lauantai 27. huhtikuuta 2019

Siiri Enoranta: Tuhatkuolevan kirous

"Paun äiti kauhistuu, kun Pau leikkaa takareisiin ulottuvan lettinsä. Syytä äiti ei kerro, ja Pausta tuntuu, ettei se ole ainoa asia, joka häneltä salataan. Kun Pau saa 14-vuotiaana himoitun kutsun Magia-akatemiaan, hän pääsee osalliseksi ihmeelliseen taikomisen maailmaan, ja salaisuuksien ovet alkavat aueta. Rimppakinttuinen ja kömpelö Pau ei ole koskaan ollut lahjakas missään, mutta käy ilmi, että hänellä on aivan erityisen vahva taika. Liittyykö se jotenkin salaperäiseen Nubya tuhatkuolevaan, joka on antanut Paulle lapsuudessa ainutlaatuisen lahjan - vai onko se sittenkin kirous?"

Siiri Enorannan Tuhatkuolevan kirous on vuoden 2018 Finlandia-palkinnon voittaja lasten- ja nuortenkirjallisuuden kategoriassa. Palkintonsa tämä huikea kotimainen fantasiaseikkailu on kyllä ainsainnut, niin huikean nautinnollisen seikkailun se minulle tarjosi. Kuuntelin Tuhatkuolevan kirouksen äänikirjana käsitöitä tehdessä ja välillä olin niin tarinan lumoissa, etten enään pysynyt silmukoissa mukana. Välillä piti purkaa puoli sukkaa, kun silmukat vain putoilivat Paun taistellessa ötkyläisiä vastaan vastarintaliikkeen riveissä. Voin siis hyvillämielin todeta, että tämä toimii aivan loistavasti myös äänikirjana siinä missä myös fyysisenä kirjana.

14-vuotias Pau, kirjan päähenkilö, on naivi ja hieman rasittava tyttö. Ajottain hän tuntui reilusti ikäistään nuoremmalta, kun ajattelee esimerkiksi hänen tietämystään seksuaalisuudesta. Kuitenkin kaikessa ailahtelevaisuudessaan hän oli varsin inhimillinen päähenkilö ja opin pitämään hänestä huonoine puolineen päivineen. Kirjassa kuitenkin vilisi toinen toistaan mielenkiintoisia persoonallisia henkilöhahmoja, joista minun suosikikseni nousivat ehdottomasti mystinen tuhatkuoleva Nubya ja erämäänkulkija Kolomar. Myös kirjan maailma on kiintoisa, se on looginen sääntöineen ja rajoituksineen, selkeine raameineen, mutta ihanan maaginen mielikuvituksellisuudessaan. Ihastuin Indarasiaan! Enorannan mielikuvitus on kyllä huikea, sillä kaikki kirjassa on hyvin persoonallista. Jo pelkästään ruumiin eritteiden ja karvojen käyttäminen taikomisessa oli omaperäinen yksityiskohta. Kuitenkin peruslähtökohtana on se fantasialle tuttu ja turvallinen hyvän ja pahan vastakkainasettelu, ja heidän välinen kamppailunsa.

Kirjassa käsitellään pääjuonen ohella kuitenkin monenlaisia teemoja ja aina nuoren äkillisestä aikuistumisesta heräävään seksuaalisuuteen. Ja pisteet Enorannalle varmaan parhaiten kirjoitetusta seksikohtauksesta nuortenkirjallisuudessa, olin äimistynyt ja sanaton! Kirjassa rikotaan myös tabuja - taikoa voi niin häpykarvoilla kuin kuukautisverellä ja seksuaalisuuteen suhtaudutaan hyvin ennakkoluulottomasti, pareja syntyykin sukupuoleen katsomatta. Ja kaiken tämän positiivisen lisäksi kirjan kieli on äärettömän harkittua ja kaunista. Sitä oli ilo kuunnella, välillä vain pysähdyin kuuntelemaan sitä miten upea tarina vain soljui lukijan huulilta, kuinka jokainen sana sopi täydellisesti paikalleen.

Huikea elämys, ja siksipä suosittelinkin tätä kirjaa lämpimästi siskolleni, joka ostikin tämän itselleen heti seuraavalla kauppareissulla. Ja suosittelen kyllä muillekin, mikäli YA-fantasia on yhtään lähellä sydäntä tai jos harkitsee genreen tutustumista.

