Lisa Wingate: Ennen kuin olimme sinun

 



Memphis, Tennessee, 1939. Kaksitoistavuotiaaan Rill Fossin koti on asuntovene Mississippijoella. Eräänä myrsky-yönä isä lähtee viemään äitiä sairaalaan, ja Rill joutuu vastuuseen nuoremmista sisaruksistaan. Vanhempien poissa ollessa veneeseen tunkeutuu vieraita ihmisiä, jotka pakottavat lapset mukaansa ja lupaavat viedä heidät vanhempiensa luokse. Karmea totuus valkenee.


Aiken, Etelä-Carolina, nykyhetki. Avery Stafford vierailee senaattori-isänsä kanssa hoivakodissa ja tapaa siellä vanhan naisen, joka väittää tuntevansa hänet. Kohtaaminen jää vaivaamaan Averya, ja hän ryhtyy penkomaan suvun menneisyyttä selvittääkseen kuka nainen on. Mitä Amerikassa tapahtuikaan vuosien 1920 ja 1950 välissä? Onko hänen perheensä sekaantunut laittomaan lapsikauppaan?

Vau, miten vaikuttava kirja. Lisa Wingaten ennen kuin olimme sinun on historiallista fiktiota, joka perustuu tositapahtumiin. Aihe oli rankka, mutta tarina koukuttava ja sopivan kevyesti kirjoitettu. Mukaan oli lisätty myös hieman romantiikkaa loiventamaan aiheen raskautta, vaikka silti se meni suoraan ihon alle ja sai pohtimaan kirjan tapahtumia pitkään ja syvällisesti. Minkä lisäksi se sai myös googlettamaan sormet sauhuten Georgia Tannia sekä hänen hirmutekojaan, joihin kirjan fiktiivisten henkilöiden tarinat kietoutuvat.

Georgia Tann oli oikea hirviö. Tavanomaisen näköinen ja herttaisena ihmisenä ulospäin näyttäytyvä Georgia, joka tunnettiin modernin adoption esiäitinä sekä ihmisenä, joka poisti negatiivista leimaa orpolapsista. Hän oli kuitenkin nainen, joka kohteli lapsia huonosti, käytti heitä kauppatavarana ja loi heillä itselleen miljoonien omaisuuden. Georgia Tann organisoi toimintaa, jossa hänen kätyrinsä varastivat lapsia köyhiltä, vähäosaisilta, yksinhuoltajilta sekä mielenterveyden ongelmista kärsiviltä vanhemmilta. Lapset sijoitettiin orpokoteihin ja vanhemmat huijattiin ja pakotettiin allekirjoittamaan laput, joissa sijoituksista tehtiin lainvoimaisia. Tannin orpokodeilla oli omat eritysivapautensa ja olosuhteet niissä olivat kamalat. Lapsia pahoinpideltiin, kaltoinkohdeltiin, käytettiin seksuaalisesti hyväksi sekä laiminlyötiin. Orpokodeista  lapset adoptoitiin edelleen rikkaille, kuuluisille ja muille yhteiskunnan hyväosaisille perheille. Lasten nimet ja syntymäajat muutettiin virallisiin adoptiopapereihin, jotta lasten alkuperä pysyisi hämäränpeitossa. Toiminnan annettiin jatkua, hiljaa hyväksyen, vaikka Tenneseessä tiedostettiin että lapsia katosi suhteellisesti enemmän kuin muissa osavaltioissa. Valtaapitävillä ja merkittävilä henkilöillä kun saattoi olla omat adoptionsa peiteltävänä.

Paradoksaalista ja ristiriitaista tästä kaikesta tekee se, että vaikka Tannin toiminta oli todella väärin. Kuinka lapset ja vanhemmat joutuivat kärsimään, kun heidät erotettiin ilman painavaa syytä toisistaan. Lapset saatettiin viedä perheistä, joissa heitä rakastettiin ja kohdeltiin hyvin, vaikkei lähtökohdat olleet parhaat mahdolliset. Mutta osalle lapsista elämä parempiosaisissa perheissä takasi heille paremman tulevaisuuden, kuin mihin heillä olisi ollut mahdollisuus syntymäkodeissaan. Eli vaikka Tann olikin hirviö, hän silti pelasti osan näiden lasten tulevaisuuden. Sen osoitti myös kirjan tarina, mikä saikin minun moraalisenkompassini pyörimään vinhaa vauhtia.

Tarinaa kerrotaan kahdessa aikatasossa, kahden eri kertojan näkökulmasta. Nämä kaksi vahvaa tarinaa ja kertojanäkökulmaa luonnollisesti yhdistyvät lopulta. Harvoin käy lukiessa niin, että kaksi eri tasoa ja kertojanäkökulmaa ovat tasavertaiset keskenään. Usein jompikumpi nousee aina suosikiksi, mutta minä pidin niin senaattorin tytär Averyn tarinasta kuin Rill Fossin tarinasta. Averyn yrittää nykyajassa selvittää dementoituneen isoäitinsä menneisyyttä. Mitä mummu on salannut heiltä kaikki nämä vuodet? Samalla Averyn äiti painostaa tyttöä avioliittoon, sillä Avery on Stafford -vaikutusvaltaisen ja tunnetun perheen tytär. Sukunimi tuo Averylle omat vastuut ja riippakivet, hän ei ole yhtä vapaa elämään kuin muut. Rill sisarineen taas kuuluvat siihen joukkoon, jotka Tann huijaa ja ryöstää perheeltään. Heidät sijoitetaan orpokotiin, jonka toiminta ei kärsi lähempää tarkastelua. Sisarukset erotetaan toisistaan, adoptoidaan uusiin perheisiin, mutta Rill ei lopeta murehtimasta kuinka heidän omat vanhempansa ovat varmasti huolesta sekaisin heidän asuntolaivassaan joen varrella. 

Tämä oli vaikuttavuudessaan samaa luokkaa kuin paljon kehuja saanut ja minutkin lähtemättömästi hurmannut Suon villi laulu. Vaikka Ennen kuin olimme sinun on hyvin erityyppinen tarina, mutta mieleenpainuvuudessaan, sujuvalla kerronnallaan sekä onnistuneilla henkilöhahmoilla täysin samaan kastiin sijoittuvaa kirjallisuutta. Toivoisin todella, että tämä kirja löytäisi tiensä monien lukijoiden käsiin, sillä olen varma että se tulee vaikuttamaan monet muutkin lukijat. Suosittelen lämpimästi sellaisille lukijoille, jotka eivät kavahda raskaita aiheita, mutta kaipaavat mukaansatempaavaa tarinaa luettavakseen.

Annan kirjalle 5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Sitruuna kustannus
Ilmestynyt suomeksi: 2020
Alkuteos: Before We Were Yours (2017)
Sivuja: 480
Suomentanut: Hilla Hautajoki

Mistä minulle: Arvostelukappale

Kommentit

Lähetä kommentti