Agatha Christie: Eikä yksikään pelastunut (Kymmenen pientä neekerinpoikaa)

"Kymmenen toisilleen tuntematonta ihmistä on saanut salaperäisen kutsun illanviettoon. Syrjäisellä saarella on vain yksi talo, amerikkalaisen miljonäärin rakennuttama loistohuvila. Kutsut lähettänyt isäntä ei ilmestykään paikalle. Ruokailuhuoneen pöydälle asetellut kymmenen posliininukkea katoavat omituisesti yksi kerrallaan – aina silloin kun joku vieraista kuolee. Jäljelle jääneet pälyilevät toisiaan kauhuissaan."

Eikä yksikään pelastunut eli alkuperäiseltä nimeltään Kymmenen pientä neekerinpoikaa on lienee Christien tunnetuimpia teoksia. Onhan tämä klassikkokirja yksi rikoskirjallisuuden helmi, tunnetuin suljetussa tilassa tapahtuvien arvoituksien genressä. Olen nähnyt ja lukenut useampiakin teoksia, joissa suljetussa tilassa tapahtuu kummia ja vain yksi voi olla syyllinen. Silti tämä Christien teos on heittämällä paras niistä kaikista. Eikä yksikään pelastunut on ajaton klassikko, joka jokaisen tulisi lukea jossakin vaiheessa elämäänsä. 

Kirjan nimi Eikä yksikään pelastunut kertoo paljon kirjan loppuratkaisusta, kukaan saarella olevista ei selviä hengissä. Kaikki kuolemat näyttävät seuraavan pelottavan tarkasti runoa, joka löytyy huvilan seinältä:

"Kävi kymmenen pientä neekeripoikaa yhdessä pöytähän,

vaan yksi kun ruokaan tukehtui, on jäljellä yhdeksän.

Vietti yhdeksän pientä neekeripoikaa illan niin rattoisan,

vaan aamun tullen avaa vain silmänsä kahdeksan.

Lähti kahdeksan pientä neekeripoikaa onneaan etsimään,

yksi kun sille tielle jäi, joukko väheni seitsemään.

Ja seitsemän pientä neekeripoikaa sytykkeitä vuoli,

nyt kuusi on enää jäljellä, kun yksi heistä kuoli.

Sai kuusi pientä neekeripoikaa palloksi pesän harmaan,

vaan yhtä pisti mettinen, jäi jäljelle viisi varmaan.

Kun viisi pientä neekeripoikaa oikeutta halaa,

niin yksi silloin tuomittiin, vain neljä heistä palaa.

On neljä pientä neekeripoikaa merelle lähtenyt,

syö yhden ankka punainen, on heitä kolme nyt.

Käy kolme pientä neekeripoikaa nyt eläintarhan teitä,

kun yhden karhu kahmaisee, on kaksi enää heitä.

On kaksi pientä neekeripoikaa rannalla vierityksin,

kun toisen kuumuus korventaa, on toinen ypöyksin.

Vaan yksi pieni neekeripoika ei kestänyt yksinään,

hän meni, hirtti itsensä, ei jäljellä yhtäkään."

- Agatha Christie

Kuka on syyllinen? Kukaan ei pääse saarelta pois, eikä saarelle pääse noin vain. Joku läsnä olevista on murhaaja, mutta kuka? Jokainen saarella olija on kätkenyt menneisyytensä synkän muiston, jossa  on syyllistynyt tavalla tai toisella toisen ihmisen kuolemaan. Saarella tapahtuvat kuolemat vaikuttavat olevan rangasitus menneisyyden rikkomuksista.  En osannut arvata syyllistä ja loppuratkaisu tuli minulle täytenä yllätyksenä. Kirja oli niin hyvä, että minun oli ahmittava se melkein yhdeltä istumalta. 

 

Tavanomaisesta Christiestä poiketen tässä kirjassa ei ollut salapoliisia - ei Marplea eikä Poirotia. Tarinaa kerrotaan saarella olijoiden näkökulmasta herättäen epäilyksiä milloin kenenkin suuntaan. Murhaaja selviää lopussa löytyvän tunnustuksen muodossa, jossa murhaajan kirje on saapunut pullopostilla poliisille.

 

Kirjasta on julkaistu monta eri painosta. Aivan uusimmassa painoksessa on runostakin muutettu neekerinpoika sotilaspojaksi. Jos oikein penkoo on kirja aivan ensin julkaistu Suomessa nimellä Eikä yksikään pelastunut. 1960-luvulla se julkaistiin ensimmäisen kerran nimellä Kymmenen pientä neekerinpoikaa, mutta nimen loukkavuuden vuoksi se vaihdettiin jälleen vuonna 2003  muotoon Eikä yksikään pelastunut. Uusimmassa painoksessa on sitten runokin viimein siistitty. 

 

Annan kirjalle 5 / 5 pistettä! 

Tietoa kirjasta: 

Kustantamo: WSOY

Ilmestynyt suomeksi: Ensimmäisen kerran 1940 / lukemani painos 2003

Alkuteos: And Then There Were None (1939)

Sivuja: 259

Suomentanut: Helka Varho 

 

Mistä minulle: Kirjastosta