Annan kirjalle yllättäen kaiken kehumisen jälkeen täydet 5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: WSOY
Ilmestynyt: 2018
Kesto: 16h 55min

Mistä minulle: Bookbeat

tiistai 23. huhtikuuta 2019

Anniina Mikama: Taikuri ja taskuvaras

"Mina asuu kadulla ja varastelee henkensä pitimiksi. Tom on nuori keksijä ja taikuri, jonka Ihmeiden teatteri lumoaa yleisönsä ilta illan jälkeen. Mina ja Tom kohtaavat Helsingissä talvella 1890 ja Mina on pian osa show'ta, jossa mekaaniset koneet heräävät eloon, liikkumaan ja puhumaan.

Nuoret huomaavat olevansa toisilleen enemmän kuin ystävät, mutta kummankin menneisyydessä on pahoja, selvittämättömiä asioita. He joutuvat juonittelun pyörteeseen ja ajojahtiin, josta he voivat selviytyä vain rohkeutensa avulla - muutama taikatemppu hihassaan."

Anniina Mikaman Taikuri ja taskuvaras on ensimmäinen osa trilogiasta, joka sijoittuu 1890-luvun Helsinkiin. Tämä kotimainen YA-fantasia romaani sekoittelee erilaisia genrejä reippaalla kädellä ja Mikama on luonut tarinan, jonka kaltaiseen en voi sanoa aikaisemmin törmänneeni. Steampunk-henkinen historiallinen romaani on ottanut vaikutteita perinteisistä teemoista, kuten ryysyistä rikkauksiin ja mahdoton rakkaustarina, mutta samaan aikaan mukaan on heitetty niin fantasiaa, spefiä ja rutkasti silmänkääntötemppuja. Tämä kaikki on herätetty henkiin eläväisellä kerronnalla, samalla tavalla kuin Tom herättää henkiin mekaaniset keksintönsä. Pystyin koko ajan näkemään kirjan tapahtumat silmieni edessä ja välillä tuntui kuin olisin ollut paikalla, näkymättömänä sivustaseuraajana.

Lienee selvää että pidin kirjasta valtavasti. Se tempaisi minut mukaansa vuosisadan takaiseen lumiseen Helsinkiin, jossa Tom löytää Minan kököttämässä kalelleen notkahtaneesta halkovajasta. Näppärä sorminen Mina on entinen porvarsityttö, joka on orvoksi jäätyään joutunut kadulle ja opetellut henkinsä pitimiksi varastelemaan. Pahaa aavistamaton Tom joutuu sukkelan taskuvarkaan uhriksi, mutta Minan hämmästykseksi mies löytää hänet ja tarjoaa tälle työtä. Mina suostuu työtarjoukseen ja niin hänestä tulee vanhan ja kiukkuisen professorin hoitaja sekä palvelija suureen taloon, jossa toimii Ihmeiden teatteri, jossa Tomin luomat mekaaniset laitteet heräävät eloon. Pian Mina on osa huikeaa show'ta, jossa huijataan katsojan silmää toinen toistaan mielikuvituksellisimmilla tavoilla.

Minan mieltä ei kuitenkaan jätä rauhaan hänen menneisyytensä haamut. Kuka surmasi hänen isänsä? Hän ei voi hetkeäkään uskoa, että hänen isänsä olisi yhtäkkiä vain hukkunut tapaturmaisesti. Rohkea ja periksiantamaton tyttö alkaakin vihjeiden perässä selvittämään menneisyyden hämäräperäisiä tapahtumia. Ilmassa on myös orastavia ihastumisen tunteita, sillä jokin komeassa Tomissa vetää Minaa puoleensa. 

Pidin miljööstä ja tunnelmasta, myös kerronta oli onnistunutta. Juoni etenee jouhevasti ja tarjoilee sellaisia yllätyksiä, joita en osannut yhtään odottaa tulevaksi. Hieman loppuhuipennuksen Terminaattori vibat saivat minut hämmentymään, mutta pidin muuten koko kirjasta sen verran paljon, että järkytys ei onnistunut latistamaan koko lukutunnelmaa. Vakavasti en kuitenkaan osaa tuota juonenkäännettä ottaa vieläkään ja kun ajattelenkin sitä, tulee mieleeni iso Arska ja hasta la vista baby. Hieman liian yliampuvaa ja yhtäkkinen hyppääminen menneenajan maagisesta tunnelma oli järkytys ja tiedän että se järkytys on saanut monen muunkin käsityksen kirjasta muuttumaan.

Nähtäväksi jää mihin suuntaan tarina kehittyy. Odotan kyllä innolla saavani sarjan seuraavan osan, Huijarin oppipojan, käsiini. Kirja ilmestyi tänä keväänä ja odotan sitä kirjaston varausjonossa. 

Annan kirjalle 4 / 5 pistettä! Olisin antanut täydet viisi ilman Terminaattori juttuja, sillä nautin kirjan lukemisesta muuten hyvin paljon.

