keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Muriel Barbery: Siilin Eleganssi

Tästä teoksesta on puhuttu niin paljon  ja se tuntui hyppivän silmilleni milloin mistäkin. Pakkohan se oli saada tietää, mistä niin kamalasti puhutaan. Odotukseni teosta kohtaan oli melkoisen korkealla, koska tätä niin paljon minulle ylistettiin. Täytyy nyt vain kuitenkin myöntää ettei tämä minuun uponnut alkuunkaan. Ymmärrän kyllä miksi jotkut varmasti pitävät tästä valtavasti; paljon filosofista pohdintaa elämästä ja paljon henkilöiden sisäistä monologia. Puuh, kuinka puuduttavia jotkut monologit olivatkaan, oli ihan pakko hyppiä useita kohtia yli!

Kirjassa seurataan kahta yksinäistä sielua. Renée Michel on hienon talon ovenvartijarouva. Hän antaa talon hienojen ja rikkaiden asukkaiden uskoa, että hän on ihan tavallinen ja typerä ovenvartija, joka pyrkii olemaan kuin ei olisikaan. Todellisuudessa hänen elämänsä suurimpia nautintoja on kulttuurinharrastaminen. Kukaan koppavista talonasukkaista ei edes osaa arvata hänen olevan sivistyneempi ja viisaampi kuin yksikään heistä. 
Paloma Josse on 12-vuotias rikkaan perheen tytär, joka asuu ovenvartijarouvaa useita kerroksia ylempänä. Paloma on omiin oloihinsa vetäytynyt pohdiskelija, joka tietää joutuvansa itsekkin vääjäämättä tyhjänpäiväiseen porvarilliseen kultakalamaljaan. Hän ei kuitenkaan suostu alistumaan tähän kohtaloon, vaan hän tekee päätöksen: kolmetoistavuotiassyntymäpäivänä hän tekee itsemurhan ja sytyttää samalla perheen luksusasunnon palamaan.

Kun taloon muuttaa japanilainen herra Kakuro Ozu kummankin yksinäisensielun elämä muuttuu. Herra Ozu näkee että siilin piikkien alla pilee jotain ainutlaatuista ja kaunista.

Minun makuuni kirja viljeli liikaa filosofisia mietintöjään, mutta olisikohan kirjailijan filosofian opettaja taustalla tekemistä tämän asian kanssa? Rikkaista ihmisistä annetaan stereotyyppinen koppava snobi kuva. Lähes jokainen talon monista, rikkaista asukkaista oli inhottava, itsekäs, typerä, koppava tai muuten vain kummallinen. Ainoat "viisaat" olivat Renée, Kakuro ja Paloma. Ei oikein uskottavaa, mielestäni ainakaan. Minulla meni monesti nämä naapurit aivan sekaisin, enkä ollut alkuunkaan kärryllä kuka oli kukin ja teki mitä ja miksi... Tämä kertoo ehkä sen etten jaksanut keskittyä kirjaan täysipainoisesti, vaan harhauduin useasti harhapoluille mietiskelemään omiani.

Oli kirjassa hyviäkin kohtia ja välillä sai nauraakin näille pohdinnoille. Tarkoituksenahan on kuvata luokka- ja yhteiskuntaeroja sekä samalla elämän kauneutta että rumuutta. Silti juoni jäi mielestäni laimeaksi. Vaikka halusinkin koko ajan tietää toteuttaako Paloma suuren suunnitelmansa, silti tiesin koko ajan miten loppujen lopuksi käy. Renéen kohtalo tuli minulle kyllä yllätyksenä, se olikin mielestäni juonen korkein nousukohta. Kakuron saapumista odottelin kauan aikaa, kiinnostihan minua tietää millainen henkilöhahmo hän on ja miten hän muuttaa päähenkilöiden elämää. Silti sekin jäi laimeaksi. Odotin jotain paljon suurieleisempää, ainakin takakannen perusteella.

No, henkilöistä sitten. Siis anteeksi, mutta miksi pitää esittää tyhmempää kuin onkaan? Miksi pitää kutsua kissaa salanimellä, ettei kukaan arvaa että se on nimetty Leo Tolstoin mukaan? Mitä haittaa siittä on jos maailma tietää sinun arvostavan kyseistä kirjailijaa? Kuinkahan montaa asukasta olisi todellisessa elämässä kiinnostanut mitä ovenvartijarouva lukee vapaa-ajallaan? Anna Karenina on yksi maailman  tunnetuimmista klassikkoteoksista, aika moni erilainen ihminen sen on lukenut. Mielestäni Renéen ajatuksenjuoksu ja maailmankuva muistutti välillä jo mielisairautta, neuroottisuutta ja pakko-oireilua. Palomakin jäi mielestäni jotenkin epärealistiseksi hahmoksi. En osannut kuvitella häntä hetkeäkään vain 12-vuotiaana koulutyttönä, hän oli minun silmissäni paljon vanhemman ja kypsemmän oloinen. Ajattelin hänen olevan vähintään 15-16-vuotias, kunnes muistin hänen olevan vain 12-vuotias.

Kirjan lyhyet luvut olivat iso plussa, se nopeutti lukemista huomattavasti. Vaikka filosofia ja elämänviisaudet puolestaan hidastivat sitä, ihan kyllästymiseen asti. Renéen ja Paloman osiot oli eroteltu erilaisilla fonteilla, jottei sekaannuksia kertojien välillä sattuisi. Sehän se tästä olisi vielä puuttunut, kun ei tiedä kuka on taas äänessä. Kuitenkin kieli oli kaunista ja huumoria oli mukana, ilman näitä kahta seikkaa olisin varmasti lopettanut lukemisen melko nopeasti, olisi ollut puolta puuduttavampi lukukokemus! Mutta kuten jossain törmäsin lausahdukseen tätä kirjaa koskien: ei filosofiset pohdinnat tee hömpästä yhtään parempaa. Olen samaa mieltä!

En osaa oikein muuta sanoa tästä. Toivon vain ettei Ranskassa ole enään oikeasti noin räikeät luokkaerot, aivankuin olisi eletty 1900-luvun alkupuolta... Sain kirjan kuitenkin luettua loppuun, vaikka tuntui että itse tapahtumia sai odottaa sivutolkulla. Ensimmäinen puolisko kun enimmäkseen pohjustetaan päähenkilöitä ja heidän ajatusmaailmaansa. Ei ollut minun kirja, mutta jollekkin muulle tämä on varmasti suurenmoinen lukukokemus. Tästä kirjasta voi varmasti löytää paljon elementtejä, jotka ovat itselle lähellä sydäntä.

Annan kirjalle arvosanaksi 2 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Gummerus
Alkuteos: L'Élégance du hérisson
Suomentanut: Anna-Maija Viitanen
Kansi: Sanna-Reetta Meilahti
Ilmestynyt suomeksi: 2010
Sivuja: 374

-Aletheia

7 kommenttia:

  1. Olen niin samaa mieltä!
    Olen lukenut tämän kauan sitten, mutta muistan hyvin, miten tylsä tämä kirja minusta oli. Jotenkin koko ajan odotin, että Reneen tyhmyyden teeskentely olisi saanut aikaan hupaisia tilanteita tms mutta ainakin multa meni ohi, jos sellaista oli.

    VastaaPoista
  2. Se olisi parantanut kirjan sisältöä huomattavasti jos Renee olisi joutunut joihinkin hupaisiin tilanteisiin tyhmyyden teeskentelyn vuoksi, mutta en minäkään mitään sellaista kirjan sivuilta paikantanut. Tai sitten minultakin on mennyt ohi, sillä aika paljon välillä hypin sivuja yli kun meni hermot iän ikuisiin monologeihin ja filosofisiin höpötyksiin. :D

    VastaaPoista
  3. Luin vain aloituksen, sillä Siili odottelee hyllyssä. Olen itseasiassa lainannut sen viime kesänä kesälukemiseksi, mutta mutta... Ei ole tullut vielä sopivaa hetkeä, eikä sinni anna periksi viedä lukemattomana takaisin kirjastoon. Olen sitä kyllä aina viiden lainauusinnan jälkeen käyttänyt kirjastossa ja uusinut lainan... Sitä paitsi on niin sopiva kuvakin odottamassa kirjapostausta eli luen kyllä piakkoin ;D Palaan sitten lukemaan postauksesi.

    VastaaPoista
  4. Voi, minä taas pidin tästä kirjasta kovasti. Minun makuuni ne filosofiset höpötykset ja pitkät sisäiset monologit olivat :D PIdin myös kirjan kielestä, se oli mielestäni kaunista ja ilmavaa. Ja miksi meistä kukaan teeskentelee olevansa jotain muuta kuin on? Ei se aina ole rationaalista. Olen ainakin itse saanut itseni kiinni siitä, että yritän antaa itsestäni erilaista kuvaa kuin mitä todellisuudessa olen, vaikka ei siinä todellisuudessakaan olisi moitittavaa. Mutta onneksi makuja on monia eikä kaikkien tarvitse tykätä samoista kirjoista. Itse asiassa mielenkiintoisintahan se on lukea, miksi joku toinen on ollut juuri eri mieltä kuin minä jostain kirjasta. Kiitos hyvästä arviosta siis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erilaiset mielipiteet ovat rikkaus ja niiden pohjalta voi saada aikaan antoisia keskusteluja mm. kirjoista. Ajattelin lukiessani teosta, että juuri filosofisuus ja sisäiset monologit on se juttu, joka uppoaa joihinki ja saa toiset turhautumaan. Kielestä minäkin pidin se oli kaunista ja sana ilmava kuvaa sitä todella hyvin. :)

      Jokainen varmasti sortuu välillä antamaan itsestään erilaisen kuvan kuin todellisuudessa onkaan, mutta että noin räikeästi kuin Renee... Hieman epäilen, ettei kovinkaan moni pidä yllä vastaavanlaisia kulisseja. Onhan se henkisesti jo raskastakin. Itse ainakin ns. palaan omaksi itsekseni hyvin nopeasti, vaikka olenkin ehkä alussa yrittänyt olla jotain muuta.

      Poista
  5. Luin tämän viime kesänä ja tykkäsin todella paljon! Oli ihan pakko hankkia myös omaksikin.:p Kirjassa oli mielestäni superhienoja ajatuksia, joita olisi kiva vaikka alleviivata omasta kappaleesta :)

    Olen samaa mieltä kanssasi tuossa Tolstoi-nimisessä kissassa. Jos kaikki asukkaat olivat niin tyhmiä, ihan hyvin heille olisi voinut kissan oikean nimen.
    Hauska juttu mielestäni oli, kun Renee oli Kakuron luona kylässä ja kävi vessassa :D Se hämmästys ja kauhu, kun musiikkia alkoi kuulua vessanpöntöstä! Ei sivistynytkään lukija kaikkea tiedä ;)

    VastaaPoista
  6. Minä pidin tästä kovasti. Etenkin Reneée on aivan loistava hahmo. Kun katsoin filmitrailerin tästä, hän oli juuri sen näköinen ja oloinen kuin miksi olin hänet kuvitellutkin.

    Ainoa pettymys minulle oli kirjan loppu...sen olisi pitänyt mennä toisin. Minusta, mutta ei sinusta, jolle loppu oli huipennus.

    VastaaPoista