Päivi Alasalmi: Riivatut

"Kun kaksi outoa kulkijaa ilmestyy Sunilan kylänraitille marraskuussa 1891, kylän rauha järkkyy. Kohta räyhähenki riivaa torppari Manu Lauhaa, hänen vaimoaan Lahjaa sekä heidän keuhkotautista piikaansa Herttaa. Koko kylä todistaa henkensä uhalla Lauhan tuvassa, miten kirveet ja kovasimet lentävät ilmassa. Onko kyseessä kostonhimoinen piru vai vaarallinen joukkoharha?

Sanomalehtimies Hugo Untamo lähetetään paikalle selvittämään, onko Tampereelle asti kantautuneilla huhuilla todenperää. Naisten kertomukset kylän salatusta elämästä ja maalaisidyllin pimeästä puolesta kietovat lehtimiehen pelon ja intohimon tahmeaan verkkoon. Kunnianhimon riivaaman lehtimiehen on löydettävä juorujen keskeltä totuus, ja kun hän löytää sen, hänen henkensä on vaarassa."

Kustantamon sivuilla kuvaillaan tätä Alasalmen 21. teosta kauhuromaaniksi, mutta mielestäni Riivatut on enemmänkin historiallinen romaani psykologisella twistillä. Kirjan ajankuva on todella onnistunutta ja herättää 1890-luvun elävästi henkiin lukijan mielikuvissa. Kirjan tapahtumat sijoittuvat fiktiiviseen Sunilan kylään, mutta tarina itsessään perustuu tositapahtumiin, ja on saanut inspiraatiota myös suomalaisesta kansanperinteestä. Tämä tekikin kirjasta varsin mielenkiintoista luettavaa. Juoni kulkee kokoajan toden ja epätoden rajamailla, on lukijan itsensä pääteltävissä riehuuko Lauhan pirtissä itse piru, poltergeisti vai onko kyseessä vain joukkohysteria. Kummallisia asioita tapahtuu, esineet liikkuvat itsekseen paikasta toiseen, mikä saakin kylän ihmiset kauhun valtaan. Alasalmi väläyttelee osalle tapahtumista luonnollistakin selitystä, mutta yliluonnolisille selityksillekin jätetään oma tilansa.

Tarinan kertojina toimii minä-muodossa lehtimies Hugo Untamo, joka lähetetään kotipitäjään selvittämään rieuuhko torpassa todella räyhähenki vai onko kaikki vain huiputusta. Hugo ryhtyykin tutkimaan tapausta ja sekoittuu kylän vaiettuihin salaisuuksiin yhä syvemmälle. Toisena kertojana toimii ulkopuolisen kertojankeinoin Lauhan perheen piika Hertta, joka sairastaa pitkälle edennyttä keuhkotautia, mutta on olosuhteiden pakosta pakotettu työskentelemään piikana perheessä. Kahden kertojan ratkaisu valottaa kirjan tapahtumia eri näkökulmista mielenkiintoisesti. Tunnelma tiivistyy loppuakohden ja huipentuu ennalta-arvaamattomaan loppuratkaisuun, joka yllätti minut täysin. 

Riivatut oli mielenkiintoinen lukukokemus, kirja oli helppolukuinen ja nopeasti lukaistu läpi. Olisin toivonnut ehkä enemmän kauhunelementtejä, sillä kauhukirjana aloin tätä lukemaan, mikä hieman lopulta latisti lukukokemustani. En voi kuitenkaan muuten moittia kirjaa mistään. Siksi lukukokemuksen pisteyttäminen onkin vaikeaa, mutta pitkän harkinnan jälkeen päädyin antamaan kirjalle 3,5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Gummerus
Ilmestynyt: 2018
Sivuja: 267

Mistä minulle: Kirjastosta

Kommentit