perjantai 9. marraskuuta 2018

Ane Riel: Pihka

”Valkoisessa huoneessa oli pimeää kun isäni tappoi isoäidin. Minä olin siellä. Myös Carl oli siellä, mutta häntä he eivät koskaan huomanneet. Oli jouluaattoaamu ja satoi pikkuisen lunta, mutta kunnon valkeaa joulua ei tuona vuonna tullut.”

Näin alkaa tarina Livistä, joka kasvaa pienellä saarella isänsä ja äitinsä kanssa. Elämä on rauhallista ja rakkauden täyttämää. Kaikki on Livistä normaalia, vaikka äiti on niin lihava, ettei pääse pois makuuhuoneesta, isä täyttää kotitaloa romulla ja ilmoittaa elävän tyttärensä kuolleeksi. Arkeen kuuluu sekin, että isä murhaa äitinsä ja se, ettei Liv saa puhua kenenkään kanssa ja joutuu piileskelemään vanhassa kontissa. Hetkeäkään hän ei epäile, etteikö isä rakastaisi häntä. Mutta mitä tapahtuu hyvälle ihmiselle, jota kohtaa menetys toisensa jälkeen, kunnes hän ei enää kestä edes ajatusta uusista menetyksistä?"

Tätä palkittua teosta on kuvailtu dekkarina sekä trillerinä, tai ainaki sellaiset mielikuvat minulla kirjasta oli, kun siihen tartuin. Pihka on voittanut pohjoismaisen Lasiavain-kirjallisuuspalkinnon, joka jaetaan parhaalle pohjoismaiselle rikosromaanille. Mielestäni tämä ei kuitenkaan sovi kummankaan kategorian alle, tai jos sopiikin niin hyvin löyhästi. Rikoksia kyllä tapahtuu, mutta niitä ei edes pyritä selvittämään kenenkään nokkelan henkilön toimesta. Päinvastoin, perheen tekemiä rikoksia pyritään peittelemään kaikin keinoin, eikä kukaan edes kamppaile aikaa vastaan yrittäessään estää niitä tapahtumasta. Mitä tämä kirja sitten on? Se on psykologinen ja kauhistuttava kertomus yhden perheen elämästä Saaressa, paikassa nimeltä Pää. Se on tarina menetyksistä, mielen murenemisesta sekä sen aiheuttamista lieveilmiöistä. Se on kipeä, synkkä ja raadollinen tarina yhden perheen elämästä, joka suistuu raiteiltaan. Rakkautta on, mutta sekin on saanut vääristyneet muodot. 

Pihka etenee verkaisesti, hiljalleen maalaten tapahtumia hitain siveltimen vedoin. Sen tihenevä tunnelma kietoo otteeseensa ja kauheudet taiotaan esille pienen tytön, Livin, näkökulmasta. On riipaisevaa lukea kuinka pieni ihminen on joutunut kokemaan elämässään hirveitä, muttei vain tiedä paremmasta. Hän rakastaa vanhempiaan ehdoitta, eikä kyseenalaista heidän päätöksiään herkästi. Tuo lapsi on nuoresta iästään huolimatta kokenut isoäitinsä murhan, ruumin palsamoinnin, hän elää töryn keskellä rottia vilisevässä talossa, jonka yläkerrassa muodottomaksi paisunut äiti kirjoittaa kirjeitä tyttärelleen. Tuo lapsi ei käy koulua ja joutuu piiloutumaan pihalla sijaitsevaan konttiin, jos joku ulkopuolinen erehtyy tulemaan heidän tontilleen kieltokylteistä huolimatta. Kirja on psykologisessa mielessä erittäin kiehtova, se kertoo niin hamstarauksesta että sairaanloisesta ylensyönnistä  - kuinka kaikki on luisunut hiljalleen sairauden puolelle  ja mikä on kaikkien ongelmien kasautumisen lopputulos. 

Tämä oli todella raadollista ja rankkaa luettavaa, vaikka kirjasta pidinkin. Kirjan tunnelma on vain todella synkkä ja siinä tapahtuu niin paljon äärimmäisen brutaaleja asioita yhdelle perheelle, joka on vaikeassa syöksykierteessä ongelmiensa kanssa. Vaikka loppussa vilahtaakin jo valoa tunnelin päässä oli lukukokemus kaikenkaikkiaan todella riipaiseva. Mutta tämä oli loistava romaani kaikesta huolimatta,  sillä kaiken kuvaus oli inhimillistä, arkisen elämän kautta lapsennäkökulmasta esiin tuotua eikä lukeminen käynyt ylivoimaiseksi. Tämä kirja onnistui puhuttelemaan ja kaikessa kauheudessaan se oli todellinen page-turner.

Annan kirjalle 4,5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Aula & Co
Ilmestynyt suomeksi: 2017
Alkuteos: Harpiks (2015)
Sivuja: 248
Suomentanut: Katriina Huttunen

Mistä minulle: Storytel

6 kommenttia:

  1. Kiinnostuin kirjoituksesi perusteella. Kirjan kannen olen jossakin bongannut, mutta kaikessa (ihanassa) kirjavirrassa ei kaikkiin pysty keskittymään. On mielenkiintoinen lähestymiskulma tuo lapsen näkökulma siitä mikä on normaalia. Olen miettinyt samaa itsekin.
    -Jutta, Keskeneräisten(kirjojen)klubi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä kirjaa on käsitelty paljon blogeissa, bookstagrammissa ja fb-kirjallisuusryhmissäkin muistaakseni, joten varmasti olet törmännyt. :)

      Suosittelen lukemaan! :)

      Poista
  2. Tämä on tähän mennessä paras vuonna 2018 lukemani kirja. Yhdyn tekstisi fiiliksiin!

    VastaaPoista
  3. Huippuhyvä tarina kaikessa kaameudessaan. Kuuluu parhaimpiin kirjoihin mitä olen tänä vuonna lukenut.

    VastaaPoista