Jill Santopolo: Valo jonka kadotimme

"Lucy ja Gabe, parikymppiset opiskelijat heittäytyvät toistensa syleilyyn syyskuun 11. päivän terrori-iskun aiheuttamassa kaaoksessa. Alkaa intohimoinen suhde, joka päättyy yllättäen kun Gabe haluaa tehdä jotain merkittävää ja lähtee sotavalokuvaajaksi Irakiin. Lucy taas keskittyy uraansa lastenohjelmien parissa New Yorkissa. Ainutlaatuinen ensirakkaus jättää kumpaankin elinikäisen jäljen: mikään ei voi koskaan korvata sitä mitä heillä kerran oli. Lucyn ja Gaben polut risteävät jälleen vuosia myöhemmin – mutta onko silloin jo liian myöhäistä?"

Valo jonka kadotimme on viihdekirjallisuuden alle menevä rakkausromaani, joka pitää lukijaa otteessaan. Poiketen perinteisistä rakkausromaanigenren edustajista Valo jonka kadotimme ei ole mitään vaaleanpunertavaa chic lit hömppää, vaan aitoa sekä realistista kuvausta rakkaudesta kauneimmillaan ja kauheimmillaan. Se tuo esille rehellisesti rakkauden eri muodot - on metsäpalona riehuvaa rakkautta, joka on vaikeaa pitää aisoissa ja se liekehtiessään aiheuttaa paljon tuhoa, on turvallista ja vakaata rakkautta, sellaista kuin mukava ja lämmittävä takkatuli, mutta myös kaikkea siltä väliltä. On meistä itsestämme kiinni mikä on itselle sitä rakkautta, joka saa tuntemaan että on elossa. On kuitenkin myös olemassa rakkautta, joka voittaa rakkauden mitä tuntee toista kohtaan. Se on rakkautta itseä kohtaan - väkevää tunteenpaloa omaa uraa kohtaan tai lujaa ja järkkymätöntä rakkautta omia lapsia kohtaan. Rakkautta on erilaista, eikä rakkaus tunteena ole aina niin yksiselitteistä, silti se ohjaa meidän elämää ja valintoja useasti. Valo jonka kadotimme ravistelee loppuun kulutettuja kliseitä siittä, kuinka rakkaus kuolee aikanaan, aika parantaa haavat ja tulee vielä uusia rakkauksia. Se osoittaa että rakkauden tiet ovat tuntemattomat.

Heti alusta asti on selvää, että Lucy kertoo tarinaa Gabelle, hän ruotii ensikohtaamista, suhdetta sekä eroa ja elämää eron jälkeen, kun toista ei vain kykene unohtamaan. Lopulta selviää miksi ja missä Lucy heidän suhdettaan käy läpi ja siinä vaiheessa jouduin kaivamaan nenäliinoja, minä joka harvemmin itken millekkään. Tarina on alusta asti intensiivisesti kerrottu ja sen ainutlaatuinen tunteita herättävä tunnelma hiipii hiljalleen lukijan ihon alle. Tarina tuntuu tapahtuvan tässä hetkessä, vaikka sitä kerrotaan imperfektissä, eikä kirjaa malta millään laskea käsistään ennenkuin kaikki on selvää. Kirja herätti minussa paljon tunteita -  vihaa, surua, iloa ja turhautumista. Eläydyin Lucyn tarinaan täysillä. Jäin pohtimaan, miksi Lucy tunsi niin väkevää sekä vuodet ja välimatkat kestävää intohimoista rakkautta Gabeen, vaikka tämä satutti häntä niin paljon? Gabe oli itsekäs ja töykeä, mutta Lucyn rakkaus häntä kohtaan antoi kaiken anteeksi.  Miksi vain Gabe ja tämän rakkaus sai Lucyn tuntemaan olevansa niin elossa? Olin myös surullinen Darrenin puolesta, sillä hän oli ihana, vaikkei täydellinen ollutkaan. Hän olisi ansainnut parempaa kuin Lucy, vaikkei Lucy tunteilleen mitään voinut. Elämässä on tehtävä valintoja, kaikki eivät aina ole oikeita, joskus omat valinnat satuttavat toista, mutta oma onnellisuus on jotain tavoittelemisen arvoista.

Loppuratkaisu jättää Lucyn ja Darrenin tarinan auki. Olisin halunnut tietää mitä Lucy teki, kertoiko hän Darrenille kaiken vai jättikö hän kaiken omaksi salaisuudekseen? No kaikkea ei voi saada, pidin silti valtavasti kirjan lukemisesta. Olen onnellinen, että päätin tämän muutaman mollaavan arvion luettuani kuitenkin lainata kirjastosta. Minulle tämä oli vaikuttava, koukuttava ja tunteita herättävä lukukokemus, joka ei varmaan hetkeen hellitä otteestaan. Suosittelen lukemaan!

Annan kirjalle 4 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:

Kustantamo: Otava

Ilmestynyt suomeksi: 2018

Alkuteos: The Light We Lost (2017)

Sivuja: 335

Suomentanut: Inka Parpola

Mistä minulle: Kirjastosta