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: WSOY
Ilmestynyt: 2018
Sivuja: 415

Mistä minulle: Kirjastosta

torstai 18. huhtikuuta 2019

Erin Kelly: Älä jää pimeään

"Kit ja Laura matkustavat Cornwalliin nähdäkseen täydellisen auringonpimennyksen. He ovat nuoria ja rakastuneita ja varmoja, että tästä on tulossa yksi monista heidän yhdessä kokemistaan auringonpimennyksistä.

Varjon väistymistä seuraavassa hiljaisuudessa Laura joutuu väkivaltaisen kohtauksen silminnäkijäksi. Hänen keskeyttämänsä mies kieltää kaiken, nainen näyttää kiitolliselta. On vain Lauran sana miehen sanaa vastaan. Kuukausien päästä nainen ilmestyy Lauran ja Kitin ovelle kuin kulkukissa. Kun tämän kiitollisuus muuttuu kuukausien päästä joksikin häiriintyneemmäksi, Laura alkaa pohtia, luottiko hän väärään ihmiseen.

Viidentoista vuoden päästä Laura ja Kit elävät pelon vallassa. Vaikka Laura tietää, että teki oikein puhuessaan poliisille, hän tietää myös, ettei kuva ole koskaan täydellinen vaan jotain jää aina pimentoon.." 

Älä jää pimeään on ennen kaikkea oikea page turner. Olin niin koukussa kirjaan, etten malttanut millään irtaantua sen äärestä hoitamaan arjen askareita tai laittaa illalla ajoissa nukkumaan. Vaikka kirjan tapahtumat polkaistaan käyntiin arkisesti ja hitaalla temmolla, on kirjailija osannut asentaa koukkunsa taktisesti oikeisiin kohtiin, niin että lukija pysyy naulittuna kirjan ääressä uteliaisuudesta kihisten. Päässä pyörivät vain kysymykset "miten tähän on päädytty?" ja "kuka valehtelee vai valehteleeko kukaan?". Alussa siis tiedetään, että Kit ja Laura ovat vuosia myöhemmin joutuneet vaihtamaan nimensä ja piiloutumaan. Heillä ei voi olla profiileja sosiaalisessa mediassa tai he eivät voi esiintyä kuvissa tai videoissa, edes ammattinsa puolesta, jotta he eivät tule löydetyiksi. Jotenkin Beth saattaa onnistua taas jäljittämään heidät. Koko vyyhti taas on saanut alkunsa auringonpimennysfestareilta Cornwallista, jossa Laura todistaa väkivaltaista raiskausta ja todistaa myöhemmin raiskaajaa vastaan oikeudenkäynnissä. Nainen, joka joutuu väkivaltaisen rikoksen uhriksion Beth. Kutkuttavaa vai mitä?

Kirjan alkuperäinen nimi He said/She said kuvaa todella hyvin teemaa, jota kirja käsittelee -  kun on vain sana toisen sanaa vastaan. Kenellä on uskottavampi tarina ja kenen puolesta todisteet parhaiten puhuvat. On ilmeistä että jokainen kirjan keskeisistä henkilöistä kantaa sisällään salaisuuksia, jotka ovat olennaisia isomman kokonaisuuden kannalta, mutta erilaiset syyt ja seurausten pelko saavat heidät vartioimaan salaisuuksiaan jopa raivokkaasti. Kelly on osannut rakentaa varsin mehukkaan trillerin, joka on samalla hyvin realistinen, mutta myös yllättävä. Se ei nouse kimuranteilla ja hurjilla juonenkäänteillään perinteisten trillerien rinnalle, mutta silti vähemmänkin dramaattiset tapahtumat pitävät otteessaan ja loppuratkaisukin tarjoilee yllätyksiä kokeneemmallekkin trilleristille. Samalla tämä on myös niiden makuun, jotka nauttivat siistimistä rikostarinoista ja psykologisista jutuista.

Kevään uutuuksien seasta Älä jää pimeään erottuu kyllä edukseen. Clare Mackintosh on sanonut tästä kirjasta, että "tämän kirjan olisin halunnut kirjoittaa". Mackintoshin suositus olikin yksi syy miksi päädyin tämän kirjan kirjastosta varaamaan.  En pettynyt, päinvastoin, pidin kirjasta todella paljon. Päätarinan lisäksi kirjailija tarjoili mielenkiintoisia henkilähahmoja ja sivuhenkilöitä. Kitin kaksoisveljen ja Lingin tarina oli myös varsin kiinnostava sivujuonne. Nautin myös luonnonilmiön, auringonpimennyksen, ottamista yhdistäväksi teemaksi tarinan taustalla.

Annan kirjalle 4 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Gummerus
Ilmestynyt suomeksi: 2019
Alkuteos: He said/She said (2017)
Sivuja: 448
Suomentanut: Päivi Pouttu-Deliére

Mistä minulle: Kirjastosta

keskiviikko 17. huhtikuuta 2019

Syksyn 2019 kutkuttavimmat kirjauutuudet

Nyt ne taas näkee, nimittäin kustantamoiden ensi kesän ja syksyn kirjakatalogit. Katalogien selailu ja kiinnostavien uutuuksien bongailu on niin ihanaa, että jälleen listaan eri kustantamoilta kiinnostavimmat kirjat omaan postaukseen. 

Otava:
  • Sanna Tahvanainen - Kirsikoita lumessa
  • S/S Urst - Kontakti
  • Margaret Atwood - Testamentti
  • Jill Santopolo - Kun sanat ei riitä
  • Kevin Kwan - Ökyrikkaat aasialaiset
  • Julian Fellowes - Loiston päivät
  • Alex North - Kuiskaaja
  • Katrine Engberg - Krokotiilinvartija
  • Anton Berg - Kahdeksantoista
  • Tomi Adeyemi - Veren ja luun lapset 
Gummerus:
  • Milja Kaunisto - Tulenpunainen kabaree
  • Gabriel Tallent - Minun ikioma kultani
  • Katie Lowe - Jumalten verta suonissamme
  • Clare Mackintosh - Lopun jälkeen
  • Camilla Grebe - Horros
  • Alex Michaelides - Hiljainen potilas
  • Sarah J. Maas - Okaruusujen valtakunta

Bazar:
  • Petteri Sihvonen - Kolkko
  • Rosella Postorino - Suden pöydässä
  • Louise Penny - Kuolema kiitospäivänä & Kylmän kosketus
  • Tom Chatfield - Tämä on Gommora
Like:
  • Sofi Oksanen - Koirapuisto
  • Tommi Liimatta - Saaret kuin sisaret
  • Augustina Bazterrica - Rotukarja
  • Maike Wetzel - Tyttö joka löytyi
  • Neil Gaiman - Pohjoisten mytologia

Tammi:
  • Patricia G. Bertenyi - Salaisuuksien galleria
  • Otto Hyyrynen - Murtumispiste
  • Joël Dicker - Stephanie Mailerin katoaminen
  • Haruki Murakami - Tanssi tanssi tanssi
  • Petina Gappah - Pimeydestä loistaa valo

WSOY:
  • Akseli Heikkilä - Veteen syntyneet
  • C. J. Tudor - Paluu pimeästä
  • Leïla Slimani - Adéle
  • Stephanie Garber - Finale

Karisto:
  • Margaret Atwood - Noidan sikiö
Kutkuttava kirjasyksy tulossa! Eniten odotan Atwoodin kirjoja. Entä sinä?

kuva: google

sunnuntai 14. huhtikuuta 2019

Garth Greenwell: Kaikki mikä sinulle kuuluu

"Bulgarian Sofiaan sijoittuvan kirjan tapahtumat alkavat siitä, kun kovasti Greenwellin oloinen amerikkalaisopettaja ostaa Kansallisen kulttuuripalatsin vessassa seksiä nuorelta Mitkolta. Kaikki mikä sinulle kuuluu on kipeä kuvaus pakahduttavasta kaipuusta, miehestä joka etsii itseään vieraassa maassa ja törmää kaikkialla oman menneisyytensä kahleisiin."

Olen monesti tullut siihen tulokseen, että minussa on lukijana jotain perustavanlaatuista vikana, sillä en koskaan löydä ja ymmärrä sitä hienoutta, mikä palkituissa ja palkintoehdokkaina olevissa kirjoissa on niin upeaa, hehkutettavaa tai hienoa. Nemo kustantamon sivut kertovat, että tämä Greenwellin esikoisromaani on kahminut ennätysmäärän erilaisia palkintoehdokkuuksia ja voittanutkin British Book Award for Début Book of the Year -palkinnon. Esquire puolestaan on valinnut kirjan kirjallisuudenhistorian kaikkien aikojen eroottisempien kirjojen joukkoon, ja tätä mainostetaan myös suurin kirjaimin takakannessa. Muut lukijat ovat lumoutuneet kirjan kauniista ja runollisesta kielestä, vaikuttuneet sen tuokiokuvista ja löytäneet siitä syvempiä merkityksiä.

Meikä mandoliini, tälläinen perusjuntti juonivetoisten tarinoiden ystävä mietin ensimmäiseksi, kun kirja alkoi kokonaisuutena minulle hahmottumaan, että jos tämä kirja on eroottisimpien kirjojen joukossa niin Fifty Shades of Grey on varmaan jo hardcore pornoa. Kaikkea oikeasti eroottista lähinnä välteltiin. Laitettiin ensin tapahtumat alkuun, pikkusievästi puhutaan esileikeistä ja kierretään lopulta itse akti jättämällä se lukijan mielikuvituksen varaan, ja sitten siirrytäänkin jo sujuvasti eteenpäin. Jos aloittaa kertomaan, sen voi viedä loppuun tai sitten jättää koko toimituksen rivien väliin. Ei ole eroottinen kirja tämä, eikä se minua haittaa, ettei kirjassa menty yksityiskohtiin, mutta se että kirjaa mainostetaan eroottisena on hämmentävää. 

En voi kieltää etteikö Greenwellin soljuva ja runollinen kieli olisi ollut kaunista. Kerronta on hyvin tiivistä, tekstikappaleet ovat hyvin pitkiä, mutta lukeminen on kuitenkin yllättävän vaivatonta ja sujuvaa. Olin aluksi myös hiukan ihastunut Greenwellin taitoon maalata esiin hienoja tuokiokuvia ja viipyillä kuvailemassa yhtä sun toista kohtausta tarinan ympäriltä. Kuitenkin loppua kohden mentäessä ei jaksanut enään innostaa, junakohtauskin alkoi tutuntumaan jo niin tavattoman pitkältä, että myönnän harpponeeni hieman. Onneksi kirja on kuitenkin verrattain lyhyt. Vaikka olinkin yllättynyt siitä, kuinka tuhti tämä pieni kirja onkaan, olin iloinen että sen sai luettua suhteellisen nopeasti loppuun.

Kaikki kirjassa tuntuu hyvin loppuun asti hiotulta, ehkä jopa liianki viimestellyltä. Odotin itse jotain rouheampaan, kun tapahtumapaikkana on kuitenkin Bulgaria, josta miljöönä ei tuoda esille vain sitä kiiltävää puolta, vaan mielikuvat, joita maasta ja sen tilasta luodaan, ovat hyvin kolkkoja. Mitko puolestaan on katujenkasvatti, huolittelematon ja kovia kokenut ihminen, joka selkeästi on rikki sisältä. Minusta tähän asetelmaan kerrontatyyli ei vain istu. Tai sitten en kyennyt vain sukeltamaan tarpeeksi syvälle rivien väliin, jolloin olisin saanut enemmän irti. Tarina jäi ikäväkseni hyvin etäiseksi.

Kirjan päähenkilö pohtii sekä itseään että omaa identiettiään suhteessa seksuaalisuutteensa. Hänen lapsuudentraumat vaikuttavat häneen vielä aikuisuudessakin ja hän yrittää päästä lapsuudessa aiheutetun häpeän tunteen yläpuolelle. Lisäksi hän joutuu kohtaamaan epäterveen suhteen Mitkoon, jota hänen on vaikea lyödä lopullisesti poikki, sillä himo ja rakkaus, mitä hän tuntee tuota miestä kohtaan tekevät sen vaikeaksi. Lopulta suhde muodostuu jopa vaaralliseksi. Tarina itsessään on hyvin tavanomainen, ei mitenkään yllättävä tai erikoinen. Pääpaino on enemmän kirjan tunnelmassa kuin juonikuvioissa.

Ei minun kirja ollenkaan, en kyennyt löytämään sitä hienoutta mitä niin monet muut ovat tästä kehutusta kirjasta löytäneet.

Annan kirjalle 2,5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Nemo
Ilmestynyt suomeksi: 2017
Alkuteos: What Belong to You (2016)
Sivuja: 216
Suomentanut: Juhani Lindholm

Mistä minulle: Kirjastosta



tiistai 9. huhtikuuta 2019

Leïla Slimani: Kehtolaulu

"Toivotat hänet tervetulleeksi omaan kotiisi, perheesi jokapäiväiseen elämään ja lastesi sydämiin. Et voi enää kuvitella elämää ilman häntä: luotettavaa ja uskollista apuria, joka tuntuu melkein kuin perheenjäseneltä. Kunnes maailmasi hajoaa eräänä toukokuun päivänä.

Kun Myriam haluaa palata töihin äitiyslomalta, hän joutuu miehensä Paulin kanssa etsimään hoitajan kahdelle pienelle lapselleen. Louise on paljon enemmän kuin he uskalsivat toivoa: hiljainen, siisti, lasten rakastama nainen, joka pitää heidän kauniin asuntonsa moitteettomassa kunnossa ja on korvaamaton apu illallisjuhlien järjestämisessä. Kiiltokuvamaisen täydellinen Louise ei väsy leikkimään piilosta tai laulamaan loputtomiin lastenlauluja.

Pinnan alla kuitenkin kytee. Pariisilainen perheidylli sokerisine leivonnaisineen ja karuselliajeluineen asettuu taustaksi nöyryytykselle, raivolle ja väkivallalle." 

Kehtolaulu on hyytävää luettavaa ihmismielen hajoamisesta sekä synkkyydestä. Olin koukussa kirjaan ensimmäisistä sivuista lähtien, sillä halusin tietää mikä ajaa ihmisen niin kauhistuttaviin tekoihin. Jo heti alusta asti lukija tietää tarinan asetelmat. Kehtolaulu onkin enemmän psykologinen kuvaus siitä miten pisteestä a päädytään pisteeseen b. Kirja pureutuu syvälle ihmismielen syövereihin ja kuvaa ainutlaatuisesti mielen mätänemistä. Yksinäisyys, eriarvoisuus sekä vanhemmuus ovat myös kirjan kantavia teemoja.

Paul ja Myriam palkkaavat hyvässä uskossa perheeseensä lastenhoitajan Louisen, joka vaikuttaa aluksi aivan täydelliseltä. Lapset tuntuvat pitävän uudesta hoitajastaan ja Louisella tuntuu olevan lasten kasvatus hallussaan. Kaiken hyvän lisäksi vanhempien tullessa kotiin asunto kiiltää aina puhtauttaan ja sänkyihinkin vaihdetaan petivaatteet viikottain. Voisiko parempaa lastenhoitajaa enään edes toivoa? Nyt Paul ja Myriam ovat vapaita luomaan omaa uraansa ja hiljalleen Louise saa yhä vakaamman jalansijan heidän perheessään. Pian lastenhoitaja tuntuu olevan perheenjäsen. Mutta miten tuosta toimeliaasta, hieman hiljaisesta ja säyseästä, lastenhoitajasta tulee lapsenmurhaaja? Mikä ajaa naisen niin peruttaamattomiin tekoihin?

On paikoittain hieman ahdistavaakin seurata kuinka Paul ja Myriam vajovat hiljalleen syvemmälle suohon. Täydelliseltä tuntuva lastenhoitaja paljastaa itsestään puolia, joiden pitäisi saada vanhempien hälytyskellot soimaan, mutta Paul ja Myriam eivät halua nähdä totuutta. He ovat niin tiukasti kiinni itse luomassaan kuplassa, sillä totuuden kohtaaminen voisi puhkaista sen. Kaikessa epämielyttävyydessäänkin Paul ja Myriam ovat kuitenkin kiinnostavia henkilöitä, kuten myös Louisa.

Kirjan kieli on helppolukuista ja korutonta, tarina etenee joutuisasti eteenpäin, joten tämän kirjan ahmaisi hetkessä. Paljon on lukijan oman mielikuvituksen varassa, rivit kätkevät väliinsä paljon. Ajattelin kaikenkaikkiaan tämän olevan kamalampi, brutaalimpi, mutta ainakaan itse en kokenut kirjaa liian ahdistavaksi. Tarinan henkilöt jäävät tarpeeksi etäisiksi, eikä tarina tule liian iholle, mikä oli hyvä. Lapsiin kohdistuva väkivalta sekä lapsen murhaaminen ovat aiheita, jotka saavat helposti ahdistumaan, ja raja siihen ettei aiheeseen liittyviä kirjoja pysty lukemaan ollenkaan on hiuksen hieno. Kehtolaulu ei kuitenkaan ylitä tuota rajaa, eikä tämä olekkaan mikään väkivallalla ryyditetty trilleri. Tunnelma on se, mikä tekee Kehtolaulusta hyytävän. 

Annan kirjalle 4,5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: WSOY
Ilmestynyt suomeksi: 2018
Alkuteos: Chanson douce (2016)
Sivuja: 237
Suomentanut: Lotta Toivainen

Mistä minulle: Kirjastosta

lauantai 6. huhtikuuta 2019

Lauren Graham: Talking as Fast as I Can - from Gilmore Girls to Gilmore Girls

"A funny, intimate memoir by Lauren Graham, the beloved star of Gilmore Girls and Parenthood, which recounts her experiences on Gilmore Girls - the first and second time - and shares stories about life, love, and working in Hollywood"


TAFAIC on Lauren Grahamin toinen romaani ja omaelämänkerrallinen kertomus hänen urastaan sekä siitä miten hän koki työnsä Gilmoren tyttöjen Lorelaina. Samalla hän avaa tuntojaan siitä miltä kakkoskierros sarjan parissa tuntui. Lauren kertoo siinä sivussa myös elämästään, nuoruudestaan sekä tiestään Hollywoodiin.

