tiistai 21. toukokuuta 2019

Gin Phillips: Niin kuin me olisimme kauniita

"Eläintarha on melkein tyhjillään, mutta Joan ja hänen nelivuotias poikansa viivyttelevät ennen lähtöä. He ovat viettäneet yhdessä lähes täydellisen päivän, he ovat onnellisia. Mutta eläintarhan portilla Joan näkee jotakin, mikä saa hänet ryntämään lapsi sylissä pakoon, takaisin eläintarhan uumeniin.

Seuraavan kolmen tunnin ajan koko romaanin ajan Joanin ja hänen poikansa elämä on uhattuna. Kuin eläimet he ovat vankeina eläintarhassa, joka onneksi on Joanille läpikotaisin tuttu. He pakenevat pitkin kiemurtelevia polkuja, rakennustelineiden alta, piilottelevat karusellin takana. Koko ajan Joan tuntee poikansa pienen ruumiin ja sydämen sykkeen tiiviisti itseään vasten."

Ihan ensimmäiseksi täytyy kysyä kysymys, joka oli vahvimpana mielessäni, kun kirjaa luin - Olenko ainoa, jonka mielestä suomennoksessa kirjan nimi on hämmentävä? Niin kuin me olisimme kauniita ei istu kirjaan yhtään, se ei kuvaa kirjan sisältöä millään tavalla ja tuntuu aivan randomisti valitulta taiteelliselta lausahdukselta, jonka on ajateltu tuovan kirjalle jotain arvoa. Ehkä tässä nimen kohdalla on nyt joku hieno juttu, joka on mennyt minulta aivan ohi, mutta jos joku on tämän kryptisen koodin ratkaissut, haluaisin enemmän kuin mielelläni tietää vastauksen.

Niin kuin me olisimme kauniita oli nopeasti luettu. Lyhyehkö trilleri, jonka tunnelma oli piinaava. Kirjan kaikki tapahtumat mahtuvat kolmeen tuntiin, mutta nuo kolme tuntia voivat sisältää koko loppuelämän. Eläintarhan tapahtumia tarkastellaan muutamasta eri näkökulmasta, mutta keskeisimmässä roolissa ovat Joan ja hänen pieni poikansa. Juoni on trilleriksi varsin suoraviivainen, mutta kaikessa yksinkertaisuudessaan koukuttava. Tämä voisi tapahtua aivan oikeasti ja nykyaikaan peilaten, kirjan tarina onkin varsin ajankohtainen. Kuinka itse toimisit vastaavassa tilanteessa? Elä itse ja anna muiden kuolla, vai nousisitko sankarillisesti uhkaa vastaan? 

Minua tämä kirja ei onnistunut kuitenkaan täysin vakuuttamaan, sillä vaikka tarina alkaa hyvin, niin mukaan mahtui liikaa rönsyilyä itse asiasta. Ehkä sen tarkoituksena oli syventää henkilökuvaa ja pitää lukijaa jännityksessä, mutta minusta se tuntui lähinnä samalta kuin ärsyttävä pakollinen hiljaisuus, joita pidetään aina kaikissa kilpailuissa ja tv-ohjelmissa, ennenkuin voittaja julkistetaan. Olin liian malttamaton tietämään mitä tapahtuu, kuin lukemaan henkilöiden ajatustenjuoksua, jostain muusta kuin itse selviytymisestä kiperästä tilanteesta. Tämä olisi toiminut paremmin ytimekkäänä täsmäiskuna, jossa olisi toki kuvailtu sitä mitä äiti on valmis tekemään suojellakseen lastaan sekä ampujien mielenliikkeitä tapahtumien takana, mutta sen muun turhan olisi voinut karsia pois. Reiluun 300 sivuun venytettynä tämä tarina ei onnistunut pitämään otteessaan. Loppuratkaisu oli aika yllättävä ja jättää monia kysymyksiä ilmaan. Osittain loppuratkaisu on lukijan oman tulkinnan varassa, mutta olisin kuitenkin kaivannut suorempia vastauksia ilmoille jääneisiin kysymyksiin.

Annan kirjalle 3 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: S & S
Ilmestynyt: 2018
Alkuteos: Fierce Kingdom (2017)
Sivuja: 350
Suomentanut: Jaakko Kankaanpää

Mistä minulle: Kirjastosta

1 kommentti: