maanantai 18. kesäkuuta 2018

Edward St Aubyn: Loistava menneisyys - Patrick Melrosen tarina I-III

"2000-luvun omaelämäkerrallisessa kulttiklassikossa nuori mies taistelee eroon yläluokkaisen perheensä synkästä perinnöstä.

Patrick Melrosen kotiolot ovat aineellisesti ylelliset, mutta kukaan perheenjäsenistä ei ole onnellinen. Hyväksikäyttö ja hylätyksi tuleminen, ahneus ja unelmista luopuminen ovat tehneet koko suvusta katkeria, kyynisiä ja kieroutuneita. Viisiosaisen romaanisarjan kolmessa ensimmäisessä osassa Patrick varttuu laiminlyödystä pikkupojasta ongelmaiseksi – joskin aina tyylikkääksi ja oikeissa paikoissa näyttäytyväksi – nuoreksi mieheksi. 

Edward St Aubyn suorittaa brittiyhteiskunnan yläkerrokselle julman ruumiinavauksen, jota sävyttää herkullisen pureva huumori."

Patrick Melrosen elämästä kertovan sarjan kolme ensimmäistä osaa ilmestyi suomennettuna yksissä kansissa tänä vuonna. Viisi osaisen sarjan ensimmäinen osa ilmestyi Iso-Britaniassa jo vuonna 1992 ja viimeinen osa vuonna 2012. Suomennoksia ei ole aiemmin ilmestynyt, mutta sarjan pohjalta tehdyn tv-sarjan myötä saatiin nämä kulttiklassikoksi kotimaassaan nousseet kirjat myös suomeksi. HBO julkaisi Patrick Melrose -minisarjan ensimmäisen osan 14.5 ja pääosassa näyttelee Benedict Cumberbatch.

Kirjan nimi on ironinen - Patricikin menneisyys on kaikkea muuta kuin loistava. Patrick kasvaa englantilaisessa yläluokkaisessa perheessä, jossa on paljon perittyä rahaa. Puitteet varsin loistokkaaseen elämään olisi kyllä tarjolla, mutta Patrickin vanhemmat ovat kumpikin tahollaan onnettomia ihmisiä, joilla on paljon ongelmia. Patrickin isä on insestiin taipuva julma mies, joka vihaa poikaansa ja kasvattaa tätä tunnekylmästi tulevaan elämään antamalla opetuksia, jotka ovat lähinnä lapsen kiusaamista. Patrickin äiti taas on alistunut ja kaltoinkohdeltu nainen, joka turruttaa onnettomuutensa lääkkeisiin ja alkoholiin. Patrick on poika, joka haluaisi tulla huomatuksi, mutta yrittää tehdä itsestään mahdollisimma huomaamattoman. Isän julmuus ja ailahtelevainen mieli leijuu uhkaava koko ensimmäisen kirjan yllä. Traumaattinen lapsuus ajaa nuoren Patrickin huumeriippuvaiseksi, joka hakee unohdusta sekä turtumusta kovista päihteistä. Patrickin nuoruus kuluu huumeiden aikaan saamassa usvassa, mutta poiketen tavallisesta kadunmiehestä Patrickilla on varaa tuhlata 10 000 dollaria viikonlopun aikana elämäntyyliinsä. St Aubyn kuvaus narkkarin elämästä on raadollisen rehellistä ja jokainen tykitys suoneen saa lukijan sävähtämään. 
Kolmannessa kirjassa Patrick on kuivilla ja käy kokouksissa. Yli 30-vuotias mies esiintyy vieläkin seurapiireissä, mutta lukijakin saa huomata, että Iso-Britannin kerman elämä on tyhjää, onnetonta sekä kaksinaamaista. Kukaan ei todellisuudessa välitä kenestäkään muusta kuin itsestään ja omasta maineesta. Viimeinen kirja keskittyykin kuvailemaan seurapiirien elämää monesta näkökulmasta sekä Patrickin orastavaa sopua menneisyytensä kanssa. Kolmesta kirjasta tämä viimeinen ei ollut ihan niin vaikuttava kuin kaksi ensimmäistä. Koin seurapiirien kohelluksen kuvaamisen ajottain hieman puuduttavana ja sekavana. Menin myös sekaisin lukuisien snobien kanssa, en pysynyt aivan mukana kuka kukin on.

Mielenkiintoisen tästä kirjasta teki sen autofiktiivisyys. St Aubyn tietää mistä kirjoittaa ja se ravistelee lukijaa. Tarina on kerrottu niin kouriintuntuvasti, että se ampaisee lukijan ihon alle moneen otteeseen. Eikä kirjailijan maalaama kuva seurapiireistäkään mairittele. Ulospäin julkisivua kiillotetaan, mutta kulissien takana jokainen enemmän ja vähemmän päihtyneenä kiirehtii puukottamaan selkään milloin ketäkin. Juorut lentävät, kukaan ei ole vilpittömästi kenenkään ystävä ja se tiedostetaan. Kuinka onttoa seurapiirien elämä todellisuudessa onkaan.

Vaikka kirja käsittelee rankkoja aiheita, kirjailijan ote kerrontaan on ironinen ja humoristinen, lukeminen ei käy liian raskaaksi ja kirjaa suorastaan ahmii. Tämä oli todella vaikuttava lukukokemus, jään innolla odottamaan seuraavaa osaa, joka ilmestyy myöhemmin tänä vuonna. Mainittakoon vielä lopuksi että Markku Päkkilä on tehnyt loistavaa työtä suomennoksen kanssa!

Annan kirjalle 4 / 5 pistettä! 

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Otava
Ilmestynyt suomeksi: 2018
Alkuteos: Never Mind (1992), Bad News (1992), Some Hope (1994)
Sivuja: 455
Suomentanut: Markku Päkkilä

Mistä minulle: Kirjasto

2 kommenttia:

  1. Olen samaa mieltä, kirja ravistelee mennen tullen ja palatessa, kun lukee kirjan tarinaa.

    VastaaPoista