perjantai 14. helmikuuta 2020

Katri Alatalo: Ikuisesti siskoni

"Kaikki se, mikä on tapahtunut kerran, voi tapahtua uudelleen."

Ikivanhan tammilehdon kupeessa, unohdettujen kivipaasien laaksossa varttuu kaksi siskoa. Heille kerrotaan tarinoita druideista, jotka suojelevat elämää jumaliensa tavoin.

Aika on kehä, jonka rattaan naksahtavia liikkeitä kuolevaiset eivät ehdi kuulla. Mutta on tekoja, jotka pysäyttävät jopa ajan ja joita jumalatkaan eivät voi perua – ja elämä kiertää kehää, ajat letittyvät yhteen kuin hiukset.

Katri Alatalon aikaisempi teos Käärmeiden kaupunki valloitti minut täysin. Onnekseni sain arvostelukappaleena Alatalon uuden kirjan Ikuisesti siskoni, jota aloinkin innoissani heti lukemaan. Jostain syystä tarina vain ei tuntunut ottavan millään tuulta alleen. Kirjan ensimmäinen osa oli hyvin maalaileva, vaikka kelttimytologiasta ammentava miljöö ja tunnelma olivatkin kiehtovia. Kirja kuitenkin unohtui lukemattomana puhelimen kätköihin, kunnes tämä tuli eteeni kirjastossa. Sittenkin venytin laina-aikaa äärimmilleen asti, ja kun olin uusinut viimeisen kerran oli jo pakko tarttua kirjaan. Alun jälkeen tarina alkoi onneksi vetämään paremmin ja pääsin lopulta sisälle kirjaan, mutta loppujen lopuksi olisin hyvin voinut palauttaa kirjan lukemattomana.

Ensinnäkin, kerronta oli ihan liian verkaista minun makuuni. Tuntui että itse asiaan pääseminen kesti välillä tuskatuttavan kauan. Kirjan loppuun pääseminen taas tuntui ikuisuudelta, mutta optimistisenä odotin käännettä tapahtuvaksi ja juonen alkavan vetämään. Vaikka miljöö ja kelttimytologiasta ammentava tunnelma olivat mieleeni, samoin kuin tarina pääpiirteissään, en voinut sietää turhaa jorinaa, jota sivuilla oli tuskastuttavan paljon. Lisäksi minua ärsytti päähenkilö Cat suurimman osan ajasta. Hän tuntui rypevän itsesäälissä ja -syytöksissä vähän liiankin kanssa. Ymmärrän, jos hän olisi tehnyt jotain oikeasti kamalaa ja hirveää, mutta hän toimi kuten naiivi lapsi toimii uskoessaan kaiken mitä aikuiset suustaan suoltaa. Hän oli helppo uhri narauttaa. Siihen peilaten Catin rypeminen oli vähän surkuhupaisaa, ehkä jopa säälittävää.

Jos kuitenkin pitää viipyilevästä ja kuvailevasta kerronnasta, tämä kirja on varmasti mieleen. Mitään perinteistä fantasiaseikkailua ei kannata kuitenkaan odottaa, sillä kirja taikuus ammennetaan ikiaikaisista voimista ja jumalista, joten magia on hyvin hienovireistä. Jos on kiinnostunut kelttimytologiasta on tämä myös silloin oiva valinta, vaikka loppuakohden siitä ammentaminen jääkin hieman taka-alalle.

Kyllä tämä hetkittäin ihan viihdytti minua, kirja ei vain ollut minun makuuni ja luku-urakka tuntui kestävän ikuisuuden, lukijana minut oli tuomittu kulkemaan Catin kanssa yhtä pitkään kuin hänen elämänsä kestää...

Annan kirjalle 2 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Gummerus
Ilmestynyt: 2019
Sivuja: 471

Mistä minulle: Arvostelukappale / Kirjasto

1 kommentti: