keskiviikko 13. marraskuuta 2019

Alex North: Kuiskaaja

Tom Kennedy muuttaa 7-vuotiaan poikansa Jaken kanssa Featherbankin uneliaaseen pikkukaupunkiin. Jake on menettänyt äitinsä ja Tom vaimonsa, ja perhe kaipaa uutta alkua. Featherbankilla on silläkin oma raskas laahuksensa: 20 vuotta aiemmin sairas sarjamurhaaja kaappasi ja murhasi siellä viisi poikaa. Viimeistä uhria ei koskaan löydetty. Ennen kiinni jäämistään tappaja sai lisänimen Kuiskaaja.
Tomin ja Jaken elämä uudessa kodissa tuntuu jo asettuneen uomiinsa, kun Jake alkaa käyttäytyä kummallisesti. Hän kertoo tytöstä, jota kukaan muu ei näe, ja iltaisin ikkunan takaa kuuluvasta oudosta kuiskeesta.
Yksi poika on jälleen kateissa.
Pakko myöntää, että Kuiskaaja on varmasti yksi tämän vuoden parhaista trillereistä. Sen kauhun vivahteita hyödyntävä tunnelma oli niin piinaava, ettei kirjaa malttanut laskea käsistään. Tyyliltään tämä on kuitenkin enemmän rikostarina kuin puhdas kauhukirja, mutta kyllä lukija saadaan silti epäilemään logiikanrajoja ja yliluonnollisen mahdollisuutta, sen lisäksi että Tomin pojan Jaken mielikuvitusystävät saavat välillä niskakarvat nousemaan pystyyn. Kaikelle toki annetaan lopussa aivan looginen selitys, niinhän jokainen järkityyppi olisi asiat itselleen selittänyt, mutta siltikkään jonkun toiseltapuolelta olevan sekaantumista ei voi täysin sulkea pois.

Itse rikostarinassa ei sinänsä ole mitään järjin erikoista tai omaperäistä. On lapsia sieppaava hullu, joka surmaa lapset jälkikäteen ja houkuttelee lapset luokseen kuiskuttelemalla. Yksi hänen uhreistaan on jäänyt löytämättä, ja se on vainonnut rikospoliisina toimivaa Peteä kaikki nuo vuodet. Hän haluaa kipeästi vielä joskus selvittää tuon lapsen viimeisen leposijan. 20 vuotta myöhemmin, mainetta niittäneen Kuiskaajan jo istuessa elinkautistaan, joku tekee samanlaisen murhan ja toinenkin poika katoaa. Onko asialla matkija vai oppipoika? 

Tarinaa kerrotaan tyypillisesti useammasta näkökulmasta ja tarina etenee jouhevasti eteenpäin pitäen koko ajan mielenkiintoa yllä. Muutamia yllättäviäkin juonenkäänteitä mukaan mahtuu, mutta tämän kirjan hienous on puhtaasti hiuksia nostattavassa tunnelmassa. Saatoin kuulla päässäni Kuiskaajaan liittyneen lastenrunon soivan tapahtumien taustalla lapsikuoron lausumana pahaenteisten kellojen soidessa taustalla. Tämä kirja johdattelee lukijan synkkyyden ytimeen ja kykenee olemaan aidosti pelottava, jopa minun mielestäni. North ei turhia selittele, vaan antaa lukijan mielikuvituksen hoitaa loput ja ainakin minun kohdallani se toimi. 

Annan kirjalle 4 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Otava
Ilmestynyt suomeksi: 2019
Alkuteos: The Whisper Man (2019)
Sivuja: 396
Suomentanut: Irmeli Ruuska

Mistä minulle: Kirjastosta

2 kommenttia:

  1. Olen samaa mieltä, että Kuiskaaja on vuoden parhaimpia trillereitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, toivottavasti ensi vuonna trilleriosastolta ilmestyisi jotain yhtä sykähdyttävää. :)

      Poista