Ruusut on amerikkalainen kartanoromaani, jossa seurataan tapahtumia kolmen sukupolven ajan keskittyen kuitenkin pääasiassa Mary Toliver DuMontiin ja Percy Warwickiin. Mary on kirjan alussa 85-vuotias ja hän on omistanut koko elämänsä puuvillaplantaasille Somersetille, joka on hänen sukufarminsa. Mary peri plantaasin isältään ollessaan 16-vuotias ohittaen perimysjärjestyksessä veljensä. Vain hän isänsä tavoin tunsi ehdotonta rakkautta maata kohtaan. Elämänsä aikana Mary on joutunut tekemään katkeria uhrauksia plantaasin tähden. Nyt kuoleman lähestyessä Mary tekee yllättävän muutoksen testamenttiinsa. Hänen veljenpojan tytär Rachel ei kaikista odotuksista huolimatta perikkään tilaa, vaikka Mary itse on häntä siihen valmistanut. Mary haluaa antaa nuorelle naiselle mahdollisuuden onneen, sillä onnea ei kirottu plantaasi suonut Marylle ja hänen rakastamalleen miehelle. Maata seuraa kirous, jolta Mary haluaa Rachelin välttyvän. Ymmärtääkö Rachel, joka tuntee verensä vetävän Somersetiin, isotätinsä päätöstä vai toistaako historia itseään kaikesta huolimatta?
Ruusut muistutti minua siittä miksi en pidä tämmöisitä sukusuhdesoppa romaaneista, vaikka kirja viihdyttikin minua kohtalaisesti. Jossain vaiheessa historian toistaminen ja ihmeelliset suhdekiemurat alkoivat hieman tympäisemään. Lisäksi kirjassa oli sorruttu mammuttimaisuuteen. Jaksoin seurata tarinaa tarkasti noin 500 sivulle asti, jonka jälkeen alkoin malttamattomasti odottamaan kirjan päättymistä. Tuntui ettei tarinassa päästy minkäänlaiseen kultaiseen keskitiehen, vaan siihen oli yritetty väkisin tunkea enemmän ja enemmän juonenkäänteitä. Sitten se iänkaikkinen kirous, joka on yllättävän toistuva elementti tälläisissa sukuromaaneissa. Vaikka turhapa tuosta on minun alkaa kritisoimaan, koska takakannessakin tämä kirous jo mainitaan ja siittä huolimatta kelpuutin tämän kirjan luettavaksi. Myös tarinan loppuratkaisu oli ennalta-arvattava ja sai minut lievästi pettymään. Kaikkien niiden asetelmien ja monenkirjavien juonenkäänteiden jälkeen olisin odottanut jotain mahtipontisempaa.
Jollain tasolla minulla tuli tästä mieleen ajoittain Tuulen viemää, päähenkilön maata kohtaan tunteman rakkauden takia. Niin Mary kuin Scarlettkin oli valmis antamaan mitä tahansa sukutilansa vuoksi. Maryssa oli myös samankaltaista päättäväisyyttä ja temperamenttia kuin Scarletissa, mutta kuitenkin hän on vain kalpea aavistus tästä kirjallisuudenhistorian tunnetusta sankarittaresta. Minua häiritsi myös kuinka kaikki perilliset olivat aina toistensa toisintoja. Rachel oli kuin ilmetty isotätinsä niin ulkonäöllisesti kuin luonteeltaa, Matt oli kuin ilmetty isoisänsä - voi kuinka ihanaa, nykyajan Mary ja Percy. Eikä nämä erilaiset yhtäläisyydet siihen lopu. Olisin kaivannut enemmän vivahteita henkilöihin, joita oli paljon. Olisi ollut mukavempaa lukea, jos jokainen olisi ollut enemmän omanlaisensa persoona.
Tammi on luonnehtinut tätä teosta yhdenlaiseksi käännösflopiksi, en oikein osaa ottaa kantaa siihen onko tämä nyt varsinainen floppi mielestäni. Jostain syystä se ei kuitenkaan ollut ilmestyessään vuonna 2010 suomeksi myyntimenestys. Enkä minäkään tätä kyllä itselleni ostaisi, kirja kun ei tehnyt minuun oikein minkäänlaista vaikutusta. Aluksi kyllä jaksoin olla innoissaan tästä, mutta sivujen huvetessa hupeni myös mielenkiintoni.
Tämä on mielestäni viihderomaani, joka oli ihan mukavaa luettavaa ja kyllä se minut tempaisi välillä täysillä mukaan juonenkäänteisiinsä. Pidin myös siittä, että tarinaa kerrottiin eri henkilöiden näkökulmasta, joka toi siihen erilaisia syvyyttä. Kerronta oli kevyttä ja sukkelaa, joten vaikka kirja onkin mammuttimainen 750 sivuineen, ei sen lukemiseen tuhlaannu turhan paljon aikaa.
Annan kirjalle arvosanaksi 3,5 / 5 pistettä.
-Aletheia
Kommentit
Lähetä kommentti