tiistai 27. maaliskuuta 2018

Pauliina Rauhala: Synninkantajat

"1970-luvun loppu Pohjois-Pohjanmaalla. On Joki ja sen varrella Kylä, jossa eletään kirjaimellisesti ajan ja ikuisuuden rannalla: Jeesuksen toinen tuleminen on lähellä.

Taisto puhelee päivisin puutarhassa linnuille ja kukkasille, mutta iltaisin hän rakentaa tiivistä hengellistä arkkia heille, jotka tunnustavat syntinsä ja katuvat.

Aliisa muistaa uskosta toisenlaiset ajat ja kyseenalaistaa hoitokokoukset. Hänen tyttärensä Auroora kamppailee rajan ylittävän rakkauden kanssa.

Aaron on sekä mummin että papan silmäterä. Hänen hartain rukouksensa on, ettei kukaan sukulainen joudu helvettiin. Aaron kirjoittaa Tärkeiden Asioiden Vihkoon salaisuuksia ja rakentaa omaa Arkkiaan.
"

Pauliina Rauhalan esikoisromaani Taivaslaulu teki minuun suuren vaikutuksen, sillä mieheni on vanhoillislestadiolaisesta perheestä. Se nosti kuitenkin puhuttavasti esille tuon herätysliikkeen vaiettuja epäkohtia. Myös Synninkantajat oli vaikuttava teos, joka kertoo herätysliikkeen synkästä kaudesta, jolloin liikkeen sisällä jäseniä hallittiin pelolla sekä suoranaisella henkisellä väkivallalla. Jos et pysynyt lestissä, et noudattanut yhteisiä tiukkoja sääntöjä, saattoi uhata synteihin sitominen ja erottaminen seurakunnasta. Jäsenien sielujen tilaa ruodittiin hoitokokouksissa, jossa jouduit pyytämään syntejäsi anteeksi kaikkien edessä. Pelko hallitsi - Jumalan pelko, helvetin pelko, nöyryytyksen pelko sekä menettämisen pelko. Vaikka hoitokokouksien sanottiin olevan kaikessa rakkaudessa ja lempeydessä hoidollisia väliintuloja, jossa ohjataan polulta eksyneitä takaisin seurakunnan huomaan, niin kokoukset olivat kyllä kaikkea muuta. Parannusta haluttiin tehtävän niin E-kaupassa asioinnista, ei-uskovien kanssa kanssakäymisestä, kirkkokuorossa laulamisesta tai hempeästä hengestä.

Rauhalan runollinen kieli on läsnä myös Synninkantajissa. Sivuilla on paljon luontokuvausta, jota tulee lukea myös hieman rivien välistä. Tämä on kirja, joka vaatii useamman lukukerran, että se avautuu lukijalle täysin ja kokonaisuudessaan. Rauhalan kieli ei ole kaikista helpointa luettavaa, mutta aiheet joihin hän kirjoissaan tarttuu ovat niin puhuttelevia ja mielenkiintoisia, että kirjojen lukeminen on aina palkitsevaa. Tässä kirjassa äänen saavat Aliisa, Taisto, Auroora ja Aaron. Taisto on Aaronin pappa, juro mies, joka on uskossaan jyrkkä sekä jäyhä osoittamaan tunteitaan. Taisto toimii seurakunnassa puhemiehenä ja pitää hoitokokouksia. Aaronille hän on kuitenkin lempeä isoisä, joka opastaa lapsenlastaan pysymään uskossa vahvana sekä avaaman silmät luonnon kauneudelle. Aliisa on Aaronin isoäiti, mutta äidin puolelta. Aliisa ei hyväksy hoitokokouksia, tapaa jolla uskovia kahlitaan ja pelotellaan rakkauden nimissä Hän ymmärtää ettei hoitokokoukset kumpua raamatusta, sillä hän on raamattunsa lukenut, vaan ihmisen vallanhalusta. Aliisa ei suostu taipumaan Taiston edessä, vaikka vaakalaudalla on myös suhde tyttären perheeseen sekä Aaroniin, joka on Aliisan silmäterä. Auroora on Aliisan tytär ja Aaronin äidin sisko. Hän on rakastunut väärän mieheen, mieheen, jota yhteisö ei hyväksy ja jonka rakkauden katsotaan olevan raamatun vastainen. Sitten on Aaron, pieni ja utelias poika, joka on kasvanut uskovassa perheessä, jolle isoäiti ja isoisä ovat elämän opastajia, lempeitä kasvattajia omien vanhempien rinnalla. Aaronin käsitys uskonnosta ja maailmasta muuttuu hoitokokouksien myötä sekä pelon ilmapiirin kiristyessä ympärillä. Mukana kulkee myös aluksi irtonaiselta tuntuva matkakertomus, joka kirjan loppumetreillä nivoutuu kirjan tapahtumiin ja hieman yllättääkin. 

Pidin Aaronin ja Aliisan tarinoista, ne muodostuivat minulle selkeimmiksi kokonaisuuksiksi ja tulivat eniten iholle. Aaronin lapsen usko ja viattomuus kaiken keskellä sekä Aliisan tuska. Auroora jäi etäiseksi, kuin olisin tarkastellut hänen tarinaansa harson takaa hahmottaen vain ääriviivat. Taiston kohdalla runsas luonnon ja lintujen kuvailu oli ajottain puuduttavaa, vaikka muuten Taisto oli hahmona kiinnostava.

Synninkantajat jättää hiljaiseksi, se saa pohtimaan asioita. Se ei ole kuitenkaan sävyltään syyttävä, vaan tuo esille erilaisia näkökantoja tapahtumiin ollen samalla pohtiva. Lopulta kuvausta hoitokokouksista oli hyvin vähän, enemmän keskityttiin kokouksien ja niiden uhkan aiheuttamaan liikkeeseen uskovien keskuudessa. Luontokuvausta olisi voinut jättää kuitenkin hieman vähemmälle, sillä tässä määrin, mitä sitä kirjassa oli, oli aivan liikaa.

Annan kirjalle 4 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Gummerus
Ilmestynyt: 2018
Sivuja: 368

Mistä minulle: Arvostelukappale

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti