Enni Mustonen: Sotaleski

Hellekesänä 1939 Kirsti Eriksson matkustaa kymmenvuotiaan tyttärensä Vienan kanssa Laatokan rannalle tapaamaan miestään Iivoa, joka on lähtenyt vapaaehtoisena linnoitustöihin Karjalan kannakselle. Vaikka muut vähättelevät sodan uhkaa, Ida tuntee nahoissaan, että ankarat ajat ovat tulossa.

Marraskuun viimeisen päivän aamuna pommikoneet ilmestyvät Helsingin taivaalle. Kansakunnan eloonjäämistaistelu tempaa Kirstin ompelukoneen äärestä Finlandia Uutistoimistoon ranskan kielen tulkiksi. Idan huvilasta tulee jälleen naisten, lasten ja vanhusten turvapaikka, mutta miten käy Iivon ja kaksospoikien siellä jossakin?

Mustosen Syrjästäkatsoja tarinoita -sarja on sellaista kotimaista kirjallisuutta, jonka uusinta osaa odotan aina kuumeisesti ilmestyväksi. Sarja onkin saanut melkoisen suosion ja kirjat ovat keikkuneet Mitä Suomi lukee -listoilla ja kirjastojen varausjonot ovat pidempiä kuin uskaltaa edes ajatella. Kirjat ovat suosionsa ansainneet, onhan jokainen kirja ollut tähän asti miellyttävä lukukokemus. Enkä pettynyt taaskaan, vaikka nyt Erikssonien perheessä eletään ankaraa sota-aikaa, joka pakottaa Kirstin siirtämään muotihuoneensa Idan täyshoitolaan Leppävaaraan ja lähettämään miehensä rintamalle. 

Oli ihanaa palata tuttujen hahmojen pariin jälleen, tuntui kuin olisi kotiin tullut. Vaikka sarja on kehittynyt melko kauas siitä, mistä ensimmäinen osa lähti liikkeelle, on se pysynyt aina hyvin oman aikakautensa hermolla. Ajat ovat muuttuneet Idan lapsuudesta ja nuoruudesta, jolloin lukija pääsi seuraamaan tunnettujen kulttuurivaikuttajien elämää sananmukaisesti syrjästäkatsojan silmin. Nyt ei törmätä enään kulttuurijulkkiksiin vaan sodanajan vaikuttajiin. Myös sodanhengen mukaisesti kipeiltä menetyksiltäkään ei vältytä.

Mustosen vahvuuksia on ehdottomasti ajankuva. Välillä pysähdytään kuvailemaan hyvin yksityiskohtaisestikkin arjen askareita ja sodanajan elämän karuus sekä pelko välittyy hyvin lukijalle asti. Sota-ajasta annetaan monipuolinen kuva lukijalle aina muonituslotan työstä kotirintaman eloon. Ilmoille heitetään myös juonikoukkuja, jotka enteilevät seuraavaa osaa ja olen juoruihin seuraavasta osasta törmännytkin. Jään siis mielenkiinnolla odottamaan mihin suuntaan tarina kehkeytyy, saihan kirjan lopussa Kirsti aikamoisen yllätyksen karjalaiselta neitoselta. 

Tarvinneeko tätä sarjaa ja sen vahvuuksia enempää avatakkaan, johan olen näistä kirjoista tänne seitsemän osan verran höpissyt ja aina kirjoista pitänyt. Nytkin piti päästä heti tuoreeltaan lukemaan, onneksi uusi osa löytyi Bookbeatista e-kirjana. Sai melkein heti lukuun ilman pitkiä jonotusaikoja.

Annan kirjalle 5 / 5 pistettä

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Otava
Ilmestynyt: 2019
Sivuja: 524

Mistä minulle: Bookbeatista

Kommentit