Svetlana Aleksijevitsh: Tsernobylista nousee rukous

"Tsernobylin ydinräjähdys oli valtava ympäristökatastrofi, ehkä laajin onnettomuus Euroopassa sitten toisen maailmansodan. Siitä kuitenkin tiedetään vähän, vaikka sen vaikutukset eivät suinkaan ole hälvenneet. Aleksijevits toteaa, että Tsernobylia ei ole unohdettu, sitä ei vain ole ymmärretty. Hän vie lukijansa suoraan Tsernobylin maailmaan, antaa äänen niille joita se on koskettanut. Kirjan kertomukset ovat järkyttäviä mutta kauniita. Ne ovat tunteiden historiaa: sankaruuden ja rakkauden, surun ja neuvottomuuden, suuttumuksen ja häpeän."

Tsernobylista nousee rukous on vaikuttava dokumenttiromaani ja kirja onkin voittanut vuonna 2015 Nobelin-palkinnon. Kirjaa ja sen herättämiä tunteita on vaikea kuvata, sillä Aleksijevitsh antaa äänen moninaiselle joukolle ihmisiä, joita tuo katastrofi kosketti henkilökohtaisesti. Se myös osoittaa sen kuinka tapausta hyssyteltiin, oikein kukaan ei tiennyt mitään mistään, jopa kameroista, joilla onnettomuutta yritettiin taltioida, vietiin nauhat ja ne tuhottiin.  

Tässä kirjassa on kuvattu tuota suuronnettomuutta monipuolisesti ja tyhjentävästi, hävettää edes myöntää kuinka vähän itsekkään tiesin koko aiheesta. Kuinka monet ihmiset menettivät henkensä, kun he yrittivät minimoida räjähdyksen aiheuttamaa tuhoa. Ilman heitä onnettomuuden vaikutukset olisivat voineet levitä laajemmallekkin. Raivaus- ja puhdistustyöt tekivät ihmiset, joko vapaaehtoisesti tai pakotettuna. Jos sotilaat eivät suostuneet lähtemään alueelle komennukselle, odotti sotaoikeus. Liikoja ei myöskään kannattanut kysellä, siitä ei seurannut mitään hyvää. Jotkut taas tiesivät, mutta halusivat silti olla mukana auttamassa. Reaktorin ympärille rakennettu sarkofagikin pystytettiin ihmisvoimalla, vaikka Tsernobylin alue ja sen naapurikaupunkikin ovat niin saastuneita, ettei siellä voi elää seuraavaan 2000 vuoteen. Räjähdyksen myötä suurin laskeuma levisi Valko-Venäjän puolelle ja maa menetti lähes 500 kylää ja kaupunkia. Noista 70 on haudattu maahan ikuisiksi ajoiksi.

Kirjan tarinat, ihmisten kertomukset, antavat paljon ajattelemisen aihetta. Tämän kirjan lukeminen oli raskas, mutta silmiä avaava kokemus. Kuitenkin kerrontatyyli oli minulle liian haastava. Monologit olivat sekavia ja katkonaisia. Niinhän ihmisten kertomat tarinat, varsinkin vaikeista aiheista tuppaavat olemaan, mutta luettuna monologit ovat hankalempia kuin kuunnella suoraan ihmisen kertomana. Kokonaiskuva jäi hajanaiseksi ja lukeminen on todella hidasta. Välillä lukeminen oli niin haastavaa ettei kirjan loppu tuntunut tulevan koskaan. Kerronta ei siis ollut minulle sopiva, vaikka aihe olikin mielenkiintoinen ja puhutteleva. En kuitenkaan edes voinut harkita kirjan kesken jättämistä, halusin lukea jokaisen ihmisen tarinan ja olisin mieluusti halunnut tietää enemmänkin. Intouduin jopa katsomaan Tsernobylista kertovan dokumentin. 

Annan kirjalle 3,5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Tammi
Ilmestynyt suomeksi: 2015
Alkuteos: Tšernobylskaja molitva: Hronika buduštšego (1997)
Sivuja: 398
Suomentanut: Marja-Leena Jaakkola

Mistä minulle: Kirjastosta

Kommentit

  1. Tää oli todella hieno kirja, vaikka kirjoitustyyli olikin raskas! Vieläkin pyörii mielessä kirjan ihmiset ja heidän tarinansa.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti