kharras-Dimin ainoa henkiinjäänyt perillinen, on käärmeiden verta. Hän on pienestä pitäen kokenut läheistä yhteyttä käärmeiden kanssa ja pystyy solmimaan niiden kanssa suhteen, jollaista tavallinen ihminen ei voi ymmärtää. Ninette ei koskaan ymmärtänyt kykyään ennenkuin kaupunki, jonne Ninette ja hänen kansansa on kuljetettu orjiksi, paljastaa salaisuuden käärmeistä. Nineten on tehtävä vaikea päätös, antaako hän itsensä käärmeille vai pelastaako hän kansansa ahdingosta.

Nyt spoilaan vähän, joten jos ette halua spoilaantua jatkakaa. Kun jättiläiskäärmeet astuivat mukaan kuvioon, siis ennen koko totuutta, tuli Ninetestä hieman mieleen Daenerys Targaryen. Kumpikin ovat sukunsa ainoita perillisiä ja oikeutettuja valtaistuimeen, jonka edestä heidän on taisteltava. Nineten matka valtaistuimelle on toki helpompi, mutta kumminkin samankaltaisuuksia on havaittavissa. Kumpikin pystyy hallitsemaan olentoja, joita muut eivät pysty hallitsemaan ja joita muut pelkäävät. Ninette kutsuu itseään käämeiden äidiksi ja Daenerys lohikäärmeiden äidiksi, ne ovat heidän lapsiaan. Kumpikin käyttää "lemmikkejään" aseena muita vastaan. Kun annettaan vielä ymmärtää, että Ninette voisi hallita jättiläiskäärmettä, jonka hautoo munasta, kuten Daenerys lohikäärmeensä, ja ottaa sillä mikä hänelle kuuluu, niin alkoi Got:in tunnari soida päässä. Onneksi Alatalo vei lopulta Nineten polun eri suuntaan ja käärmeiden legenda osottautuikin paljon karummaksi kuin että Ninette olisi ratsastellut jättiläiskäärmeen selässä halki aavikon voitokkaana. Game Of Thrones ei kuitenkaan ole ainut tunnettu fantasiasarja, jonka kirjan tapahtumat toivat mieleen. Rashazin pahuuden tielle houkutteleva taikakivi, jota näkymättömät papit palvovat, toi hieman mieleen Tarun sormusten herrasta ja Sauronin silmän sekä sitä palvelleet Nazgûlit.

Käärmeiden kaupunki on melkoisen järkälemäinen teos 686 sivua. Vaikka kirja on fyysisesti raskas pidellä, ja sattuu pirusti naamaan, jos nukahtaa kirja kädessä, niin itse lukeminen oli kevyttä ja yllättävän nopeaa. Sen ahmaisi hetkessä, sillä kun tarina pääsee kunnolla käyntiin ei kirjaa malta laskea kädestään. Kirja oli hyvä ja viihdyttävä, pidin siittä että keskeiset hahmot olivat persoonallisia ja erilaisia keskenään. Mutta, se mutta... Jotta kirja olisi saanut täydet viisi pistettä, olisin kaivannut enemmän syvyyttä ja tunteenpaloa kirjan romansseihin sekä ihmissuhdesotkuihin. Nyt ne eivät juuri tuntuneet missään, vaan olivat vain tapahtumia muiden joukossa. Kyllä minua toki suretti jotkut tapahtumat, mutta kun näihin olisi ladattu vielä enemmän tunnetta, niin ne olisivat saaneet minut itkemään. Juoni itsessään on onnistunut ja eheä kokonaisuus ja koko Alatalon luoma maailma on hiottu loppuun asti. Olisin viihtynyt pidemänpäänkin kirjan parissa!

Osallistun kirjalla Helmet-lukuhaasteeseen ja kuittaan kohdan kirjasta, joka sijoittuu fiktiiviseen maahan tai maailmaan. Minulle se olisi kyllä sopinut myös kohtaan kirjasta, johon tarttuminen pelottaa sillä pelkään ja ällöän ylikaiken käärmeitä. En kyllä intoillut käärmeitä kuhisevasta salista tai säärtä pitkin luikertelevista hietalieroista, mutta selvisin ilman suurempia painajaisia, sillä kirja oli niin viihdyttävä muuten. 

Annan kirjalle 4 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Gummerus
Ilmestynyt: 2017
Sivuja: 686

Mistä minulle: Kirjastosta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti