Ann-Marie MacDonald: Linnuntietä

"McCarthyn perheessä sodanjälkeinen unelma näyttää toteutuneen hyvin. Tämä pätee erityisesti Madeleineen, perheen eloisaan 8-vuotiaaseen tyttäreen. Muutto hiljaiseen kanadalaiseen ilmavoimien tukikohtaan on hänelle silkkaa seikkailua, sillä hän ei tiedä, että hänen isänsä, eskaaderin komentaja, on sotkeutunut hämäriin salaisuuksiin. 1960-luvun alku, jolloin avaruuskilvan jännitystä varjosti kylmän sodan uhka, suodattuu romaanissa Madeleinen vilkkaan mielikuvituksen läpi.

Sitten paikkakunnalla tapahtuu murha, jolla on yhteys maailmanpolitiikkaan. McCarthyjen elämä muuttuu peruuttamattomasti, ja Madeleine oppii tuntemaan moraalin suhteellisuuden. Mutta vasta 20 vuotta myöhemmin, kun murhaajaa ja totuutta käydään uudelleen etsimään, tämän opetuksen merkitys selviää toden teolla."

Keltaisen kirjaston luku-urakka toi eteeni todellisen helmen, jonka olisin varmaan sivuuttanut täysin ilman tätä henkilökohtaista tavoitettani lukea mahdollisimman monta KK:n kirjaa. Ann-Marie MacDonaldin Linnuntietä on sujuvasanaisesti kirjoitettu järkälemäinen romaani, joka hipoo täydellisyyttä. Se on kirja, joka ei hetkeen unohdu! Sen tarina jää elämään päänsisällä vielä lukemisen jälkeenkin, sillä sen tapahtumat eivät päästä lukijaa irti otteestaan. Se tuudittaa lukijan 1960-luvun idylliseen elämään, jossa perheet rakentavat tulevaisuutta sodan jälkeen ajassa, jota varjostaa kylmä sota, mutta elämä on toivoa täynnä. Sitten tunnelma muuttuu hiljalleen painostavaksi repien idylliin säröjä, tapahtuu pahoja asioita, asioita, jotka saavat salaisuuksien taakan painamaan harteilla. Asioita, jotka saavat pienen, mutta tiiviin yhteisön rauhan järkkymään. Kirja on yhtäaikaa murhamysteeri ja upea ajankuva, jossa on poliittisen trillerin aineksia, mutta se on myös  avioliitonkuvausta ja kasvutarina psykologisella ulottuvuudella. Kirjaan on asettunut lomittain useita teemoja täydellisesti yhteen nivoutuen muodostaen eheän ja täydellisen kokonaisuuden. Olen aivan mykistynyt lukemastani, mutta vain positiivisesti. Olen sanaton, mutta samalla niin tavattoman onnellinen että sain elää kirjan tarinan, koska se teki minuun lähtemättömän vaikutuksen!

Melkoisia ylistyssanoja, mutta jo aloitettuani luku-urakan ja lisätessä kirjan Goodreadsin listoilleni sekä instaani, huomasin että kirjaa olivat ylistäneet monet muutkin. Pieni googlailu myös vahvisti sen etten ole todellakaan ainoa, joka kirjasta on vaikuttunut. Kirjan tunnelma on ainutlaatuinen ja tarina tulee iholle, tai paremmin sanottuna tarina tekee sinusta osan itseään ja se on taitavan mutta ennenkaikkea eläväisen kerronnan ansiota. Lukija saattaa melkein tuntea sotilaspuvun tekstiilin karkean kosketuksen iholla, haistaa Mimin herkullisten ruokien tuoksun nenässään sekä tuntea isällisen käden lempeän painon päälaellaan. Lukija juoksee varuskunnan alueella pitkin katuja pastellinvärisien talojen ohi yhdessä muiden lasten kanssa, sukat makkaralla nilkoissa. Kuitenkin samalla lukija voi tuntea sen tuskan, jonka tapahtumat saavat aikaan, tuskan siittä kun on yksi tyttöpieni, joka joutuu jäämään kolmen jälkeen voimisteluharjoituksiin, tuskan, joka nostaa kyyneleet silmiin ja saa lapsen turvallisen maailmankuvan järkkymään pahasti, tuskan kun pieni ja hiljainen luokkakaveri löydetään kuoliaaksi kuristettuna.. MacDonald on tavoittanut lapsen näkökulman upeasti, mutta tuonut myös tapahtumien psykologiset vaikutukset taitavasti esille. Kuinka salaisuuksien paino vaikuttaa ihmiseen, perhedynamiikkaan, parisuhteeseen haurastuttavasti. Kuinka koetut traumat vaikuttavat minuuteen sekä psyykkeeseen ja niiden kehitykseen. Kirja on kaiken muun lisäksi myös psykologisesta näkökulmasta mielenkiintoinen kokemus. 

Vaikka alku sujui hieman kangerlellen toisien kirjojen kiilatessa edelle, niin tarinan edetessä en malttanut laskea kirjaa käsistä. En olisi malttanut nukkua tai irtautua kirjan äärestä edes saunavuorolle, kun imeydyin tarinaan kiinni kuin liimattuna. Elin kirjan mukana intensiivisesti, joten runsas sivumäärä talttuikin lopulta varsin nopeasti. Ei olisi haitannut vaikka sivuja olisi ollut enemmänkin, sillä kirjan pariin olisi jäänyt mielellään vielä toviksi jos toiseksi. Jos tätä ei ole vielä lukenut suosittelen lämpimästi. Tästä kirjasta riittää ammennettavaa varmasti jokaiseen makuun! Tämän takia fanitan valtavasti Keltaista kirjastoa, vaikka Keltaiseen kirjastoon mahtuu paljon vaikeaselkoisia, puuduttavia ja joskus minun makuuni liian korkealentoisia romaaneja, joukosta löytyy sellaisia helmiä, joiden jälki jää muistiin pitkäksi aikaa. Lukukokemuksia, joiden muistoa vaalii lämmöllä.

Annan kirjalle 5 / 5 pistettä! Osallistun kirjalla Helmet-lukuhaasteeseen kuittaamalla kohdan kirjasta, jossa on viittauksia populäärikulttuuriin.

Tietoa kirjasta:

Kustantamo: Tammi

Ilmestynyt suomeksi: 2004

Alkuteos: The Way The Crow Flies (2003)

Sivuja: 851

Suomentanut: Kaijamari Sivill

Mistä minulle: Kirjastosta