Leila Slimani: Adéle

"Adèlen elämä on päällisin puolin hyvää: lääkärimies, lapsi, toimittajanura. Mutta hänellä on toinenkin elämä, salattu, kyltymätön seksielämä, jossa rakastajat vaihtuvat ja fantasiat leimuavat. Adèle ei halua olla itsenäinen, päätöksiä tekevä subjekti, vaan objekti, katseiden kohde, leikkikalu. Kun kulissit romahtavat, aviomies leimaa Adèlen sairaaksi, seksiriippuvaiseksi, ja ”sommittelee vaimolleen rajoitusten ja rutiinien säätelemän elämän, jossa tämä on turvassa omalta itseltään ja vieteiltään”.

Adéle on Leila Slimanin palkittu esikoisteos, joka suomennettiin vasta Kehtolaulun saaman suosion jälkeen. Kehtolaulu oli mieleenpainuva ja traaginen kertomus, mutta Adéle ei ole läheskään yhtä vetävä, vaikka onkin tarinana hyvin hätkähdyttävä. Adéle on kertomus pakkomieleteestä, riippuvuudesta ja yksinäisyydestä, jonka Slimani maalaa esiin vimmaisen rehellisellä kerronnalla

Adéle on nainen, joka elää ulospäin hyvin tavallista elämää lääkärimiehensä ja heidän poikansa kanssa Pariisissa. Töikseen Adéle tekee toimittajan töitä, mutta inhoaa siitä jokaista sekunttia. Adéle ei myöskään nauti äidinroolista, vaikka pariskunnan yhteinen poika hänelle hyvin rakas onkin. Elämän tylsä tavallisuus saa Adélen etsimään täyttymystä lukuisista irtosuhteista. Adéle suhtautuu pakkomielteisesti rajuun seksiin ja hänen elimistönsä huutaa nälkäisenä miehisen kosketuksen ja halutuksi tulemisen perään. Adéle on elänyt kaksoiselämää vuosia, peittäen jälkensä huolellisesti mieheltään, mutta kiinnijäämisen pelko vainoaa naista illalla nukkumaan mennessä. Hän ei kuitenkaan pysty lopetamaan, hänen on vain saatava aina lisää ja lisää. Lopulta kulissit romahtaa, kun aviomies saa Adélen kiinni kaikesta. Loukattu mies asettaa vaimolleen tiukat rajat ja valvoo tämän jokaista liikettä. Hän on varma, että saa sairaan vaimonsa addiktion parannettua.

Tähän kirjaan ei pystynyt samaistumaan millään tasolla. Adéle oli henkilöhahmona hyvin kova ja kylmä, vaikka samalla hyvin hauras ja heikko. Kuitenkin psykologisessa mielessä Adélen pakkomielle, voimakas riippuvuus ja piinaava yksinäisyys olivat hyvin kiehtovia. Varsinkin lopussa, kun Adéle lähtee rakentamaan elämäänsä miehensä ehdoilla uudestaan kaukana Pariisista, saa tarina aivan uutta psykologista syvyyttä. Pidän todella paljon tälläisten psykologisten tarinoiden lukemisesta, ihmismieli ja moninaiset syyt sen toiminnan takana ovat aina olleet kiinnostavia ilmiöitä. Vaikka Slimanin kerronta on hyvin toteavaa, osaa hän silti kutoa tarinoihinsa puhuttelevan psykologisen ulottuvuuden.

Tarina herättää paljon kysymyksiä, joista voimakkaimmin mielen päällä on miten ja miksi? Miten ja miksi Adélesta tuli seksiaddikti? Slimani ei kuitenkaan anna suoria vastauksia mielessä piinaaviin kysymyksiin, vaikka Adélen lapsuutta ja nuoruutta avataankin hieman. Lopputulema on kuitenkin lukijan oman tulkinnan varassa. Itse olisin kuitenkin toivonut näin analyyttisenä ihmisenä enemmän avaamista syistä ongelman taustalla, jotta olisin voinut keittiöpsykologin taidoillani antaa tarkemman diagnoosin. 

Adéle on hyvin eroottisviritteinen kertomus, mutta samalla psykologisesti viiltävä henkilökuva rikkinäisesta naisesta. Lopputunnelma kirjasta on hämmentynyt, mutta myös hivenen pettynyt. Olin Kehtolaulun perusteella odottanut jotain enemmän, mutta samalla koin Adélen tarinan olevan mieleenpainuva juuri sen hätkädyttävyyden takia. En oikein tiedä, mitä minun pitäisi tästä kirjasta suoraan sanottuna ajatella. Pidinkö siitä? Kyllä pidin, tätä oli todella kiinnostavaa lukea. Lisäksi kirja oli sopivan lyhyt siihen, että sen suorastaan ahmaisi. Jokin kuitenkin kaihertaa, enkä täysin saa kiinni mikä. Tämä jokin kuitenkin latistaa lukukokemusta. Ehkä se, ettei tälläiseen kirjaan päässyt oikein eläytymään. Vähän kuin olisi lukenut kiinnostavan koulukirjan, se antaa mielenkiintoista tietoa asiasta, joka kiinnostaa, mutta ei kykene vaikkutamaan sinuun millään tavalla tunnetasolla.

Annan kirjalle 2,5  / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: WSOY
Ilmestynyt suomeksi: 2019
Alkuteos: Dans le jardin de l'orge (2014)
Sivuja: 229
Suomentanut: Lotta Toivanen

Mistä minulle: Kirjastosta

Kommentit

  1. Terveisiä kyökin puolelta! Minusta Adelen käytökselle tuli hyvin yksioikoinen selitys kirjan loppupuolella, ja sitä myöten pohdin, että Adelen käyttäytyminen oli ehkä (tiedostamatonta) kostoa ja masokistisissa akteissa ehkä (aiheetonta) itsensä rankaisemistakin. Hienosti tarina päättyi siihen, että kun "selitys" tuli kuopatuksi, niin elämään tuli toivoa ja valoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta selitys taas ei ollut niin yksioikoinen ja tyhjentävä kuin olisin toivonut, eikä jälkeen elämä tuntunut olevan Adelesta pohjimmiltaan niin valoisaa loppujenlopuksi. Vaikka osa hänen käyttäytymismalleistaan selittyi lapsuuden kokemuksilla, olisin silti toivonut hieman valaisevampaa verhon raotusta seikkoihin käytöksen taustalla.

      Poista

Lähetä kommentti