Leïla Slimani: Kehtolaulu

"Toivotat hänet tervetulleeksi omaan kotiisi, perheesi jokapäiväiseen elämään ja lastesi sydämiin. Et voi enää kuvitella elämää ilman häntä: luotettavaa ja uskollista apuria, joka tuntuu melkein kuin perheenjäseneltä. Kunnes maailmasi hajoaa eräänä toukokuun päivänä.

Kun Myriam haluaa palata töihin äitiyslomalta, hän joutuu miehensä Paulin kanssa etsimään hoitajan kahdelle pienelle lapselleen. Louise on paljon enemmän kuin he uskalsivat toivoa: hiljainen, siisti, lasten rakastama nainen, joka pitää heidän kauniin asuntonsa moitteettomassa kunnossa ja on korvaamaton apu illallisjuhlien järjestämisessä. Kiiltokuvamaisen täydellinen Louise ei väsy leikkimään piilosta tai laulamaan loputtomiin lastenlauluja.

Pinnan alla kuitenkin kytee. Pariisilainen perheidylli sokerisine leivonnaisineen ja karuselliajeluineen asettuu taustaksi nöyryytykselle, raivolle ja väkivallalle." 

Kehtolaulu on hyytävää luettavaa ihmismielen hajoamisesta sekä synkkyydestä. Olin koukussa kirjaan ensimmäisistä sivuista lähtien, sillä halusin tietää mikä ajaa ihmisen niin kauhistuttaviin tekoihin. Jo heti alusta asti lukija tietää tarinan asetelmat. Kehtolaulu onkin enemmän psykologinen kuvaus siitä miten pisteestä a päädytään pisteeseen b. Kirja pureutuu syvälle ihmismielen syövereihin ja kuvaa ainutlaatuisesti mielen mätänemistä. Yksinäisyys, eriarvoisuus sekä vanhemmuus ovat myös kirjan kantavia teemoja.

Paul ja Myriam palkkaavat hyvässä uskossa perheeseensä lastenhoitajan Louisen, joka vaikuttaa aluksi aivan täydelliseltä. Lapset tuntuvat pitävän uudesta hoitajastaan ja Louisella tuntuu olevan lasten kasvatus hallussaan. Kaiken hyvän lisäksi vanhempien tullessa kotiin asunto kiiltää aina puhtauttaan ja sänkyihinkin vaihdetaan petivaatteet viikottain. Voisiko parempaa lastenhoitajaa enään edes toivoa? Nyt Paul ja Myriam ovat vapaita luomaan omaa uraansa ja hiljalleen Louise saa yhä vakaamman jalansijan heidän perheessään. Pian lastenhoitaja tuntuu olevan perheenjäsen. Mutta miten tuosta toimeliaasta, hieman hiljaisesta ja säyseästä, lastenhoitajasta tulee lapsenmurhaaja? Mikä ajaa naisen niin peruttaamattomiin tekoihin?

On paikoittain hieman ahdistavaakin seurata kuinka Paul ja Myriam vajovat hiljalleen syvemmälle suohon. Täydelliseltä tuntuva lastenhoitaja paljastaa itsestään puolia, joiden pitäisi saada vanhempien hälytyskellot soimaan, mutta Paul ja Myriam eivät halua nähdä totuutta. He ovat niin tiukasti kiinni itse luomassaan kuplassa, sillä totuuden kohtaaminen voisi puhkaista sen. Kaikessa epämielyttävyydessäänkin Paul ja Myriam ovat kuitenkin kiinnostavia henkilöitä, kuten myös Louisa.

Kirjan kieli on helppolukuista ja korutonta, tarina etenee joutuisasti eteenpäin, joten tämän kirjan ahmaisi hetkessä. Paljon on lukijan oman mielikuvituksen varassa, rivit kätkevät väliinsä paljon. Ajattelin kaikenkaikkiaan tämän olevan kamalampi, brutaalimpi, mutta ainakaan itse en kokenut kirjaa liian ahdistavaksi. Tarinan henkilöt jäävät tarpeeksi etäisiksi, eikä tarina tule liian iholle, mikä oli hyvä. Lapsiin kohdistuva väkivalta sekä lapsen murhaaminen ovat aiheita, jotka saavat helposti ahdistumaan, ja raja siihen ettei aiheeseen liittyviä kirjoja pysty lukemaan ollenkaan on hiuksen hieno. Kehtolaulu ei kuitenkaan ylitä tuota rajaa, eikä tämä olekkaan mikään väkivallalla ryyditetty trilleri. Tunnelma on se, mikä tekee Kehtolaulusta hyytävän. 

Annan kirjalle 4,5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:

Kustantamo: WSOY

Ilmestynyt suomeksi: 2018

Alkuteos: Chanson douce (2016)

Sivuja: 237

Suomentanut: Lotta Toivainen

Mistä minulle: Kirjastosta