Joululahjavinkkejä nuorille

Jaoin tässä aikaisemmin joululahjavinkkejä lapsille, joiden sain kuulla olleen apuna joululahjahankinnoissa. Ihana kuulla, että minun ja lasten listasta on ollut hyötyä ja että lapsille ostetaan kirjoja pukinkonttiin. Nyt jatkan tätä vinkkaussarjaa nuorille suunnatuista kirjoista, jotka voisivat olla saajan mieleen. Tämän postauksen kohderyhmänä pidän teini-ikäisi ja nuoria aikuisia, joka onkin ikäryhmä, joka pitäisi saada innostettua lukemaan enemmän. 

Pystyn suosittelemaan kirjoja nyt vain omasta näkökulmasta ja vain niitä joiden kanssa olen itse ollut kosketuksissa tavalla tai toisella, joten siksi lista on enemmän tytöille suunnattua kirjallisuutta kuin pojille suunnattua. Harmittavan vähän on nuorille pojille suunnattuja kirjoja kuitenkin olemassa. Koska itse rakastan fantasiaa, on lista myös aika genrepainotteinen.

Holly Bourne, Niin käy vain elokuvissa. 2019
Kaikki ei mene niin kuin elokuvissa. Tämä vuosisadan rakkaustarina ei sisällä suudelmia lumisateessa, kiiruhtamista lentokentälle tai rakastetun kiipeämistä sisään makuuhuoneen ikkunasta. Siihen kuuluu kipua, hämmennystä, toivoa ja hämmästystä sekä romanttisen viihteen siirappisten, epärealististen ja vahingollisten kliseiden julistamista pannaan. Niin, ja zombeja.
Holly Bournen Oonko ihan normaali -sarja on saanut suuren suosion nuorten lukijoiden parissa ja tänä vuonna ilmestynyt Niin käy vain elokuvissa on viihdyttävä, mutta perinteisille romantiikanelementeille naureskeleva, mutta niitä hyödyntävä, ei niin perinteinen rakkausromaani. Tarinan päähenkilö Audrey on päättänyt, että on saanut romantiikasta lopullisesti tarpeekseen. Hänen perheensä on keskellä avioerokriisiä ja parisuhdekin päätyi ikävään eroon kesällä. Kaiken sekoittaa kuitenkin työkaveri Harry ja hänen kliseinen, mutta hurmaava hymynsä.


Sally Green, Savuvarkaat. 2019
Viisi valtakuntaa ja viisi nuorta, joiden käsissä on maailman kohtalo. Kun liittoutumat murtuu, kietoo sota ja demonisavua sisältävä mystinen pullo nuorten kohtalot yhteen.
Savuvarkaat on eeppisen fantasiasarjan avausosa, joka koukuttaa takuuvarmasti. Kirjasta löytyy Game of Thrones henkistä synkkää tunnelmaa, romanttisia vivahteita, yllättäviä juonenkäänteitä sekä kiinnostavat henkilöhahmot. Sally Green on tunnettu suuren suosion saaneesta Half Bad -trilogiastaan.

Anniina Mikama, Taikuri ja taskuvaras. 2018
Taikuri ja taskuvaras aloittaa maagisen trilogian täynnä silmänkääntötemppuja, juonittelua ja jännitystä. Se on tarina, jossa ihmeistä ja unista tulee totta.
 Mikaman Taikuri ja taskuvaras aloittaa steampunkhenkisen fantasiasarjan, jonka toinen osa Huijarin oppipoika ilmestyi tänä vuonna. Sarja onnistuu hurmaamaan omaperäisyydellään ja sillä kuinka taidokkaasti se yhdistelee eri genrejä. 

V. E. Schwab, Magian syvempi sävy. 2019
Kell on yksi viimeisistä Antareista, joilla on harvinainen kyky matkustaa maailmojen välillä.
Harmaa Lontoo – ahdas ja magiaton – on hullun kuningas Yrjö III:n koti.
Punainen Lontoo on täynnä elämää ja taikuutta.
Valkoinen Lontoo on armottoman hallitsijaparin rautaisessa otteessa.
Ja entisaikoina oli olemassa myös Musta Lontoo...
Vaarallinen magia on valloillaan, ja petos väijyy joka nurkassa.
Magian syvempi sävy aloittaa Shades of Magic -trilogian, joka on myyty jo 21 maahan. Kirjat ovat New York Times -bestsellereitä, jotka ovat valloittaneet niin aikuiset kuin nuoretkin lukijat.
Tämä on aikuisille suunnattua fantasiaa, mutta soveltuu hyvin myös nuoremmille lukijoille. Ympärimaailman tämä trilogia onkin hurmannut nuoret siinä missä varttuneemmatkin lukijat.  Trilogian kaksi ensimmäistä osaa ovat ilmestyneet jo suomeksi ja päätösosa julkaistaan ensi vuonna. Magian syvempi sävy on huikean jännittävä seikkailu, jonka päähenkilöissä Kellissä ja Lilassa on mukavasti särmää. Maaginen, jännittävä ja oikea page turner.

Tomi Adeyemi, Veren ja luun lapset. 2019
Zélie muistaa, kuinka Orïshan maat humisivat magiaa, ja äiti kutsui koolle henkiä. Kaikki muuttui, kun magia katosi. Nyt Zéliellä on mahdollisuus tuoda magia takaisin. Karanneen prinsessan avulla hänen on voitettava prinssi, joka haluaa tuhota magian lopullisesti. Pian Zélie huomaa, että hänellä on erityinen yhteys prinssiin. Orïshan maat ovat täynnä vaaroja, mutta suurin vaara piilee Zéliessä itsessään.
 Jatketaan edelleen fantasiankentällä, mutta Adeyemin fantasiasarja aloitusosa oli myös koukuttavaa luettavaa. Omaperäisen tarinasta tekee se, että kirjailija on ammentanut inspiraationsa afrikkalaisista heimotarinoista. Melko perinteistä YA-fantasiaa, mutta jos on genren ystävä, pitää tästäkin uutuudesta varmasti.

Leigh Bardugo, Varjo ja riipus. 2019

Alina Starkov on teini-ikäinen orpotyttö ja rivisotilas, joka tietää ettei välttämättä selviä hengissä ensimmäisestä vaelluksestaan Sysikuilun halki. Sysikuilu on yliluonnollisen pimeä ja synkkä alue, joka kuhisee ihmislihaa syöviä hirviöitä. Se katkaisee ravkalaisten pääsyn merelle, ja retkikunnat ylittävät alueen säännöllisesti kuljettaakseen meritse tulevia tarvikkeita. Kun Alinan rykmentti joutuu raivoisan hyökkäyksen kohteeksi, hänen uinuneet voimansa heräävät eloon.
Tieto Alinan poikkeuksellisesta kyvystä leviää ja hänet pestataan grishojen eliittisotajoukkoihin. Joukkojen pahamaineinen mutta lumoava johtaja Varjo uskoo, että Alinan voima riittää tuhoamaan Sysikuilun ja yhdistämään sodan rikki repimän valtakunnan, mutta vain Alina pystyy hallitsemaan kesyttämätöntä kykyään. Kun menneisyyden salaisuudet alkavat paljastua, Alina ymmärtää, että ne voivat tuhota paitsi hänen kotimaansa myös kaiken mitä hän rakastaa.
Leigh Bardugon Grishaversumi -sarja on saanut aivan valtaisin suosion ulkomailla ja viimein sen ensimmäinen osa on saatu suomeksi. Bardugon luomassa sarjassa on kaikki koukuttavat elementit läsnä ja hänen luomansa venäläishenkinen fantasiamaailmansa on kiehtova. Sarjan pohjalta ilmestyy myös Netflix-sarja.

