Helmet -lukuhaaste 2022

Olen osallistunut Helmet -lukuhaasteeseen jo useampana vuonna. Viime vuoden haastetta en kuitenkaan saanut täysin valmiiksi. Olen yleensä täsmä lukenut viimeisiin kohtiin kirjat loppuvuodesta. Siis niihin kohtiin, joihin en ole saanut sovitettua lukemiani kirjoja mitenkään päin. Viime vuonna loppuvuodesta kuitenkin tuntui etten halua lukea väkisin mitään. Päätin olla itselle armollinen, koska mulla on paha tapa ottaa joskus nämä haasteet liian vakavasti ja koko hommasta katoaa iloa. Sitä en halua lukuharrastukselta kuitenkaan, lukeminen on minun arjen eskapismia ja lukujumit on syvältä. En halua ehdointahdoin sellaista saada itselle aikaan. No, sain kuitenkin melkein kaikki kohdat täytettyä, joten hyvä minä kuitenkin. 



Vuoden 2022 lukuhaasteeni näyttää tältä:

1. Kirjassa yhdistetään faktaa ja fiktiota

  • Ann-Lisa Mesterton & Carl Mesterton; Hovimäki - Ruotsin vallan iltarusko

2. Kirjassa jää tai lumi on tärkeässä roolissa

  • Camilla Sten - Perijä

3. Kirja, jonka tapahtumissa haluaisit olla mukana

  • Julia Quinn - Bridgerton 2 - Yllättävä rakkaus

4. Kirja, jonka tapahtumissa et itse haluaisi olla mukana

  • Anne Swärd - Jackie

5. Kirjassa sairastutaan vakavasti

  • William Peter Blatty - Manaaja

6. Kirjan on kirjoittanut sinulle uusi kirjailija

  • Tuire Malmsted - Lasitarha

7. Kirja kertoo ystävyydestä

  • E. Lockhart - Me olimme valehtelijoita

8. Kirjassa löydetään jotain kadotettua tai sellaiseksi luultua

  • Lucinda Riley - Vaarallinen kirje

9. Kirjan päähenkilö kuuluu etniseen vähemmistöön

  • Bernardine Evaristo - Tyttö, nainen, toinen

10. Kirjan nimi on mielestäsi tylsä

  • Don DeLillo - Hiljaisuus

11. Kirjassa tapahtumia ei kerrota aikajärjestyksessä

  • Paolo Giordano - Jopa taivas on meidän 

12. Runokirja, joka on julkaistu viiden viime vuoden aikana

  • Kaija Rantakari - Salit

13. Lasten- tai nuortenkirja, joka on julkaistu 2000-luvulla

  • Eva Frantz - Ruukin salaisuus

14. Kirja kertoo historiallisesta tapahtumasta

  • Heather Morris - Kolme sisarta

15. Kirja käsittelee aihetta, josta haluat tietää lisää

  • Anette Hess - Tulkki

16. Kirjan luvuilla on nimet

  • Matt Haig - Radleyn perhe

17. Kirja on aiheuttanut julkista keskustelua tai kohua

  • Maria Jotunin - Huojuva talo

18. Kirjan on kirjoittanut toimittaja

  • Ernest Hemingway - Vanhus ja meri

19. Kirjassa on vähintään kolme eri kertojaa

  • Simona Ahrnstedt - Vain yksi mahdollisuus

20. Kirjan hahmoilla on yliluonnollisia kykyjä

  • Sarah J. Maas - Siiveniskujen valtakunta 

21. Kirja liittyy lapsuuteesi

  • Astrid Lindgren - Mio, poikani Mio

22. Kirja sisältää tekstiviestejä, sähköposteja tai some-päivityksiä

  • Colleen Hoover - It ends with us

23. Pieni kirja

  • Minna Canth; Anna Liisa

24. Kirjan on kirjoittanut Lähi-idästä kotoisin oleva kirjailija

  • Orhan Pamuk: Nimeni on punainen

25. Kirjan nimessä on ilmansuunta

-

26. Kirja liittyy kansalaisaktivismiin

  • Piia Heikkinen; Ekotrippi

27. Kirjaa on suositellut toinen lukuhaasteeseen osallistuva

  • Meg Mason - Murhe ja autuus

28. Kirjan päähenkilö on alaikäinen

  • Veera Salmi - Oboin kirja

29. Kirjassa kuvataan hyvää ja pahaa

  • Stephen King - Billy Summers

30. Kirjassa muutetaan uuteen maahan

  • Jhumpa Lahiri - Kaima

31. Kirjassa on jotain sinulle tärkeää

  • Ann-Christin Antell - Puuvillatehtaan perijä

32. Kirjassa rikotaan yhteisön normeja

  • Britt Bennet - Mikä meidät erottaa

33. Kirjan tapahtumat sijoittuvat Afrikkaan

  • Alexandra Andrews - Kuka on Maud Dixon?

34. Kirjailijan nimessä on luontosana

  • Anne-Maija Aalto - Mistä valo pääsee sisään

35. Kirjassa on oikeudenkäynti

  • Joyce Carol Oates - Elämäni rottana

36. Kirjassa seurataan usean sukupolven elämää

  • Gabriel Garcia Marquez: Sadan vuoden yksinäisyys

37. Kirjan kansi tai nimi saa sinut hyvälle mielelle

  • Marie Benedict - Lady Churchill

38. Kirjassa toteutetaan unelma tai haave

  • Jojo Moyes - Morsianten laiva

39. Novellikokoelma

  • Angie Thomas & muut - Blackout

40. Kirja kertoo maasta, jota ei enää ole

  • Sofokles- Kuningas Oidipus

41. Sarjakuva tai kirja, joka kertoo supersankarista

  • B. B. Alston- Amari ja yön veljet 

42. Kirjassa asutaan kommuunissa tai kimppakämpässä

  • Susanna Alakoski - Pumpulienkeli

43. Kirja sopii ainakin kolmeen haastekohtaan

  • Emma Stonex - Majakanvartijat

44. Kirjan nimessä on kaupungin nimi

  • Taylor Jenkins Reid - Juhlat Malibussa 

45. Palkittu esikoisteos

  • Tommy Orange - Ei enää mitään

46. Kirjan kannen pääväri on punainen tai kirjan nimessä on sana punainen

  • Aiden Thomas - Hautausmaan pojat

47.-48. Kaksi kirjaa, joiden kirjoittajat kuuluvat samaan perheeseen tai sukuun

  • Emily Brontë - Humiseva harju
  • -

49. Kirja on julkaistu vuonna 2022

  • Alba de Cespedes - Kielletty päiväkirja

50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä

  • Merja Mäki - Ennen lintuja

Ilmansuunta kohta jäi täyttämättä. En tiedä, jos olisi lähtenyt tutkimaan luettujen kirjojen alkuperäisiä nimiä tai englanninkielisiä nimiä, että olisiko sitten tärpännyt. 47-48 kohtaan mulla oli suunnitelmana lukea uudestaan Charlotte Brontën Kotiopettajattaren romaani, mutta syksyn klassikkorupeama sai aikaan klassikkoähkyn, joten kohta jäi vähän vaiheeseen. Mutta puoliksi tehty kuitenkin. Nyt lähden mielenkiinnolla toteuttamaan tämän vuoden haastetta. Vaikutti ihan hauskalta jälleen. Rennoin ottein kuitenkin, fiiliksen pohjalta.

Lihavoin listasta kirjat, jotka olivat minun mielestä erityisen hyviä ja joita mielellään suosittelen. Jos vaikka lukuvinkkejä kaipaa, niin siitä vain kirjaamaan muistiin.

Kommentit

  1. Minä luin ilmansuuntaan täsmäkirjana Karin Smirnoffin Viedään äiti pohjoiseen. Tykkäsin siitä, ja luen varmaan trilogiasta myös ykkös- ja kakkososat. :) Näinhän Helmetissä parhaimmillaan käy, että löytää jotain uutta mieleistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä itseasiassa mietin tuota samaista kirjaa tähän haastekohtaan ja myös Steinbeckin Eedenistä itään, mut sit ei inspis oikein iskenyt loppuvuodesta ku halusin lukea joulukirjoja. :D Mut kyllä, se on yks Helmetin parhaista puolista, et löytää uutta ja kiinnostavaa luettavaa. :)

      Poista

Lähetä kommentti