Vannoutuneena Gilmoren tyttöjen fanina, minun oli luettava tämä kirja, vaikka normaalisti en juurikaan lue englanniksi. Kirja osottautuikin suhteellisen helppolukuiseksi, ainakin minun englanninkielen taidoille ja pääsin sukeltamaan Grahamin kertomuksiin hänen elämästään. Kaikista miellyttävintä oli lukea Grahamin muisteloita Gilmoren tyttöjen kuvauksista ja Vuosi elämästä kuvauksien aiheuttamasta tunnemyrskystä. Olen samaa mieltä Grahamin kanssa siitä, että Vuosi elämästä -minisarjan lopetus tuntui enemmän cliffhangerilta kuin kaiken pakettiin laittavana grande finalena. 

Kovin syvällistä Grahamin kerronta ei ole. Hän ei paneudu juurikaan henkilökohtaiseen elämäänsä, kertomukset ovat lähinnä mukavia muisteloita ja sattumuksia eletystä elämästä. Kuinka asuntolaivassa asuvasta, koulunäytelmissä vaikuttaneista tytöstä tuli yhden suositun (todella ihanan) sarjan toinen päänäyttelijä? Mitä tapahtui Gilmoren tyttöjen jälkeen? Näihin kysymyksiin kirja antaa vastauksen sekä ja siihen miten Laurenin pitkään jatkuneesta sinkkuudesta oltiin huolissaan ja kuinka hän lopulta tapasi kumppaninsa. Kerronta on kuitenkin vahvasti Grahamin hersyvällä huumorilla höystettyä ja saa lukijan kyllä hyvälle mielelle sekä ajottain naurahtamaan jopa ääneen. Tämä olisi ollut mainiota kuunnella äänikirjana Laurenin itsensä lukemana, kuulin niin vahvasti lukiessa Laurenin äänen päänsisälläni kertomassa kirjan tapahtumia, joten veikkaan että äänikirjana tämä olisi ollut verrattain elämyksellisempi kokemus. Gilmoren tyttöjen -sarjan juju oli siinä, että sarjan hahmot puhuivat normaalia nopeammin ja enemmän. Lorelain ja Roryn keskutelujen seuraaminen onkin sarjan parhaimistoa, sillä sanailu on varsin nokkelaa ja huumoristista.

TAFAIC on mukava kevyt välipalakirja varsinkin Gilmoren tyttöjen -faneille. Kirja sai minut kiinnostumaan myös Parenthood -sarjasta sekä Grahamin aiemmin ilmestyneestä romaanista Someday, Someday, Maybe. Amerikkailainen myyntitaktiikka toimi tällä kertaa ainakin minun kohdallani!

Annan kirjalle 3,5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Ballantine Books
Ilmestynyt: 2016
Sivuja: 224

Mistä minulle:  Kirjastosta

torstai 4. huhtikuuta 2019

Katja Kärki: Jumalan huone

"Hyvästi koko perkeleen suku! Elsa on päättänyt lähteä kodistaan ja omistaa koko elämänsä synnin tekemiselle. On lähdettävä, sillä ahdasmielisen suvun mielestä Elsa on aivan liikaa kaikkea. Pinkkiä siilitukkaa ei saa survottua siihen muottiin, johon nuoren naisen pitäisi mahtua. Hyvästi isä ja äiti, hyvästi pikkusisko ja etuoikeutetut veljet! Elsa maksaa kuskille setelillä ja istuu tyhjälle ikkunapaikalle bussin keskiosaan. 

Katja Kärjen Jumalan huone kertoo kolmen naisen kautta pohjoiskarjalaisen Martikaisen suvun tarinan 1930-luvulta nykyaikaan. Suvun kaapeissa piilotellaan rumia luurankoja, tekoja, joita ei voi antaa anteeksi ja joista ei puhuta, mutta jotka koko ajan äänettömästi huutavat olemassaoloaan piinatessaan jokaisen mieltä. Kärjen monisärmäisessä esikoisteoksessa kuuluu vahvan ja vivahteikkaan kertojan ääni, joka herättää pohtimaan naiseutta, menneiden sukupolvien selviytymistä ja anteeksiantoa."