Sarah J. Maas, Okaruusujen valtakunta. 2019
 Kaikki kuolevaiset pelkäävät sitä, mikä pohjoisessa metsän takana vaanii. Ankaran talven keskellä nuori metsästäjätär Feyre uskaltautuu nälän ajamana vaarallisen syvälle metsään. Saalista jahtaa myös suuri susi, ja tapettuaan pedon Feyre oppii, miten kovan hinnan haltiasukuisen olennon hengen riistämisestä joutuu maksamaan.
Feyre raahataan Prythianin pahamaineiseen valtakuntaan. Hänet vanginneen pedon kasvoja peittää jalokivikoristeinen naamio, mutta läpitunkevan vihreät silmät kutsuvat häntä puoleensa. Olento on Tamlin, yksi Prythianin korkea-arvoisista, vaarallisista haltioista.
Vähitellen Feyren tunteet muuttuvat hyisestä vihasta polttavaksi intohimoksi, joka saa hänet sivuuttamaan kaikki kuulemansa varoitukset. Mutta muinaisen kirouksen varjo heittäytyy haltioiden maiden ylle, ja Feyren täytyy löytää tapa pysäyttää se… tai Tamlin ja tämän maailma tuhoutuvat iäksi.
Sarah J. Maas nousi lukijoiden suosiaan suositus Throne of Glass -sarjansa myötä. Nyt Maasin toisen sarjan aloitusosa tarinoi uudelleen tutun Kaunottaren ja hirviön sadun ihan uudenlaisella asetelmalla. Kirja tarjoaa ihanan kihelmöivän rakkaustarinan sekä lumoavaa fantasiaa.

Becky Albertalli, Minä, Simon, homo sapiens. 2017
 Onko kaikkien pakko tulla kaapista? Riemastuttava ja sympaattinen romaani Simonista, jonka elämä menee mullin mallin, kun hänen salainen ihastuksensa uhkaa paljastua.
Ihana, vetävä ja sympaattinen kirja Simonista, joka on hurmannut monet lukijat ympäri maailman. Kirjasta on tehty myös elokuvasovitus.

Stephanie Garber, Caraval. 2017
Salamannopeasti 25 maahan myyty fantasiaromaani vie lukijansa Dragnan sisarusten mukana Caravalin mielikuvitukselliseen pelimaailmaan, joka tuo mieleen Liisan seikkailut ihmemaassa.
Tämän fantasiatrilogian maailma on lumoava ja mikä parasta, kaikki kolme osaa ovat ilmestyneet suomeksi. Viimeisin osa Finale julkaistiin tänä vuonna. Sarja on saanut suuren suosion ja hurmannut lukijoita aina nuorista vähän vanhempiin lukijoihin. Jos piti Erin Morringsteinin Yösirkuksesta, pitää varmasti tästä.

Siiri Enoranta, Tuhatkuolevan kirous.2018
 Maaginen seikkailu, jossa päähenkilön kohtalo on hiuskarvan varassa - kirjaimellisesti.
Tämä kirja sopii hieman nuoremmillekkin lukijoille, noin 12-vuotiaasta eteenpäin. Kirja voitti viime vuonna lasten- ja nuortenkirjojen Finlandia -palkinnon ja on todella huikea ja laadukas nuorten kirja Pausta, joka saa 14-vuotiaana kutsun Magia-akatemiaan ja saa selville salaisuuksia, joita hänen vanhempansa ovat häneltä pitäneet. Niin suuria salaisuuksia, että valtakunnan tulevaisuus on vaakalaudalla.


John Green, Maureen Johnson, Lauren Myracle, Let it snow. 2019
Kolme talvista rakkaustarinaa
Koe joulun taikaa kolmessa toisiinsa lomittuvassa riemukkaassa ja romanttisessa tarinassa täynnä lunta ja unohtumattomia suudelmia.
En ole vielä lukenut tätä itse, mutta uskallan suositella, sillä olen nähnyt tätä kehuttavan paljon. Lisäksi John Greenin kirjat ovat olleet hyviä, ainakin kaikki ne, jotka olen tähän mennessä lukenut. Jos siis etsii nuorelle lukijalle romanttisia, kevyitä, hyviä, mutta puhuttelevia tarinoita, suosittelen valitsemaan jonkun Greenin kirjoista tai tämän.


Kommentit