Olin yllättynyt miten runsas ja monipuolinen sukutarina Jumalan huone olikaan. Se kertoi kolme hyvin erilaista, mutta hyvin mielenkiintoista tarinaa naisista, jotka ovat jokainen kosketuksissa esikoislestadiolaisuuteen. Jokaisella naisella on elämässään kipupisteet, joihin tuo jäykkä ja tiukan vanhoillinen uskonlahko on vaikuttanut tavallaan. Samoin kuin sodan rikkomat mielet ja suvun vaietut salaisuudet. Aili kokee saavansa uskosta voimaa ja lohtua, vahva usko auttaa häntä selviytymään elämän karikoista. Kaikista tarinoista Ailin tarina onkin surullisin ja elämä on kohdellut naista koviten. Maria, jonka täti Aili on, on kasvannut lahkon ja uskon parissa, mutta aikuisena hän joutuu pohtimaan sitä mikä on oikein ja mikä vain vanhojen miesten sanelemaa. Modernina ja työtä tekevänä naisena hän kokee yhteisön odotukset ja vaatimukset raskaina sekä liian tiukkoina. Ne eivät anna yhtään liikkumavaraa naiselle, joka ei halua elää yhteisön sanelemien normien mukaan. Elsa taas kokee yhteisön vankilana, hän on aivan vääränlainen sinne, seurat on paikka, johon hän ei kuulu ollenkaan. Elsa hylkää koko uskon ja kapinoi sitä vastaan uhmakkaasti, kääntäen lopulta selkänsä koko perheelleen ja omistaen elämänsä syntien tekemiselle. Lahkossa ja yhteisössä kasvaminen sekä perheen puhumattomuuden kulttuuri kuristaa nuorta naista sisältä päin ja hän ajautuu ajelehtimaan elämässään levottomana eteenpäin.

Ajallisesti kirjassa liikutaan laajalla alueella, 1930-luvulta nykypäivään. Kronologiaa on myös rikottu hyppien ajasta ja näkökulmasta toiseen. Kirjassa käsitellään myös monenlaisia teemoja, vaikka uskonnollinenyhteisö on vahvasti taustalla läsnä. Naisten elämiä kuitenkin kuvaillaan elämänmakuisesti ja aidosti, kokoajan tuntuu että kaikki olisi voinut hyvinkin tapahtua oikeasti. Lestadiolaisuuden lisäksi puidaan sodan vaikutuksia, perheväkivaltaa, alkoholisimia ja naisen asemaa. Vielä Ailin aikana yhteisössä määritelty naisen alisteinen asema oli suhteellisen normaalia arkielämässä. Nainen oli emäntä ja äiti, hoiti kodin ja lapset tarmokkaasti, vaikeni seurakunnassa ja tyytyi osaansa. Aviottomia lapsia ei katsottu hyvällä, kuten ei esiaviollista seksiäkään. Marian aikana maailma on jo muuttunut ja on normaalia, että nainen on mukana työelämässä ja luo uraa sekä keskittyy enemmän itseensä. Ura kotiäitinä ei ole enään ainoa vaihtoehto naiselle, mutta se on se mitä yhteisö naiselta odottaa. Marian sukupolven naiset eivät ole kuitenkaan vielä yhtä vapaamielisiä mitä Elsan sukupolvi, jolloin nainen voi olla vapaasti mitä vain. Moni menneisyydessä tabuna pidetty asia ei ole nykyaikana vaiettu, eikä nainen taivu olemaan alisteisessa asemassa, vaan haluaa itse päättää elämästään. Elsa kapinoi rajusti yhteisön sääntöjä ja naisten ennalta sävellettyä elämänsuuntaa vastaan, mutta ajautuukin ajelehtimaan tuulen teillä huonosta suhteesta toiseen. Naisten tarinoissa näkyy siis myös sukupolvien välinen kuilu sekä sodan vaikutukset perheen naisiin.

Kirjan kieli on eläväistä ja sujuvaa. Kerronta taipuu luontevasti kuvailemaan alkoholin huuruista seksiä ja toisessa hetkessä pauhamaan Jumalan armosta. Kerrontaa ryydittää vielä paksu murre, joka on minulle suhteellisen vierasta. Välillä piti pysähtyä ja lukea murteella kirjoitetut virkkeet uudestaa, hiljaa mielessä puhumalla, jotta ne taipuivat ymmärettäviksi lauseiksi. Jumalan huone yllätti minut. Se on väkevä sukutarina, joka jää mieleen pyörimään. Omaksi suosikikseni nousi Ailin traaginen tarina, kun taas Elsan kapinallinen sekoilu onnistui ajottain ärsyttämään. Kirja ottaa paikkansa viime aikoina ilmestyneiden hienojen uskonnollisista yhteisöistä kertovien kirjojen rinnalla. Vahva suositus tälle upealle esikoisteokselle. Kirja tarjosi runsaudessaan paljon, joten on vaikea edes tarttua yksittäisiin teemoihin, jota kirjassa käsiteltiin, tämän syvemmin. Ja vaikka kirjassa oli niin paljon kaikkea, Kärki pystyi hienosti pitämään tarinan kasassa ja juonien päät hyppysissään.

Annan kirjalle 4,5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Bazar 
Ilmestynyt: 2019
Sivuja: 464

Mistä minulle: Kirjastosta